Demarit ja vasurit tuhoavat työläisarvot massamamtuksella

Oikeistolaisuus nousee sitä mukaa kuin demarit ja vasurit lisäävät maahanmuutto- ja monikulttuurisuusmyönteisyyttä ja syyttävät haittamaahanmuuton kriitikoita rasisteiksi. Arvot oikeistolaistuvat ja menetään tavallisen kansan työläispuolueiden arvot sekä hyvinvointivaltioarvot. Aivan kuin tahallaan koitettaisiin siirtää painopistettä kansan hyvinvoinnista ja tasa-arvosta pois mamutuksella. Käsittämätöntä. Kokoomus ja kepu eivät menetä pojoja veronmaksajien rahoilla pyörivän massamamutuksen pakolaisbisnesten lisäämisestä, koska kansallismieliset on saatu uskomaan että demarit ja vasemmisto (tietenken myös vihreät) ovat mamutukseen ja m8nikulttuurikehitykseen syyllisiä, eivät maata 2015-2019 massamamuttaneet porvarit. Työläisarvot ja hyvinvointivaltion arvot väistyvät kovien arvojen mm. oikeiston talousoppien ja työttömien kyykytyksen muodossa. Kaikki mamutuksen tähden.
1<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

No kaikki ne puolueet jotka ovat mamuttamassa Suomea oleskelijoilla ova tuhontekijöitä. Suomen kansan edustajien on pidettävä Suomalaisten puolta kaikissa toimissaan ja ensin saatava vanhusten ja lasten hoito kuntoon. Toiseksi nuorten peruskoulutus ja jatko-opiskelu kuntoon. Kolmanneksi on Suomen kaikki liikenneverkot korjattava ja pidettävä kunnossa, jos meinataan Suomen teollisuuden tuotteita viedä maailmalle. Kehitysapu ja turhat ulkomaan projektit on lopetettava vähien valtionvarojen tuhlauksena. Että silleen.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Oikeistolaisuus nousee sitä mukaa kuin demarit ja vasurit lisäävät maahanmuutto- ja monikulttuurisuusmyönteisyyttä ja syyttävät haittamaahanmuuton kriitikoita rasisteiksi. Arvot oikeistolaistuvat ja menetään tavallisen kansan työläispuolueiden arvot sekä hyvinvointivaltioarvot. Aivan kuin tahallaan koitettaisiin siirtää painopistettä kansan hyvinvoinnista ja tasa-arvosta pois mamutuksella. Käsittämätöntä. Kokoomus ja kepu eivät menetä pojoja veronmaksajien rahoilla pyörivän massamamutuksen pakolaisbisnesten lisäämisestä, koska kansallismieliset on saatu uskomaan että demarit ja vasemmisto (tietenken myös vihreät) ovat mamutukseen ja m8nikulttuurikehitykseen syyllisiä, eivät maata 2015-2019 massamamuttaneet porvarit. Työläisarvot ja hyvinvointivaltion arvot väistyvät kovien arvojen mm. oikeiston talousoppien ja työttömien kyykytyksen muodossa. Kaikki mamutuksen tähden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu