Laman pitkä koura
Viime vuosikymmenen laman syvimmästä kohdasta on pian kulunut kymmenen vuotta - aika, joka yleensä tarvitaan, jotta ison murroksen peruspiirteet alkavat kaiken pölyn alta nousta esiin.
Jyväskylän yliopiston yhteiskuntapolitiikan lehtori Raija Julkunen on kirjoittanut tärkeän kirjan nimeltä Suunnanmuutos (Vastapaino 2001), johon myöhemminkin on syytä palata. Kirja on ensimmäinen synteettinen yritys ymmärtää, miten lama syntyi ja mikä oli sen rooli 1990-luvun käänteessä - hyvinvointivaltion kasvun vaihtumisessa sen vähittäiseen karsintaan.
Julkusen kuvausta voi pelkistäen tulkita seuraavasti. "Globalisaatio" - rahamarkkinoiden vapauttaminen - ei ollut Suomen laman perussyy. Luotto- ja talletuskorkojen ja ulkomaisten valuuttojen tuonnin säännöstely kyllä purettiin 1980-luvun puolivälissä, mutta niin tehtiin kaikissa muissakin kehittyneissä maissa (perustana uuden tietotekniikan mahdollistama reaaliaikainen rahapääoman liikkuvuus).
Perussyy oli se rahapolitiikka, jolla Suomen Pankki pyrki 1980-luvun lopulta alkaen hillitsemään maahan tulvivaa ulkomaista pääomaa ja nopeasti kasvavaa - niin yritysten kuin kansalaisten - velkaantumista. Linjaksi omaksuttiin kiinteä vahvan markan valuuttakurssi eli huiman ylös vedetty markan arvo, jota puolustettiin korkein - ja koko ajan kohoavin - koroin. Julkunen siteeraa Jaakko Kianderia, joka rinnastaa Suomen laman Meksikon, Brasilian ja Aasian maiden talouskriisiin:
"Kriisimaille on ollut yhteistä kiinteän valuuttakurssin politiikka, valuutan yliarvostus ja yrityssektorin ylivelkaantuminen. Kriisiä on ruokkinut se, että valuutan heikentymistä on yritetty torjua korkeilla koroilla. Kotimainen kysyntä ja pankkijärjestelmän tila ovat heikentyneet, kun 'tappavat korot' ovat kurjistaneet asunto- ja yritysvelallisia. Kriisi on lauennut, kun valuutta on heikentynyt riittävästi, kun se on devalvoitu tai päästetty kellumaan."
Juuri näin Suomessa tapahtui. Vielä kesällä 1991 markka sidottiin ecuun "epärealistisen korkealla arvolla", mutta jo saman vuoden marraskuussa markka oli pakko devalvoida ja vuotta myöhemmin markka päästettiin kellumaan, mikä lopulta lopetti kireän rahapolitiikan ja toi ratkaisun sekä markan yliarvostukseen että korkeisiin korkoihin.
"Kyseessä ei ollut tietoinen talouspoliittinen valinta, vaan pikemminkin sen katastrofina pidetyn vaihtoehdon toteutuminen, jota talouspolitiikalla oli yritetty kolmen vuoden ajan torjua."
Kansantalouden kannalta vahinko oli kuitenkin jo ehtinyt tapahtua: konkurssiaalto, yksityisten ihmisten omaisuuden laajamittainen pakkoluovutus, massatyöttömyys - muutaman vuoden syvä lama.
Lama oli ensi sijassa taitamattoman rahapolitiikan seuraus, mutta kun lama oli syntynyt, se muuttui hyvinvointivaltion nopean karsimisen tärkeimmäksi perusteeksi ja syyksi.
Julkunen osoittaa, että "mentaalisten mallien" tasolla, eliittien ajatuksissa ja suunnitelmissa hyvinvointivaltion rakennemuutos oli valmisteltu pitkälle jo ennen lamaa. Visioon ei kuulunut pelkästään rahamarkkinoiden vapauttaminen, vaan Suomen yleisempi sopeuttaminen kansainvälistyvään talouteen - silloin kulovalkean tavoin levinneen uusliberalismin oppien mukaisesti.
Tämänsuuntainen muutos myös alkoi ennen lamaa, mutta vasta lama ja julkisen talouden rahoituskriisi antoivat Suomessa päättäjille vahvan mandaatin julkisen sektorin nopealle karsimiselle ja uudelleenmuovaamiselle. Lama mahdollisti Julkusen mukaan politiikan, jota talouseliitit alkoivat tavoitella jo 1980-luvulla: markkinaehtoisuuden läpilyönnin julkisella sektorilla, tulonjaon käännöksen pääomatulojen ja voittojen hyväksi, julkisen sektorin laajenemisen pysäyttämisen ja valtion yritysten yksityistämisen.
Julkunen osoittaa myös, miten nopeasti syy- ja seuraussuhteet kääntyivät ja käännettiin päälaelleen. Syvimpinä lamavuosina 1991-93 kaikkien tuoreessa muistissa vielä oli, miten lamaan oikein jouduttiin. Mutta varsin nopeasti lamalle löytyi uusi pääsyyllinen:
"Kannan mukaan laman oli aiheuttanut skandinaavinen hyvinvointivaltio: laaja julkinen sektori, antelias sosiaaliturva, jäykät työmarkkinat, korporatistinen työnjako, korkea verotus. Talouskriisin luonne oli systeeminen ja rakenteellinen, lama oli paljastanut hyvinvointijärjestelmän heikkoudet ja uusi nousu vaati 'systeemimuutosta'. Kärkevin kritiikki kohdistui korporatismiin ja ay-liikkeeseen."
Kuitenkin hyvinvointivaltion kasvu toteutettiin 1970- ja 1980-luvulla talouden sallimin ehdoin: valtion talous pysyi Suomessa tasapainossa ja julkinen velka oli vuonna 1990 Euroopan alhaisimpia. 1990-luvun puoliväliä lähestyttäessä uutta lamaselitystä alettiin kuitenkin ponnekkaasti levittää:
"Viesti kansalaisille oli: kansalaiset ovat viettäneet kulutusjuhlia, eläneet yli varojen, nyt on säästettävä. Puhe 'elämisestä yli varojen' on ja oli epämääräistä. Sitä kansantalouden velkaantumista, joka aiheutui pankkien ja yritysten Suomeen tuomasta rahasta, ja valtion velkaantumista on vaikea erottaa toisistaan ja 'yli varojen elämistä' koskevat tarinat sekoittuvat. Yksinkertaistava retoriikka veti valtionvelan ja hyvinvointivaltion välille yhtäläisyysmerkin jättämällä jopa laman pois kuviosta, aivan kuin velkaantumisen syy olisi hyvinvointivaltio eikä lama."
Tämä selitysmalli, jonka mukaan 1990-luvun kriisin tuotti kaksi tekijää: kansan "holtittomuus" ja "pöhöttynyt" hyvinvointivaltio, kiteytyi pian julkiseksi totuudeksi, ja sen varassa toteutettiin ja pyritään yhä toteuttamaan kuritalouden linjaa.
Selitysmallien ero näkyy edelleen vahvana suhtautumisessa oikeusministeriön tuoreisiin suunnitelmiin lopettaa elinikäinen velkavankeus. Valtion verovelat vanhenevat jo nyt viidessä vuodessa, mutta muut - lähinnä velat pankeille - seuraavat velallista koko eliniän, ja tähän loukkuun tuhannet laman uhrit ovat jääneet. Oikeusministeriön ehdotus asettaisi velkaorjuudelle aikakaton, ja ehdotusta tuoreeltaan kommentoineen Helsingin Sanomien toimittajan Hanna Hirvikorven jutun otsikko oli (HS 27.7.) "Holtittomuus kunniaan".
Julkunen päättelee kirjassaan, että hyvinvointivaltion määrällinen kasvu olisi ilman lamaakin pysähtynyt 1990-luvulla. Monista syistä johtuen huomio olisi ollut pakko keskittää määrän sijasta laatuun, toimintojen optimointiin. Näin saattaa olla. Mutta se, mitä 1990-luvulla tapahtui, ei ollut toimintojen optimointia, vaan raakaa määrällistä alasajoa. Hyvinvointivaltion perusta kaipaa perusteellista uudelleenajattelua, mutta mitään hedelmällistä ei synny lama-ajan mentaalisista malleista.
Raija Julkusen kirja tulee osoittaneeksi, miten vahvasti näkemys hyvinvointivaltion tulevaisuudesta ankkuroituu tapaan hahmottaa 1990-luvun laman syyt. Samalla Julkusen synteesi osoittaa tulevalle tutkimukselle suuntaa: mitä todella tapahtui, keiden toimesta ja missä järjestyksessä vuosina 1989-1994.
Lähde:
http://www.stakes.fi/yp/yp01/4pääk.htm
Viime vuosikymmenen laman syvimmästä kohdasta on pian kulunut kymmenen vuotta - aika, joka yleensä tarvitaan, jotta ison murroksen peruspiirteet alkavat kaiken pölyn alta nousta esiin.
Jyväskylän yliopiston yhteiskuntapolitiikan lehtori Raija Julkunen on kirjoittanut tärkeän kirjan nimeltä Suunnanmuutos (Vastapaino 2001), johon myöhemminkin on syytä palata. Kirja on ensimmäinen synteettinen yritys ymmärtää, miten lama syntyi ja mikä oli sen rooli 1990-luvun käänteessä - hyvinvointivaltion kasvun vaihtumisessa sen vähittäiseen karsintaan.
Julkusen kuvausta voi pelkistäen tulkita seuraavasti. "Globalisaatio" - rahamarkkinoiden vapauttaminen - ei ollut Suomen laman perussyy. Luotto- ja talletuskorkojen ja ulkomaisten valuuttojen tuonnin säännöstely kyllä purettiin 1980-luvun puolivälissä, mutta niin tehtiin kaikissa muissakin kehittyneissä maissa (perustana uuden tietotekniikan mahdollistama reaaliaikainen rahapääoman liikkuvuus).
Perussyy oli se rahapolitiikka, jolla Suomen Pankki pyrki 1980-luvun lopulta alkaen hillitsemään maahan tulvivaa ulkomaista pääomaa ja nopeasti kasvavaa - niin yritysten kuin kansalaisten - velkaantumista. Linjaksi omaksuttiin kiinteä vahvan markan valuuttakurssi eli huiman ylös vedetty markan arvo, jota puolustettiin korkein - ja koko ajan kohoavin - koroin. Julkunen siteeraa Jaakko Kianderia, joka rinnastaa Suomen laman Meksikon, Brasilian ja Aasian maiden talouskriisiin:
"Kriisimaille on ollut yhteistä kiinteän valuuttakurssin politiikka, valuutan yliarvostus ja yrityssektorin ylivelkaantuminen. Kriisiä on ruokkinut se, että valuutan heikentymistä on yritetty torjua korkeilla koroilla. Kotimainen kysyntä ja pankkijärjestelmän tila ovat heikentyneet, kun 'tappavat korot' ovat kurjistaneet asunto- ja yritysvelallisia. Kriisi on lauennut, kun valuutta on heikentynyt riittävästi, kun se on devalvoitu tai päästetty kellumaan."
Juuri näin Suomessa tapahtui. Vielä kesällä 1991 markka sidottiin ecuun "epärealistisen korkealla arvolla", mutta jo saman vuoden marraskuussa markka oli pakko devalvoida ja vuotta myöhemmin markka päästettiin kellumaan, mikä lopulta lopetti kireän rahapolitiikan ja toi ratkaisun sekä markan yliarvostukseen että korkeisiin korkoihin.
"Kyseessä ei ollut tietoinen talouspoliittinen valinta, vaan pikemminkin sen katastrofina pidetyn vaihtoehdon toteutuminen, jota talouspolitiikalla oli yritetty kolmen vuoden ajan torjua."
Kansantalouden kannalta vahinko oli kuitenkin jo ehtinyt tapahtua: konkurssiaalto, yksityisten ihmisten omaisuuden laajamittainen pakkoluovutus, massatyöttömyys - muutaman vuoden syvä lama.
Lama oli ensi sijassa taitamattoman rahapolitiikan seuraus, mutta kun lama oli syntynyt, se muuttui hyvinvointivaltion nopean karsimisen tärkeimmäksi perusteeksi ja syyksi.
Julkunen osoittaa, että "mentaalisten mallien" tasolla, eliittien ajatuksissa ja suunnitelmissa hyvinvointivaltion rakennemuutos oli valmisteltu pitkälle jo ennen lamaa. Visioon ei kuulunut pelkästään rahamarkkinoiden vapauttaminen, vaan Suomen yleisempi sopeuttaminen kansainvälistyvään talouteen - silloin kulovalkean tavoin levinneen uusliberalismin oppien mukaisesti.
Tämänsuuntainen muutos myös alkoi ennen lamaa, mutta vasta lama ja julkisen talouden rahoituskriisi antoivat Suomessa päättäjille vahvan mandaatin julkisen sektorin nopealle karsimiselle ja uudelleenmuovaamiselle. Lama mahdollisti Julkusen mukaan politiikan, jota talouseliitit alkoivat tavoitella jo 1980-luvulla: markkinaehtoisuuden läpilyönnin julkisella sektorilla, tulonjaon käännöksen pääomatulojen ja voittojen hyväksi, julkisen sektorin laajenemisen pysäyttämisen ja valtion yritysten yksityistämisen.
Julkunen osoittaa myös, miten nopeasti syy- ja seuraussuhteet kääntyivät ja käännettiin päälaelleen. Syvimpinä lamavuosina 1991-93 kaikkien tuoreessa muistissa vielä oli, miten lamaan oikein jouduttiin. Mutta varsin nopeasti lamalle löytyi uusi pääsyyllinen:
"Kannan mukaan laman oli aiheuttanut skandinaavinen hyvinvointivaltio: laaja julkinen sektori, antelias sosiaaliturva, jäykät työmarkkinat, korporatistinen työnjako, korkea verotus. Talouskriisin luonne oli systeeminen ja rakenteellinen, lama oli paljastanut hyvinvointijärjestelmän heikkoudet ja uusi nousu vaati 'systeemimuutosta'. Kärkevin kritiikki kohdistui korporatismiin ja ay-liikkeeseen."
