Emmehän ole natseja?

Anonyymi

Nyt kaivattaisiin vasemmistopuolueilta yhteinen ulostulo, että antisemitismi on ehdottomasti kiellettyä Suomessa.

al-Taee osoitti millaisia natseja saapuu Lähi-idästä Suomeen. Uussuomalaisille (lähinnä siis muslimeille) on opetettava, että juutalaisviha ei kuulu suomalaisuuteen.

Minusta on jopa hälyttävää, että sosiaalidemokraattien riveissä on nyt julkisesti juutalaisvastainen kansanedustaja. Miltähän tämä tuntuu esimerkiksi Ben Zyskowiczista? Eihän edes perussuomalaiset ole juutalaisvastainen puolue. Ovatko vasemmistolaiset nyt siis enemmän natseja kuin persut?

177

910

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaikki rehelliset ihmiset eli koko vasemmisto on sitä mieltä, että persut ovat se natsistisin puolue Suomessa.

      • Anonyymi

        Millä perusteella? Jos eivät edes vastusta juutalaisia? Sen sijaan sosiaalidemokraateissa on nyt julkisesti antisemitisti kansanedustaja. Kyllä se kaikella logiikalla tekee demareista enemmän natsipuolueen.

        Toki jos erottavat al-Taeen, niin asia on loppuun käsitelty ja natsismille on näytetty ei.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millä perusteella? Jos eivät edes vastusta juutalaisia? Sen sijaan sosiaalidemokraateissa on nyt julkisesti antisemitisti kansanedustaja. Kyllä se kaikella logiikalla tekee demareista enemmän natsipuolueen.

        Toki jos erottavat al-Taeen, niin asia on loppuun käsitelty ja natsismille on näytetty ei.

        Unohdat siis kaikki persujen PVL-jäsenet ja rasistisesta käytöksestä tuomioita saaneet persut.
        Pitäisikö heidätkin erottaa?


      • Anonyymi

        Persut nimenomaan ovat se puolue joka tekee juutalaisille palveluksen. Persut eivät halua yhtään juutalaisten vihollista lähi-idästä, kun taas vihervasemmisto, kokkarit kepulit rkp haluavat niitä pilvin pimein maahan. Eräs uskonto siis on juutalaisten vihollinen. Tätä asiaa on kritisoinut myös edesmennyt muotimies Karl Lagerfelt. Hän tuomitsi sen että eu tekee tavallaan samaa kuin natsit teki juutalaisille Saksassa. Ottaessaan tätä erästä nimenomaista uskontoa tänne, juutalaiset joutuvat suureen vaaraan Euroopassa. Nyt ei puhuta kristinuskosta vaan eräästä muusta uskonnosta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut nimenomaan ovat se puolue joka tekee juutalaisille palveluksen. Persut eivät halua yhtään juutalaisten vihollista lähi-idästä, kun taas vihervasemmisto, kokkarit kepulit rkp haluavat niitä pilvin pimein maahan. Eräs uskonto siis on juutalaisten vihollinen. Tätä asiaa on kritisoinut myös edesmennyt muotimies Karl Lagerfelt. Hän tuomitsi sen että eu tekee tavallaan samaa kuin natsit teki juutalaisille Saksassa. Ottaessaan tätä erästä nimenomaista uskontoa tänne, juutalaiset joutuvat suureen vaaraan Euroopassa. Nyt ei puhuta kristinuskosta vaan eräästä muusta uskonnosta.

        En tiedä onko aloittaja kommunisti, mutta aloitus on asiaa.


      • Anonyymi

        Näille vihervasemmiston edustajille sekä muille suvakkipuolueille pitää tähdentää että juutalaisten vihollisuskontoa ei saa tuoda maanosaan. Kuinka he asian omaksuvat, siihen asiaan olen hyvin pessimisti. He lisäävät juutalaisten vihollisten tuomista meidänkin maahan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näille vihervasemmiston edustajille sekä muille suvakkipuolueille pitää tähdentää että juutalaisten vihollisuskontoa ei saa tuoda maanosaan. Kuinka he asian omaksuvat, siihen asiaan olen hyvin pessimisti. He lisäävät juutalaisten vihollisten tuomista meidänkin maahan.

        Eilikkäs, jokainen joka haluaa lisätä haittamaahanmuuttoa tai massamaahanmuuttoa eikä tuomitse sitä, tulee antisemitismistä osalliseksi. Nämä tulijat lähes kauttaaltaan ovat juutalaisille vihamielistä joukkoa. Painakaa tämä sinne kovaan kalloonne.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eilikkäs, jokainen joka haluaa lisätä haittamaahanmuuttoa tai massamaahanmuuttoa eikä tuomitse sitä, tulee antisemitismistä osalliseksi. Nämä tulijat lähes kauttaaltaan ovat juutalaisille vihamielistä joukkoa. Painakaa tämä sinne kovaan kalloonne.

        Korjaan, elikkäs.


    • Anonyymi

      Ylilaudalla Vastarintaliikkeen miehet ylistivät al-Taeeta omaksi miehekseen ja alkoivat kehua demareita paremmaksi vaihtoehdoksi kuin persut.

    • Anonyymi

      Mikä on Rinteen ratkaisu? Saako avoimesti natsi henkilö jatkaa puolueessa vai voittaako sosiaalidemokraattien arvopohja? Eihän tuossa pitäisi olla mitään muuta vaihtoehtoa kuin näyttää al-Taeelle ovea. Häntä eivät huolisi edes juutalaismyönteinen persut. PVL:ään korkeintaan pääsisi.

      • Anonyymi

        Yhden edustajan mukaan ei voi koko puoluetta määritellä. Vai pitääkö kaikki persut määritellä raiskaajiksi Putkosen perusteella? Tai onko persut kaikki kiihottamassa vihaa kansanryhmää vastaan, kuten Jussi Halla-ahon tuomio toteaa?

        Tyhmyyttään ei kannattaisi noin paljon esitellä ... vaikka persu oletkin!


    • Anonyymi

      Muslimit ovat sekoittaneet invaasiollaan koko Euroopan politiikan. Vanhana vasemmistolaisena en kyllä jaa samoja arvoja heidän kanssaan. Arvojensa puolesta kuuluisivat paremminkin konservatiiveihin kuin liberaaliin vasemmistoon.

    • Noiden mainitsemienne natsien lisäksi meillä jonkin verran lyyää vielä punanatseja jotka ovat vielä pahempaa laatua kuin mainitsemanne. Miksi aina jätätte punanatsit unholaan?

      • Anonyymi

        Extyöloisen päässä lymyää paljon sellaista, joista me rehelliset työssäkäyvät veronmaksajat emme tiedä, emmekä edes haluaisi tietää mitään.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Extyöloisen päässä lymyää paljon sellaista, joista me rehelliset työssäkäyvät veronmaksajat emme tiedä, emmekä edes haluaisi tietää mitään.

        Olet nähtävästi oikeassa, päässäni lymyää jotain mitä et ole koskaan joutunut kokemaan, nimittäin järkeä tai älliä ihan miten vaan haluat asin ilmaista.

        Ei tosin Anaalilyyliltä paljoa voi odottaakaan!


      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Olet nähtävästi oikeassa, päässäni lymyää jotain mitä et ole koskaan joutunut kokemaan, nimittäin järkeä tai älliä ihan miten vaan haluat asin ilmaista.

        Ei tosin Anaalilyyliltä paljoa voi odottaakaan!

        "Komuloisia" ja "punanatsejahan" siellä kirjoitustesi mukaan on. Älliksi noita on vaikea todistaa ... heheh hehhehe


      • Anonyymi kirjoitti:

        "Komuloisia" ja "punanatsejahan" siellä kirjoitustesi mukaan on. Älliksi noita on vaikea todistaa ... heheh hehhehe

        Komuloinen on komuloinen eikä siitä päästä yli eikä ympäri. Komuhan ei tule toimeen omillaan joten sen pitää loisia.

        Punanatsejahan teistä tuli ihan omatoimisesti kesällä 1939 kun Molo - Rippe sopimus salaisine lisäpöytäkirjoineen sovittiin. Siitäkään ette pääse yli ettekä ympäri!

        Eikä natseilla ja kommunisteilla muutoinkaan isompaa eroa ole, molemmilla on se ainoa oikea usko, molemmilla on se ainoa oikea johtaja, molemmilla on omat juutalaisensa, kumpikaan ei vääräuskoisen henkeä pidä minkään arvoisena! Noin maailman historia on meidät opettanut eikä siitä pääse yli eikä ympäri.

        Samaa jaskaa ne ovat natsit ja komuloiset!


      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Komuloinen on komuloinen eikä siitä päästä yli eikä ympäri. Komuhan ei tule toimeen omillaan joten sen pitää loisia.

        Punanatsejahan teistä tuli ihan omatoimisesti kesällä 1939 kun Molo - Rippe sopimus salaisine lisäpöytäkirjoineen sovittiin. Siitäkään ette pääse yli ettekä ympäri!

        Eikä natseilla ja kommunisteilla muutoinkaan isompaa eroa ole, molemmilla on se ainoa oikea usko, molemmilla on se ainoa oikea johtaja, molemmilla on omat juutalaisensa, kumpikaan ei vääräuskoisen henkeä pidä minkään arvoisena! Noin maailman historia on meidät opettanut eikä siitä pääse yli eikä ympäri.

        Samaa jaskaa ne ovat natsit ja komuloiset!

        Aivan.
        Päässäsi elää varmasti jotain kummallisia "komuloisia" ja "punanatseja". Kukaan ei sitä kyseenalaista. Mutta reaalimaailman kanssa niillä ei ole vieläkään mitään tekemistä. Sori!

        Älykkyys on ihan jotain muuta kuin änkyräporvarismisi tai ns. saavutuksesi. Se on faktaa, vaikka kuinka poistatat muiden kommentteja.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Aivan.
        Päässäsi elää varmasti jotain kummallisia "komuloisia" ja "punanatseja". Kukaan ei sitä kyseenalaista. Mutta reaalimaailman kanssa niillä ei ole vieläkään mitään tekemistä. Sori!

        Älykkyys on ihan jotain muuta kuin änkyräporvarismisi tai ns. saavutuksesi. Se on faktaa, vaikka kuinka poistatat muiden kommentteja.

        Lainatakseni sinun käsityksiäsi niin Suomi pyörii "änkyräporvareiden" varassa, te muut kun ette saa mitään aikaan!


      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Lainatakseni sinun käsityksiäsi niin Suomi pyörii "änkyräporvareiden" varassa, te muut kun ette saa mitään aikaan!

        Sosiaalipummi on taas väärässä!
        Suomi pyörii yritysten ja työntekijöiden maksamien verojen varassa. Porvarismia siinä ei tarvita lainkaan!


      • Älä edes yritä kiertää tosiasioita! Yritysmaailma on se ainoa osa taloutta joka sitä kassavirtaa tuottaa ja kaikki on sen varassa. Sinä ja työläisesi olette vain apupojan asemassa. Ilman niitä fiksumpia työläisiä joilla on taitoa perustaa noita yrityksiä olisit vain onkimies tai kävynkerääjä jos sitäkään.

        Ikä ja vanhuus ovat opettaneet minulle todellisuuden jota ay mafiosot pyrkivät peittelemään saadakseen valtaa joka ei demokratiassa niille kuulu. Tuo vouhotus on vienyt ymmärryksesi tyystin!


      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Älä edes yritä kiertää tosiasioita! Yritysmaailma on se ainoa osa taloutta joka sitä kassavirtaa tuottaa ja kaikki on sen varassa. Sinä ja työläisesi olette vain apupojan asemassa. Ilman niitä fiksumpia työläisiä joilla on taitoa perustaa noita yrityksiä olisit vain onkimies tai kävynkerääjä jos sitäkään.

        Ikä ja vanhuus ovat opettaneet minulle todellisuuden jota ay mafiosot pyrkivät peittelemään saadakseen valtaa joka ei demokratiassa niille kuulu. Tuo vouhotus on vienyt ymmärryksesi tyystin!

        "Suomi pyörii yritysten ja työntekijöiden maksamien verojen varassa. Porvarismia siinä ei tarvita lainkaan!"

        Missähän kohtaa tuossa kierrän tosiasioita?


      • Anonyymi kirjoitti:

        "Suomi pyörii yritysten ja työntekijöiden maksamien verojen varassa. Porvarismia siinä ei tarvita lainkaan!"

        Missähän kohtaa tuossa kierrän tosiasioita?

        Kerro mitä on porvarismi? Minulla ei ole aavistustakaan!

        Kaikki verot maksetaan yritysten kassavirrasta kuten palkatkin! Ei ole veronmaksajaa ellei ole yritystä!

        Ilman yritystähän työntekijät eivät maksa mitään vaan rahastavat muiden maksamia verovaroja.

        Vain meidän fiksumpien työläisten aikaansaamat yritykset kykenevät hoitamaan asian!

        Tässä on faktaa eikä mitään komupravdaa!


      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Kerro mitä on porvarismi? Minulla ei ole aavistustakaan!

        Kaikki verot maksetaan yritysten kassavirrasta kuten palkatkin! Ei ole veronmaksajaa ellei ole yritystä!

        Ilman yritystähän työntekijät eivät maksa mitään vaan rahastavat muiden maksamia verovaroja.

        Vain meidän fiksumpien työläisten aikaansaamat yritykset kykenevät hoitamaan asian!

        Tässä on faktaa eikä mitään komupravdaa!

        Aivan. Meidän fiksumpien työläisten työpanoksilla yritykset saavat voittonsa.

        Mutta nykyisenä sosiaalipummina et kuulu tuohon joukkoon, vaan olet yhteiskunnallemme pelkkä rasite.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Aivan. Meidän fiksumpien työläisten työpanoksilla yritykset saavat voittonsa.

        Mutta nykyisenä sosiaalipummina et kuulu tuohon joukkoon, vaan olet yhteiskunnallemme pelkkä rasite.

