Ukrainan kaiken kansan uusi presidentti ei tykkää Putinista. Zelenskyi on luvannut löylyttää Putinia pahanpäiväisesti.
Putin on paha
Anonyymi
77<50
2Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 77
Vanhimmat
Zelenskyi näyttelee Putinille kaikkein kalleintaan.
Espanjan vaalitulos heikentää EPP:tä EU-parlamentissa.
Putin on tämän ajan yksi fiksuimmista presidenteistä ja se tiedetään varsinkin lännessä, liian fiksu.
Vladimir ei ole mennyt yhteenkään lankaan, mitä hänelle on ujutettu tämän tästä.
Syyriassa ja Ukrainassa Putin näytti kaapin paikan ja varsin suvereenisesti, Syyria otti aikaa kun länsi aseisti ja koulutti uusia terroristeja lisää ja lisää.
Mutta Syyria ja Ukraina on pääasiallinen syy, miksi Vladimiria nyt demonisoidaan, oli totuttu pahaksi.
Putin on keskinkertainen KGB:n agentti, joka kykenee kyllä taktisiin liikeisiin, vaan ei strategisiin. Ja sekä Syyriassa että Ukrainassa, mutta myös esim. Georgiassa ja Tšetšeniassa Putin näytti rikollisen luonteensa.
Fiksut ei käyttäydy noin typerästi kuin Putin.
Putin yksi pahimmista diktaattoreista.
Putin ansaitsis saada Nobelin rauhanpalkinnon
Sun jutut ovat auktoriteetti uskovaisen juttuja joka on vielä unessa
Pikku gangsteri Putin ei ole mikään valtiomies vaan pelkkä kehitysmaan läpeensä korruptoitunut diktaattori jonka käteen on jäänyt Musta Pekka.
Lännessä Putin ei kelpaisi edes kuuraamaan parlamentin vessoja.
Mietihän vain omaa suhdettasi paidattomaan messiaaseesi.
Putin on ajanyt venäjän asoita "tosi hyvin".
😂🤣😂🤣😂🤣😂🤣
Toi on vain sun korviin välissä missä luulot syntyvät. Mulla ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Miksi katsoa mailmaa kuin se olisi musta valkoinen kun väritkin ovat olemassa.
Jos et halua, että sinulle huomautetaan typeristä kirjoituksistasi, niin älä kirjoittele typeryyksiä.
Mutta sinähän olet auktoriteetti uskovainen juttujesi perusteella
Rauhanpalkinto, koska ei ole vielä valloittanut kaikkia Neuvostoliiton entisiä alueita. Pitäisikö hänen enemmän toimia, että syntyisi enemmän leskiä, orpoja ja raunioita?
"Mutta sinähän olet auktoriteetti uskovainen juttujesi perusteella"
Ja mikä on se auktoriteetti, johon juttujeni perusteella uskon?
Sen kysymyksen voit esittää itsellesi.
Itse en koe olevani minkään auktoriteetin auktoriteettiuskovainen. Sinä väitit sellaista, joten selitäpä nyt ihan itse mikä on se auktoriteetti johon muka uskon sokeasti.
"Putin on keskinkertainen KGB:n agentti"
Ei kun Putin on huippujätkä, osaa junailla asioita ja saa sympatioita ympäri maailmaa.
Putin saa sympatioita Kim Jong-unilta, Al Assadilta ja Madurolta. Saisi varmaan myös Idi Aminilta, jos hän olisi hengissä.
Putin on julistanut itsensä, Messiaaksi ja rakennuttaa nyt tuhansia uusia kirkkoja tätä varten. Paidaton messias.
Trump ei ole puoleksikaan yhtä paha kuin Putin.
Putille ei riitä yksi moka, vaan Putin vetää tarkoituksella kierrettä koko ajan pidemmälle.
Täysi tolvana.
Voitonpäivänä Putinin seurassa on vain yhtä älykkäitä ulkomaalaisia kuin Putin.
Eli kaikki jäivät pois.
Putin juhlii voitottomuuden päiväänsä yksin.
Muuten, mikä ihmeen voitonpäivä?
Neuvostoliitto hävisi. Juhliiko Venäjä Neuvostoliiton häviämistä?
Ei kun sillä on vain voiton päivä. Ei voita.
"Voitonpäivänä Putinin seurassa on vain yhtä älykkäitä ulkomaalaisia kuin Putin. "
Mistä tämä hokema on putkahtanut?
Voitonpäivä on 9. 5. ja sitten näkee, miten Venäjä juhlii.
Taitaa olla niin, että heimon fiksuin nasse saa jonkun ajatuksen ja tyhmemmät lajikumppanit jäävät toistelemaan sitä palstalle.
Putin ei ole mitenkään älykkään miehen maineessa. Hullu se on.
Kiva juttu kun Suomi ei kuulu natoon.
Ihan kiva juttu, että kaltaises komukka ei sitäkäään asiaa ole päättämässä ... koskaan, ikinä, missään.
Voitko SUPIKOIRA vastustaa syötin hajua ....?.
TIRSK!.
Iltalehti on paha. Asialliset mielipiteet jätetään julkaisematta.
Vaukuttaa siltä, että Putin haluaa jäädä historiaan valloittajana, joka pikku hiljaa kiinnittää Neuvostoliitosta eronneet kansat Venäjää. Muutama vuosi sitten puhuttiin, että Suomikin on ollut ennen osa Venäjää. Saa tässä nähdä, miten Suomen rajat muuttuvat. Eiväthän muut kansat halua kokea kolmannen maailmansodat siksi, jos heidän pitäisi taistella Venäjän vastaan, joka tarkistaa rajojaan.
Ukrainan uusi presidentti puhui Putinin tapaamisesta. Kerrotaan, että uusi mies on uskovainen ja hän mainitsi, että pääministeriksi voi tulla uskovainen. Olisivatpa todella kristittyjä ja saisivat Putinin Herran tielle. Se olisi Venäjälle kuin uuden ajan alku.
Ei nyt hyvältä näytä, koska siellä jälleen vainotaan kristityitä. Etelä-Venäjällä esim. baptistipastori n vangittu ja netti-yhteydet pyritään sammutamaan. Näin kansa saa vain yhtä "oikeata tietoa". Nyt ainakin nuoriso ei hyväksy toimenpiteitä. Siitä seuraa levottomuuksia. Putin on kyllä nyt koettanut selvittää, että miten on oikein menetelty. Siellähän on vielä niitä kommareita, jotka eivät ymmärrä kuin yhtä kieltä.
Kaikki voivat hokea, Putin on paha, niinhän mediakin tekee muttei perustele sanomisiaan.
Kuka odottaa suomi24 palstalla perusteluja, ei kukaan.
On niin helppo sanoa jokin asia, mutta kun se pitäisi myös 'avata', ymmärrättekö?
Varsinkaan sinulta ei ole koskaan kuultu mihinkään asiaan perusteluja.
"Kaikki voivat hokea, Putin on paha, niinhän mediakin tekee muttei perustele sanomisiaan."
Sinä et näe perusteluja, vaikka ne tungettaisiin kurkustasi sisään: sodat liittoutumattomia naapurimaita vastaan ovat pahoja tekoja, samoin vaikkapa siviilien myrkyttäminen Britanniassa ym.
"Kuka odottaa suomi24 palstalla perusteluja, ei kukaan."
Haha.
"On niin helppo sanoa jokin asia, mutta kun se pitäisi myös 'avata', ymmärrättekö?"
Ymmärrätkö sinä, että jo 13000 ihmisen kuolemaan johtaneen sodan lietsominen Ukrainaan oli paha teko?
Jenkit ovat aiheuttaneet suoraan useiden tuhansien kuoleman kauppasaarrolla Venezuelassa.
Kummasti sinua kiinnostaa valehtelu Krimistä ja Ukrainasta, mutta esim. Venezuela tuppaa unohtumaan.
Oletko hieman yksinkertainen?
"Jenkit ovat aiheuttaneet suoraan useiden tuhansien kuoleman kauppasaarrolla Venezuelassa."
Kuolemat ovat aiheuttaneet Chavez ja Maduro tuhoamalla luonnonvaroiltaan äärimmäisen rikkaan Venezuelan talouden korruptiollaan, pätemättömyydellään ja saamalla aikaan hyperinflaation.
"Kummasti sinua kiinnostaa valehtelu Krimistä ja Ukrainasta, mutta esim. Venezuela tuppaa unohtumaan.
Oletko hieman yksinkertainen?"
LOL. Kaikista palstan kirjoittajista juuri sinulla on pokkaa kysyä tuota. Kärsinet Dunning–Kruger-oireyhtymästä.
Vastaus kysymykseen auktoriteetti uskovainen. Lue omaa sanaasi moloch!
Sinä et näe perusteluja, vaikka ne tungettaisiin kurkustasi sisään: sodat liittoutumattomia naapurimaita vastaan ovat pahoja tekoja, samoin vaikkapa siviilien myrkyttäminen Britanniassa ym.
"Vastaus kysymykseen auktoriteetti uskovainen. Lue omaa sanaasi moloch!"
"Sinä et näe perusteluja, vaikka ne tungettaisiin kurkustasi sisään: sodat liittoutumattomia naapurimaita vastaan ovat pahoja tekoja, samoin vaikkapa siviilien myrkyttäminen Britanniassa ym. "
Ja mikä tuossa muka osoittaa auktoriteettiuskovaisuutta? Et taida edes ymmärtää mitä koko sana tarkoittaa.
Uskot median sonta infoon. Uskot varmaan myös holokaustiin
#Kuolemat ovat aiheuttaneet Chavez ja Maduro tuhoamalla luonnonvaroiltaan äärimmäisen rikkaan Venezuelan talouden korruptiollaan, pätemättömyydellään ja saamalla aikaan hyperinflaation.#
Niin, sinun mielestäsi on näin, mutta eihän se ole totuus?
Toistat länsimedian luomaa kuvaa.
"Uskot median sonta infoon. Uskot varmaan myös holokaustiin"
Hahah. Vai sellainen tapaus. Paljastan sinulle salaisuuden: uskon myös, että ihminen kävi Kuussa.
"Niin, sinun mielestäsi on näin, mutta eihän se ole totuus?"
Tietenkin se on totuus. Venezuela on äärimmäisen korruptoitunut ja epäpätevästi johdettu maa, jossa jyllää hallinnon itsensä aikaansaama superinflaatio ja kansa elää suuressa kurjuudessa ja köyhyydessä samaan aikaan kun muutama tuhat hallinnon tukijaa kylpevät valtavissa rikkauksissa. Eikö sinua herätä edes se, että sieltä on lähtenyt taloudellisiksi pakolaisiksi jo n.3 miljoonaa ihmistä ja saman verran aikoo lähteä tänä vuonna?
"Toistat länsimedian luomaa kuvaa."
Sinä puolestasi toistat uskollisesti RT-kanavan propagandaa. On selvää, että lännessä, jossa on snanavapaus ja vapaa tiedonvälitys, on luotettavampi media kuin ihailemassasi Venäjällä.
#Tietenkin se on totuus. #
Olet todella yksinkertainen tapaus.
"Olet todella yksinkertainen tapaus."
Ei, kyllä se yksinkertainen tapaus olet sinä itse. Sinähän esim. yritit kivenkovaan valehdella täällä, että partainen bulgarialainen mies, joka esiintyi RT-kanavalla muka espanjalaisena lennonjohtajana Carloksena oliskin muka ollut kaunis ukrainalainen nainen Annna Petresenko. Miten kuvittelit, että kukaan olisi voinut uskoa sinua?
Kuvitteletko ihan tosissasi että länsimedia kertoo sinulle totuuden?
Jos näin, olet todella yksinkertainen tapaus.
Ukrainan tilanne kokonaisuudessaan ei ole luettavissa läntisissä valtamedioissa, siksi sinäkin olet jatkuvasti pihalla asioista.
Ainoastaan ns. vaihtoehtomediat kertovat asioita jotka perustuvat faktoihin, mutta sinähän et pidä faktoista.
Onko koskaan käynyt mielessä, miksi ei esim. Kurosen vierailut ovat olleet kovin yksipuolisia Ukrainassa.
Palstalla ei sovi sanoa 'tietenkin se on totuus', vaan OMASTA MIELESTÄNI se on totuus.
Mikä on RT kanava?
"Kuvitteletko ihan tosissasi että länsimedia kertoo sinulle totuuden?"
Länsimedia on maailman luotettavinta mediaa: missään muualla kun sananvapaus ja lehdistönvapaus ei ole niin voimissaan kuin lännessä. Tietenkin läntinen media voi myös ajaa omaa agnedaansa tai eresim. erehtyä, mutta esim. Venezuelan tilanteesta se on luotettavin lähde.
"Jos näin, olet todella yksinkertainen tapaus."
Sinulla ei ole varaa sellaista väittää, koska itse olit niin tyhmä, että luulit, että sinua uskotaan, kun yritit kivenkovaan valehdella täällä, että partainen bulgarialainen mies, joka esiintyi RT-kanavalla muka espanjalaisena lennonjohtajana Carloksena olisikin muka ollut kaunis ukrainalainen nainen Anna Petresenko.
"Ukrainan tilanne kokonaisuudessaan ei ole luettavissa läntisissä valtamedioissa, siksi sinäkin olet jatkuvasti pihalla asioista."
Sinun tapasi on syytellä muita, että he ovat pihalla asioista, mutta et sitten kuitenkaan kykene kertomaan, että miten. Se johtuu siitä, että sinun väitteesi paljastettaisiin valheiksi.
"Ainoastaan ns. vaihtoehtomediat kertovat asioita jotka perustuvat faktoihin, mutta sinähän et pidä faktoista."
Väitteesi on pähkähullu. Ymmärrätkö edes miksi ne eivät sitoudu journalistisiin pelisääntöihin? Siksi, että silloin ne eivät voisi valehdella.
"Onko koskaan käynyt mielessä, miksi ei esim. Kurosen vierailut ovat olleet kovin yksipuolisia Ukrainassa."
Sinä syytät yksipuolisuudesta siksi, ettei hän julkaise Venäjän valhepropagandaa Ukrainasta.
"Mikä on RT kanava?"
Se on venäläinen valhepropagandakanava, jolta tuo MolokT hankkii kaikki käsityksensä.
Voi sen sanoa, jos kyseessä on ilmiselvä totuus: Venezuelan korruptoitunut hallinto on tuhonnut maan talouden epäpätevyydellään, korruptiollaan ja tehottomuudellaan sekä aiheuttamalla hyperinflaation. Joku vuosi sitten Venezuelan hallinnon edustajat sanoivat, kun heitä varoitettiin siitä, että tuollainen politiikka johtaa hyperinflaatioon, ettei sellaista kuin hyperinflaatio ole olemassakaan. Nyt he tietävät, että on.
Eli se ei ole valehteleva länsimedia
Hullu ei tiedä olevansa hullu eikä aivopesty tiedä olevansa aivopesty.
Hullu ei arvostele.
Aivopesty ei hyväksy kuin ne jotka ovat ajatuksiltaan samanlaisia, eli laatikossa eläjiä jotka eivät tiedosta että laatikon ulkonakin on elämää. Itsekeskeisyys/itsekkyys on synti.
Venäjään, sen trolleihin eikä sen kontrolloimiin asioihin ole luottamista.
Näin on ollut aina.
Länsimedia perustuu aivopesuun, jonka alaisena olemme olleet viimeiset 30 vuotta. Suomi on osallistunut EU:hun liittymisestä lähtien kansainväliseen politiikkaan USA:n apulaisena, kuten moni muukin EU-maa. Suomen media sitoutui kokoomuspuolueen johdolla tukemaan ajatusta Suomen liittymisestä NATO:on jo vuodesta 2000 lähtien.
Kun suomalaiset jukuripäät eivät ole taipuneet jäsenyyden kannalle, ruuvia on kiristetty. Vuodesta 2014 lähtien kokoomusjohtoinen valtioneuvosto päätti kertakaikkiaan kouluttaa toimittajat ja virkamiehet Harvardissa NATO:a myötäilevän propagandan tekijöiksi, tosin kutsuen sitä varautumiseksi Venäjän hybridisotaan. Liikuttuneena seurasin valtioneuvoston tiedottajan, nyt jo NATO:n palvelukseen siirtyneen, Markku Mantilan puhetta kansanedustajille keväällä 2014. Häntä säestivät NATO-propagandan auguurit, ei kaiken maailman dosentit, vaan itsensä korkealle korokkeelle nostaneet tiedotusvälineiden päätoimittajat.
Tämä ei kokoomusta kuitenkaan tyydyttänyt. Varmemmaksi vakuudeksi pystytettiin NATO:n hybridikeskuksen tukema valtiollinen sensuurikoneisto, jonka valvovan silmän alta ei yksikään NATO-kriittinen lausahdus pääse julkisuuteen.
Ei ole. Se on valehteleva itämedia. Lännessäkin toki on valehtelevia medioita, kuten MV-lehti ym.
"Hullu ei tiedä olevansa hullu eikä aivopesty tiedä olevansa aivopesty.
Hullu ei arvostele."
Aivan. Venäjn propagandan uhrit ovat usein juuri tuollaisia. mutta onneksi venäläiset alitse alkavat herätä hallintonsa läpimätään propagandaan.
"Aivopesty ei hyväksy kuin ne jotka ovat ajatuksiltaan samanlaisia, eli laatikossa eläjiä jotka eivät tiedosta että laatikon ulkonakin on elämää. Itsekeskeisyys/itsekkyys on synti."
Minä hyväksyn mainiosti vastakkaisetkin mielipiteet mileipidekysymyksissä. Mutta tahallista valehtelua ja vääristelyä en sen sijaan hyväksy.
Ahaa. Nyt MolokT on taas Valkoisen Suomen Pirkko Turpeinen-Saari. Tosin Pirkko itse ei kirjoittanut, että länsimedia perustuisi aivopesuun, vaan se, että Suomen MEP:it eivät enää noudattaisi YK:n peruskirjaa ja kansainvälistä oikeutta.
Mutta Pirkko valehtelee kirjoituksessaan silmät päästään: sekä toimittajien koulutus, että hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus on tehty Suomen puolustukseksi Venäjän käymää hybridi- ja informaatiosotaa vastaan. Mitään NATO-vastaista sensuuria ei ole olemassakaan, minkä jokainen voi helposti todeta tällä palstalla ja muualla somessa.
On trolli raukalla kiire tarkistaa lähteet, siis toisen käyttämät lähteet.
On se kamalaa kun omat valheet eivät osu ja uppoa.
Ukrainasta ei voi enempää valehdella, nyt on Venezuela vuorossa ja kuinka kamala hirmuhallinto siellä on ollut vallassa.
On käyty läpi Syyria, jossa laillinen hallitus on hirmuhallinto, Libyassa oli hirmuhallinto, Irakissa oli hirmuhallinto. Chilestä se on ihme ja kumma ollut hiljaa, jonka hallinnon CIA-hoiteli tunnetuin seurauksin. Israelin verisestä politiikasta ei ole sanomista, ei Saudien hallinnosta, joka on USA:n liittolainen ym ym.
Ja Venäjää halitsee hirmuhallinto, joka sotii Syyriassa.....voiko trollimmaksi enää muuttua?
"On+trolli+raukalla+kiire+tarkistaa+lähteet,+siis+toisen+käyttämät+lähteet."
Et+sinä+kertonut+käyttäväsi+lähdettä,+sinä+esitit+Valkoisen+Suomen+Pirkko+Turpeinen-Saaren+kirjoituksen+muka+omanasi.
"On+se+kamalaa+kun+omat+valheet+eivät+osu+ja+uppoa."
Sinun+valheesihan+tässä+taas+upposi.
"Ukrainasta+ei+voi+enempää+valehdella,+nyt+on+Venezuela+vuorossa+ja+kuinka+kamala+hirmuhallinto+siellä+on+ollut+vallassa."
Valheita+Ukrainasta+ja+Venezuelasta+olet+esittänyt+sinä+itse.+Jos+öljyvaroiltaan+maailman+rikkaimmasta+maasta+on+paennut+taloudellisena+pakolaisena+jo+yli+kolme+miljoonaa+ihmistä+ja+tänä+vuonna+saman+verran+on+aikeissa+lähteä,+80%+kansasta+elää+kurjuudessa+ja+jopa+suoranaisessa+nälässä+samaan+aikaan+kun+muutma+tuhat+ihmsitä+omistaa+valtavat+rikkaudet,+hyperinflaatio+jyllää,+korruptio+on+käsittämättömän+suurta+jne,+niin+sinä+et+silti+kykene+näkemään+hallinnossa+mitään+vikaa,+koska+se+on+USA-vastainen.
"On+käyty+läpi+Syyria,+jossa+laillinen+hallitus+on+hirmuhallinto,"
Joka+on+tappanut+tuhansia+kansalaisiaan+ja+käyttänyt+myös+esim.+kansainvälisesti+kiellettyjä+kemiallisia+aseita+iskuissaan+siviilejä+vastaan.
"Libyassa+oli+hirmuhallinto,+Irakissa+oli+hirmuhallinto."
Molemmissa+oli+vallassa+verinen+diktaattori.+Saddam+esim.+tappoi+omiakin+kansalaisiaan+satoja+tuhansia.
"Chilestä+se+on+ihme+ja+kumma+ollut+hiljaa,+jonka+hallinnon+CIA-hoiteli+tunnetuin+seurauksin."
Chile+on+nykyisin+demokratia.+Pinochet+luopui+vallasta+kansanäänestyksen+jälkeen.
"Israelin+verisestä+politiikasta+ei+ole+sanomista,+ei+Saudien+hallinnosta,+joka+on+USA:n+liittolainen+ym+ym."
Minä+tuomitsen+Israelin+iskut+siviilejä+vastaan,+samoin+Saudi-Arabian+diktatuurin.+Mutta+miten+ne+muka+liittyvät+Suomen+NATO-jäsenyyteen+muuten+kuin+sinun+kierossa+mielikuvituksessasi?
Kai sentään tajuat että jos Venezuelasa olisi todellinen diktatuuri, ei siellä oppositiojohtajalla olisi elinaikaa kovin pitkälti.
Nyt se uhoaa USA:n sotilaallisesta avusta, nimittää itseään virkaa tekeväksi presidentiksi ja saa toimia täysin vapaasti.
Mielenvikainen pitää olla, ellei näe tässä jotain perin omituista.
#Et sinä kertonut käyttäväsi lähdettä, sinä esitit Valkoisen Suomen Pirkko Turpeinen-Saaren kirjoituksen muka omanasi.#
Tämä ei ole minun lainauksiani, pidä nyt vain huoli omista 'uskomattomista' jutuistasi.
"Kai+sentään+tajuat+että+jos+Venezuelasa+olisi+todellinen+diktatuuri,+ei+siellä+oppositiojohtajalla+olisi+elinaikaa+kovin+pitkälti."
Tajuan,+enkä+olekaan+koskaan+syyttänyt+sitä+esim.+Pohjois-Korean+kaltaiseksi+diktatuuriksi+enkä+ole+maininnut+edes+sitä,+että+hallitusten+vastaisissa+mielenosoituksissa+on+tapettu+ihmisiä.
"Nyt+se+uhoaa+USA:n+sotilaallisesta+avusta,+nimittää+itseään+virkaa+tekeväksi+presidentiksi+ja+saa+toimia+täysin+vapaasti.
Mielenvikainen+pitää+olla,+ellei+näe+tässä+jotain+perin+omituista."
Mielenvikainen+pitää+olla,+jos+ei+näe+Venezuelan+nykyhallinnossa+jotain+perin+omituista.+Kertauksena+sinulle:
"Jos+öljyvaroiltaan+maailman+rikkaimmasta+maasta+on+paennut+taloudellisena+pakolaisena+jo+yli+kolme+miljoonaa+ihmistä+ja+tänä+vuonna+saman+verran+on+aikeissa+lähteä,+80%+kansasta+elää+kurjuudessa+ja+jopa+suoranaisessa+nälässä+samaan+aikaan+kun+muutma+tuhat+ihmsitä+omistaa+valtavat+rikkaudet,+hyperinflaatio+jyllää,+korruptio+on+käsittämättömän+suurta+jne,+niin+sinä+et+silti+kykene+näkemään+hallinnossa+mitään+vikaa,+koska+se+on+USA-vastainen."
"Tämä+ei+ole+minun+lainauksiani,+pidä+nyt+vain+huoli+omista+'uskomattomista'+jutuistasi."
No+kyllä+se+nyt+vain+oli+lainaus+Valkoisen+Suomen+Pirkko+Turpeinen-Saaren+kirjoituksesta.
Aika musta valkoisia noi sun jutut ovat, dogmisia.
"Aika musta valkoisia noi sun jutut ovat, dogmisia."
Älä minusta ole huolissasi, vaan Venezuelan kansasta, joka näkee jo nälkää kurjan hallintonsa alaisuudessa.
American pakotteilla on hyvin negatiiviset vaikutukset kansaan
Haluaako trolli olla tukemassa Venezuelan, Kuuban, Nicaraguan, Zimbabven, Sudanin ja Syyrian diktatuureja?
Liity putinistisen mafiaklikin hangaroundiksi!
"American pakotteilla on hyvin negatiiviset vaikutukset kansaan"
Suurempi negatiivinen vaikutus kansaan on sillä, että Chavezin ja Maduron korruptoitunut sosialistinen talouspolitiikka on tuhonnut Venezuelan talouden ja aiheuttanut mm. hyperinflaation.
Mihin perustuu aloittajan 'Putin on paha' yksioikoinen näkemys?
Pitäisikö kysyä, onko esim. Netanjahu hyvä ja jos on, miten asia perustellaan?
Venäjä ON RIKOLLISVALTIO ja Putin sen päämies.
Yksinkertaista!
Putinin mukaan venäjällä pitäs viljellä vain luomua. Ei kuulosta pahalta.
Tottakai voi ajatella että Putin kuten Trumppi ovat pahoja hyvävelijärjestölle, koska haluavat hajoittaa heidän korttitalonsa. Mielenkiitoiseksi tekee sen koska juuri ensin pois niin huippu tutisee.
Trollien mielestä Putinin myrkytkin ovat luomua?
Venäjän vallanpitäjät ovat aina pitäneet idiootteja äänitorvinaan.
Milloin Porosenko luovuttaa valtikan Zelenskyille.
Ukraina on valtio ja Zelenskyi sen päämies.
Lycka till!
Kukaan ei äänestänyt Putinia eikä Venäjää.
Porosenko ja Zelenskyi saivat kymmeniä miljoonia rehellisessä vaaleissa annettuja ääniä kumpikin.
Mutta Putin ei siis yhtään.
Slava Ukraine!
Pompeo on Soinin mielestä kiva setä, pensselisetä.
Kenenkään mielestä Lavrov ei oo kiva, kun sen pensselikin sottaa vaan.
Putin on ilikiä, selenski kiltti.
Putin on paha ihminen myös venäläisille. Käyttää törkeästi hyväksi koko venäjän kansaa.
Ilkeä diktaattori.