Venäjä pelastaa valkoisen rodun!

Anonyymi

Pitemmän päälle näyttää pahasti siltä, että valkoinen eli eurooppalainen rotu tulee katoamaan länsimaista. Syyhän on jatkuva mamutulva valkoisten hallitsemiin maihin. Länsimaiden itsetuhoinen ja muutenkin rappeutunut vasurieliitti haluaa tuhota omat kansansa ja kulttuurinsa maistaan pois.

Olen jo pitkään tuonut esiin tilannetta, jossa Venäjä ja muut slaavilaiset maat tulevat olemaan valkoisen rodun ja sivilisaation viimeinen turva ja pakopaikka. Nyt samaan ovat päätyneet mm. amerikkalaiset oikeistolaiset valkoisten perinnetahot.

Venäjällähän on tilaa vaikka millä mitalla ja se kärsii väestöpulasta. Monet eurooppalaiset kansat kuten suomalaiset ovat alkujaan tulleet Venäjän alueelta. Kyse olisi siis eräänlaisesta kotiinpaluusta.

Huomatkaa, että tulevat valkoiset kansainvaellukset eivät ole mikään poliittinen asia. Ne ovat vain viimeinen ja epätoivoinen teko, jolla estetään eurooppalaisten kansojen ja kultturien varma tuho!

83

1196

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tietysti tärkein ehto on se, hyväksyykö Venäjä ja venäläiset muiden valkoisten kansojen massamuuton alueellen. Uskon kuitenkin niin olevan. Kunhan vain varmistetaan, että venäläiset saavat olla johtoasemassa omassa maassaan.

      Eikä tietystikään kaikki valkoiset ihmiset pakene Venäjälle. Vaan vain se omaa kansaansa, kulttuuriaan ja uskoaan arvostava osa alkuperäisväestöstä.

      • Anonyymi

        Hyvä ratkaisu tuohon valtaongelmaan olisi perusta kaksikamarinen parlamentti sitten Venäjälle. Toiseen kamariin saisivat äänestää vain etniset venäläiset.

        Toisaalta Venäjän hallintosysteemi on aina ollut johtaja-pohjainen. Sehän on osoitautunut PALJON paremmaksi järjstelmäksi kuin nämä länsimaiset itsetuhoiset näemnnäisdemokratiat.

        Vaikka kuinka Putinia haukutaan, on hän mies paikallaan! "Koirat haukkuvat, mutta karavaani kulkee."

      • Anonyymi

        Venäjä voisi myöntää eurooppalaisille kansoille autonomisia tasavaltoja kuten suomensukuisten Marin tasavalta. Suomalaisllehan olisi jo valmiina muutama suomensukuinen tasavalta venäjällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä voisi myöntää eurooppalaisille kansoille autonomisia tasavaltoja kuten suomensukuisten Marin tasavalta. Suomalaisllehan olisi jo valmiina muutama suomensukuinen tasavalta venäjällä.

        Venäjä tuuppaa värillistä väestöä valkoiseen Eurooppaan joten puhut täyttä shittiä.

    • Anonyymi

      Venäläiset on henkisiltä ominaisuuksiltaan enemmän mongoleja kuin europideja. Erityisesti se näkyy siinä ettei venäläisillä ole mitään halua eikä pyrkimystä demokratiaan .

      Rotua ei saa pitää vain ihmisen ulkoisina ominaisuuksina. Venäläisten hallitsema Eurooppa merkitsisi Euroopan loppua.

      Ateenasta tuhansia vuosia sitten alkanut demokratiakehitys loppuisi.

      • Anonyymi

        Tiedotan: Venäläiset kuuluvat selvästi valkoiseen rotuun. Suomalaisissa ja valko-venäläisissä on kaikista kansoista eniten vaaleatukkaisia ja sinisilmäisiä ihmisiä, vaikka natsit eivät laskeneetkaan heitä "arjalaisiin" kansoihin.

        Mitä ihmettä alat lässyttää demokratiasta, kun sitä ei missään ole koskaan ollut eikä siihen ole missään koskaan pyrittykään!? Loputkin kansanvallasta katosi EUvostoliiton myötä Euroopasta.

        Kyse on paljon vakavammasta ja isommasta asiasta eli valkoisen rodun ja sen mukana sivilisaation pelastamisesta. Nämä länsimaiset näennäisdemokratiat ovat osoittaaneet elinkelvottomuutensa, kun eivät pysty suojaamaan sitä tärkeintä eli omaa kansaa, kulttuuria ja uskoa tuhoutumiselta!

        Nythän on todennäköisesti menossa ns. Kalergi-suunnitelma jossa valkoinen väestö korvataan muun värisillä. Vaikka en ole salaliittoihmisiä, tähän on suhteellisen helppo uskoa.

        " Suomalaisissa ja valko-venäläisissä on kaikista kansoista eniten vaaleatukkaisia ja sinisilmäisiä ihmisiä, vaikka natsit eivät laskeneetkaan heitä "arjalaisiin" kansoihin."

        Suomalaiset laskettiin. Lukekaa historiaa. Alfred Rosenbergin mukaan suomalaisissa oli enemmän "arjalaisia" kuin saksalaisissa! https://fi.wikipedia.org/wiki/Alfred_Rosenberg

        Eipä muuten laskettu. Suomesta laskettiin arjalaisiksi vain "suomenruotsalaiset". Siitä on olemassa karttojakin, joissa tiettyjä rannikkoalueita on merkittyy eri värillä kuin muita alueita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedotan: Venäläiset kuuluvat selvästi valkoiseen rotuun. Suomalaisissa ja valko-venäläisissä on kaikista kansoista eniten vaaleatukkaisia ja sinisilmäisiä ihmisiä, vaikka natsit eivät laskeneetkaan heitä "arjalaisiin" kansoihin.

        Mitä ihmettä alat lässyttää demokratiasta, kun sitä ei missään ole koskaan ollut eikä siihen ole missään koskaan pyrittykään!? Loputkin kansanvallasta katosi EUvostoliiton myötä Euroopasta.

        Kyse on paljon vakavammasta ja isommasta asiasta eli valkoisen rodun ja sen mukana sivilisaation pelastamisesta. Nämä länsimaiset näennäisdemokratiat ovat osoittaaneet elinkelvottomuutensa, kun eivät pysty suojaamaan sitä tärkeintä eli omaa kansaa, kulttuuria ja uskoa tuhoutumiselta!

        Sodan aikana Hitler "ylensi" suomalaiset arjalaisiksi, ellet ole tuota ennen kuullut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sodan aikana Hitler "ylensi" suomalaiset arjalaisiksi, ellet ole tuota ennen kuullut.

        Siis sodan alussa Hitler kutsui meitä sankarikansaksi viitaten talvisotaan.

        Mutta kun Suomi teki erillisrauhan 1944, niin Hitlerin mielestä olimmekin täikansa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nythän on todennäköisesti menossa ns. Kalergi-suunnitelma jossa valkoinen väestö korvataan muun värisillä. Vaikka en ole salaliittoihmisiä, tähän on suhteellisen helppo uskoa.

        Onko joulupukkia näkynyt?

    • Anonyymi

      Kyyl tääl vakoinen rotu pysyy,, otetaan kättä pidempää jos silmille hypitään ja näytetään kaapin paikka.

      • Anonyymi

        Kyllä varmaan pysyy, mutta MISSÄ? Ei ainakaan länsimaissa, joissa valkoinen rotu sekoitetaan pikku hiljaa pois mamutulvien avulla.

        Toki on vielä mahdolisuus, jos länsimaiden valkoiset kansat ryhtyvät radikaaliin liikehdintään oman säilymisensä puolesta. Mutta näetkö jossain sellaista?

        Suomalaisetkaan eivät äänstäneet ainoaa suomalaisuutta puolustavaa puoluetta suurimmaksi ja nukkuvien puolue on selvästi suurin!!!

    • Anonyymi

      Karl Marx sanoi että kun venäläisen eurooppalaista pintaa vähän raaputtaa sieltä paljastuu mongoliraakalainen.

      • Anonyymi

        Vain suomalaisvastainen vasuri ja kultturimarxisti siteraa ja uskoo tuota väärää profeettaa ja yhteiskuntafilosofia!?

    • Anonyymi

      Venäläiset ei piittaa eurooppalaisista arvoista. Ihailevat maailmanhistorian pahinta diktaattoria Stalinia eivätkä näe siinä mitään pahaa.

      • Anonyymi

        Siis MITÄ eurooppalaisia arvoja muka Bryssel edustaa?! Itsetuhoa!!!

        Kyllä ne yhteiset arvot löytyvät, kun valkoiset kansat saavta elää rauahssa ja tuvassa keskenään ilman pelkoa tuhoutumisesta.

        Tuo Stalin- kortin heiluttelu osoittaa epätoivoa suomalaisvastaiselta kiihkomamuttajalta...

      • Anonyymi

        Kuten tuossa joku sinulle antoi ymmärtää, mitä länsimaisia sekä eurooppalaisia arvoja eu-politrukeilla on? Nämä roistot siellä eu-eliitissa haluavat tuoda maanosaan keskiaikaiset, erään uskonnollisen hiekkakultin arvot. Siinäkö eurooppalaisia arvoja, kun kantaväestö alistetaan näille arvoille? Ruotsi on jo menetetty näille arvoille.

    • Tollaro kirjoittaa Venäjästä ja esittelee kotikutoista rotuoppiaan, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/201801292200705009
      Venäläisten syntyvyys on rajussa laskussa, kuten kaikissa teollisissa valtiossa. Toisaalta kirjoittaja ei tiedä yhtään mitään Venäjän lähialueiden kansoista, joita jo nyt työskentelee suurin joukoin äiti-Venäjällä. Siirtotyöläisinä Venäjällä huiskivat armenialaiset, abhaasit, azerbaidžanilaiset, gruusialaiset, kazanit, tadžikit, abhaasit - listahan on lähes loputon. Kauko-Idässä vielä mausteena on kiinalaisia ja korealaisia siirtotyöläisiä.

      Tämäkö keitos on se avaajan mainitseman "valkoisen rodun ja sivilisaation viimeinen turva ja pakopaikka. "

      Nauretaan nyt ensin vartti yhdessä, pyyhitään kyyneleitä ja jatketaan taas naurua. ;)))

      • Anonyymi

        Niinpä! Moktar luuli esitävänsä jotain vastalausetta, mutta vahvistikin avauksen sanoman.

        Koska venäläiset eivät lisäänny ja maa on valtavan suuri, niin sehän juuri mahdollistaa valkoisten kansojen massamuuton itään.

        USA:ssa on lähinnä maahanmuuton takia jo kohta kolme kertaa enemmän väestöä kuin Venäjällä. Joten venäläiset varmaan toivottaisvat tervetulleiksi maailman parhaat mamut!

    • Anonyymi

      Venäjä on tappanut 2000-luvulla enemmän valkoisia eurooppalaisia kuin mikään muu.

      Venäjä "on saanut aikaiseksi" 15 000 kristittyä kuollutta eurooppalaista 2008-2019 eli kymmenessä vuodessa.

      Mitään järkevää Venäjä ei kyllä viimeisten kymmenen vuoden aikana ole saanut aikaiseksi.

      • Anonyymi

        Turha on tuoda noita NL:n hajoamissotia mukaan TÄHÄN keskusteluun!

        Te vasurit ette vaan millään tajua ongelman laajuutta ja merkitystä. Nuo ovat merkityksettömiä alaviitteitä historiassa verrattuna kokonaisen rodun ja sivilisaation pelastumiseen!

    • Anonyymi

      Venäjä on maaninen murhaaja.

      • Anonyymi

        Historianluento: Kuten myös USA, Kiina, Saksa, Mongolia, Japani, UK jne, jne.

        Oliko sinulla jotain muutakin kommentoitavaa... ;-)

    • Anonyymi

      -Avauksen tekijä-

      Ohhoh kuinka kiihkomamuttajat ja muut suomalaisvastaiset oman kansan ja kulttuurin halveksujat tulivat joukolla osoittamaan kauhistuksensa, kun valkkoisella rodulla ja sivilisaatiolla näyttää sittenkin olevan mahdollisuus pelastaa itsensä!? ;-)

      • Anonyymi

        Venäjä on tappanut 2000-luvulla yli 15 000 eurooppalaista.

        Mitäs ruSSonatsitrolli tähän?

    • Anonyymi

      Venäjä kouluttaa vastoin tekemäänsä YK:n Lapsen oikeuksien sopimusta lapsisotilaita Junarmiijassa.

      Nuorimmat Venäjän pedofiiliselle sotakiimalle hyväksikäytettäväksi alistetut lapset ovat vasta 8-vuotiaita.

      Venäjä on sairas maa.

      • Anonyymi

        Wau!? Kyllä tuon VALTAVAN historiallisen vääryyden takia pitää ja kannattaa KOKO valkoisen rodun ja sivilisaation kadota! ;-)

      • Anonyymi

        Venäjä 2000-luvulla häpäissyt valkoisen rodun lapsisotilaskoulutuksellaan ja tappamalla 15 000 eurooppalaista kristittyä.

        Venäjä yrittää islamisoida ja afrikkalaistaa meidät.

        Ei käy.

        "Venäjä yrittää islamisoida ja afrikkalaistaa meidät"!!?? Siis ei muka Brysselin ja Suomen eliitti???

        Joku raja tuossa asioiden päälaelleen kääntämisessä tulisi olla!

        Etkö tajua olevasi vain naurettava?

      • Anonyymi

        Venäjän touhuissa ei mitään naurettavaa.

        Venäjä on rikollinen Afrikan maa.

    • Anonyymi

      Venäjä on pedolifiilisessa sotakiimassaan ottanut hyväksikäytettäväkseen jopa 8-vuotiaita lapsisotilaskoulutukseen Junarmiijassaan.

      Venäjä häpäisee koko ihmisrodun.

      • Anonyymi

        Hehheh!? Suomalsivastainen vasuri jankuttaa tuota aiheeseen verrattuna naurettavan pientä asiaa , joka on lisäksi on valhepropagandaa... ;-)

      • Anonyymi

        Venäjä toimii kuin idiootti ja trollit eivät näe Venäjän lapsisotilaissakaan mitään väärää.

        Venäjästä ei ole minkäälaiseksi pelastajaksi missään asiassa.

    • Anonyymi

      Maa joka tuhoaa muutaman vuosikymmenen välein omia kansalaisiaan ei ole esimerkkinä kenellekkään. Ihailee edelleen yhtä suurintä pyöveliä Stalinia. Kieltää kansalaisliikkeitä ja vapaata sananvapautta, ei ole yhdenkään vapauteen ja demokratiaan tottuneen toivelistan kärkipäässä.

    • "VALTAVAN historiallisen vääryyden takia pitää ja kannattaa KOKO valkoisen rodun ja sivilisaation kadota!"

      Etkös sinä tollero nyt mitenkää tajua, että Venäjästä tai venäläisyydestä ei ole rotupuhtauden säilyttäjäksi. Venäläisten syntyvyys on yhtä alhainen kuin suomalaistenkin ja kaukoidän kansat ravaavat jo Moskovan kaduilla.

      Minä olen käynyt Moskovassa, vaan sinä et. ;)

      • Anonyymi

        Käynyt Moskovassa? Sinä?

        Nauretaan yhdessä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Käynyt Moskovassa? Sinä?

        Nauretaan yhdessä.

        Nauretaan vaan. ;)
        Ensimmäinen kerta taisi olla vuonna 1983 ja sen jälkeen kymmeniä, ellei jo satoja kertoja.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Nauretaan vaan. ;)
        Ensimmäinen kerta taisi olla vuonna 1983 ja sen jälkeen kymmeniä, ellei jo satoja kertoja.

        Olet siis venäjäntrolli ja Kremlin käskyläinen.
        Vai satoja kertoja vuodesta 1983 lähtien?
        Epäilyttävää toimintaa.

      • Anonyymi

        Luuleeko karvahattu " minä olen - sinä et" skitsoissaan ettei muut matkustele? Aina sama levy soi...minä osaan, sinä et...
        Mikä pahuus saa trollaamaan koko päivän keksittyjä tarinoita joiden ainoa tarkoitus halventaa muita? Kuritta kasvanut näköjään.

      • Anonyymi

        "Tuskinpa sinä -pöljä poika - tiedät kansainvälisestä kaupasta yhtikäs mitään. "

        Ja sinäkö tiedät?

        Nauretaan yhdessä.

      • Anonyymi

        Pöljittelijä on heikko narsisti.
        Kai liikaa pataansa saanut ja murtunut.
        Sellainen se.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Nauretaan vaan. ;)
        Ensimmäinen kerta taisi olla vuonna 1983 ja sen jälkeen kymmeniä, ellei jo satoja kertoja.

        Kymmeniä ellei satoja...
        Hehheh..on iso kontrasti noiden välillä.
        Suurentelua vappuaamuna kun ei rahkeet riitä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Tuskinpa sinä -pöljä poika - tiedät kansainvälisestä kaupasta yhtikäs mitään. "

        Ja sinäkö tiedät?

        Nauretaan yhdessä.

        "Ja sinäkö tiedät?"
        Uskoisin tietäväni siitä enemmän kuin tämän palstan tollerot yhteensä. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Ja sinäkö tiedät?"
        Uskoisin tietäväni siitä enemmän kuin tämän palstan tollerot yhteensä. ;)

        Uskoa saa mihin haluaa. Luulo ei ole tiedon väärti, Omakehu haisee aina.
        Ja ihan johtajako sitä ollaan?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Uskoa saa mihin haluaa. Luulo ei ole tiedon väärti, Omakehu haisee aina.
        Ja ihan johtajako sitä ollaan?

        "Ja ihan johtajako sitä ollaan?"

        Ei kun herra, enkös minä kertonut? ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Ja ihan johtajako sitä ollaan?"

        Ei kun herra, enkös minä kertonut? ;)

        Herra?
        Suuruudenhulluuttahan tuo.
        Mitäpä muutakaan.

      • Anonyymi

        Joka paikassahan olet käynyt ja muut eivät. Mutta satoja kertoja? Älä valehtele, trolli.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Nauretaan vaan. ;)
        Ensimmäinen kerta taisi olla vuonna 1983 ja sen jälkeen kymmeniä, ellei jo satoja kertoja.

        Ja 1984 menit RUK- Kornetti kurssille. Valhe sekin.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Ja sinäkö tiedät?"
        Uskoisin tietäväni siitä enemmän kuin tämän palstan tollerot yhteensä. ;)

        Uskoa saa mitä haluaa, ei ole tiedon väärti.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Ja ihan johtajako sitä ollaan?"

        Ei kun herra, enkös minä kertonut? ;)

        Mielestäni ei voi olla herra jos on munaton. Joten valhe tuokin.

      • Anonyymi

        Entäs sitten? Minä en ole pelkästään käynyt, vaan asunut Moskovassa.

        Lällällää...

      • Anonyymi

        Onko sulla näyttää dokumenttia mistään väittämistäsi asioista yleensäkään, valheesta kun jää aina kiinni kuten itse olet kymmeniä, ellet satoja kertoja jäänyt.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Nauretaan vaan. ;)
        Ensimmäinen kerta taisi olla vuonna 1983 ja sen jälkeen kymmeniä, ellei jo satoja kertoja.

        Jaa..ettet isompaa haarukkaa saanut tuohonkaan? On se kuule iso ero kymmenillä ja sadoilla, mielikuvituspankistahan saat vedellä vielä sen tuhannet kerrat mukaan.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Ja sinäkö tiedät?"
        Uskoisin tietäväni siitä enemmän kuin tämän palstan tollerot yhteensä. ;)

        Uskon että luulet tietäväsi. Se on vain sitä luuloasi.
        Rehentelyssä kyllä loistat, se totuus on karumpi.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Nauretaan vaan. ;)
        Ensimmäinen kerta taisi olla vuonna 1983 ja sen jälkeen kymmeniä, ellei jo satoja kertoja.

        Virkamies täysin veronmaksajien rahoilla loisiva.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja 1984 menit RUK- Kornetti kurssille. Valhe sekin.

        Menin sivariin v. 1986, olin silloin jo pian täyttämässä 30 v.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sulla näyttää dokumenttia mistään väittämistäsi asioista yleensäkään, valheesta kun jää aina kiinni kuten itse olet kymmeniä, ellet satoja kertoja jäänyt.

        Ei ole, eikä tule.
        Milloin ihmiset tajuavat sen, lopultakin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luuleeko karvahattu " minä olen - sinä et" skitsoissaan ettei muut matkustele? Aina sama levy soi...minä osaan, sinä et...
        Mikä pahuus saa trollaamaan koko päivän keksittyjä tarinoita joiden ainoa tarkoitus halventaa muita? Kuritta kasvanut näköjään.

        Ei kukaan muu ole tietenkään matkustellut Moskovaan kymmeniä ellei SATOJA kertoja kuin putinin juoksupoika MOKTAR!!!

    • Anonyymi

      venäläistä maahanmuuttajia suomeen tervetuloa

      • Anonyymi

        Kyllä se virta lopulta kääntyy toiseen suuntaan...

      • Anonyymi

        Dasvidanja!

    • Anonyymi

      Toinen mahdollinen valkoisen rodun pelastus on ehkä Australia! Siellä harjoitetaan nykyisin hyvin tiukkaa mamupolitiiikkaa. Tosin politiikat voi näissä näennäisdemokratioissa muuttua nopeaastikin, jos kultuurimarxistinen eliitti pääsee valtaan sielläkin.

      • "Toinen mahdollinen valkoisen rodun pelastus ..."
        Tulepas nyt takaisin maan pinnalle.

        Ilmastomuutos ei kysele rotuja tai naamarin väriä. Kannaisi jo miettiä oikeitakin asioita. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Toinen mahdollinen valkoisen rodun pelastus ..."
        Tulepas nyt takaisin maan pinnalle.

        Ilmastomuutos ei kysele rotuja tai naamarin väriä. Kannaisi jo miettiä oikeitakin asioita. ;)

        Oma kansa ensin.
        Ympäristöongelmat ei ole syy unohtaa rotuongelmaa.

    • Anonyymi

      Sitten aivan järjettömintä on pienien maiden kuten Suomi menossa mukaan tähän hulluuteen. Kyllä täytyy todella hävetä ja vihata omaa maataan ja suomalaisia, jos lähtee tällaiseen valkoisen rodu, kielen ja kulttuurin hävittämiseen. Samalla häviää myös yhteiskuntarauha ja kaikenlainen rikollisuus lisääntyy.

      • Anonyymi

        Gubta on yksi niistä rikollisista, ainakin netin puolella lakia rikkovista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Gubta on yksi niistä rikollisista, ainakin netin puolella lakia rikkovista.

        Jotenkin tämä tuntuu oudolta...
        No miettiköön jokainen itse yhteyksiä
        https://voima.fi/blogikirjoitus/2012/matematiikkaa-opiskelemassa-venajalla/

    • Anonyymi

      Ei sillä mitää väliä ole, jos eurooppalaiset katoavatkin kaikki ja mustat tulevat tilalle.
      ...ei sitä voida estää tapahtumasta, eikä ole tarkoituskaan estää.

    • Anonyymi

      Ei pelasta. Eikä siihen tarvita ulkomaita,
      vaan ihmisten järkiintymistä. Kaikki karvahatut tutkittava tarkemmin yllätysten estämiseksi.

    • Anonyymi

      Muslimmi pystyy vaatimaan ilmaista ylläpitoa ilman vastinetta
      -Ja olla näin kunniallinen meinaten vielä SINÄ VÄÄRÄUSKOINEN RASISTI

      MUSLIMIT PYRKIVÄT TUHOAMAAN KEHITYVÄN MAILMAN
      - sorretun osan näyteleminen on syvällä näitten nupis, poistumatta sieltä koskaan

      VENÄJÄ KÄY NOI LÄPI KOSKA HALUAA

      • Anonyymi

        Kyl venäjällä jo lasketaan aikaa koska paikat noista puhistavat
        - tynnyy vain alle kuin moskeijan taivaile pistivät

    • Anonyymi

      Vähän väriä naamaan. Islam ja vallan ottavat mafiat on ongelma.

    • Anonyymi

      Venäjä ei pelasta edes itseään. Ota kuule huomioon että venäjä on 25 vuoden kuluttua muslimienemmistöinen maa.
      Ei sillä että siellä kansan mielipiteillä olisi valtaapitäviin diktaattoreihin mitään merkitystä.

    • Anonyymi

      Joku tutkija taas kertoi että venäjän hallinto ja kulttuuri on hyvin lähellä Islamkulttuuria...

      mihin siis hyvä uskoa?

      • Anonyymi

        Näin onkin - katelkaas miten paljon ISLAMINSI MUSLIMEITA VENÄJÄLLÄ ON

        TÄMÄHÄN ON JO TAVOILTAANKIN TÄYSIN ISLAMISTINYT RÄÄVITTÖMYYKSISSÄÄN

    • Anonyymi

      Venäjä ei pelasta yhtään mitään, ei vaikka Moktar on vieraillut Moskovassa (ja Kremlissä) kymmeniä, ellei satoja kertoja.

      Kaksoiskansalainenko? Naamastaan päätellen turkkilainen valuuttakauppias / kalmukki, downsyndroomainen.

    • Anonyymi

      Suomi24-säännöt kieltävät loukkaavan, rasistisen ja muille vahingollisen sisällön esittämisen. Tutustuthan sääntöihin https://www.suomi24.fi/opastus/saannot

      Tuon perusteella voi poistaa minkä tahahansa kommentin, joten en kirjoittele enää.**

    • Anonyymi

      allah on tuoreempi kuin Jeesus ja Jumala---

    Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5810
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3687
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      1948
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1782
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1232
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1187
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      957
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      51
      951
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      889
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe