Eläkkeensaajien- Eläkeläisten, yhdistysten tanssit?

Lähes kaikissa entisissä Länsi Suomen kunnissa on hyväkuntoiset yhdistysten omat työväentalot, joissa toistuen olen käynyt. Hienoa, ettei mainituissa tilaisuuksissa politikoida. Yleensä on ohjelmaa ja sen perään tanssimiset ja lähes samat ovat soittamassa, eri paikoissa. Yllätyksenä olin taannoin Lallintalolla, jossa soittivat minulle tuttu Säkyläläisten orgesteri ja olimme keskustelussa kahvitaudolla.
Olen huomannut, että useat samat käyvät tanssimassa eri kohteissa ja niin myös minä.
Erittäin hyvää liikuntaa on juuri eläkkeellä olevien tanssimiset, eri kohdepaikoissa. Minä olen innokas juuri tanssimisissa ja saan hyvää kunnon ylläpidon liikuntaa. Porissa liityin jäseneksi ja katsoin asialliseksi. Suuret kiitokset ohjelmien ja tilaisuuksien järjestäjille.
Olen syntyjään Säkylän Karhusuolta ja muuttanut 1962, sieltä Porin linjalta Enontekiölle, sekä tällä vuosikymmenellä olen muuttanut Poriin.
Merensininen Porista.
1781
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Edelleen ovat alkaneen lomakesän jälkeen eri yhdistysten, suuntana eläkkeelle päässeiden, eläkeläisten päivätanssien pyöritykset Länsi Satakunnassa. Nyt torstaina15.8.2019 oli Säkylä ja Köyliö yhdessä järjestäneen päivätanssit Köylion Kepolan yhdistyksen toiminta rakennuksessa. Soittajina oli paikallinen soittokunta, erittäin rytmillisenä musiikkina, eri instrumentteina, haitarin soittajiakin oli kaksi, sekä erityisen hyvä puhalin soittaja ja laulajat. Myös oli hyvää ohjelmaa. Sisäänpääsy lippujen hinnat ovat hyvin halvat, sekä siihen sisältyy voileivät ja makea pulla. Myös on erityisen hyvä tarjoilu ja joukossa on useita sairastavia, joille on hyvänä voileivät. Paljon työtä vaatii juuri tilaisuuksien järjestämiset ja palvelujen hoitamiset, joille suuri kiitos.
Merensininen Porista

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Lähes kaikissa entisissä Länsi Suomen kunnissa on hyväkuntoiset yhdistysten omat työväentalot, joissa toistuen olen käynyt. Hienoa, ettei mainituissa tilaisuuksissa politikoida. Yleensä on ohjelmaa ja sen perään tanssimiset ja lähes samat ovat soittamassa, eri paikoissa. Yllätyksenä olin taannoin Lallintalolla, jossa soittivat minulle tuttu Säkyläläisten orgesteri ja olimme keskustelussa kahvitaudolla.
Olen huomannut, että useat samat käyvät tanssimassa eri kohteissa ja niin myös minä.
Erittäin hyvää liikuntaa on juuri eläkkeellä olevien tanssimiset, eri kohdepaikoissa. Minä olen innokas juuri tanssimisissa ja saan hyvää kunnon ylläpidon liikuntaa. Porissa liityin jäseneksi ja katsoin asialliseksi. Suuret kiitokset ohjelmien ja tilaisuuksien järjestäjille.
Olen syntyjään Säkylän Karhusuolta ja muuttanut 1962, sieltä Porin linjalta Enontekiölle, sekä tällä vuosikymmenellä olen muuttanut Poriin.
Merensininen Porista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu