IS: "TÄRKEÄ syy voi olla Suomen ulkopuolella. Halla-aho aikoo jatkaa heinäkuun alkuun asti mepin tehtäväänsä Brysselissä, jotta voi osallistua neuvotteluihin EU-parlamenttiryhmien muodostamisesta eurovaalien jälkeen.
Perussuomalaiset ovat mukana hankkeessa nimeltä ”Eurooppalaisten kansalaisten ja kansakuntien allianssi”. Sen isä on Italian Lega-puolueen johtaja, sisäministeri Matteo Salvini. Merkittävistä puoleista mukana ovat ainakin Saksan AfD ja Tanskan kansanpuolue. Idea on koota parlamentin eri ryhmissä vaikuttaneet populistipuolueet yhteen.
Salvinin tärkein motiivi voi olla vaikuttaminen EU:n talouskuriin. Sen vuoksi hän on vaikeuksissa anteliaiden vaalilupaustensa toteuttamisessa. Merkittävä uusi europarlamenttiryhmä voisi olla avuksi edes välillisesti. Asiassa olennaiset komissaarit ovat kuitenkin hallitusten valitsemia.
Jos Halla-aho olisi Suomessa hallituspuolueen puheenjohtaja, hän voisi ainakin antaa vaikutelman, että pystyy vaikuttamaan hallituksen EU-linjoihin ja valintoihin. Se nostaisi hänen painoarvoaan Brysselin keskusteluissa, joilta Halla-aho tuntuu odottavan suuria.
Keskenään erilaisten puolueiden sopu on kuitenkin vaikea saada aikaan. Halla-aho voi vielä pettyä pahasti peleissään. "
Kyse on isojen poikien peleistä. Jussi voi vielä polttaa pahasti näppinsä
Yrittää toki saa.
Jussin tavoitteet ovat Brysselissä!
6
83
Vastaukset 6
- Anonyymi
Jussin väheksyminen on pelkkää antipersuräksytystä ja tuuleen huutamista, sillä todellisuudessa Jussin näkemykset ja älykkyys on kovaa valuuttaa EU-pöydissä.
- Anonyymi
Turhaa kehumista.
Jussilla on kyllä kysyntää Brysselissä, mutta vain äärioikeiston ja populistien pöydissä.
Niissä taas määräävät ihan eri miehet ja naiset. - Anonyymi
Jussin kaltaiset perusdemokraatit syödään niissä pöydissä alkupaloiksi.
Säveleen suoltavat Italian, Ranskan ja Puolan populistit, joukossa joku muukin. Kaikki puolueet harjoittaa populismia tavalla tai toisella, sillä he tarvitsee kannattajia, jotka äänestää heitä. Mutta tietenkin siitä piti muotoilla kirosana ja leimakirves, jota teikäläiset käyttää vain PS:n kohdalla. Jankuttajat unohtaa kokonaan vasemmistopopulismin, joka on kaikkein pahinta populismia. Siinä yhdistyy kiihkomielisyys, radikalismi, väkivalta, valheet, viha, leninismi, stalinismi yms. PS:n populismi on hillittyä ja asiallista.
- Anonyymi
EU-pravda taas hyökkää ainoaa suomalaisuutta puolustavaa puoluettamme ja sen puheenjohtajaa vastaan. Ei mikään yllätys...
- Anonyymi
Hallitus toiminnan kautta on maakohtainen edustus valtioilla ministerien kautta Euroopan neuvostoon (aiemalta nimeltään Euroopan talousneuvosto), jolloin kansalliselta taholta vaikutetaan voimakkaammin Neuvoston kautta Eu lakeihin, jäsenmaiden hallituksen ministeri edustuksen kautta, .kulloisenkin Eu neuvoston kokoonpanon ja käsiteltävän asia yhteyden kautta.
Paremmi kuin lainsäädännön hyväksyvän parlamentin kautta,jonne Mep:jä valitaan. Ja loppujen lopuksi tuo lainsäädäntö joka tuolla saadaan aikaiseksi koskee Eu:ta ,ei kansallisia valtioita. Kansalliset valtiot kun loppukädessä säätävät omat lakinsa...Lait ,jotka meillä hallitus esittää ja Eduskunta hyväksyy.
https://europa.eu/european-union/about-eu/institutions-bodies/council-eu_fi
https://europa.eu/european-union/about-eu/institutions-bodies/european-parliament_fi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202532Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401812Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101220- 1081042
- 721008
- 98966
- 48905
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk87848- 97816
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik34781