Yltäkylläisyyden keskellä on helppo unohtaa, että vain muutama sukupolvi sitten ruokapula oli arkea Suomessakin.
Näin keväällä ruokapula oli pahimmillaan, mihin viittaa myös sananlasku.
Silloin moni pyrki välttämään fyysistä rasitusta, jotta selviäisi vähemmällä ruualla kesään asti. Niinpä 1600-luvulla todettiin, että ”Hullu paljon työtä teke, elä wijsas wähemmälläkin”.
Ja yhä työnteon suhteen vasemmistolla elää sama malli " älä tee työtä saat saman sossustakin". Mutta onko viisautta sitetn nykyaikana, mennä sosiaalituille, joka alunpein oli vanhuksille ja sairaille tarkoitettu. Kun ainoa rahan lähde pitäsi olla työ, jos sitä laistamalla onnistuu elämänsä viettämään, pitää äänestää aina vasemmistoa, ja kertoa heidän hyvistä saavutuksistaan, jotta saa sossutuet pidettyä yllä.
Vielä 150 vuotta sitten hätäruoka oli yleistä suuressa osassa maata. Suomessa vilja loppui varastoista joka talvi, minkä vuoksi leipäjauhojen sekaan laitettiin usein nuoren männyn kuoresta tehtyä pettua. Pettuleivän ohjeita jaettiin vielä vuoden 1918 sisällissodan jälkeisessä ruokapulassa.
Viljan korvikkeena käytettiin myös akanoita, tähkiä tai olkia, jotka aiheuttivat pahoja ruuansulatusongelmia. Esivalta kehotti syömään jäkälää, mutta siitä ei tullut suosittua.
Kevät keikkuen tulevi, suvi suuta vääristellen
Anonyymi
2
132
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvää huomenta pankkomajurille. Mitä meinaatte tänään tehdä siellä "Espanjassa"?
- Anonyymi
Palstoilla valehteleva ja häiriköivä pankkomajuri riehuu taas hölmöillä jutuillaan.
Ei sillä että sillä suurtakaan lukua olisi, kun se ei kiinnosta tämän valemedian ylläpitoa, miksi sen pitäisi kiinnostaa käyttäjiäkään. Kohta kyllä ex-käyttäjiä, sillä eihän tuollaista sairasta, älyvapaata hyökkäilyä ja valehtelua kukaan viitsi jatkuvasti ketjuissa katsella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.316266- 394062
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1833363- 132984
- 292302
- 122297
- 1621926
- 251822
- 281564
- 1051392