Kuitenkin hyvinvointivaltion kasvu toteutettiin 1970- ja 1980-luvulla talouden sallimin ehdoin: valtion talous pysyi Suomessa tasapainossa ja julkinen velka oli vuonna 1990 Euroopan alhaisimpia. 1990-luvun puoliväliä lähestyttäessä uutta lamaselitystä alettiin kuitenkin ponnekkaasti levittää:
"Viesti kansalaisille oli: kansalaiset ovat viettäneet kulutusjuhlia, eläneet yli varojen, nyt on säästettävä. Puhe 'elämisestä yli varojen' on ja oli epämääräistä. Sitä kansantalouden velkaantumista, joka aiheutui pankkien ja yritysten Suomeen tuomasta rahasta, ja valtion velkaantumista on vaikea erottaa toisistaan ja 'yli varojen elämistä' koskevat tarinat sekoittuvat. Yksinkertaistava retoriikka veti valtionvelan ja hyvinvointivaltion välille yhtäläisyysmerkin jättämällä jopa laman pois kuviosta, aivan kuin velkaantumisen syy olisi hyvinvointivaltio eikä lama."
Tämä selitysmalli, jonka mukaan 1990-luvun kriisin tuotti kaksi tekijää: kansan "holtittomuus" ja "pöhöttynyt" hyvinvointivaltio, kiteytyi pian julkiseksi totuudeksi, ja sen varassa toteutettiin ja pyritään yhä toteuttamaan kuritalouden linjaa.
Selitysmallien ero näkyy edelleen vahvana suhtautumisessa oikeusministeriön tuoreisiin suunnitelmiin lopettaa elinikäinen velkavankeus. Valtion verovelat vanhenevat jo nyt viidessä vuodessa, mutta muut - lähinnä velat pankeille - seuraavat velallista koko eliniän, ja tähän loukkuun tuhannet laman uhrit ovat jääneet. Oikeusministeriön ehdotus asettaisi velkaorjuudelle aikakaton, ja ehdotusta tuoreeltaan kommentoineen Helsingin Sanomien toimittajan Hanna Hirvikorven jutun otsikko oli (HS 27.7.) "Holtittomuus kunniaan".
Julkunen päättelee kirjassaan, että hyvinvointivaltion määrällinen kasvu olisi ilman lamaakin pysähtynyt 1990-luvulla. Monista syistä johtuen huomio olisi ollut pakko keskittää määrän sijasta laatuun, toimintojen optimointiin. Näin saattaa olla. Mutta se, mitä 1990-luvulla tapahtui, ei ollut toimintojen optimointia, vaan raakaa määrällistä alasajoa. Hyvinvointivaltion perusta kaipaa perusteellista uudelleenajattelua, mutta mitään hedelmällistä ei synny lama-ajan mentaalisista malleista.
Raija Julkusen kirja tulee osoittaneeksi, miten vahvasti näkemys hyvinvointivaltion tulevaisuudesta ankkuroituu tapaan hahmottaa 1990-luvun laman syyt. Samalla Julkusen synteesi osoittaa tulevalle tutkimukselle suuntaa: mitä todella tapahtui, keiden toimesta ja missä järjestyksessä vuosina 1989-1994.
Lähde:
http://www.stakes.fi/yp/yp01/4pääk.htm
Vastaukset 22
Vanhimmat
Muistan, kuinka Lipponen pantti hanttiin Ahon leikkausyrityksille. työttömiä olisi tullu varmasti 100000 enemmän ja valtionvelka monia miljardeja suurempi, jos Lipponen ei olisi lakkokenraalina pannut hanttiin Ahon-Viinasen giljotiinihallitukselle.
nähdäkseni 80 luvun puolivälissä tapahtunut rahamarkkinoiden vapautuminen.Rahaa käytettiin vääriin tarkoituksiin,ostettiin velkarahalla oskkeita,rakennettiin ostoskeskuksia,ulkomaalta tuodulla rahalla estiksi rakennettiin,sitten tuotiin sieltä tavara perässä,kuluttaja maksoi vielä ostoksensa ulkomailta tuodulla rahalla.Eihän mikään talous voi tuollaista pitkään kestää.Verotus oli vielä sellainen että kaikki kulutusluototkin olivat verotuksessa vähennyskelpisia.Vasta Holkerin hallituksen suuressa verouudistuksessa se virhe korjattiin.
Suomessa oli silloin lähes täystyöllisyys,devalvaatio siinä tilanteessa olisi heti mitattu palkkojen nostolla pois.
SDP:n vaatimuksesta myös tehtiin irtisanomissuojaan muutoksia jotka pelästyttivät työnantajat,työhön oton kynnys nousi kertaheitolla.
Varoittelijoista ei silloin ollut puutetta,merkittävimmät olivat Suomen Pankin Pääjohtaja Kullberi ja pääministeri Holkeri.Heille vinoiltiin,kaikkien piti saada pian ja paljon.Silakasta ei saanut puhua.
