Missä se voima

Anonyymi

Mietin monesti ihmisiä ketkä eivät ole uskossa, että kuinka sokeita voi olla totuudelle.

Mikä on se voima sitten mikä saa vuosia/vuosikymmeniä esimerkiksi päihdemaailmassa rypeneen ihmisen muuttumaan kerrasta?

Mikä on se voima mikä sai Lauri Late Johanssonin muuttumaan niin, että oli pakko saada omaltatunnolta kaksi selvittämätöntä henkirikosta pois tunnustamalla ne?

Mikä on se voima mikä saa ihmisen pysymään elämänsä loppuun asti uskossa?

Mikä on se voima mitä kukaan uskovainen ei vaihtaisi mihinkään maailmassa, koska siinä on kaikki mitä ihminen tarvitsee?

Se on Pyhä Henki. Siitä todistaa miljoonat ihmiset ympäri maailmaa, se on elävä Jumala, yksin armosta, ei ihmisen omaa pyrkimystä saavuttaa jotain.

Miksi nimi Jeesus saa monet ivaamaan? Se on jo Raamatussa että meitä pilkataan Hänen nimensä tähden. On ok sanoa kaverille vaikka että olen hindu tai muun uskonnon edustaja, ja se on ihan jees ja hieno homma. Mutta kun mainitset olevasi uudesti syntynyt Jeesuksen Kristuksen seuraaja, se herättää heti vastapuolessa erillaisen reaktion.
Jeesus nimessä on voimaa, ja se herättää ihmisissä oman synnintunnon. Meillä on ylösnoussut Jumala, joka elää, ja tekee ihmeitä yhä tänäkin päivänä ympäri maailmaa Pyhän Henkensä kautta, se on todellista, ja kaikki mitä ihminen tarvitsee löytääkseen kestävän ilon, ja rauhan sisälleen.

11

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Voima on siinä, että pelotellaan kidutuksella ja helvetillä.
      Itse olen hieman kallellani Hare Krishna uskontoon, mutta elämme Ihmisen Pojan, Kuninkaiden Kuningas Nebukadnessarin valta-aluella, joka valitsi monoteismin ja Danielin Jumalan jumalaksi jota palvotaan. Tällä alueella toteutetaan kuitenkin raamatun sanoja oli ne sitten oikeamielisiä tai hullutttelua.

      Siksi on melkein pakko pysyä monoteististen uskontojen messissä eli juutalaisuuden, islamin ja kristinuskon.

      Pelottelu helvetillä on sangen tehokas tapa poistaa rauha ja tehdä sotatila perheen jäsenten keskelle. Miekkaa ja tulta minä olen tullut tuomaan maan päälle, ja kuinka toivonkaan että se jo olisi syttynyt.

      Totuus voi aivan hyvin olla uskontoja vastaan toimiva asia, mutta totuutta siitä, että pahan tekemisen lisäksi Jeesuksen nimessä tehdään paljon hyvää ei voida kumota. Jeesus on perusta ja pohja, joka tekee paljon pahaa, mutta myös hyvää.

      Riippuu näkökulmasta ja vaakakiposta kunpi painaa vaa'ssa enemmän nuo pahat teot vai hyvät teot. Itseltäni on poistettu: Selkävamma, joka esti kävelyä, lepra, alkava astma sekä jo pysähtynyt sydän on sähköshokilla takaisin virvoitettu. En voi muuta kuin ihailla Kristuksen työtä sillä hän on minut parantamisihmeillään LAHJONUT. Olen sillä tavoin VOIDELTU tapaus, mutta kaikki eivät ole sitä.

      • Anonyymi

        Mutta kun se helvetti ei ole pelkkää peloittelua, teennäisyys haluaa uskoa ettei mitään ole enää sitten kun sielu jättää ruumiin, mutta kun on...!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta kun se helvetti ei ole pelkkää peloittelua, teennäisyys haluaa uskoa ettei mitään ole enää sitten kun sielu jättää ruumiin, mutta kun on...!

        ... en tajua mistä kristuksesta sinä kerrot, mistä lie??? kun Raamatun Kristus on selväksi tehnyt mitä Jumala ihmiseltä vaatii.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ... en tajua mistä kristuksesta sinä kerrot, mistä lie??? kun Raamatun Kristus on selväksi tehnyt mitä Jumala ihmiseltä vaatii.

        ... ja se on uskoa,koska Jeesushan maksoi aikamoisen hinnan meidän edestämme, jotka Häneen uskomme.

        Uskon saa ja voi kuitenkin pyytää itselleenkin lahjaksi Jumalalta, koska sitähän se usko on: lahjaa.


    • Anonyymi

      Kyse voi olla siitä, että uskovaiset ovat rikollisia.

      • Anonyymi

        riippuu-han se vähän siitä, että uskovatko ne kumartaen polkupyörän satulaan, ja sitten pilkkaavat sitä ainoaa oikeaa Jumalaa, joka voi pelastaa ihmisen joutumiselta helvettiin.


    • "Mikä on se voima mikä sai Lauri Late Johanssonin muuttumaan niin, että oli pakko saada omaltatunnolta kaksi selvittämätöntä henkirikosta pois tunnustamalla ne? "


      Jälkiviisaus.

      • Sitä tulee Laten tapauksessa miettineeksi, että kuinka vahva on hänen uskonsa.

        Jospa ei meitä rienaajia siedä enempää kuin epsanjan inkvisitio...


      • he-ma kirjoitti:

        Sitä tulee Laten tapauksessa miettineeksi, että kuinka vahva on hänen uskonsa.

        Jospa ei meitä rienaajia siedä enempää kuin epsanjan inkvisitio...

        Se on vähän ku ennustaminen.


    • Anonyymi

      raitistuuhan monet vaikkapa Aa- kerhoissakin.

    • Itse sain Pyhän Hengen vuonna 1991 ja se on varjellut niin tarkoin, että minulla ei omasta halustani huolimatta ole ollut edes mahdollisuutta tehdä syntiä. Pyhä Henki kykenee siis pitämään ihmisen kaidalla tiellä estämällä ne tilanteet, joissa synti kävisi toteen.
      Toinen seikka on, että myös Jehova kykenee VOITELEMAAN ihmisen sanallaan luopumaan synnissä elämisestä.
      Jumala kykenee myös antamaan UUDEN VAHVAN HENGEN niille, jotka esim. AA kerhossa tms. yrittävät jatkuvaa parannusta.

      12. Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki.
      13. Älä heitä minua pois kasvojesi edestä, äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi.
      14. Anna minulle jälleen autuutesi ilo, ja tue minua alttiuden hengellä.
      15. Minä tahdon opettaa väärille sinun tiesi, että syntiset sinun tykösi palajaisivat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      5126
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3646
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      40
      3062
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      3005
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      10
      2946
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      56
      2363
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      41
      1848
    8. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1790
    9. Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?

      Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai
      Sinkut
      141
      1733
    10. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1731
    Aihe