Tunkilla ylös (on tässäkin renkaista:)

Pikkuautossa ei ollut renkaanvaihtoon tunkkia, mutta onneksi nurkista löytyi vanha jonkun ”halpahallin” ”hallitunkki”. Sellainen pieni ”kahden tonnin” nostolaite, joka jossain vaiheessa taisi nousta Tukesinkin kieltolistalle. No kun auton kokonaispaino on hiukan ronski puolet luvatusta, niin ehkä turvakerrointa jää, kun kulma kerrallaan hoidetaan? En toki kehota ketään riskivärkkiä käyttämään.

Vaikeuskerrointa nosti se, että renkaanvaihdot eivät hoidu siististi hallin sileällä lattialla, vaan enemmän tai vähemmän pehmeällä ja muhkuraisella pihalla. Tuollainen tunkki ei nosta nätisti paikaltaan, vaan sen on noston muka liikuttava auton alle. Tuo ei pihalla onnistunut, mikä aiheutti erilaista vääntöä ja peltivaurion vaaraa. Sitten vielä sekin, että helman maavara on niin pieni, että jo tunkin alle saaminen tuotti tuskaa.

Onneksi on aikaa puuhastella. Ensitöikseni rakensin 3mm teräsprofiilista 60cm pitkän ja 25cm leveän kiskon tai rallin. Maavaraongelma hoitui satulan madaltamisella, mikä saattoi jopa hivenen tukevoittaa rakennetta. Tunkin lonksupyöristä - jotka isompia tunkkeja asetellessa saattavat olla hyväkin apu - ei ollut kuin haittaa, joten tein niistä kiinteästi vain pituussuuntaan rullaavat.

Koitan liittää kuvaa oheen, että muutkin pääsevät kauhistelemaan, mitä kaikkea joutilaisuus saa aikaan.

https://aijaa.com/keZzWq

https://aijaa.com/3cLSuJ
071
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Pikkuautossa ei ollut renkaanvaihtoon tunkkia, mutta onneksi nurkista löytyi vanha jonkun ”halpahallin” ”hallitunkki”. Sellainen pieni ”kahden tonnin” nostolaite, joka jossain vaiheessa taisi nousta Tukesinkin kieltolistalle. No kun auton kokonaispaino on hiukan ronski puolet luvatusta, niin ehkä turvakerrointa jää, kun kulma kerrallaan hoidetaan? En toki kehota ketään riskivärkkiä käyttämään.

Vaikeuskerrointa nosti se, että renkaanvaihdot eivät hoidu siististi hallin sileällä lattialla, vaan enemmän tai vähemmän pehmeällä ja muhkuraisella pihalla. Tuollainen tunkki ei nosta nätisti paikaltaan, vaan sen on noston muka liikuttava auton alle. Tuo ei pihalla onnistunut, mikä aiheutti erilaista vääntöä ja peltivaurion vaaraa. Sitten vielä sekin, että helman maavara on niin pieni, että jo tunkin alle saaminen tuotti tuskaa.

Onneksi on aikaa puuhastella. Ensitöikseni rakensin 3mm teräsprofiilista 60cm pitkän ja 25cm leveän kiskon tai rallin. Maavaraongelma hoitui satulan madaltamisella, mikä saattoi jopa hivenen tukevoittaa rakennetta. Tunkin lonksupyöristä - jotka isompia tunkkeja asetellessa saattavat olla hyväkin apu - ei ollut kuin haittaa, joten tein niistä kiinteästi vain pituussuuntaan rullaavat.

Koitan liittää kuvaa oheen, että muutkin pääsevät kauhistelemaan, mitä kaikkea joutilaisuus saa aikaan.

https://aijaa.com/keZzWq

https://aijaa.com/3cLSuJ

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu