Perussuomalaisimmat kunnat

Anonyymi

Eduskuntavaaleissa 2019 "perussuomalaisimmat kunnat", eli paikat, joissa PS sai eniten ääniä - vaikka ei silti missään yli puolta kunnan äänistä - olivat:

Honkajoki, Kankaanpää, Karvia, Siikainen, Alavus, Pomarkku, Jämijärvi, Utajärvi, Marttila, Alavieska, Sonkajärvi, Laihia, Pyhäranta, Nousiainen, Nivala, Huittinen, Orimattila, Masku ja Kärkölä.

Aiempi kunnallisvaalien "persuin kunta" Kihniö ei ollut jostain syystä enää tässä kärjen tuntumassa. Mitä lie muuttunut?

Mitenkään yhteismitallisia nämä alueet eivät ole, jokaisella oma tarinansa, miksi PS menestyi juuri siellä. Jotain yhteistä näistä toki löytyy:


-kunnat ovat asukasmäärältään pieniä, tavallisesti eivät edes nimellisesti kaupunkeja

-kuntien sijainti on sen verran syrjäinen, etteivät ne ole saaneet mainittavaa vetovoimaa läheisestä kasvukeskuksesta

-suuria teollisuuden työnantajia kunnissa ei ole (poikkeuksena ehkä Alavus, joka 2013 Töysän kunnan kuntaliitoksen jälkeen sai Veljekset Keskisen suuren kauppakeskittymän)

-maantalous on ollut merkittävässä roolissa kunnassa

-kunta on ollut keskustapuolueen vankkaa äänestysaluetta (edellä kuvatun listan ulkopuolelle tosin nippa nappa tipahtivat vanhat paperitehdaspaikkakunnat, joissa demarit olivat saaneet hieman antaa tilaa perussuomalaisten äänestäjille)

-millään muotoa ei voi sanoa, että ko. kunnat olisivat niitä, jotka olisivat eniten "kärsineet haittamaahanmuutosta"



Vielä pahoitteluni ao. kuntien asukkaille. Tarkoitukseni ei ole millään muotoa mollata teitä. Joukossa on useita erittäin sympaattisia paikkakuntia, joilla olen myös käynyt ja ainakin sen aikaani viihtynyt.

14

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      NO VOI HELLANLETTAS TÄTÄ KATKERAA VASURIA!!!

      Ahkera tämä aloittaja-vasuri kyllä on, kun jaksaa joka päivä tehdä uuden aloituksen, jossa hän toistaa sairaalloisen rasistista viha-teemaansa persuja kohtaan.

      Tuolla ahkeruudella voisi mennä töihinkin, vaikka siivoojan harjankantajan osa-aikaiseksi apulaiseksi Itikseen.

      Ja jaksaa vieläpä noin ahkerasti jutella itselleen!!
      Pikaista paranemista sinne äärivasenlaidalle :))

      Vasemmistoliiton kannattaisi nyt huolestua enemmän Rinteen mielipiteestä, koska hänhän on jo ilmoittanut ettei kaipaa vasemmistoliiton räksyttäjiä ja riidanhaastajia vaivoikseen.

      Vasurithan eivät pysty ottamaan vastuuta mistään.
      Arhinmäki hutiloi aikansa ja heitettiin pihalle.
      Sen jälkeen vasurit ovat vain oppositiosta vikisseet, kun paremmat hoitaa asiat.

      Hei, Kesä on tulossa myös persu-vihaajille !!!
      Nyt on aika luopua vaalikevään katkeruudesta.

      • Anonyymi

        Sinä tässä se henkisesti sairas olet. Eihän tuossa aloituksessa ole mitään vihamielistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä tässä se henkisesti sairas olet. Eihän tuossa aloituksessa ole mitään vihamielistä.

        Kihniössä oli vielä niitä "Pettäjän tie" sinisiä siinä selitys

        Nämä kunnat ovat eniten kärsineet keputtamisesta ja myöskin kikyttämisestä


      • Anonyymi

        Ja taas on kopiointi onnistunut. Kai se on niin, että kun ei tiedä mistään muusta ja ei ole omia ajatuksia, pakko on kopioida


    • Anonyymi

      Ai-jai… ei olisi pitänyt puhua verotuksesta, saa heti vasurin leiman...

      Persujen ihannemaassahan veroja ei olisi lainkaan, ainakaan yhtään persua ei saisi verottaa yhtään mistään.

      Samoin vasurin leiman saa nopeasti, jos kyseenalaistaa katkeran persun viljelemän "haittamaahanmuutto"-ajatuksen.

      Mistähän muuten johtuu, että "haittamaahanmuutosta eniten kärsineet" kaupungit ja kunnat ovat taloudellisesti niitä menestyneimpiä?

      Yliopistokaupunkien olisi luullut jo sortuneen maahanmuuttajaslummeihinsa siellä punavihreässä helvetissään, jossa ei muuten jostain syystä persujakaan äänestetä.

    • Anonyymi

      Kihniön putoamisen listalta selittää se, ettei Lea Mäkipää ollut enää ehdokkaana.
      (P.S. Tämäkin tieto on erään älykääpiön mukaan varmasti persujen vihamielistä herjaamista.)

    • Anonyymi

      Mitä tulee Kihniön ja Parkanon PS menettämiseen suurimpana puolueena, juuri Soini.loikkareiden ansiota, kuten Lea Mäkipää Kihniöstä ja Reijo Ojenius Parkanosta sekottivat näkyvinä henkilöinä. Suurin äänien kerääjä alueelta oli yrittäjä KD-n. Tosin PS Sami Savio sai käsittääkseni Pirkanmaalla pelastettua melko hyvin vanhoja persu äänestäjiä, koska yli 11000 ääntä ennätyksineen hänelle tuli.

    • Anonyymi

      Kunnat joissa Kepu ja Persut ovat yhdessä enemmistönä ovat köyhiä kuin kirkonrotat. Kunnat joissa Vihreät ja Kokoomus ovat hallitsemassa ovat vauraita ja taloudellisesti hyvinvoivia ja lähettävät köyhäinapua KepuliPersuli- kunnille miljarditolkulla joka vuosi. Mikä on syy - se on päättäjien olematon koulutustaso.

      • Anonyymi

        Kumpi on pahempi Kepu vai persu?


      • Anonyymi

        Kahdella huonolla ei ole mitään eroa.Eivät tehneet mitään hyvää kansalaisille.


    • Anonyymi

      Persut on löysännyt rajanylityksiä!

      • Anonyymi

        Kovissa pontikkapitäjissä näköjään persuista tykätään?


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kovissa pontikkapitäjissä näköjään persuista tykätään?

        Ja senhän kyllä huomaa!


    • Anonyymi
      UUSI

      Minä tykkään jytkytys-videoista. 😊 Tulee vaan niin hyvä fiilis.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      551
      2131
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      387
      1717
    3. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      21
      1559
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1408
    5. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      1146
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      56
      1102
    7. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      118
      1077
    8. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      16
      858
    9. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      13
      848
    10. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      66
      823
    Aihe