Hallitusta moitittiin rahakasan päällä makaamisesta,kaikki olisi pitänyt jakaa.
Tuossa kirjoituksessa ei myöskään sanallakaan mainita siitä,että Suomen viennistä katosi hetkessä viides osa N-Liiton romahdettua.Suomen teollisuus oli silloin huonosti valmistunut kovaan länsimaiseen kilpailuun,ne tavarat joita vietiin N-Liittoon ei tietysti kelvannut länteen.Siinä meni paljon työllistävää teollisuutta,eikä takaisin ole tullut.
Menojen supistukset valtiontalouteen olivat siis välttämättömiä,niitä vielä kiihdytettiin Lipposen tultua Pääministeriksi.Valtiovarainministeriksi piti nimetä edelleen Viinanen kansainvälisen luottamuksen varmistamiseksi,vaikka SDP oli häntä juuri ankarasti arvostellut.
Laman syynä ei ollut rahamarkkinoiden vapauttaminen, vaan Suomen Pankin epäonnistunut rahapolitiikka ja Ahon hallituksen taitamaton raha- ja talouspolitiikka.
Rahamarkkinat käsittääkseni vapautettiin myös muissa markkinatalousmaissa, eikä niissä tullut läheskään yhtä vakavaa kriisiä. Muistaakseni Norjan pankkijärjestelmä joutui jonkinlaiseen kriisiin, mutta ei läheskään yhtä vakavaan kuin Suomen pankkijärjestelmä.
puhua suurimmat oli tapahtunut jo ennen Ahon hallituksen muodostamista.
Muilla mailla ei ollut läheskään sellaista voimakasta sidosta Kommunistimaiden talouteen kun Suomella.Se rahamarkkinoiden vaputtaminen oli juuri se perussyy,sekä liikemiesten holtiton käyttäytyminen.Typerä pankkikilpailu,lainaa annettiin ilman vastaavia takauksia.
Rahan arvo on tavallaan aina oikea,siihen vain on sopeuduttava.Devalvaatio vain olisi kiihdyttänyt inflaatiota jota jo muutenkin oli löysästä rahasta johtuen.
toimi aivan oikein?
eikö ole aihetta minkäänlaiseen kritiikkiin?
vahvan markan politiikkaa.
http://groups.msn.com/Sirmakka/omawebsivu73.msnw
Laman esimerkillinen eristäjä,siirsi Ceimon saarille omaisuutta ja sieltä käsin oli tarkoitus johtaa Suomen yrityselämää.
Mulkku koko mies,ei se tee hänestä hyvää jos on syntyisin samasta pitäjästä kun Väyrynenkin.
Ahon suurin virhe mielestäni oli aluksi epämääräinen suhtautuminen lamaan.Valtion menoja vähennettiin tipoittaen,kuviteltiin pienten siirtojen muuttavan tilanteen.
- Suomen viennistä katosi hetkessä viides osa N-Liiton romahdettua.-
Niinpä. Kiitos Urho Kekkosen, joka sitoi taloutemme kiinteäksi osaksi neuvostotaloutta.
entäs hänen esittämänsä väitteet, onko hän täysin väärässä?
Ensimmäinen syy lamaan oli jo Holkerin hallituksen, jossa oli sossutkin, heidän holtiton talouspolitiikkansa. Silloin puhuttiinkin juuri varovaisemmat tuhoon joutumisesta heidän vapautettua markan. Se oli senaikainen ilmiö eli "kasinopeli", mitä jopa yllytettiinkin pelaamaan lainamarkkojen turvin. Lainaa jopa annettiin vailla mitään takuita. Seurauksia jo silloin pelättiin ja sitten ne tulivat - viiveellä. Lipponen ei ollut sankari - vaan AHO, joka nosti Suomen jälleen jaloilleen. Seitsemän laihan vuoden jälkeen tulee lihavammat vuodet, ne tulivatkin, Lipponen tuli pääministeriksi.
Silloin olisi ollut aineksia nostaa Suomea ylöspäin. Lipponenkin niin luuli, koska lupasi puolittavansa työttömyyden, ei hän pystynyt koska ei ole talousmies. Suomi ei ole hänen kaudellaan noussut kovinkaan paljon. Sen minkä Suomi on noussut, on noussut yleisen elinkeinoelämän vaikutuksesta. Lipposen toiminnasta pitää muistaa Soneran holtiton valvonta. Niillä saksaan menetetyillä rahoilla olisi työttömät työllistetty 10 vuodeksi. Terveyspalvelut ja vanhuspalvelut moninkertaistettu. Että näin se on.
taloupolitiikka ei sinänsä ollut holtitonta,holtittomia olivat pankit lähinnä jotka eivät ymmärtäneet ettei pankkitoiminta ole tavallista myymistä.Pankkitoiminnassa pankille tulee palkka vasta jälkikäteen,eikä niinkuin muille yrittäjille heti maksutapahtumassa.
Rahalla ei ihmisiä työllistetä ,vaan työllä,kyllä rahaa sitten löytyy kun on tavaralle menekkiä.
Tässä laman tärkein syy.
Firmojen verotus kasvoi rutkasti, ainoa tapa siirtää veronmaksua oli ottaa valuuttalainaa ja ostaa koneita. Niistä sai poistoja ja korkokulut sai vähentää.
Rahan määrä lisääntyi noin 20-kertaisella määrällä tuohon ulkomailta tulleeseen nähden ja sitä alkoi olla liikaa, siitä kulutusjuhlat.
Ja nyt sossut toistavat Holkerin virheet.
verotusta Holkerin hallituksen aikana kiristetty.
Silloin tuli esim.avoimelleyhtiölle systeemi jossa,ensi puolet verosta maksoi firma ja loput jaettiin osakkaiden kesken.Siihen asti oli kaikki jaettu osakkaiden kesken,progressio ainakin helpotti.
Kyllä Koivisto oli ensimmäinen joka 80 luvulla muka korostan vielä muka oli talousnero,mitä vielä,hän puolusti viimeiseen asti vahvaa markkaa ja vapautti markkinavoimat valloilleen ja otti vielä nämä naamattomat voimat hallitukseen.
Mehän tiedämme sen ,että rahalla on taivaallinen voima ja valta kun ne vielä pääsi päättämään asioista niin siitä alkoi TUUNARIN ja TALONPOJAN alamäki ja lama.
Julkusen tavoin monet ansiokkaastikin lamaa käsitelleet kirjoittajat jäävät analyyseissaan pintaraapaisujen tasolle, kun he eivät käsittele taloutta ajattelutapojen kannalta vaan jäljittävät syitä ja seurauksia ikään kuin taloudessa olisi kyse luonnonlakien tapaan selitettävistä ilmiöistä.
Todetaan kyllä esim. että "taloudessa sai vallan uusliberalistinen henki", mutta ei sitten itsekään käsitetä miten rankasti tällainen henki vaikuttaa. Ei siis itsekään tajuta, ettei taloudessa ole muita varsinaisia "realiteetteja" kuin se henki missä taloustoimia toteutetaan.
Niinpä puhutaan esim. lainan- tai velanotosta, vaikka uusliberalismin hengessä ohjataan kaikkea rahalla, ja paljon kuvaavampaa olisi puhua lainamarkkinoinnista, jopa pakolla suoritetusta lainamarkkinoinnista.
Lama ei yleensäkään ollut mikään talouden toimimattomuudesta seurannut romahdus - siis periaatteessa häiriöilmiö - vaan suora seuraus siitä hengestä, jossa taloustoimia tehtiin. Ja globalisoituminen on yksi olennainen osa tätä henkeä. Se mikä tapahtui Suomessa tapahtui myös monessa muussa maassa. Esimerkiksi monessa kehitysmaassa, jossa IMF:n rakennesopetusohjelmilla oma paikallinen reaalitalous tuhottiin ja maat valjastettiin muualta (eli Amerikasta kuten meilläkin) sijoitetun pääoman lypsettäväksi. Tässä epäonnistuttiin miltei järjestelmällisesti.
Laman arkkitehtejä niin ollet olivat rahaohjasteiseen politiikkaan hurahtaneet poliitikot, joista pahimmat päätökset tekivät Koivisto, Viinanen ja Lipponen. Raimo Sailas, tuo "maaseudun lahjakkuusreserveistä noussut virkamiesintellektuelli" (Lipposen määritelmä) oli se pahantahtoinen taustapiru, joka mielihalulla toteutti kaikki leikkaukset. Hän jopa laman ollessa amaan halusi herättää julkisen keskustelun siitä, onko minkääänlaisen sosiaalisen tasauksen suorittaminen valtion tehtävä.
Lipposlainen uusliberalistinen oikeistodemarius on nyt mahdollisesti tulossa tiensä päähän. Jos nykylinjaa jatketaan, edessä on ei vain hyvinvointiyhteiskunnan vaan yleensä järjestyneen yhteiskunnan hajoaminen. Siksi on ilolla tervehdittävä sitä että demareissakin ehkä astuvat uudet, reaalitaloutta ja reaalisia arvoja tunnustavat miehet remmiin.
mutta petyin sanomaasi hyvin pian,en löytänyt siitä oikeastaan mitään.Yhdistit henkilöitä joilla laman suhteen on ollut aivan erilaiset roolit,aikakaudet ovat menneet kalenterissasi pahasti sekaisin.
Koiviston nimi löytyy jokaikisen rahamarkkinoiden "vapauttamiseen" tähtäävän esityksen alta. Hän on ehdottomasti suurin syyllinen siihen että rahaohjasteinen uusliberalismi sai estoitta ja ilman harkintaa vallata Suomen. Hän aikaansai "hengellään" maan itsenäisyyden ajan syvimmän laman, josta maa ei koskaan tule toipumaan ennalleen. Hän hukkasi Kekkosen reaalitaloudellisen perinnön nopeasti ja perusteellisesti.
Ahon hallituksen muodostaminen oli sitkeä paikka. Siinä Viinasen rooliksi tuli taata amerikkalaisille lainakauppiaille näiden pakolla myymien luottojen realisointi. IMF ravasi täällä kovat piipussa. Viinasen mission mittakaava oli sellainen, että vaikka petettiin kaikki ne vaalilupaukset, joissa kansalle oli luvattu vaihtoehtoa kasinotaloudelle, ja vaikka Ahon politiikka ja sen keulkauvaksi vinolla naamallaan noussut Viinanen leikkauksineen saivat kansan totaalisesti suutuksiin, Lipponen oli valtaan tullessaan pakotettu ottamaan Viinasen samalle pallille johon IMF oli komentanut tämän istumaan. Mitä Ahoon sitten tulee, uskon, että hänetkin palkittiin amerikkalaistaholta myöhemmin siinä vaiheessa, jolloin hän sai viettää ns. sapattivuottaan Harvardissa.
En tiedä mitä mahtavaa näiden mahtipoliitikkojen toimissa kenenkään mielestä voi olla - hehän ovat pettäneet kansaa ja de facto myyneet maansa. Pentti Kourin kirja kertoo surullisen tarinan siitä, miten talouiden toimijat toimivat kun saivat tilaisuuden toimia - ja Kouri täysin luointeettomana ja moraalittomana taloustoimijana syyttää tietysti kaikesta poliitikkoja, jotka eivät osanneet panna talousmiehille hanttiin. Se on vähän kuin joku pieksisi lastaan heti jos laki ei erikseen määrittelisi pieksämistä rikokseksi.
Lipponen on saman amerikkalaismielisen uusliberalismin läpikastelema kuin nämä hänen sielunveljensäkin, joista suurinta valtaa kulisseissa on pitänyt käsissään Sailas. Lipposen politiikassa ei todellakaan ole ollut mitään hyvää - se on vahvistanut pääomatulojen muodostumista ja kuilua rahatalouden ja reaalitalouden välillä. Se sinetöi sitä "henkeä" jossa uusliberalistit taloutta harjoittavat. Kaupanpäällisiksi Lipponen vie väkisin Suomea NATO:on eli varmistaa sitä että amerikkalainen aseteollisuus saa Suomesta oman viipaleensa.
muuten en kovin paljoa,siinä on kyllä hyviä elokuvan aineksia lainaamaan pakottamisineen.
>> hyviä elokuvan aineksia lainaamaan pakottamisineen
Vuosikymmeniin ei missään länsimaassa enää ole pystytty tekemään yhtään yhteiskunnallista elokuvaa, joka olisi onnistunut olemaan rajumpi kuin miksi todellisuus on lopulta osoittautunut.
Muuallakin kuin säästöpankkileirissä lensivät vanhat varovaiset pankinjohtajat kuin leppäkeihäät nuorten juppien tieltä. Se oli yksi ilmeliike siinä dollareiden pakkomyynnissä.
Henkisen kansanmurhan lopettamisen Suuri Kupla julistettiin juhlavasti toukokuun 2. päivänä 2002. Paikalla olivat mm. pääministeri PAAVO LIPPONEN ja oikeusministeri JOHANNES KOSKINEN, "valtakunnanpelastajat". Perintäyhtiöille myytiin 84 % kaikista puheena olevista, maksetuista veloista. Pankit jättivät itselleen vain varmimmin saatavat 16 %.
Henkisen kansanmurhan uhrit tiesivät jo silloin, että kyseessä on tyhmän kansan tyhmien holhoajien typeryys. Tänään sen tietävät jo Lipponen ja Koskinenkin. Kokonaan eri asia on se, ymmärtävätkö he sitä koskaan. Varmaa on, etteivät he ainakaan myönnä mitään. Tällä hetkellä heidän on kiittäminen VILLE ITÄLÄÄ, joka sopivasti vie yleisen huomion pois oleellisista asioista. Tosin Itälän keitoksessa on myös Lipponen mukana, samoin Suposta hyllytetty SEPPO NEVALA.
Katsotaanpa Helsingin Sanomien uutisointia. Hallitus ja pankit ilmoittivat torstaina päässeensä sopuun siitä, kuinka ylivelkaantuneiden asemaa parannetaan. Pankkiyhdistys, oikeusministeriö, valtiovarainministeriö, kauppa- ja teollisuusministeriö sekä Takuu-Säätiö allekirjoittivat asiakirjan laajsta velkasovinto-ohjelmasta. Pankit ottavat kahden vuoden aikana yhteyttä kaikkiin laman aikana ylivelkaantuneisiin asiakkaisiinsa ja tekevät heille henkilökohtaiset maksuohjelmat. Velkojen sovittelu on kuitenkin vapaaehtoista.
Nyt tiedetään, että käytännössä ja tosiasiallisesti tilanne on ennallaan. Mitään mainittavaa ei ole saatu aikaan. Noin 70.000:sta valtiovallan ja pankkien yksissätuumin kaatamaa yrittäjää perheineen ja takaajineen ovat vain entistä pahemmassa kusessa. Viime vuosikymmenen alussa pankkien avokätisesti myöntämät valuuttaluotot on verovaroilla maksettu ja velkoja pankeille ei enää ole. Pankinjohtajiksi kutsutut pankkirosvot olivat tuhonneet kaatamiensa yrittäjien kiinteät vakuudet, ja saatuaan rahat velkojen kuittaamiseksi he laiminlöivät velkakirjojen mitätöinnin ja myivät ne halukkaille viiden prosentin pääoma-arvosta.
Vain muutama tuhat noista 70.000:sta on päässyt osalliseksi "armollisesta sovinnosta"! Yli 62.000 velatonta velallista ovat kuolemaansa asti henkisen kansanmurhan uhreja, joiden kuvitteellinen velka kasvaa joka päivä pahimmillaan tuhansilla euroilla. Velkojina ovat tahot jotka eivät ole koskaan rahoittaneet uhrejaan.
Ja näin pääministri Lipponen kiitti ja ylisti pankkirosvojen edustajia HS:ssa: Se osoittaa merkittävää tahtoa tulla vastaan syvän yhteiskunnallisen ongelman ratkaisemisessa.
Esimerkiksi nolla- ja miinusmaksuvaraiset virtuaalivelalliset ovat kokonaan Aktiv Hansan riutuvia pelinappuloita. Aktiv Hansa ei päästä heitä vapauteen, vaikkei se tule ikinä saamaan käytännöllisesti katsoen mitään! Ihmisoikeudet ovat sille pelkkää ilmaa.
Helsingin Sanomien kritiikitön vallan väärinkäyttäjien paapominen kävi ilmi tämänkin uutisoinnin yhteydestä: Oikeusministeri Johannes Koskinen ahkeroi esityksiä. Oikeusministeri Johannes Koskinen on urakoinut esityksiä, joilla pyritään helpottamaan ylivelkaantuneiden asemaa. - - - Tämän vuoden heinäkuun alusta lukien viivästyskoron katto on markkinakorko lisättynä seitsemällä prosenttiyksiköllä, eli nykyisellä korkotasolla 10,5 %. Muutos alentaa yli sadantuhannen henkilön aiemmin korkeammaksi sovittuja viivästyskorkoja. - - - Eduskunnassa käsiteltävä uusi ulosottolaki tekee taannehtivasti mahdottomaksi periä pakolla joko 15 tai 20 vuotta vanhempia velkoja. Muutos alkaisi tehdä 2010 alkaen vanhojen velkojen perimistä mahdottomaksi. - - - Hallitus on luopunut valmistelemasta esitystä, jonka mukaan saatavat vanhenisivat kokonaan nykyistä nopeammin.
Koskinen ja HS unohtivat kertoa, että perinnän ja ulosoton loputtuakin kuvitteelliset velat jäävät rekistereihin, joten virtuaalivelalliset pysyvät yhteiskunnan ulkopuolella kuolemaansa asti!
Yhteenveto Koskisen ja Lipposen Suuresta Kuplasta on lyhyt ja yksiselitteinen: Henkinen Kansanmurha jatkuu, vaikka velat on maksettu. Nyt niitä peritään täysin sivullisille, jotka karhuavat oikeusministerin suojeluksessa veronmaksajille kuuluvia rahoja! Veronmaksajien kusetus on kaksinkertaista kuin Serla. Paitsi että veronmaksajille kuuluvia rahoja imetään nyt bisnesmiesten kassakaappeihin, veronmaksajilla maksatetaan tästä aiheutuvat kymmenien miljardien eurojen vuotuiset kustannukset. Ne muodostuvat saamatta jäävistä verotuloista ja maksettavista sosiaalituista!
http://groups.msn.com/suomiparemmaksi/295.msnw
>>Kuitenkin hyvinvointivaltion kasvu toteutettiin 1970- ja 1980-luvulla talouden sallimin ehdoin: valtion talous pysyi Suomessa tasapainossa ja julkinen velka oli vuonna 1990 Euroopan alhaisimpia.>Mutta se, mitä 1990-luvulla tapahtui, ei ollut toimintojen optimointia, vaan raakaa määrällistä alasajoa. Hyvinvointivaltion perusta kaipaa perusteellista uudelleenajattelua, mutta mitään hedelmällistä ei synny lama-ajan mentaalisista malleista.