Pystyykö siitintä treenaamaan ..

kilon painolla? Eli jöpötyksen tullessa kilon metallimurikka kiinni ja katsoo jaksaako stondata?
22<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Kyllä voi itse menen jo täydellä ämpärillä.

Äänestä
  • Paras treeni on ihan oikea kuksiminen, muu tekee lerpuksi.

    1Äänestä

Opiskelijakaverini kertoi treenanneensa vesisankolla stondista kestääkö kuinka pitkälle kanniskella. Itse kuittasin jutun jatkamalla kuksimista tyttökaverini kanssa, mitä sitä "sankoilemaan" kun sai kostuttaa melaa säännnöllisesti järvessä.

Äänestä

Pystyy mutta ei kannata. Itse reenasin omaa vehjettäni muutamia vuosia. Sitten yksi aamu siihen tuli joku vika että alkoi muuttumaan mustaksi ja oli helvetin kipeä! Lääkärissä jouduttiin tekemään ikävä kirurginen operaatio sitten myöhemmin. Kertoi että syy oli juuri tuossa, oli kuulemma mennyt joku verisuoni jotenkin puristukseen tai jotenkin tukokseen. Selitti lekuri minulle jotakin että ei kuulemma kiertänyt veri enää vehkeessä pitkäaikaisen turvotuksen takia ja olisi kuulemma pitänyt leikata aikaisemmin. No nyt leikattiin mutta sen seurauksena nykyisin kuseksin vain pussiin.

Äänestä
  • Siitinlihas on erilainen kuin treenattavat normaalilihakset, paisuvainen täyttyy verellä ja jos stondis ei ole kunnollinen niin sangon kanssa leikkiminen tekee varmasti kertomasi fyysisen vian!

    Itse voisi kokeilla sangonkantoa huvikseen mutta edessä pitäisi olla erittäin hottis pimu että stondis kantaisi kunnolla koko ajan. Muuten hommaa itselleen elinikäisen vaivan. Jos siis totta puhuit ylläolevassa, niin noin käy sangon kanssa puoliveltolla yrittäessä.

    Äänestä

  • Jätkällä oli kuolio munassa.

    Äänestä

Voihan sitä vekkulia käyttää välillä huollossa. Mene Seatin huoltoon ja kysy: Saako teilllä Siitin huoltoa?

1Äänestä

Iso nainen päällä joka säällä.

Äänestä

Mun ei kannata enää treenata. Tänä aamunakin oli niinkuin teltassa olisi nukkunut, aivan karmee aamustondis. Ja kun kurkkasin peiton alle niin voi vittu että mä pelästyin. Jumankauta, mitä mä teen jos se kaatuu päälle.
Pikku-pippeli-persuthan ei tällaista ongelmaa koskaan kohtaa. Ne askartelee vaan maahanmuuton kanssa.

Äänestä
  • Persujenhan ongelma on ne pelkää mustien miesten parin kolmen sentin pidempiä siittimiä. Tämä perussyy persujen mamupelkoihin. Eivät uskalla ääneen koskaan sanoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persujenhan ongelma on ne pelkää mustien miesten parin kolmen sentin pidempiä siittimiä. Tämä perussyy persujen mamupelkoihin. Eivät uskalla ääneen koskaan sanoa.

    Siinä on mittanauhaexpertti käynyt kokeilemassa jo parin rykmentin verran.

    Äänestä

Mulla on aina ollu maalaushommissa 9l tonkka roikkumassa hepissä stondis päällä. Hyvin on kestänyt 65 vuotta työelämässä nyt ikää 80v. Nyt on täytynyt alkaa heivaamaan kun ei polvet enää kestä.

Äänestä
  • Aika kätevää, jää kädet vapaaksi. Miten asiakkaat ovat suhtautuneet?

    Äänestä

Kuinka tyhmiä ihmiset oikein ovat? Ei se ole mikään treenistä voimistuva lihas, vaan paisuvaiskudosta. Voi käydä todella köpelösti, jos rupeaa painojen kanssa leikkimään ja vehje vahingoittuu.

Äänestä
  • Et sitten ole mikään huumori-ihminen, vaan tosikko. Ei pidä kaikkea ottaa todesta. Tyhmä taidat olla itse?

    Äänestä

  • No se on meidän persupiirin kesäjuhlissa aina ollut suosituin kilpailu, että kellä pysyy täys olutpullo pisimpään hepin päällä poikittain.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et sitten ole mikään huumori-ihminen, vaan tosikko. Ei pidä kaikkea ottaa todesta. Tyhmä taidat olla itse?

    Kyllä noita typeryksiä näkee, jotka pitävät sitä jonakin lihaksena.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä noita typeryksiä näkee, jotka pitävät sitä jonakin lihaksena.

    Pornosivustot ovat täynnä näitä peniksensuurennuskikkailuja, pitää työntää hattivatti johonkin muovitötteröön tms. ja aletaan imeä jollain alipaineimurilla muka suuremmaksi penistä. HAH HAH. Näissä hommissa varmasti saa elinikäisen vaivan pikkuveljelle. Vähintään verenkiertovaivat. Tai kuolion kuten jollakin ylhäällä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pornosivustot ovat täynnä näitä peniksensuurennuskikkailuja, pitää työntää hattivatti johonkin muovitötteröön tms. ja aletaan imeä jollain alipaineimurilla muka suuremmaksi penistä. HAH HAH. Näissä hommissa varmasti saa elinikäisen vaivan pikkuveljelle. Vähintään verenkiertovaivat. Tai kuolion kuten jollakin ylhäällä.

    Siinä pornosivustosurffaaja kertoo omakohtaisesta kokemuksestaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siinä pornosivustosurffaaja kertoo omakohtaisesta kokemuksestaan.

    ;-D Kieltämättä käynyt mielessä joskus, että suurentaisiko sittenkin?

    Äänestä

Kevyesti. Itse treenasin täysillä ämpäreolle, mutta ei enää vanhana. Polvet ei kestä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

kilon painolla? Eli jöpötyksen tullessa kilon metallimurikka kiinni ja katsoo jaksaako stondata?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu