Ostin tapojeni vastaisesti 0,7 l:n pullon Koskenkorvaa.
Yllätyin kun luin putelin takaetiketistä seuraavan tekstin:
- Syyttä me suomalaiset menestystämme nöyristelemme. Vakautemme ja saavutustamme eteen on nähty paljon vaivaa. Eikä sitä yksin ole rakennettu vaan yhdessä. Menestys on syntynyt ahkeruudesta, rehellisyydestä, tasa- arvosta ja toiminnasta ennen puheita. Onhan sillä vaatimattomuudellakin paikkansa.
Tämähän on ennen kuulematonta nationalismia joka suorastaan pöyristyttää.
Tulen vaatimaan tekstin muutosta noudattamaan paremmin globalistista maailmankuvaa.
Kävin juuri viinakaupassa.
10
176
Vastaukset 10
- Anonyymi
Juoppohullun tarinoiksi kirjoitelmasi olen aina mieltänyt.
Kiitos että vahvistit asian.Mietin hieman aikaa otsikkoani.
Mielessäni käväisi että olisin valehdellut lukeneeni tuon etikettitekstin löytämästäni tyhjästä pullosta.
Tällöin minua oltaisiin ivattu perseaukiseksi pullonkerääjäksi.
Juoppohullun päiväkirjan olen kyllä lukenut ja uskoisin pystyväni samanlaiseen kirjoitelmaan..... :-)
- Anonyymi
minkä kokoisen yleensä ostat
loppuiko viimeksi 0.5 kesken Siinä luetelltuja hyveitä/arvoja siis ei pluralistilla tai vasemmistoliberaalilla voi olla, niinkö?
Kun sanotaan, että on saavutettu jotakin "yhdessä", niin sekö voi tarkoittaa ainoastaan "yhdessä muiden äidinkieleltään suomenkilelisten rodultaan valkoisten poliittisesti nationalistisesti ajattelevien kanssa"?
Jospa hieman avartaisit itseäsi. Kun olet päässyt etiketin alareunaan, kykenet ehkä myöntämään, että suomalaisten menestystä ovat rakentaneet muutkin ryhmät kuin militantit arjalaiset suomenkieliset nationalistit.Kiitän poikia huomioista.
Olen vielä etiketin yläreunassa.
Minun nähdäkseni maamme rakentamiseen ja nykyisen hyvinvoinnin saavuttamiseen ovat osallistuneet pääasiassa arjalaiset suomenkieliset nationalistit kuten hra Fat_Eart asian ytimekkäästi ilmaisi.
Ruotsalaiset ovat riistäneet ja ryöstäneet maatamme vuosisatoja. He ovat tuhonneet kansallisia muinaismuistojamme salatakseen kansallista identiteettiämme. Omistavat nytkin pääosan maamme varoista.
Nyt he asuvat vahvasti linnoitetuilla alueillaan merien rannoilla jonne ei köyhyys eivätkä maahanmuuton ongelmat näy.
Venäläisten rakentamishaluista maamme kehittämiseksi voinee joku tähän kirjoittaa koska itse en niitä nyt tähän hätään keksi.
Joku on kyllä sanonut että maamme oli itsenäisempi Keisarin vallan alla kuin nyt EU:n........- Anonyymi
"Joku on kyllä sanonut että maamme oli itsenäisempi Keisarin vallan alla kuin nyt EU:n........ "
Johan Bäckman sanoi näin ihan telkkarissa. Ei kovin luotettava lähde mutta totta on, että monissa pikkujutuissa tsaarin (ei keisarin) aikaan oli enemmän vapauksia. Mutta sanan- ja poliittinen vapaus oli vähäisempi, ja tsaari saattoi aina kävellä senaatin päätösten yli. nazi kirjoitti:
Kiitän poikia huomioista.
Olen vielä etiketin yläreunassa.
Minun nähdäkseni maamme rakentamiseen ja nykyisen hyvinvoinnin saavuttamiseen ovat osallistuneet pääasiassa arjalaiset suomenkieliset nationalistit kuten hra Fat_Eart asian ytimekkäästi ilmaisi.
Ruotsalaiset ovat riistäneet ja ryöstäneet maatamme vuosisatoja. He ovat tuhonneet kansallisia muinaismuistojamme salatakseen kansallista identiteettiämme. Omistavat nytkin pääosan maamme varoista.
Nyt he asuvat vahvasti linnoitetuilla alueillaan merien rannoilla jonne ei köyhyys eivätkä maahanmuuton ongelmat näy.
Venäläisten rakentamishaluista maamme kehittämiseksi voinee joku tähän kirjoittaa koska itse en niitä nyt tähän hätään keksi.
Joku on kyllä sanonut että maamme oli itsenäisempi Keisarin vallan alla kuin nyt EU:n........Kaikki kunnia Rokalle, Jussille ja kuokalle. Raotetaan silti hieman niitä silmälappuja.
Nykyinen hyvinvointimme ei olisi ollut mahdollista ilman ulkomaista pääomaa, joka tuli, koska meidät tiedettiin ahkeriksi ja rehellisiksi työntekijöiksi ja koska meillä oli/on luonnonvaroja sekä henkisiä resursseja. Riiston ohella syntyivät kaikki teolliset työpaikat, joissa ylipäänsä vasta oli mahdollista olla ahkera ja tuottava - suon kuokkimisen lisäksi. Teollistuminen ei käynnistynyt varstoja hakkaamalla vaan puuta ja terästä jalostamalla, vesivoimaa rakentamalla.
Kun puhut ruotsalaisista, oletan että tarkoitat riikin ruotsalaisia? Minä olen niin suurpiirteinen, että pidän suomalaisina sukuja, jotka ovat eläneet täällä neljä-viisi sataa vuotta, vaikka äidinkieli olisikin ruotsi.
Kun puhut maamme varoista, et varmaan tarkoita valtion varoja? Keiden sitten pitäisi ne pääomat omistaa, joilla työpaikkoja luodaan, ellei niiden joiden ne rahat ovat ja jotka alun perinkin ne rahat tänne toivat?
No venäläisten osuus on kyllä aika vähäinen, mutta kehittiväthän he meidän rakennustaitojamme kun polttivat ruotsinvallan ajalla aina länteen rynnätessään puukaupungit ja maatilat, ja mitä oli ehditty rakentaa uudestaan, niin palatessa polttivat ne taas. Jaa, sotakorvaukset pakottivat meidät kehittämään terästeollisuutta ja laivan- sekä rautatierakennusta, apuahan sekin oli. Ja eikös ne ole meille pykänneet jonkun ydinvoimalankin. Eli venäläisetkin saa muutaman pisteen, vaikka koulutus olikin karskia.
Siis minä laskisin hyvinvoinnin rakentajiksi myös investointipääoman ja työnantajat, en ainoastaan työntekijöitä. Ne olisivat yhtä hyvin voineet mennä muuallekin.
- Anonyymi
Ajatteleppa sitä rahansäästöä jos valmistaisit itse kiljua tai kotiviiniä, tai hakisit viinat vaikkapa virosta? Rahaa säästyis ja ois varaa juoda viinaa vaikka joka päivä :)
Ei toimi.
Jos päivät pitkät tiputtelee ponua ja lopun aikaa sitä särpii, niin mistä se raha tulee, joka sillai säästyy? Mä kysyn vaan.
Ja kukaan tuntemani, jotka hakee Virosta viinat, ei ole säästäneet mitään eikä voineet juoda joka päivä, vaan ostaneet kaikilla rahoilla viinaa, juoneet enemmän kerralla ja taas on loppu.
Ryyppäämisessä voi säästää vain, kun ei ryyppää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a456925- 56589
Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o160573- 51555
Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä165535Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.232514Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.72467Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut20446Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta92445Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht187430