        Ota huomioon se perusehto, ettei sinulla ole työpanosta ilman sitä yritystä jonka joku sinuakin fiksumpi työläinen on aikaansaanut!

        Et siis kykene kuin Kelaan kerjuulle ellei joku sinulle työtä keksi koska olet aikaansaamaton itsenäisenä työläisenä!


      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Kerro mitä on porvarismi? Minulla ei ole aavistustakaan!

        Kaikki verot maksetaan yritysten kassavirrasta kuten palkatkin! Ei ole veronmaksajaa ellei ole yritystä!

        Ilman yritystähän työntekijät eivät maksa mitään vaan rahastavat muiden maksamia verovaroja.

        Vain meidän fiksumpien työläisten aikaansaamat yritykset kykenevät hoitamaan asian!

        Tässä on faktaa eikä mitään komupravdaa!

        No mutta jos sillä yrityksllä ei ole myyntiä? Kyllä kaikki kassavirta tulee ihan siltä normikuluttajalta, joka saa rahansa työpaikalta joka saa rahansa....


      • Extyökkäri
        Anonyymi kirjoitti:

        No mutta jos sillä yrityksllä ei ole myyntiä? Kyllä kaikki kassavirta tulee ihan siltä normikuluttajalta, joka saa rahansa työpaikalta joka saa rahansa....

        Yritys voi toimia pelkän yrittäjänkin voimin. Tässä juuri talossa jossa asun kävi pikkufirman ainoa putsaamassa ilmastoinnin poistoputket. Isäni oli yksin yrittäjä, minä tein pari vuotta ensin omassani ilman palkattua työvoimaa jne. Yritykset tai ainakin osa jos ei monet niistä kykenevät toimimaan ilman palkattua työvoimaa yrittäjä voimin.

        Lisävoimaa palkattaessa vain halutaan suurempi kapasiteetti käyttöön.

        Kannattaa miettiä mitä tekisit jos yritys ei palkkaisi koska silloin ei olisi kunnankaan työpaikkoja saatikka valtion. Yritykset ovat talouden perusta, niitä tarvitaan lisää mutta nyt taitaa tulla hallitus jolla järki seisoo talousasioissa. Ainakin jos huhuihin on uskomista!


    • Anonyymi

      Marxilaisuus ei hyväksy antisemitismiä eikä mikäänlaista uskonvihaa. Materialistinen filosofia pitää uskonnollisia aatteita hölynpölynä ja arvostelee niiden epätieteellistä perustaa.
      AL-Taee puhui pehmoisia.
      Jussi Halla-aho on puhunut ja puhuu samanlaista rotuoppia islaminuskoisista.
      Merkittävä ero on on. Al-Taee on julkisesti sanoutunut irti puheistaan, katuu puheitaan ja ilmeisesti on luopunut virheellisistä näkemyksistään. SDP:n asia on ratkaista, mitä tekevät.
      Jussi Halla-aho ei ole irtisanoutunut täsmälleen samankaltaisesta ihmisvastaisuudesta ja rotuopista, jonka kohdisti islaminuskoisiin. Hän jopa jatkaa islaminuskoisten olevan tietynlainen pahisrotu.

      Se mitä al-Taee aikaisemmin puhui ja mitä Jussi Halla-aho puhuu edelleen, sitä SKP pitää ihmisarvoa alentavana. Halla-aholta odotetaan selvää samanlaista julkista katumusta kuin al-Taeelta. Jotain uskontoa harjoittavat henkilöt eivät ole erityinen rotu.

    • Anonyymi

      Kaikilta puolueilta odotetaan fasismin vastaista työtä. Oikeuslaitos on lakkauttanut fasistisen Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen. Kansalaisten tulee tukea hallitusta tässä hankkeessa.
      Järjestöjen lisäksi fasistisia näkemyksiä esiintyy kauttaaltaan somessa. Maahanmuuttoasioiden seassa viljellään rotuoppeja. Natsijärjestöjen perinnekerhot syöttävät niiden ihanteita eikä valtiovalta niihin puutu. Demokraateilta vaaditaan valppautta. Aloitus puuttui oikeaan asiaan.

    • Anonyymi

      Voidaan aivan täydellä syyllä todeta Jussi Halla-ahon olevan kirjoitustensa perusteella turvallisuusuhka Suomelle.
      Sitäkään emme tiedä mitä luurankoja hänellä on muualla.
      Halla-aho ei suostu perumaan al-Taaeeta karmaisevampia kirjoituksiaan.

    • Anonyymi

      Totta. al Taee on katunut, esiintynyt televisiota myöten ja katunut natsistisia kirjoituksiaan.
      Jussi Halla-aho ratsasti Perussuomalaisten johtoon erittäin äärioikeistolaisten tuella ja kieltäytyy katumasta.

    • Anonyymi

      Akateeminen Karjala-seura lakkautettiin syksyllä 1944 fasistisena järjestönä.
      AKS:n perinneyhdistys toimii vaalien AKS:n aatteellista perintöä.
      Yhtäkään fasismista ja AKS:n fasismista varoittavaa kirjoitusta tai teosta perinneyhdistys ei ole tehnyt. Sitä edeltävä Kerho 22 on ollut yhtä vaitonainen.
      Meillä on natseja vieläkin. Pitävät vain matalaa profiilia mutta vaikuttavat taustalla.

      • Kommunismikin olisi pitänyt kieltää punafasismina! Samoinhan ne toimivat nuo fasismit väristään riippumatta. Sen todistaa Molo - Rippe sopimus jolla ne alkoivat II maailmansodan!


    • Anonyymi

      Iltalehti.
      Suur-Suomi.

      Akateeminen Karjala-seura kannatti Suur-Suomi aatetta. Se perustettiin sen jälkeen vuonna 1922 kun kolmas Itä-Karjalan valloitusotaretki päättyi tappioon. Ohjelman keskiöön asettui Suur-Suomia aate. Toinen tärkeä teesi oli aitosuomalaisuus. Tulevassa Suomessa saisi asua vain suomenheimoisia. Ruotsalaisperäiset, romaanit, saamelaiset, venäläiset, englantilaiset, ja monet muut kansallisuudet Suomessa muuttuivat epäsuotuisaksi väestöksi. Ohjelma oli samantyyppinen rotuohjelma kuin Saksan natseilla. Elintilaa naapurivaltioiden alueilta ja puhdas kansallisuus, josta vieraat ainekset eliminoitu. Kolmas natseihin eli fasismiin yhdistyvä seikka oli kristinuskon ja politiikan yhteensitominen. Uskonnon ja politiikan liitto toteutuivat talvisodassa ja jatkosodassa. Luterilainen Jeesus vedettiin tukemaan Suomea ja tuhoamaan kreikkalaiskatolisen Jeesuksen venäläiset armeijat. Varsinkin jatkosodassa Jeesuksen "tiedettiin" tukevan aseillaan kreikkalaiskatolisen Jeesuksen tuhoamista. Saksan kansallissosialistit, natsit, eli fasistit tukeutuivat kaitselmukseen nimeltä Jeesus, joka käskee saksalaisetn olla herrarotu ja valloittaa elintilaa slaavilaisilta kansoilta.

      Iltalehti tosin vähättelee AKS:n toimia. Heidän aateperilliset ovat tänään korkeissa asemissa yhteiskunnassa tai saavat tukea porvarilliselta eliitiltä. AKS leimataan aikansa ns. hörhöjen järjestöksi. Se ei voinut olla hörhöjen touhua kun Rytin hallitus vuosina 1941 -1944 otti AKS:n keskeiset fasistiset, ohjelmakohdat periaatteekseen.

    • Yhteisrintamaan yli puoluerajojen fasismia, natsismia ja antisemitismiä vastaan! Suomesta kitkettävä natsismi juurineen pois!

    • Anonyymi

      suomihan on "sanan vapauden maa"saa sanoa ketään loukkaamatta,kertoa kauttarantain mielipiteensä,etei kii jää?sekölie tottakin.he jotka elivät sotavuosien aikaa on varmasti pistänyt tunteet ja aatteet kärjistetyiksi.olha TUOSSA kotimaastamme SUOMALAISISTA kyse.eip oo enää.tehkääpä nyt mitä helkutia haluatta.mut toppi tuloo vielä "liiasta ymmärtämisestä"!en käännä poskeeni.

    • Anonyymi

      Iltalehti.
      Suur-Suomi.
      Timo Kiisken artikkeli, s. 28

      "AKS hyväksyi jäsenikseen vain suomenkielisiä miehiä; ylioppilaita, yliopisto-opiskelijoita ja akateemisen loppututkinnon suorittaneita. AKS ja sen ydinryhmnä "Vihan Veljet "keskittyivät 1920 luvulla alkupuolella saattamaan suomalaiset yhteen Suur-Suomen-aatteen ympärille ulkoista vihollista, kommunistista Neuvostoliittoa vastaan."

      Suomalaiset yhteen - ja se tarkoittaa etnistä suomensukuisuutta eli tiettyä herrakansaa esim. ruotsalaisperäistä väestömme kohtaan. Saksalaiset eivät kuulu joukkoon mutta heistä pidettiin Saksan antaman sota-avun vuoksi sisällisodassa valkoisille. Myöhemmin Hitlerin fasistinen Saksa tuli hyväksytyksi aseveliehdokkaana NL:n tuhoamiseksi.
      Toisaalta tiedetään, että AKS vaati jäseniltään suojeluskunnan jäsenyyttä. AKS:n vähättelijät (perinnekerholaiset!) joutuvat outoon valoon. AKS ja Suojeluskuntajärjestö alajärjestöineen noudattivat samankaltaista propagandaa kuin AKS. AKS:n vaiktus ylsi paljon laajemmalle kuin suppeaan aktateemiseen porukkaan.

      Kysymys: Miksi AKS:n perinnekerho ei lausu puoltakaan sanaa julkisesti AKS:n fasismin kielteisyyydestä Suomen historiassa?

    • Anonyymi

      Emme taatusti halua olla natseja.
      Olemme saaneet AKS-Lapuanliike-IKL-Sinimustat-Suojeluskunnat fasistisen akselin lakkautettua, tosin liittoutuneiden vaatimuksesta mutta kuitenkin. Näissä liikkeissä toimi kokoomuslaisia ja maalaisliittolaisia (nyk. Kepu) vaikuttajia ja joista useat jatkoivat rauhanteon jälkeen perinnekerhoissa pitämässä yllä fasistista perinnettä Monet myös luopuivat Saksan tappion myötä.
      Äärioikeistolaisuuden nousun oloissa meilläkin avoin fasismi ja enemmän piiloteltu fasismi pyrkii kuonana nousemaan pintaan. Valppautta tarvitaan.

    • Anonyymi

      Iltalehti.
      Suur-Suomi.
      Timo Kiisken artikkeli, s.31

      "Lakkauttamisen yhteydessä suurin osa AKS:n arkistoa poltettiin erään jäsenen kotona, jäsenkortisto ja tärkeimmät riittiesineet puolestaan kätkettiin....... AKS:n entisiä jäseniä eli "AKS-veljiä" oli vielä 1960-luvulla useissa korkeissa viroissa ja asemissa eduskunnassa, hallituksessa, luterilaisessa kirkossa, yritys- ja yliopistomaailmassa sekä puolustusvoimissa"

      Emme ole natseja emmekä heitä enää Suomeen halutakaan. Fasistisen AKS:n perinnekerho toimii edelleen. Mikä heidän nykyinen ideologiansa on kun sieltä ei tule yhtäkään varoittavaa artikkelia fasismin vaarasta.

      AKS:n mustan lipun edessä vannottava vala kuului seuraavasti:
      »Lippumme alla ja lipullemme minä vannon kaiken sen nimessä, mikä minulle on pyhää ja kallista, uhraavani työni ja elämäni Isänmaalleni, Suomen kansallisen herättämisen, Karjalan ja Inkerin, Suuren Suomen puolesta. Sillä niin totta kuin minä uskon yhteen suureen Jumalaan, niin minä uskon yhteen suureen Suomeen ja sen suureen tulevaisuuteen.»
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Akateeminen_Karjala-Seura

      AKS ei ollut lasten leikkitarha. Siinä aikuiset miehet toimivat aluevaltausten puolesta. Sen kylkeen nostettiin kristinuskon jumala Jeesus apuriksi. Politiikka ja uskonto yhdistettiin.
      AKS:n eräs jäsen toimi sodan jälkeen luterilaisen kirkon arkkipiispana!!
      AKS sivistyneistön järjestönä ja tiukassa yhteydessä Suojeluskuntajärjestöön saattoi manipuloida väestöä isänmaalle petolliseen aatteeseen.

    • Anonyymi

      Iltalehti.
      Suur-Suomi.
      Joonas Lehtonen AKS:n naisjärjestöstä.

      "Sota-ajan naiset suhtautuivat Suur-Suomeen miehiäkin vimmaisemmin.......
      Se on sukupolvi, joka on kasvatettu pikkulotissa ja suojeluskuntapojissa tähän ajatteluun jo lapsesta asti."

      AKS:n naiset omaksuivat natsiäitien roolin uuden uljaan rodun synnyttämiseksi. "Kuutta lasta perhettä kohden pidettiin vähimmäismääränä -malli natsi-Saksasta."
      AKS ei hyväksynyt naisia jäseniksi. Naisille perustettiin Akateemisten naisten Karjala-seura ANKS ja ylioppilaille Naisylioppilaille NYKS. naiset toimivat AKS:n tukijärjestöinä.

      Aloitukseen voi yhtyä. Emme halua enää natseja Suomeen. Yksi kerta riitti. Saksalaiset sisarnatsit polttivat Pohjois-Suomenkin.

    • Anonyymi

      Emme ole natseja emmekä halua natseja Suomeen uudelleen.

      Iltalehti.
      Suur-Suomi.
      Artikkeli, Joonas Lehtonen.
      Sivu 34.

      Lehtonen siteeraa väitöskirjatutkijaa Jenni Kirvestä:
      "Jotkut naiset ajattelivat, että miehet palaavat kuuden viikon päästä heinäntekoon eikä kukaan suomalainen ehdi edes kuolla......Mieliala laski yhtä nopeasti siinä vaiheessa kun Suomen tappio sodassa oli selviö. Aseiden vaiettua järkytys iski naisiin jopa pahemmin kuin miehiin......kaikki ihanteet murtuivat täysin."

      Suomessa kuitenkin on piirejä, jotka liputtavat fasismin perään. Erityisen hyvä tunnistusmerkki fasismin tukijasta on se, kun joku vakuuttaa sosialismin ja fasismin samanlaisesta pahuudesta. Sanoja peseytyy fasismin taakse sosialismin lynkkaamisen nimissä.

      • Eniten harmittavat punanatsien myötäilijät koska nehän sen sodan meille toivat pyrkien alistamaan meidän kommunismin kurjuuteen!

        Et sitten Anaalilyyli totuutta kestä kertoa vaan noita ikuisia pravda satuja siperian leirimaasta?

        Ilman punafasismin tökeröä valloitusyritystä 1939 marraskuun viimeisenähän olisimme säästyneet koko sodan pahimmalta kuten Ruotsikin. Kommunismi eli punanatsit on sitä pahinta ihmiskunnan tuhoamiseen käytettävää poliittista uskontoa!


    • Anonyymi

      Iltalehti.
      Suur-Suomi.
      Timo Kiisken arikkelista.

      Anaalirakastavalle persulle.
      Lasten kasvatuksesta Valkoisessa Suomessa.

      Suursuomiaatteinen opettajatar Anna Isoniemi opetti Marja-Liisa Swantzille (os. Aro). Marja-Liisa kertoo saaneensa opetusta isänmaallisuudesta heimoaatteena. Suursuomi-ideologialla sumutettiin silloista nuorisoa.
      Marja-Liisa liittyi AKS-oppikoulujen järjestöön ja ehti olla sen valtakunnallisena sihteerinä vuosina 1943-44.

      Itä-Karjalaa pidettiin jatkosodan aikana Suomeen kuuluvana osana. Eino Kärjen maantieto kirjassa kuulutettiin: "Tuhannet Karjalan lapset saavat oppia tuntemaan synnyinmaataan ja oman kansansa vaiheita"
      Isänmaa oli tietysti Suursuomi. Muista lähteistä tiedetään, että suomalainen miehityshallinto alkoi heti alussa manipuloimaan paikallisia lapsia Suur-Suomen ideologiaan.

      • Itä-Karjalan kansalla olisi asiat nykyistä paremmin suomalaisina kuten inkeriläisilläkin kun Pietari olisi suomalainen turistikeskus ja venäläiset viety sinne minne ne kuuluvat Stalinin opin mukaan, Siperiaan!


      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Itä-Karjalan kansalla olisi asiat nykyistä paremmin suomalaisina kuten inkeriläisilläkin kun Pietari olisi suomalainen turistikeskus ja venäläiset viety sinne minne ne kuuluvat Stalinin opin mukaan, Siperiaan!

        Käykö Teidän Arvoisat Toverit ja Porvarit mielestänne nyt myös sellaiset työpaikat, joista joku tai jokin on käyttänyt nimeä Tikanheitto- ja Marjapussityöpaikat? Miksi nyt työpaikaksi voisi riittää se, että Työn Sankarit heittävät vain ja ainoastaan TIKKA rs:ää sekä voisivat pelata vielä sellaista kuin nyt on peli nimeltä MARJAPUSSI? Onko nyt Katunarri ja Kulkuri oikeassa siinä KOSOLA-OPISTO rs:n asiassa, että hänen mielestään ainoat, jotka voivat ja joiden pitää harrastaa työaikana MARJAPUSSI ja TIKKA rs:ää ovat todellakin PERSUNEROT ja J HALLA-AHO SEURA rs? Mitähän nyt pitää tehdä sellaisen yhteisön kuin nyt on niin sanottu J HAVUKKA-AHO SEURA rs?


    • Emme kaipaa natseja ja natsien Suurta Suomea. Siinä hommassa Suomi saattaisi edelleen pienentyä.
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Ano_Turtiainen

      Perussuomalaisten kansanedustajaksi valittu Ano Turtiainen on saanut tuomion tavalliseen rikokseen kehottamisesta julkisella foorumilla.
      Turtiaisen henkilöprofiili Wikipediassa ja omissa lausunnoissa heijastaa työväenjärjestöistä vapaata yhteiskuntaa. Työelämään hän vaatii amerikkalaista mallia, jossa ammattiliitot eivät saa edustaa työväen pyrintöjä.
      Turtiaisen työelämän olemus sijoittuu Lapuan liikkeen jälkeisiin aikoihin jolloin kaikki vasemmistolaiset liikkeet joutuivat maan alle, työväen aktiiveja hakattiin ja murhattiin. Lapuan liikkeen jatkumona Isänmaallinen Kansanliike ja Akateeminen Karajala-seura jatkoivat työväen hakkaamista. Mainitut järjestöt lakkautettiin sodan jälkeen fasistisina järjestöinä.

    • Anonyymi

      Natseja on Suomessa tänä päivänä. Niistä on päästävä irti.
      https://yle.fi/uutiset/3-10773568.
      Varusmiesalikersantti on törkeästi esiintynyt ulkomaalaistaustaista varusmiestä kohtaan. Useampi sotaväessä käynyt muistaa hurahtaneiden oppilasesimiesten simputtamiset.
      Tässä tapauksessa on luultavavsti Perussuomalaisen puolueen propaganda edistänyt etnisesti toisenlaisen kiusaamista.
      On vaikea usko kaikkien perussuomalaisia äänestäneiden olevan rasisteja. Puolue kuitenkin elää rasismin avulla.

      Voisiko olettaa ss-asevelikerhon ja AKS:n perinnekerhon vaitutuksen ulottuvan perussuomalaisten avulla systemaattiseen rotuopin levittämiseen.

    • Anonyymi

      Iltalehti.
      Suur-Suomi.
      Timo Kiiski: Pidetystä papista vihan apostoliksi.

      s. 40:
      AKS:n yksi perustajista "Fasistijohtaja Elias Simojoki oli seurakuntalaistensa rakastama ja köyhiä auttava (ei vasemmistolaisia) pappi. Samanaikaisesti hän kuitenkin 1920- ja 1930 luvuilla ajoi väkivaltaisesti sosialismista vapaan Suur-Suomen asiaa ja sai lempinimen "Vihan apostoli"......Hän osallistui 1930 luvulla suomalaisten kommunistien väkivaltaisiin kyydityksiin eli muilutuksiin Neuvostoliiton rajalle. Valtakunnallisessa julkisuudessa hän oli kiihkeä äärioikeistolaisen aatteen kyllästämä fasisti, joka kavahti parlamentaarista demokratiaa.....Elias oli poliittisesti säälimätön ihminen ja fasisti..."

      Kansallissosialisti Simojoen pahimmat viholliset olivat marxilaiset sosialismin kannattajat.
      Niin Hitlerin kuin suomalaistenkaan kansallissosialistien valtio ei sisältänyt mitään todellisen sosialismin piirteitä. Fasismi oli silloisten oligarkkien kapitalismin väkivaltainen hallinto.

      • Et nyt ole Anaalilyyli oikein ymmärtänyt! Oli Suomen pelastus vapaana demokratiana kun meiltä löytyi poweria millä nimellä hyvänsä kommunismin ja sosialismin kurjujutta vastustamaan.

        Jos sosialistit ja/tai kommunistit olisivat päässeet valtaan olisimme eläneet vuosikymmeniä jos emme vieläkin kommunismin kuristuksessa sen riistäessä meiltä kaiken vapauden, demokratian ja kunnon elintason matkustusvapautta unohtamatta.

        Kannattaa sinunkin Anaalilyyli kiittää noita urheitä kommunismin vastustajia sillä he pelastivat sinunkin elämäsi tasokkaaksi jos sitä itse haluat!


    • Natsismi ja uusfasismi om tosissaan hävitettävä Suomesta! Muuten kansallemme ei aamunkoittoa tule...!

    • Anonyymi

      Suomen työväenluokka kieltäytyy fasismin valtaan nostamisesta. Ei kahta sanaa.

      Iltalehti.
      Suur-Suomi.
      Timo Kiiski: Pidetystä papista vihan apostoliksi.
      Uskonnon ja politiikan yhteennitoutumisesta.

      s.40:
      "Äärioikeistolainen maailmankatsomus liittyi saumattomasti Simojoen uskonnolliseen taustaan körttiläisenä herännäiskristittynä. ....
      Sisällissodassa hänessä varmistui uskomus, että valkoiset edustavat hyviä jumalan joukkoja, jonka vastapuolella ovat saatanan joukot. Hänen maailmankuvassaan saatanan juonitteluille antautuvan ihmisen kohtalon piti olla armoton.....
      Vain uskonnollisen heräämisen kautta hänen mielestään syntyi myös kansallinen herääminen. Hön uskoi, että näiden kahden heräämisen yhdistyminen johtaa automaattisesti siihen, että kansa lähtee tavoittelemaan Suomen todellisia rajoja ja sen onnistuessa myös Suomen heimot yhdistyisivät. "

      Iltalehti unohti mainita, että juuri tällainen maailmankatsomus asui Rytin hallitusten sisällä suursuomipolitiikkoinen. Sotapropaganda pääsi 1941 alkuvoittojen huumassa täyteen kukkaansa uskonnon ja politiikan liittona. AKS:n näkökanta voitti myös syksyn 1939 neuvottelut, joissa neuvotteluratkaisua edustava ulkoministeri syrjäytettiin ja ryhdyttiin "ei tuumaakaan" politiikkaan Hitlerin Saksan toiveesta.

      Siksi henkilökohtaisesti katson tarkkaan puolueita, jotka Suomessa perustavat arvonsa kristillis-sosiaalisuuteen.

      Simojoen henkilökuva: Omille hyvä ystävä, toisinajatteleville raaka tyranni.
      Ei tarvinne nimimerkkiä ilmaista, kuka tällä palstalla toimii trollina sisällään Simojoen maailmankatsomus, ihmisyyden vastainen ideologia.

    • Anonyymi

      Suomeen ei haluta fasismia.

      Kansallissosialisti, fasisti Elias Simojoki. Hänkö olisi ollut propagoimassa Suomeen sosialismia. Kattia kanssa! Simojoki edusti metsä- ja kaivosteollisuuden kapitalisteja, jotka hamusivat itärajan takaisia raaka-ainelähteitä. Poliittisesti fasisti Simojoki haki kapitalistien ehdotonta yksinvaltaa. Samat piirit rahoittivat sisällissodan aikana suojeluntia.
      Lisäksi Simojoki haki työväenliikkeestä vapaata kapitalismia. Saksan natsit pistivät vasemmistolaiset keskitysleireihin sosiaalidemokraatteja myöten. Suomessa työväenliikkeen parhaimmisto virui vankiloissa syksystä 1939 saakka. Mikä heidän kohtalonsa olisi ollut, mikäli Saksa olisi voittanut sodan. Hyvinkin arvattava.
      Fasismin tärkeimpiä piirteitä on turvata kapitalistien valta.
      Meidän pitää kuoriutua lopullisesti irti fasismin helmasynnistä. Yksinkertaiset somessa kiljuvat "ay-mafia....ay-mafia", he ovat älykköjen taustalta ohjailtuja trolleja. Osa näistä tavallisista trolleista on jopa työttömiä, jotka kuvittelevat kovan kapitalismin ihanteen tuovan paratiisin maan päälle.
      Marxilaisen työväenliikkeen tavoite on sosialistinen kansalaisyhteiskunta.

    • Anonyymi

      OLET LOIKEASSA. Sosialismi kaatoi koko Itä-Euroopan viime vuosisadan lopussa.
      Sitten kansa kantoi sosialistit baskatunkiolle.
      Kiitos kun muistutit !

    • Anonyymi

      Vuonna 2018 asevarusteluun käytettiin maailmassa yli 1600 miljardia euroa. Edellisvuoteen kasvua on 2,6 prosenttia. Näin todetaan Tukholman rauhantutkimusinstituutin Siprin maanantaina 29.4.2019 julkaistuissa tilastoissa.
      Kahdessakymmenessä vuodessa sotilasmenot ovat kasvaneet 76 prosenttia.
      https://www.rauhanpuolustajat.org/aseisiin-kaytetaan-yha-enemman-rahaa-maailmassa/

      1600 mrd euroa on vuosittain poissa sosiaaliturvasta, jos varat laitettaisiin sinne. Sosiaaliturva tuottaa aina jotain taloudellistakin. Muun muassa terveydenhoito vähentää sairauspoissaoloja.
      Sotatarviketuotanto ja sota saastuttavat luontoa. Ihmiset tekevät turhaa työtä, joka ei hyödytä ketään.

      Summa on n. 29 kertaa Suomen budjetin tase vuosittain.
      Joka vuosi maailman 200 valtiota saisi siviilikäyttöön keskimäärin 8 mrd euroa.
      Suomen varustelumenot ovat n. 3.5 mrd vuosittain.
      Aiottu hävittäjähanke söisi kansantuloa nykyisten arvoiden mukaan 30 - 50 mrd euroa normaalin asevarustelun lisäksi.
      Kuinka monta hoivatyöntekijää koulutettaisiin ja palkattaisiin rahoilla, jotka asevarustelussa menevät Kankkulan kaivoon.

    • Anonyymi

      ette ole. olette rikollisia kansallissosialisteja kuten hitler ja stalin aikoinaan...

    • Anonyymi

      Irti natseista. Kaikilta puolueilta odotetaan tuomitsevaa lausuntoa.

      Iltalehti.
      Suur-Suomi.
      Timo Kiiski: Pidetystä papista vihan apostoliksi.

      s.41:
      "Itä-Karjalasta muodostui sen jälkeen (ensimmäinen sotaretki johti suojekunta-armeijan tappioon/kirjoittaja) Simojoelle pakkomielle. Aunuksen epäonnisen retken jälkeen hän osallistui heimosotiin Itä-Karjalassa vielä vuosina 1921 - 22. Tappioista katkerana hän vannoi kostoa ja revanssia koko loppuelämänsä."
      "Simojoki sotkeutui Viron äärioikeiston epäonnistuneeseen vallankaappausyritykseen vuonna 1935. Hän osallistui niin ikään ihmissalakuljetukseen heimokansan fasisteja tukiessaan."

      Presidentti Svinhufvud vannoi vähän ennen kuolemaansa vuonna 1943 kirjasessaan "Testamentti", että saksalaista fasismia tulee tukea loppuun saakka vaikka mitä tuhoa tulisi.
      Historiasta tiedämme, että Mannerheimin ympärille kerääntynyt klaani ei sallinut kansan tuhoutumista. Klaani kumosi Rytin hallituksen ja solmi aselevon 9/1944 liittoutuneiden kanssa. Sota Saksan fasismin hyväksi lakkasi.
      Suomen porvaristo yritti vielä Tarton rauhan jälkeen 1920 vallata Itä-Karjalan alueita. Sotaa ei virallisesti julistettu mutta aluevalloitukset oli tarkoitusperässä.

      Irti fasismista -Oikein sanottu.

    • Anonyymi

      Mitä ihmeen natsi-juttuja täällä jauhetaan. Herätys pikkuhiljaa! Tulkaa poi ssieltä historiasta. USA:n valtava materiaaliapu muuten pelasti Neuvostoliiton. Tämän myönsi itse Stalinkin.

    • Anonyymi

      USA jeesasi liittoutumiskamuaan Vladivostokin kautta. Englanti avusti Murmanskin kautta.
      Neuvostoliitto kesti. Fasismi ja sen liittolaiset murskautuivat. NL jeesasi Yhdysvaltoja voitonpäivän jälkeen Japanin kukistamisessa.

      Alma Median omistama Iltalehden erikoisnumero kertoo suomalaisesta fasismista Akateemisen Karjalaseuran kuosissa. Se oli yksi mustimmista natsijärjestöistämme.
      Rytin hallituksen kukistamisen jälkeen meidän uusi hallitus ja armeija siirtyivät liittoutuneiden puolelle. Lapin sodassa ajoimme natsiarmeijan maastamme pois. Sitä ei olisi tullut koskaan maahan päästääkään.
      AKS:n perinnekerho vaikenee järjestönsä mustasta luonteesta. Siksi on tukeuduttava muuhun aineistoon.
      Seuraava seikka on huomioitava. AKS:n jäsenten perilliset eivät ole syypäitä isiensä ja äitiensä tekoihin ja aatteisiin. Ei saa olla kristinuskon jumalan puolella kostamassa isien pahoja tekoja jopa neljänteen polveen saakka, kuten raamatussa kerrotaan. Ei perillisten toki tarvitse salata AKS:n fasistisuutta.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Erittäin tärkeä artikkeli Veikko Huuskalta kansallisista ss-joukoista natsi-Saksan ja sen liittolaismaista.
      Emme tosiaankaan tarvitse yhtäkään natsia enää Suomeen.

      "Avainsana: Sonderkommando Nord - Erillisosasto Pohjoinen
      Sonderkommando Nord (suom. Erillisosasto Pohjoinen) oli toisen maailmansodan loppuvaiheissa Lapin sodan aikaan natsi-Saksantiedustelupalvelun perustama erikoisyksikkö, jonka tehtävänä oli johtaa ja tukea Suomessa toimivaa saksalaismielistä vastarintaliikettä. Vastarintaliike oli valmistautunut aseelliseen taisteluun saksalaisten tuella siinä tapauksessa, että Neuvostoliitto miehittää Suomen. Linkki: https://fi.wikipedia.org/wiki/Sonderkommando_Nord "

      http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275797-suomalaiset-ss-miehet-ja-sotavankien-varvays-ss-joukkoihin-1944-1945-lapissa

      Suomalaiset ss-miehet tai pelkät natsit olivat keskeisiä asevarkauksissa ja jonka tähtäimenä oli purkaa syyskuun 1944 aseleposopimus ja liitättää isänmaa uudelleen sotaan fasistien puolelle liittoutuneita vastaan. Suojeluskuntajärjestö toimi varasliigan organisaattorina. Onneksi historian pyörä pyöri toiseen lopputulokseen.
      Suomalaisten ss-miesten perinnekerho ei tiettävästi ole julkaisssut yhtäkään varoittavaa kirjoitusta fasismista.

    • Anonyymi

      Suomalaisten ss-miesten salaliitosta 1944-45 ja jonka tärkein toimi esiintyi valtioiden aseiden varastamisena. Sodan jälkeen organisaatio salakuljetti vastuutaan pakoilevia pois maasta. Se toimi Saksan SS:n johdolla ja tuella.

      "Tukikohta osastolle perustettiin Saksan Itämeren puoleiselle rannikolle Usedomin saarelle Saksan laivaston hallussaan pitämään kylpyläkaupunki Heringsdorfiin. Lähistöllä oli muun muassa Peenemünden tutkimuskeskus. Miehistö saatiin suomalaisista SS-miehistä ja Lapin sodan loikanneista sotavangeista.Yhteydenpito Suomeen hoidettiin radioviesteillä ja sukellusveneillä. Ainakin tammikuussa 1945 joukko suomalaisia entisiä SS-miehiä (yhtenä heistä Lauri Törni) matkusti sukellusveneellä tiedonhankintamatkalle Saksaan. Heidän neuvottelukumppaneitaan olivat jo menomatkalla Cellarius ja Bross sekä näitä avustanut, aiemmin Lapuan liikkeessä vaikuttanut Aarne Runolinna. Yhteydenpito jatkui ainakin huhtikuuhun 1945, vaikkakin vastarintaliikkeen johto oli jo tuolloin irtautumassa saksalaisohjauksesta. Yksikön toiminta loppui viimeistään Saksan asevoimien antautuessa 8. toukokuuta 1945.
      Vastarintaliikkeen toimintaa johtivat everstiluutnantti Johan Fabritius, filosofian tohtori Vilho Helanen, luutnantti Seppo Heikkilä, insinööri Kari Sundholm ja toimittaja Karl Jansson, joka koordinoi toimintaa Kristiinan kaupunginhotellista. Organisatorisesti Suomi oli jaettu piireihin ja järjestöllä oli valtakunnallinen radioverkko yhteydenpitoa varten, jota johti Helsingissä tanskalainen Thoralf Kyrre. Järjestöllä oli Suomessa ja Ruotsissa etappiverkosto ja tarpeellinen kalusto, jonka avulla se sai salakuljetettua satoja henkilöitä ulos Suomesta."
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Sonderkommando_Nord

      Lisää tietoa.
      "Vastarintaliike otti ensimmäisiksi tehtävikseen koota uuden SS-vapaaehtoisten joukon lähetettäväksi Saksaan sekä luoda tiedottajaverkoston Suomeen. Vastarintaliikkeen tavoitteisiin kuului myös perustaa maahan varjohallitus. Se syrjäyttäisi laillisen hallituksen ja johtaisi maan uudelleen Saksan yhteyteen. Varjohallituksen johtoon kaavailtiin entistä Suomen Saksan lähettilästä T.M. Kivimäkeä.
      Maanalainen vastarintaliike vaikutti Suomessa syksystä 1944 Saksan antautumiseen saakka. Suomea ei miehitetty, joten vastarintaliikkeen pääorganisaatiota, aseellisia alueryhmiä ei pantu täytäntöön. Liikkeen merkitys jäi siihen, että se pystyi kuljettamaan Ruotsiin turvaan toistasataa henkilöä, joita uhkasi vankeustuomio tai luovuttaminen Neuvostoliittoon."
      https://www.ilkka.fi/uutiset/maakunta/vastarintaliikkeen-vaikutus-jai-pieneksi-1.1730994

      Asevarkaudet ja niiden ympärillä olleet sotilasyksiköt olivat natsisalaliiton luomuksia.
      Asevarkaudet alkoivat paljastua 1944 lopulla. Saksa peräytyi kaikilla rintamilla. Salaliitto kuivui kokoon.
      Sodan jälkeen on keksitty termi "asevarkaudet NL:n miehityksen varalta". Jokainen sotaa hiukankin tunteva tajuaa, että aseet metsissä piilossa olisivat heikentäneet armeijan vastarintaa ja hyödyntäneet miehittäjää.
      Matti Lukkarin kirjassa "Asekätkentä" kerrotaan asevarkauksista ja sen organisaatiosta yksityiskohtaisesti. Sanomatta kirjassa jätetään, että sen johtoryhmä toimi Saksasta käsin saksalaisten fasistien tuella.

      Emme todella halua natseja Suomeen.

    • Anonyymi

      Irti natseista.

      Sodan jälkeen muutamia suomalaisia ss-sotilaita tuomittiin maanpetoksesta ja sellainen se olikin. Saksan johdolla ja valtion asevarastoista aseiden varastamista kapinaa varten.
      Myös osa ss-miehistä jäi Saksan armeijaan 4.9.1944 aselevon jälkeen. Nämä siirtyivät vihollismaan armeijaan isänmaata vastaan kun armeija samaan aikaan ajoi natsiarmeijaa pois maasta.
      http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275797-suomalaiset-ss-miehet-ja-sotavankien-varvays-ss-joukkoihin-1944-1945-lapissa

      Asevarkaudesta kirjoitelleet siihen osallistuneet muistelmakirjoittajat vaikenivat johtoryhmästä ja tarkoitusperästä. Tarkoitukseksi esitettiin viattomien viaton suunnitelma kerätä aseita sissisotaa varten, jos NL muka miehittäisi Suomen.
      Lauri Törni oli eräs isänmaan petturi. Hän värväsi ensin natsien tuella suomalaisia kapinaan ja lopulta siirtyi natsien armeijaan sotimaan NL:n joukkoja vastaan.

    • Anonyymi

      Iltalehti. Erikoisnumero 4/2019
      Suur-Suomi.
      Timo Kiiski: Pidetystä papista vihan apostoliksi.

      Uskonnon ja äärioikeistolaisen politiikan liitto.
      sivut 41, 42.
      Simojoen peruskannatus löytyy keskisen Suomen alueelta körttiläiskristittyjen joukosta. Uskonnon ja politiikan liitto oli valkoisessa Suomessa korkealla tasolla.
      "Osallistuminen vasemmistolaisten muilutuksiin 1930 luvulla ei aiheuttanut Simojoessa omantunnontuskia".
      Simojoki todettiin rikoksiin syylliseksi mutta sekä maallinen oikeus että luterilainen kirkko hyväksyivät vasemmistolaisten pahoinpitelyt.

      "Simojoki ihaili natsijohtaja Adolf Hitleriä kansallisena johtajana niin Saksan mallia hän ei sellaisenaan varauksettomasti hyväksynyt........
      Elias Simojoki (1899 - 1940) oli paitsi fasistijohtaja ja mustapaita myös köyhiä auttava Kiuruveden seurakunnan kappalainen. Hänen utopiassaan oli kaksi ulottuvuutta; uskonnollinen ja maallinen. Suur-Suomi pääsisi syntymään vain uskonnollisen heräämisen kautta."

      Hitlerkin taputteli natsilasten päitä ja lähettii heitä sodan loppuvaiheissa Berliinin rintamalle. Simojoki saattoi tukea AKS-laisten lapsia mutta omakätisesti hakkasi vasemmistolaisia. Hitler puolestaa lähetytti miljoonia lapsia tuhoutumaan tuhoamisleireissä.
      AKS:n jäseniä nousi sodan jälkeen korkeisiin virkoihin ja poliitikoiksi. Eräs kohosi luterilaisen kirkon arkkipiispaksi.

      Fasismi alias natsismi alias verinen kapitalismi ei sovi kertakaikkiaan Suomeen. Ei enää koskaan.

    • Anonyymi

      Natsismin aatteesta tulee päästä irti.

      AKS:n perinneyhdistyksen johtokunta 2019
      http://www.aksperinne.fi/joomla2.5/index.php?option=com_content&view=article&id=73&Itemid=294

      Akateemisen Karjala-Seuran perinneyhdistys ry
      Jukka Elomaa, puheenjohtaja
      Matti Rajasaari, sihteeri
      Erkki Harala, varainhoitaja
      Olavi Vähäkallio, kannatustuotteiden myynti
      Tapani Havia
      Liisa Viranko
      Pasi Koskenranta
      Markku Murros, varapuheenjohtaja

      Vuonna 2017 tilaisuus. Kuvissa ilmeisesti vielä tuolloin elossa olleita AKS:n jäseniä.
      http://www.aksperinne.fi/joomla2.5/images/AKS Symbosium 2017.pdf
      elossa olevia

      Suomen kansa odottaa perinneyhdistykseltä AKS:n fasistisuuden paljastamisesta, koska se on ollut esillä jo sen elinaikana. Perinneyhdistys voisi kaivaa luettavaan muotoon kaiken isänmaan vastaisuuden mitä AKS ehti tehdä.
      Hiljaisuuskaan ei auta. Tietoa tulee kiitettävästi muiden toimesta.

    • Anonyymi

      Olivatko kommunistit natseja ja natsit kommunisteja ?

      Näinhän se on kun seuraa asioiden faktoja !

    • Anonyymi

      Akateemisen Karjala-Seuran perinneyhdistys ry (2019)
      Jukka Elomaa, puheenjohtaja
      Matti Rajasaari, sihteeri
      Erkki Harala, varainhoitaja
      Olavi Vähäkallio, kannatustuotteiden myynti
      Tapani Havia
      Liisa Viranko
      Pasi Koskenranta
      Markku Murros, varapuheenjohtaja

      Ovatko nämä AKS:n nykyiset ihannoijat kommunisteja? Oliko fasistisen AKS:n jäsenet kommunisteja ja niiden ideologia marxilainen ideologia?
      Kun molempien järjestöjen ideologiaa seuraa niin huomataan kommunistien tukevan sosialistista kansalaisyhteiskuntaa ja fasistit tukevat päinvastaisesti oligarkkien kapitalismia.

      AKS taisteli aatteellisesti että konkreettisesti ammattilittoja vastaan. Kommunistit ovat aina tukeneet työläisten yhteisiä ammattiliittoja.
      Demokraatttiset porvarit eivät tue fasismia aatetta ja ovat siinä kommunistien rinnalla. Kokoomus irtisanoutuu kaikista fasismin dogmeista, ainakin puheissa ja sekin on oikein.

      Perussuomalaiset arvostelevat Kokoomusta sen demokraattisuuden takia. Perussuomalaisissa vallitsee vahva rotuopin ideologia ja johtajavaltaisuus, Kuka tahansa rikollinen kelpaa heille ehdolle. Ovatko Perussuomalaiset lähelläkään sosialismin aatetta vaikka ylistävät Hitlerin teesiä "kansallismielisyys" eli kansallissosialismia?
      Kun asioita asettaa rinnakkain niin huomataan ettei perussuomalaiset ole lainkaan sosialistinen työväenpuolue. Se on paljon lähempänä kansallissosialistista hitleriläistä fasismia kuin yksikään muu porvarillinen puolue Suomessa.

    • Anonyymi

      Iltalehti. Erikoisnumero 4/2019
      Suur-Suomi.
      Juha Keskinen: Ristiriitainen aktivisti.
      Elmo Kaila.

      Sivulla 46.
      Vaikutusyritykset suursuomalaisuuteen Sosiaalidemokraattien hajottamisen kautta.
      Iltalehti jättää itsenäisyysliikkeestä kertomatta, että Sosiaalidemokraatit tukivat Suomen eroa Venäjästä ja olisivat toteuttaneet sen jo heinäkuussa 1917. Svinhufvud ja monet porvarit vastustivat hanketta. Tilanne johti porvareita hankkimaan Kerenskiltä eduskunnan hajottamisen. Aktivisti ja fasisti Paavo Susitaival on kertonut muistelmissaan, että aktivistit äänestivät 7/1917 Venäjästä eroamisen puolesta kiusantekona myöntyväisyysporvareille.

      "Huolimatta sosiaalidemokraattien parissa nousevasta vallankumoushengestä Kaila yritti edelleen pitää yhteyttä auki sosiaalidemokraattien oikeaan laitaan. Vielä marraskuun yleislakon jälkeen Kaila oli mukana salaisissa neuvotteluissa, joita eduskunnan riippumattomuusklubi (aktivistit!) kävi oikeistosialistien kanssa."

      Luokkasuhteet kärjistyivät ja kiristyivät vuoden 1917 loppua kohden. SDP:ssä vallitsi jo tuolloin oikeistosiipi ja jonka kuuluisin nimi on Väinö Tanner. Tannerilaiset, sallittakoon sanamuoto, jäivät luokkasodan ulkopuolelle ja kaappasivat SDP:n itselleen 1918 loppupuolella. Tanner tuki myöhemmin suursuomipolitiikkaa Rytin hallituksessa ja sotaa liittoutuneita vastaan. SDP oli ainoa eurooppalainen työväenpuolue, joka tuki fasismin Euroopan valloitusta.

    • Natsismista tulee pysyä kaukana. Natsismin opista ja käytännön hirmuteoista tulee kertoa vielä pitkään. Nuorisolle tulee kertoa totuus fasismista.

      Elmo Kaila oli vahva fasistinen toimija kuolemaansa saakka.
      Hän oli keskeinen voimahahmo porvarien riidoissa, joka päättyi armeijan puhdistamiseen tsaarin armeijan upseereista. Korkeampi upseeristo koostettiin jääkäreistä eli saksalaisesta sotilasoppiperinteestä. Pontimena oli suursuomi-aate sekä saksalaisten ratkaiseva apu suojeluskunnille sisällissodassa. Ratkaisu asemoi Suomea sotilaallisesti Saksan kylkeen.

      Yleisesti vähemmän tunnettu Kaila oli kuitenkin AKS:n yksi voimahamoista vannoutunut fasisti kun oli. Hänen valajäsennumero oli 27.

      AKS:ssa kannatettiin yleisesti suursuomi-ideologiaa ja aitosuomalaisuutta. Heimokansat luettiin aitosuomalaisiksi. Jatkosodan alusta lähtien Suomen miehityshallinto alkoi heti luotteloida itärajan takaista väestöä kansallisuuslokeroihin samaan tapaan kuin natsitkin Saksassa; kelvolliset ja epäkelvot. Juutalaisia luovutettiin Saksaan.
      Nykyään äärioikeistosta kuuluu termejä: Kansallismieliset, aitosuomalaiset ja jopa käänteisesti ilmaistuna oikeauskoiset (väitetään tiettyjä uskontoja vääriksi uskonnoiksi).
      AKS:ssa normaaleja olivat lausumat "ryssänviha"ja "pyhä viha". Nämä esiintyivät jatkosodan papiston saarnoissa sen lisäksi, että Jeesus olisi ottanut Suomen erityiseen hoivaansa ja antaisi lopultakin lupaamansa Suursuomen Piensuomelle.

      Lähde. Iltalehden erikoisnumero (huhtikuu 2019).

      • Anonyymi

        On ollut mielenkiintoista huomata, kuinka vasemmisto huutaa muiden olevan fasisteja ja natseja. Kuitenkin nimenomaan vasemmisto toimii natsien ja fasistien toimintatapojen ja aatteiden mukaisesti.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Olet oikeassa, kirja kertoo ihmiskunnan julmimmat rikokset.

        Onneksi kansa kantoi passkan tunkiolle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet oikeassa, kirja kertoo ihmiskunnan julmimmat rikokset.

        Onneksi kansa kantoi passkan tunkiolle.

        Mitä sekoilet? Kyllähän maatalouskommunisteilla on vieläkin edustajia uudessakin eduskunnassa!


    • http://kaymala.blogspot.com/2010/09/kapitalismin-musta-kirja.html
      Tämä teos ei valehtele eikä paisuttele kapitalismin rikoksia. Mieluummin vähätellään kapitalismin karmeita rikoksia ja henkilöitä, joiden nimissä ihmisyyttä on tuhottu.
      Kirjasta puuttuu mm. kapitalismin hirvittävät arabimaiden tuhoamiset.
      Saksalainen ja suomalainen fasismi eivät tule esiin kaikessa laajuudessaan.

      Toki sosialismia toteuttaneissa valtioissa on poljettu ihmisoikeuksia mutta siellä on tehty itsekritiikkiä. NL:n johtoelimet tuomitsivat 1956 Stalinin hallinnon ihmisoikeusloukkaukset. Kiina on käsitellyt omaa lähimenneisyyttään.
      Siirtomaakapitalismi ei ole tehnyt vastaavaa itsekritiikkiä, sortoa jota puolet ihmiskunnasta joutui kokemaan ja kokee edelleen. Naton sotaliiton keskeiset toimijat ovat entisiä siirtomaiden hallitsijoita. Ne pilkkasivat ihmisiä sijoittamalla heitä jopa eläintarhoihin "sivistyneitten kristittyjen" töllisteltäväksi. Rikosvyyhti vailla vertaansa.
      Suomessa valkonatsien henkiperilliset, tietty puolue, esittävät samansuuntaista propagandaa vääräuskoisista tietyistä ulkomaalaisista kansallisuuksista.
      Yhdysvallat vasta opettelee hyväksymään ihmiskuntaa monien kansallisuuksien summana.

      Suomi on kiitettävästi viimeisen 15 vuoden aikana tuottanut aineistoa rikollisesta valkoisen vallan mennenisyydestämme.
      Käsillä oleva Iltalehden erikoisnumero kertoo pääosin oikein kotifasistiemme julmuuksista ja rikoksista isänmaatamme kohtaan. Rotuoppiseen suursuomi aatteeseen tehdään pesäeroa.

    • Anonyymi

      Eiks kopmmunistit ole nateseja ja natsit kkommunisteja, kertoo historia. Kommunisti = kansallissoailisti = natsi.
      Nehän yrittivät yhdessä jakaa koko maailmankin, mutta kuten aina kommunistiuskovaiset alkavat sotimaan keskenään, niin tässäkin tapauksessa.
      Loppu on historiaa

      • Anonyymi

        Oletteko te sitten kommunisti kun puolustatte nimmari Extyökkärin kanssa samalla tavalla natseja!


    • Anonyymi

      Iltalehti. Erikoisnumero 4/2019
      Suur-Suomi.
      Elmo Kaila, fasisti. AKS:n keskeinen toimija.

      Natsi Elmo Kailan ideologia toistuu nykypäivän Suomen äärioikeistolaisissa yllättävän samantapaisena.

      s.47:
      "Jatkosodan päätteeksi solmitussa rauhansopimuksessa Suomi sitoutui lakkauttamaan "hitleriläismieliset" järjestöt. AKS lakkautettiin ensimmäisten joukossa 23. 9.1944.
      ...............AKS:n perustamisen merkeissä vasta kokoonnuttiin, kun Elmo Kaila perusti Vihan Veljet -järjestön, jonka tarkoitus oli tehostaa "ryssänvihan levitystä
      ..............Hopeisessa tunnusmerkissä tekstinä "Pirua ja ryssää vastaan". Vihan Veljet oli suppea salaseura, eräänlainen AKS:n "luja ydin.
      .............Ryssänviha ja pyhä viha olivat Kailan keskeisiä termejä......Kaila käytti ahkerasti venäläisvihan sanastoa ja vertauskuvia.......Hän ei kohdistanut vihaansa vain Venäjän kansaan yleensä vaan jokaiseen venäläiseen."

      Nämä näkemykset olivat yleisiä suojeluskunnissa, IKL:ssa ja Lapuan liikeessä ja samalla myös porvarillisissa puolueissa.
      Jos Kailan venäjänvihan kohdalle sijoitetaan islaminuskoinen arabi, niin suomalainen fasismi paljastuu heti huononäköisellekin. Ainakin trendit alaisten propagoimana muistuttavat toisiaan.

    • Anonyymi

      Iltalehti. Erikoisnumero 4/2019
      Suur-Suomi.
      Jyrki Vesikansan artikkeli: Fanaattinen ylioppilasjohtaja - Suur-Suomen unelman romahtaminen johti perhetragediaan.

      "Kolmekymmentä-luvun nuorisolle tärkein Suur-Suomen julistaja oli Vilho Helanen - Akateemisen Karjalaseuran päällikkö ja aikansa näkyvin ylioppilasjohtaja."
      Helanen halusi liittää Viron Suur-Suomen maakunnaksi.

      "Helanen innostui heti Lapuan Liikkeestä (= raaka porvarillinen väkivaltaliike) ja liikkui Mäntsäjän kapinan liepeillä. Se johti AKS:n halkeamiseen......Helasen tie vei Isänmaalliseen Kansaliikkeeseen, jonka ohjelmaan hän lisäsi aitosuomalaisuuden. "
      Helanen valittiin uudeelleen AKS:n puheenjohtajaksi 1936, jossa virassa toimi AKS:n lakkauttamiseen saakka.
      Vaikka natsihenkiset riitelivätkin keskenään, heidän tie kulki useissa natsistisissa liikkeissä.

      Helasen floppi kannattaa kertoa:
      " Jatkosodassa luutnantiksi ylennetty Helanen pääsi viimein AKS:n unelmien maahan. Heti heinäkuussa 1941 hän oli organisoimassa Vuokkiniemen kokousta, jossa itäkarjalaiset muka anoivat - Helasen tekstillä - liittymistä Suur-Suomeen. Paikalla oli lähinnä aiempia Itä-Karjalan pakolaisia ja lavastus painettiin pian unholaan."

      Paikalla on ollut Suomeen aikaisemmin tulleiden pieni joukko ja parikymmentä paikallista, joista kokoonpano vanhuksia tai ala-ikäisiä, jotka eivät kerinneet evakkoon.
      Muutenkin tiedämme miehityshallinnosta, että se oli alistushallintoa, paikallisten pakkoluterilaistamista, ei-suomenheimositen siirtämistä keskitysleireihin, joissa kuolleisuus oli suuri. Rotuoppi oli suomalaisen miehityshallinnon ensisijainen oppi.
      Tämäkään suomalainen natsi, Helanen, ei ajanut millin vertaa sosialismin suuntaan. Päinvastoin, hän oli mukana brutaaleissa liikkeissä tuhoamassa työväenliikettä, marxilaisuutta ja sosialismia.

      Emme siis halua olla porvarillisen opin, fasismin tukena. Iltalehti kertoo oikein fasismin saaneen suurta jalansijaa sivistyneistön ja kapitalistien keskuudessa. Heille tärkein elämäntehtävä oli murskata NL:n sosialismi ja pystyttää sen maaperän osista Suuri Suomi.
      Hitlerin kansallissosialisteilla ei ollut mitään yhteistä sosialismin kanssa.

    • Anonyymi

      Missään nimessä Suomi ei saa enää palata natsismin liittolaiseksi. Se oli häpeän aikaa isänmaallemme.

      Iltalehti. Erikoisnumero 4/2019
      Suur-Suomi.
      Jyrki Vesikansan artikkeli: Fanaattinen ylioppilasjohtaja - Suur-Suomen unelman romahtaminen johti perhetragediaan.

      AKS:n Vilho Helanen oli vakaumuksellinen fasisti. Niin vakaumuksellinen , että oli napit vastakkainkin saksalaisten kanssa. Oikea herrakansa olisikin ollut valkoisen suomalaiset.
      Rytin hallitus siirsi sodan pitkittyessä ja tappion näyttäytyessä Helasen miehityshallinnon valistuspäällikön virasta markkinoimaan valtion sotalainoja.
      Natsit eivät hyväksyneet Viron itsenäisyyttä eivätkä aluksi hyväksyneet virolaisia sotilaiksi NL vastaan. Myöhemmin heitä tuli Suomen armeijaan.
      Helasen suunnitelmissa oli paitsi Viron kuuluminen Suur-Suomeen myös virolaisten muutattaminen Suomen maaperälle.

      Helasta syytettiin vuonna 1948 maanpetoksesta. Hän auttoi syksyllä 1944 saksalais-suomalaisia salaliittolaisia maanpetoksellisesta asevarkauden järjestämisestä. Tuomio oli 6 vuotta mutta Paasikivi armahti vuoden istumisen jälkeen. Iltalehti ei mainitse, oliko Helanen asevarkauden poliittisessa johtajistossa yhdessä Saksan SS:n edustajien kanssa. Tältä osin tutkittavaa riittää.

    • Anonyymi

      Iltalehti. Erikoisnumero 4/2019
      Suur-Suomi.
      Jukka Halonen: Suuren Suomen suuret puheet.
      "Saksan alkumenetys sai presidentin toivomaan Kuolan niemimaata, valtioneuvoston kirjoittamaan valmiin puheen Pietarin kukistumisen johdosta - ja Korkeasaaren intendentin lajittelemaan Suomeen siirrettävät eläimet."

      Presidentti Ryti ei jäänyt jälkeen Hitleristä ennakkopuheiden laatimessa. Nämä toimet esitettiin jo kesällä 1941.

      "Idän ristiretki ei ollut ehtinyt vanheta kolmeakaan viikkoa, kun hän arvioi, että sota oli jo suurin piirtein voitettu."

      Kun tähän muistetaan Rytin puhe radiossa 25.6.1941, jossa hän väitti NL:n hyökänneen Suomeen niin Göbbelskin kalpeni valehtelun määrässä. Suomi valmisteli konkreettisesti sotaa Saksan mukana syyskuusta 1940 lähtien.

      Ei suinkaan kukaan enää halua fasismia isänmaahamme!

    • Anonyymi

      Iltalehti. Erikoisnumero 4/2019
      Suur-Suomi.
      Jukka Halonen: Suuren Suomen suuret puheet.

      Suomen valkoinen porvaristo tukeutui opportunistisesti fasistisen Saksan asevoimiin. Se ei ollut niin tyhmä, että olisi omin voimin yrittänyt Itä-Karjalan ja peräti Kuolan valtausta. Talvisota osoitti vain senhetkisen NL:n sotataidon ja materiaalisen heikkouden. Porvaristo kokonaisuudessaan sokaistui fasismin maailmanvalloituksen kelkkaan.

      s. 51
      "Rotuopillinen suhtautuminen slaavilaisiin ali-ihmisinä sai vallattujen alueiden väestön pysymään vihollisina - vaikka esimerkiksi Ukrainassa ja Liettuassa natsit olivat saaneet vapauttajan vastaanoton."
      - Rytin hallitus harrasti samanalaista rotuoppia miehitysalueillaan kuin natsitkin. Ali-ihmiset salaavilaiset ja hyväksyttävät suomenheimoiset. Jälkimmäisetkään eivät tulleet suurin joukoin miehittäjän helmaan rotuopin takia.

      Leningradin saarto toteutui 8. syyskuuta 1941 elämäntietä lukuunottamatta. Ryti hurmioitui vaatimaan suurempia rajoja kuin aikaisemmin. Saksan ulkoministeri Joachim von Ribbentrop vedätti (????) Rytiä lupaamatta mitään konkreettista. Luultavasti natsit olisivat luovuttaneet Itä-Karjalan.

      Sodan jälkeen uuden suunnan kokoomuslainen Juho Kusti Paasikivikin ihastui Saksan asevoimien mahtiin. Paasikivi valmisteli lokakuussa 1941 puhetta Leningradin kukistumisen johdosta.

      Äärioikeisto kokee Euroopassa renesanssia. Fasismin vaara tulee torjua. Eihän kukaan halunne Hitlerin oppeja ohjelmakseen.

    • Jokaisen rehdin kansalaisen tulee paljastaa fasismin esiintuloa, kertoa fasistisen kapitalismin opin vaarallisuudesta.

      Iltalehti. Erikoisnumero 4/2019
      Suur-Suomi.
      Jukka Halonen: Unelmien rajoille

      s. 52
      "Suomi lähti jatkosotaan lujassa uskossa siitä, että Saksa tulisi voittamaan nopeasti Neuvostoliiton."
      Suomen fasistinen porvaristo toimi sanotun mukaisesti. Se lähti varustamaan natsien apurina armeijaa syyskuusta 1940 lähtien. Seuraava lause puolestaan hämää todellisuutta.

      "Puolustussota muuttui valloitussodaksi, kun hyökkäystä jatkettiin Itä-Karjalaan. Siellä häämöttivät Suur-Suomen rajat."
      Väite on ristiriidassa ensimmäisen lauseen kanssa. Miksi Halonen kiertää totuuden? Pekka Visurin tutkimus olisi ollut hänen saatavilla. Rytin hallitus sitoutui natsien kelkkaan 9/1940. Saksan armeijan 200 000 sotilasta tykkeineen rynni itään Kuusamosta ylöspäin olevalla rintamalla. Natsiarmeijalle avattiin Norjasta vapaa kulkutie Petsamon läpi kohti Muurmanskia 20.6.1941 alkaen.
      Puolustussota hämää totuutta ja lukijaa sen mukana. Suomi toimi hyökkääjänä. Siitä ei kahta sanaa enempää.

      Artikkelin alussa on heti totuudenmukaisesti ote Rytin radiopuheesta 25.6.1941. Totuus kirjallisena siitä kuinka Ryti valehteli kansalle NL:n hyökänneen Suomeen. Suomen kansan enemmistö oletti asiat olevan kuten Ryti lausui "jälleen kerran vuosituhannen kuluessa itäinen vihollinen haluaa tuhota maamme....." Puheen ote on luovasti Rytin sanoman mukainen.
      Tätä suomalaisen porvariston raakaa valhetta ei saa unohtaa. Virallisten tutkimusten mukaan Suomen porvaristo sitoutui natsien kylkeen lopullisesti vuonna 1935. Sotaliiton ohella liittouduttiin kulttuurin ja muillakin aloilla mm. vakoilussa Saksan pahamaineiseen SS-järjestön kanssa.

    • Anonyymi

      Iltalehti. Erikoisnumero 4/2019
      Suur-Suomi.
      Jukka Halonen: Unelmien rajoille.

      Kiistaton tosiasia sivulla 52.
      "Yhteydet rakennettiin ja niitä tiivistettiin sotilaallista tietä. Se oli luonnollista, sillä kuten ylipäällikkö Mannerheimin yhteysupseerina Saksassa tiuhaan vieraillut kenraalimajuri Paavo Talvela asian muotoili "tosiasiassa koko valkoinen Suomi kiitollisena Saksan avusta vapaussodassa suhtautui saksalaisiin myötämielisesti". Ralvela mainitsi erityisesti jääkärit Saksan vilpittömiksi ystäviksi, ja heitä todellakin riitti Suomen armeijan korkeimmassa upseeristossa.
      Saksa alkoi aseistaa Suomea ja vastapalvelukseksi Suomi salli saksalaisten kauttakulun sen valloittamaan Norjaan."

      Pekka Visuri osoittaa tutkimuksessa "Saksalainen kenraali Suomen Päämajassa" poliittisen salailun ja pienen piirin päätöksen yhtyä natsien sotaretkeen. Hyökkäysaietta salattiin hoitamalla asiat ohi eduskunnan sotilastietä.
      Siteeraus osoittaa myös sen että Rytin hallitus ja porvaristo tukivat Norjan miehittämistä sekä fasistisoimista.
      Miksi Halonen ei kerro, että saksalaisten sotilaiden kauttakulku oli naamio Saksan armeijan asettamiselle itärajalle hyökkäysasentoon Kuusamosta ylöspäin! Halonen pyrkii tässä tosiasioiden seassa lieventämään suomalaisen fasismin pahuutta.

      Ei mitään tukea fasismille. Ei koskaan.

    • Anonyymi

      Iltalehti. Erikoisnumero 4/2019
      Suur-Suomi.
      Jukka Halonen: Unelmien rajoille.

      Presidentti Risto Rytin radiopuheen valheellisuus 25.6.1941. Ryti kertoi NL:n tunkeutuneen rauhallisten kansalaisten Suomeen ja pommottaneen lapsia ja vanhuksia.

      s. 54
      "Operaatio Barbarossa käynnistyi 22. kesäkuuta 1941 aamuyöllä kello kolme. Suomi oli aloittanut omien joukkojensa liikekannallepanon jo viikkoa aikaisemmin. Sovitun mukaisesti saksalaiset tulisivat hoitamaan Pohjois-Suomen, jossa hyökkäystoimet aloitettaisiin viisi päivää H-hetkestä."

      Liikekannallepanosta on täytynyt laatia suunnitelma jo paljon aikaisemmin. Barbarossa-suunnitelman Suomen osuus oli pääpiirteissään paketissa tammikuussa 1941. Poliittinen päätös sotatoimista oli tehty jo syyskuussa 1940 hallituksen sisäpiirissä. Eduskunta ja kansa eivät tienneet mitään.

      Varoitettukin natsisotilaista maankamarallamme oli:
      "Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Väinö Voionmaa aavisti asiat oikein. Saksalaisten joukkojen keskittäminen Suomeen asettui asetti maan pommitusten vaaran alaiseksi.....
      ..... Voionmaa: Tähän ovat herrat meidät ajaneet. Kourallinen miehiä on ottanut vastuulleen kaiken tämän."

      Ps. Joka tapauksessa Jukka Halosen artikkeli tuo ilmi Suomen fasistisoituneen juuriaan myöten. Merkittävin osa porvaristosta asettui fasismin vasalliuden taakse.

    • Anonyymi

      Suur-Suomi henki elää perussuomalaisissa. Se vanha saatanall.......aluevaltaussuomi. Puolustusministeri Juyssi Niinistö hehkuttaa AKS:n verenhimoisimman edustaja Elias Simojoen puolesta, aitonatsin puolesta.

      ”Meidän päämäärämme ei sittenkään saa olla enempi tai vähempi, kuin että juuri me jätämme tämän maan ja kansan suurempana ja vieläkin ihanampana tuleville sukupolville kuin olemme sen menneiltä sukupolvilta vastaan ottaneet.”
      Näillä pastori Elias Simojoen sanoilla varustetun tervehdyksen sain hiljattain vastaanottaa kiitoksena työstäni puolustusministerinä.
      http://jussiniinisto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276406-karhukaan-ei-syo-piikkisikaa

      Simojoki tarkoitti "kansaa surempana" käsitteen Suursuomena.
      Natsit eivät nyt ole liittolaisina. Sen sijaan J.Niinistö hehkuttaa natosopimusten puolesta. Niinistökin tajuaa, ettei vieläkään Suursuomi toteudu omin voimin.

      Fasismi olisi saatava maastamme kuohittua kertakaikkiaan.

    • Anonyymi

      Että Perussuomalaisista lähtöisin oleva ministeri Niinistö ihannoi AKS:n päänatsia, siinä ei ihmeitä. Perussuomalaisilta odotetaan irtisanoutumista natsien tukemisesta.

      Iltalehti. Erikoisnumero 4/2019
      Suur-Suomi.
      Jukka Halonen: Unelmien rajoille

      s. 54
      "Saksa oli mobilisoinut Neuvostoliittoa vastaan 153 divisioonaa, lähes 3.5 miljoonaa miestä. Ilman sodanjulistusta alkanut hyökkäys eteni alkuun voittoisasti , 30 kilometrin päivävauhdilla,
      Saksalaisten armeijaryhmät etenivät vääjäämättä kohti Leningradia, Moskovaa ja Mustanmeren rantamia. Se melkeinpä alleviivasi Hitlerin käsitystä, että sota olisi ohi muutamassa viikossa. Neuvostoliitto tulisi romahtamaan kuin korttitalo."

      Myös Suomen sotaporvaristo nuoli näppejään. Vihdoinkin Suursuomi syntyisi ja helposti. Miehityshallinto saattoi alkaa Itä-Karjalan fasistisoimisen.

      "Hallituksen eduskunnalle esittämän selostuksen mukaan Neuvostoliitto oli hyökkääjä ja kuten talvisodassa, "me nytkin nousemme puolustamaan maatamme ", pääministeri Jukka Rangell lausui."

      Rytin hallitus Rangell mukaanlukien valehteli eduskunnalle ja kansalle päin naamaa.
      On erittäin hyvä että vihdoinkin historia saa oikeutta totuudelle. Rytin hallituksen "puolustussotaa" on esitetty sodan jälkeenkin virallisena totuutena.

      Ja vielä natsien voitonhuumasta sodan alkuvaiheessa; "Unelmien rajat siintelivät horisontissa". Suursuomen synnyttäminen sodan avulla odotti kulman takana.

    • Anonyymi

      Iltalehti. Erikoisnumero 4/2019
      Suur-Suomi.
      Jukka Halonen: Unelmien rajoille

      s.55
      Presidentti Ryti puhui kansalle puolustussodasta. Armeijan ylipäällikkö Mannerheim kertoi totuuden sodan luonteesta. Se osui yksiin jo 1918 alkaneiden hyökkäysten tavoitteisiin saada sotavoimalla Suomi suureksi.

      Mannerheimin päiväkäskystä heinäkuun 1941 alussa:
      "Karjalan vapaus ja suuri Suomi väikkyy edessämme maailmanhistoriallisten tapahtumien valtavassa vyöryssä. Suokoon kansojen kohtaloja ohjaava kaitselmus Suomen armeijan täyttää Karjalan heimolle antamani lupaus."

      Päiväkäsky kertoo olennaisen. Teollisuuskapitalismi halusi itärajan takaisia luonnonvaroja. Kansalle syötettiin natsilaista rotuoppia heimoaatteen nimissä. Valloitushaaven ankkuriksi laitettiin Hitlerin sanoja lainaten "Kaitselmus" varmistamaan asevoimien voiton.
      Luterilainen papisto kiivaimmin toimikin Jeesuksen vetämisessä Suomen armeijan tappokoneiston tukijaksi. Opilla lähimmäisenrakkaudesta ei ollut sijaa eikä arpaa.

      Paradoksi: Jos Jeesus kerran tuki alun voittoista sotaa niin miksi se antoi NL:lle ja liittoutuneille kuitenkin sotavoiton!!!! Jeesus tuki ensin fasisteja mutta sodan aikana perui näkemyksensä ja auttoi demokraatit voittoon. Evl kirkkko ei tiettävästi ole kertaakaan sanoutunut irti tappamisen tukemisesta, tappamisesta fasismin hyväksi.

    • Anonyymi

      Miedän on irtisanouduttava maassamme fasismia tukevista voimista.

      Iltalehti. Erikoisnumero 4/2019
      Suur-Suomi.
      Jukka Halonen: Unelmien rajoille

      s. 55
      Hyökkäyssyodan alkuvaiheessa "Menestys seurasi toistaan. Suomelaiset etenivät nopeasti, suorastaan salamasodan vauhdilla. Tuossa rynnistyksen hurmassa jäi miettimättä, että Neuvostoliitto oli keskittänyt pääosan joukoistaan etelämmäksi saksalaisia vastaan. Venäläisillä riitti maata niin, että he saattoivat antaa luoteiskulmallaan periksi. Menestys ei siis perustunut vain omaan erinomaisuuteen."

      Väite on varmasti totta mutta ei täydellinen. Tässä esitetään vain sotilaallinen arvio. Totuus on, että Suomen silloiset vallanpitäjät tukivat epäinhimillisen fasismin voittoa sodassa ja sota oli sen vuoksi rikos ihmiskuntaa kohtaan.

      • Se mitä me jatkosodassa tuimme oli Suomen pysyminen Suomena ilman komudiktatuuria, jota tänne oli juuri aiottu tuoda ihan aseellisten komulähetyssaarnaajien voimin.

        Jos NL olisi 1939 halunnut niin ei olisi tullut talvi- eikä jatkosotaakaan. Silloin 1939 marraskuun viimeisenä kun tuo lähetyssaarnaajien rynnäkkö alkoi olimme totaalisti yksin kun Saksa ja NL olivat keskenään liittolaisia. Olimme pitkälti motissa johon ei juurikaan isompaa apua ollut saatavilla. Ruotsi tosin lähetti vapaaehtoisiaan, mistä heille silloin kiitos!

        Olimme suoraan sanottuna lirissä (kusessa) silloin 1941 kesällä kun tiesimme Moskovan jo aiemmin (edellisenä syksynä) käyneen Berliinissä pyytämässä Saksan suostumusta Suomen projektin loppuun saattamiseen. Hitler kuitenkin oli vastannut ettei halua tänne enää sotia. Uhka oli kuitenkin. Emme edes kyenneet markkinoilta saamaan aseita lisää, koska jokainen ne itse tarvitsi maailmansodan ollessa pääsemässä vauhtiin.

        On turhaa teidän punafasistien syyttää suomalaisia fasismin tulemisesta, Saksan fasistit vain auttoivat meitä niin asein, ruuan kuin monen muunkin asian, josta oli pulaa, muodossa. Saksan tuki meille pelasti nyky-Suomen sinä Suomena jonka me tänään tunnemme. Me emme Saksan ansiosta ole mikään Ukraina jossa edelleen soditaan vaan rauhallinen, demokraattinen Suomen tasavalta jossa on ihan maailmankin mittakaavassa hyvä elää jos vaan omasta hyvinvoinnistaan haluaa pitää kiinni eikä antaudu ay mafiosojen orjaksi.


    • Anonyymi

      Jahas, taas päästiin jatkosotaan. Johan tässä on mennytkin useampi viikko "rauhan aikaa" ts. niin, että jatkosodassa on ollut tuumaustauko. Ja mikäpä siinä - mukavahan se on paeta lähes 80 vuoden päähän irti kurjasta nykyisyydestä. Kun ne EU- vaalitkin menivät SKP:n kannalta aivan päin prinkkalaa.

    • Anonyymi

      No ei muuta kuin karvalakkilähetystöä kokoamaan ja demareiden puheille. Muita vasemmistopuolueita kun ei taida tällä erää puoluerekisterissä olla. Tai voihan olla, ettei SKP:tä ja KTP:tä ole vielä virallisesti ko. rekisteristä poistettu. Joka tapauksessa, kannattaa odotella sen aikaa, että puoluerekisteri asia on saatu kuntoon.

      PS. Mitä arvelette, mikä merkitys on karvalakkilähetystöllä, joka koostuu puolurekisteristä poistettujen reppanoiden jäännöseristä?

    • Anonyymi

      "Se mitä me jatkosodassa tuimme oli Suomen pysyminen Suomena ilman komudiktatuuria, jota tänne oli juuri aiottu tuoda ihan aseellisten komulähetyssaarnaajien voimin."

      Juuri tämän sodanjälkeisen porvarillisen teesin Iltalehti ansiokkaasti kumoaa. Tarinan juoni oli päinvastainen.
      Rytin Suomi pyrki saksalaisen fasismin kanssa rakentamaan Suursuomea Neuvostoliitosta vallatuilta alueilta. Homma joka jäi kesken 1921 ja joka Mannerheimin päiväkäskyssä aiottiin korjata.
      Suomen silloisen porvariston tahto oli fasistisoida Suomi ja sen valtaamat alueet ja nekin alueet, joita Saksalta pyydettiin. Se edellytti liittoutuneiden voittamista.

      Emme halua Suomeen takaisin persukirjoittelijoiden toivomaa fasismia.
      Ps. Läheskään kaikki perussuomalaiset eivät ole fasismin kannalla. Eivät ainakaan tietoisesti.

    • Anonyymi

      Iltalehti. Erikoisnumero 4/2019
      Suur-Suomi.
      Jukka Halonen: Unelmien rajoille

      s.55.
      "Armeijakunnan saman päivän tilannetiedotuksen ensisanoista ei jäänyt epäselvyyttä, miten esikuntapäällikkö Valo Nihtilä suhtautui saksalaisiin: " Liittolaisemme sotatoimien kehittymisestä....." ".

      Nihtilä esittää saksalaisen fasismin Suomen liittolaisena.

      Nihtilä tunnetaan Päämajan miehenä aselevon jälkeisen (9/1941) natsisalaliiton Päämajan toisena johtomiehenä asevarkauksissa armeijalta tarkoituksella nostaa Hitler uudelleen Suomen liittolaiseksi. Nihtilä oli siis asevarkausliigan johtoporukassa valtion palkalla aselevon jälkeen. Sitä ei tiedetä kuuluiko hän mm. Törnin kanssa salaliiton poliittiseen johtoon. Kuului tai ei, hänen on täytynyt olla siihen joka tapauksessa yhteydessä ja tietää korkeat suomalaisnatsit varkausliigan johdossa.
      Nihtilän aisaparina toimi Usko Haahti. Hänkin Päämajasta käsin.
      Parempana lähdeteoksena; Matti Lukkari: Asekätkentä.

      Saksalaisen fasismin teesi oli totaalinen sota. Sodassa ei antauduta vaan voitetaan tai hävitään pakon edessä. Tämä oli myös suomalaisnatsien näkemys järjestäessään kapinaa aselevon jälkeen sodan uudelleen jatkamisesta. He pitivät Mannerheimin hallituksen solmimaa aselepoa 9/1941 petoksena fasismille.

      Ei enää toista kertaa fasismin helmaan.

    • Anonyymi

      Fasismi on raa'in kapitalistinen talousjärjestelmä. Sen alamuotoja olivat Etelä-Afrikan apartheid ja Yhdysvaltain rotusortojärjestelmä. Niiden uusiutuminen on torjuttava. Perussuomalaisuudesssa "Suomi Suomelle" teesi ilmaisee rotuoppia. Se kohdistuu myös maassa vuosisatoja asuneisiin ruotsinkielisen väestönosan syrjimiseen.

      Suomalainen fasismi esiintyi tunnetusti Suursuomi-ideologiassa. Sen seurauksena Suomi hävisi kaikki itään suunnatut sotansa. Suursuomen sijasta niiden toimet johtivat Suomen alueen pienentymiseen ja mittaviin hautausmaihin.
      Itä-Karjalan valtaus johti keskitysleirien pystyttämiseen rotuopin perusteella. Ei-suomensukuiset passitettiin keskitysleireille alempiarvoisina Suomen kansalaisiksi kelpaamattomina. Omia Suomen kansalaisia vangittiin keskitysteireihin siksi etteivät he tukeneet sotaa fasismin hyväksi.

      Tällaista ei saa enää koskaan toistaa.

    • Anonyymi

      Aloitus on aivan oikeassa. Jokaisen rehdin kansalaisen tulee toimia fasismin aatteiden estämiseksi.
      Fasismia yritetään ujuttaa kansallismielisyyden nimissä. Sen yhteydessä mm. perussuomalaiset käyvät hyökkäykseen vapaiden työmarkkinoiden puolesta tahtoen romuttaa yleissitovan työehtosopimusjärjestelmän. Toisena seikkana kansallismielisyydessä esiintyy uskonviha muita kuin kristinuskoa vastaan. Nuorisoa sumutetaan näillä teeseillä.
      Perussuomalainen kansallismielisyys on kaikkea muuta kuin työtätekevän isänmaan etujen puolesta. Palkkojen alentamisen ohjelma tähtää varojen siirtämistä suuriin aseostoihin. Toimet käytännössä suuntautuvat isänmaan etuja vastaan.

      Sodanaikaiset suomalaiset fasistit luovuttivat juutalaisuskoisia Hitlerin keskitysleireille tuhottaviksi. Vaikka luovutettujen määrä kulkee sadoissa, rikos on hirvittävä inhimillisyyttä vastaan. Rytin hallituksen tekoja ei koskaan saa hyväksyä eikä unohtaa.

      • No nyt tämä Anaalilyyli on todella sekaisin. Juurihan yleissitovuus on pahimpia vapaiden työmarkkinoiden jarruja! Se sitoo enemmän kuin vapauttaa. Jos on vapaat työmarkkinat, niin silloin jokainen sopii itse asiansa eikä mikään mafiosojen armeija ole kyttäämässä.

        Fasismiahan on koko ajan ollut tuputettavana, eniten punafasismia joka on peräisin tuosta kurjuuden synnyttäjän kommunismin perinteestä pyrkiä määräämään ihmisten ajattelua. Vaikka kommunismi on pitkälti kaatunut, niin ajatusmalli on säilynyt liian monen korvien välissä ja siitä pitää päästä eroon.

        On todella pyrittävä vapaisiin työmarkkinoihin mutta se edellyttää nykyisen ay mafian vetämistä alas vessasta ja uuden uhomman nostamista pystyyn, ay liikkeen joka kykenee sopeutumaan aina kulloiseenkin talouden tilanteeseen muutoinkin kuin suurenevilla työttömien laumoilla.

        Kommunistina eli komuloisena en lähtisi moittimaan muiden ”aatteita” sillä omannekaan ei ole onnea koskaan tuonut kansalaisen tasolla vaikka jotkut maansa pettäneet ovatkin päässeet ikiuneen Kremlin muurissa.

        Palkoissahan ei ole kyse niiden nostamisesta eikä alentamisesta vaan niiden todellisesta ansaitsemisesta. Siinäkin asiassa pitää muuttaa suoritus palkkauksen perään ja luopua aina kuin mahdollista huijauksen mahdollistavasta aikapalkkauksesta.

        Suomesta ei luovutettu montaakaan juutalaista sakuille jos puhutaan suomen juutalaisista mutta noita naapurin poikia jotka tänne tulivat aseet kädessä uhoamaan saikin tapattaa koska eivät he tänne lomailemaan tulleet ruplaniput taskuissaan vaan tappaminen ja suomalaisten orjuutushan niillä oli mielessään.

        Ryti oli yksi Suomen pelastajista joten hänelle siitä suurkiitos! Te komuloiset ette oikein osaa katsoa edes omaa parastanne vaikka opetusta ja hyviä esimerkkejä oppinne tuho-ominaisuuksista on viljalti näkyvissä kun vain viitsii sitä Pravdaa sen verran laskea jotta yli näkee!


    • Anonyymi

      MIKSI KOMMARIT JA NATSIT OVAT SAMANLAISIA ???

      Johtuuko se siitä että niillä on sama ideologinen pohja, molemmat ovat kansallissosialisteja ????????????????????????

      • Anonyymi

        johtuu.


      • Anonyymi

        Mutta vain persuilla on homoeroottinen kiinnostus esinahattomiin juutalaisiin.


    • Anonyymi

      Fasismin ensimmäinen tavoite on marxilaisen työväenliikkeen tuhoaminen.
      Tästä seikasta lähtevät edellä kirjoittelevat persut liikkeelle.
      Emme halua Suomeen enää fasismia. Valkoisen Suomen aika kuuluu mustaan menneisyyteen mutta joka on hyvä tuntea.

      Iltalehti. Erikoisnumero 4/2019
      Suur-Suomi.
      Jukka Halonen: Unelmien rajoille

      s. 56
      "Viikkoa myöhemmin Viipurin linnassa liehui jälleen Suomen lippu, ja Mannerheim sai rintaansa Hitlerin myöntämän rautaristin ritarinristin."

      Hyökkäys eteni...."Koti jäi yhä kauemmaksi, kelit alkoivat viilentyä, armeija joutui isänmaan laihoin eväin marssimaan kilometri toisensa perään taistellen....Suur-Suomen rakennuspalikoita lähetettiin arkkuina kohti kotoisia sankarihautausmaita."
      - Suur-Suomi ideologia tukehtui liittoutuneiden tykkeihin. Isänmaan pinta-ala pieneni. Vainajat ja rammat jäivät jäljelle.

      Armeija eteni Itä-Karjalaan. Saksalainen armeijaryhmä polki lähes lähtökuopissa..,..."Sotilaat taas kohtasivat Itä-Karjalan laulumailla vanhuksia, naisia ja lapsia, jotka eivät tuntuneet erityisesti riemuitsevan vapauttajiensa saapumisesta. Moni heistä sitä paitsi puhui silkkaa venäjää."

      "Kun heimoromantiikka ei tuntunut kohottavan taisteluhenkeä kuin upseeriston keskuudessa, propaganda siirtyi vähitellen puhumaan "turvallisista rajoista". Hallituskin joutui ylipäällikön miekantuppikäskyn myötä määrittämään puolustukselliset perusteensa Itä-Karjalan valtaukselle .."
      - Rintaman jäljessä saapui miehityshallinto ensimmäisenä tehtävänään määritellä väestön luettelointi rotuopin mukaisesti. Suomensukuiset saivat armon. Lähes koko muu väestö sullottiin keskitysleireihin odottamaan lopullista ratkaisua. Suomensukuisista tuli seuloa keskitysleiriainekseksi vasemmistolaiset, kommunistit ja neuvostovallan virkailijat. Kanta-Suomen alueella Valpo teki samaa poliittista rotuerottelua kuin miehityshallinto Itä-Karjalassa.

      • Anonyymi

        "Fasismin ensimmäinen tavoite on marxilaisen työväenliikkeen tuhoaminen..."

        Eipä tuossa "marxilaisessa työväenliikkeessä taida mitään tuhoamista olla. Äskettäin pidetyissä eduskunta- ja EU-vaaleissa "marxilainen työväenliike" sai 0.1 - 0.2 %:n kannatuksen. "Marxilainen työväenliike on" itse tuhonnut itsensä. Syitä on epäilemättä monia - yksi merkittävä syy on jämähtäminen jonnekin kaukaiseen menneisyyteen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Fasismin ensimmäinen tavoite on marxilaisen työväenliikkeen tuhoaminen..."

        Eipä tuossa "marxilaisessa työväenliikkeessä taida mitään tuhoamista olla. Äskettäin pidetyissä eduskunta- ja EU-vaaleissa "marxilainen työväenliike" sai 0.1 - 0.2 %:n kannatuksen. "Marxilainen työväenliike on" itse tuhonnut itsensä. Syitä on epäilemättä monia - yksi merkittävä syy on jämähtäminen jonnekin kaukaiseen menneisyyteen.

        Ei se ihan pieni ole Suomessakaan. Työläisten järjestäytyminen yhteisiin ammattiliittoihin on marxilaisuuden tuote. Lähes 2 miljoonaa kansalaista asustaa ammattiliitoissa. Muissa yhteisöllisissä järjestöissä toimii lukematon määrä kansalaisia. Keskinäisen avun järjestöjäkin on lukemattomia.
        Suomessa tunnetaan materialistista filosofiaa paljon laajemmin kuin kommunisteja on. Kaikkien tieteenalojen tutkijat toimivat materialistisen filosofian metodien perustalla tiedostavatpa sitä tai ei.

        Kovasti palstan persukirjoittelijat kantavat huolta marxilaisuudesta vaikka kommunistien määrä on pieni tällä hetkellä.
        Ihmisvihamielisten porvareiden, fasistien, ensimmäinen toimi ja tärkein vastustaja on marxilaisuus ja jonka Hitler risti juutalais-bolsevismiksi.
        Suomessa kytevä fasismi esiintyy kansallismielisyytenä ja muukalaisvihamielisyytenä. Näiden teesien ympärille rakennetaan humanismista poikkeavaa maailmankuvaa ja harhautetaan nuorisoa joron jäljille.

        ps. Iltallehden erikoisnumero kertoo suhteellisen luottavasti suomalaisen fasismin tuotetta ajanjaksolla 1941 - 1944.


    • Anonyymi

      Iltalehti. Erikoisnumero 4/2019
      Suur-Suomi.
      Jukka Halonen: Unelmien rajoille

      Rytin hallituksen Suur-Suomi haaveesta ja saksalaisen fasismin tukemisesta kansa maksoi kovan hinnan.

      s. 57
      "Lyhyeksi tarkoitettu kesäsota oli siis venynyt puolen vuoden jatkuviksi taisteluiksi, eikä sodalle näyttänyt olevan loppua edessä. Suur-Suomen luomisesta oli maksettu kallis hinta. Suomalaisten kokonaistappiot olivat vuoden 1941 loppuun mennessä 75 000 miestä. Heistä kaatuneita oli 25 000 - sankarivainajia kertyi enemmän kuin talvisodassa."

      Kaatuneet ja haavoittuneet yltiöpäisten senaikauisten porvareiden ja kapitalistien aluevalloitusten puolesta kun olisi ollut täydet mahdollisuudet asettua liittoutuneiden puolelle tai olla alun alkaen rauhanomaisen ulkopolitiikan puolesta. Jos natsit olisivat hyökänneet maahamme, olisi pantu hanttiin sen sijaan että heidän sotavoimaa kutsuttiin.
      Toisen kerran kansa kärsi Saksan sotavoimasta. Ensimmäisellä kerralla Svinhufvud rukoilemalla rukoili saksalaisia valkoisten avuksi syksystä 1917 lähtien. Kustannuskorvaus Saksalle oli avoin piikki.

    • Anonyymi

      Iltalehti. Erikoisnumero 4/2019
      Suur-Suomi.
      Jukka Halonen: Suuri pettymys

      s. 58
      Suojeluskuntanatsi, TK-kapteeni Martti Haavion kirjeestä vaimolleen Itä-Karjalassa 31.12.1941 saunan jälkeen: Puhdistautuneina aloitimme lukuisien pullojen nauttimisen sekä suurpolitiikan. Päätimme kenraalin (Paavo Talvelan) ehdotuksesta suostua siihen, että Viro liitetään Suomeen, saksalaiset ovat sen - tämä on totta - tarjonneet. Päätimme, että kenraali ottaa vastaan maan kenraalikuvernöörin viran ja minusta tulee kenraalikuvernöörin apulainen."

      Vuodenvaihteessa 1941/42 valloitussota oli laajimmillaan. Saksa rynnisti Moskovan esikaupunkialueelle. Syvärillä saksalaissuomalaiset odottivat Leningradin saarron umpeutumista. Suomen armeija saartoi Leningradia Kannaksella. Miltei koko Eurooppa oli saksalaisen fasismin ja sen liittolaisten hallinnassa. Aktivistien aloittama Suur-Suomi propaganda vuosisadan ensimmäisellä vuosikymmenellä näytti toteutuvan.
      Kun Suur-Suomi ei toteutunut kahdessa viikossa NL:n kukistuminen oli enää päivien päässä. Uusia Suomen rajoja piirreltiin. Valloitusalueet tietenkin ja maata lisää "Uralille saakka".

      Myöhemmin Haavio tapasi Natsi-Saksan valtakunnanministeri Rosenbergin "esikuntapäällikön".
      Haavio kirjaa ylös:
      "Suomi saa ottaa maata itään niin paljon kuin haluaa, vaikka yli Arkangelin radan. Samoin Suomi saa koko Laatokan ympäristöineen. Pietari vapaakaupungiksi. Viron valtio jää (ei tosin ehkä täysin itsenäisenä) ja saa miltei koko Inkerin (paitsi Pohjois- ja Itä-Inkeriä, jotka tulevat Suomelle). -Kuolan saa Suomi."

      Luottaminen ulkoisen sotavoiman mahtiin synnytti Suur-Suomen sijasta Tynkä-Suomen. Suomen silloinen ulkopolitiikka oli 180 astetta nurinniskoin. Olisiko syytä ottaa oppia menneisyyden virheistä!

    • Anonyymi

      Iltalehti. Erikoisnumero 4/2019
      Suur-Suomi.
      Jukka Halonen: Suuri pettymys

      s. 60
      Miehittäjän ongelma. "Vapautettujen reaktioista".

      Vuonna 1941 miehittäjät etenivät itään. NL ehti viedä siviiliväestöä ja teollisuuslaitosten koneita evakkoon. Asekuntoiset miehet taistelivat Puna-armeijassa "vapauttajiaan vastaan" halulla ajaa vieras armeija maastaan pois. Kauempaa miehitysalueilta alkoi löytyä vanhuksia ja lapsia, "jotka suhtautuivat ensi alkuun miehittäjiinsä luimistellen - epäröiden, elleivät vihaten". Sodan päätyttyä miehittäjän mukaan lähti muutamia. Voidaan olettaa että ne muutamat olivat miehittäjän apulaisia omiaan vastaan.

      Suomen porvariston odottamaa "Luvattua sydämellisyyttä sai hakemalla hakea.......Pääosin suomensukuisista koostunut puna-armeijan 71. jalkaväkidivisioona kävi pikkujouluaikaan sitkeää taistelua Karhumäestä".

      "Ennen sotaa Petroskoin väkiluku oli noin 80 000 ja heti valtauksen jälkeen tehdyssä väestörekisteröinnissä löytyi vain 1431 siviiliasukasta. Karhumäessä arveltiin asuneen noin 12 000 ihmistä. Vuoden 1941 lopun väestölaskennassa heitä kirjattiin 138.

      Miehittäjä, Rytin Suomi, alkoi Itä-Karjalaan jäänyttä suomenheimoista väestöä suomalaistamaan ja se tarkoittaa fasistisoimista. Muiden väestöryhmien enemmistö sullottiin keskitysleireihin. Muihin ts. slaaveihin suhtauduttiin suursuomiaatteen mukaisesti väärärotuisisina ihmisinä.
      Hitlerin fasistinen Saksa jakoi korkeille suomalaisupseereille prenikoita.
      Vuodenvaihteen 1941/42 aikoihin puna-armeija peittosi natsiarmeijaa Moskovan edustalla. Siitä alkoi suomalaisenkin miehittäjän persmäki. Englanti julisti Suomelle sodan. USA painosti Suomea irtautumaan natsiliittoumasta. Suursuomi unelma kuoli hyökkäysvaiheen pysähtyessä.

    • Anonyymi

      Yhdysvaltain presudentti Trumpia syytetään fasistiksi. Eikä ehkä aiheetta.

      Lontoon pormestari Sadiq Khan rinnastaa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin 1900-luvun fasistijohtajiin.
      Khan kritisoi Observerin (siirryt toiseen palveluun) kirjoituksessaan presidentti Trumpia tämän Britannian-valtiovierailun alla. Khanin mielestä on epäbrittiläistä levittää Trumpille punainen matto, kun tämä ajaa äärioikeistolaisia arvoja ja uhkaa demokraattista järjestelmää.
      https://yle.fi/uutiset/3-10812136

      USA sekaantuu kylmästi muiden valtioiden sisäisiin asioihin. USA syyttää muita maita niiden sekaantumisesta USA:n asioihin!

    • Anonyymi

      EMME OLE NATSEJA = KANSALLISSOSIALISTEJA =

      saksan natsit ja nl:n kommunistit. samasta puusta ja ideologiasta tehtyjä.
      Ja kuten aina, eri lahkojen kommunistit = kansallissosialistit tappelevat tietysti keskenäänb, kuten 2.maailmansota näytti.

    • Hitlerin fasismin maailmankatsomus. Kansallissosialismin olemus.
      - Kapitalismin puolesta sosialismia vastaan.
      - Marxilaisuus on juutalaisbolsevikkinen ohjelma.
      - Saksalaiset ovat maailman herrarotu ja sillä on oikeus alistaa muu maailma alleen.
      - Slaavit ja juutalaiset ovat erityisesti alempiarvoista ihmissakkaa.
      - Syötti lännen kapitalisteille: Saksa ei halua lännen kapitalismin siirtomaita. Se haluaa slaavikansat Suursaksaan.
      - Työväen itsenäiset ammattiliitot eivät sovi fasismiin. Palstalle kirjoittelevat persut asettuvat voimakkaasti Hitlerin fasismin taakse huutaessaan ammattiliittojen lakkauttamista.
      - Fasismi kiertää humanismia kuin ruttoa.
      - Kristinusko fasismin tukena. Ateistit keskitysleireille.
      - Massiivinen propaganda Neuvostoliittoa ja sosialismia vastaan Hitlerin aikana tuhottavana maan ja aatteena.

      Ohjelma on samansuuntainen kuin perussuomalaisten kristillissosiaalinen ohjelma. Juutalaiset on korvattu mamuilla (ala-arvoiset ulkomaalaiset).

      Rytin hallitus ei niin tyhmä ollut, että liittoutui sosialistisen idelogian kanssa. Porvarillinen hallitus laittoi jo ennen talvisotaa kaikki epäillyt marxilaiset vankilaan.
      Suomen porvaristo liittoutui porvarillisen fasismin kanssa sosialististen ideologian tuhoamiseksi.
      Miksikö Perussuomalaiset eivät tuomitse Rytin hallitusten liittoa saksalaisen fasismin kanssa? Tarjolla oli liittoutuneiden yhteisrintama fasismia vastaan.

    • Anonyymi

      Emme tietenkään ole natseja. Me paljastamme natsien tekoja sekä ideologiaa.

      Iltalehti. Erikoisnumero 4/2019
      Suur-Suomi.
      Jukka Halonen: Suuri pettymys

      s. 60
      Itä-Karjalan aluehallinto mietittiin hyvissä ajoin ennen jatkosotaa. Valloitetuille alueille perustettiin miehityshallinto Mannerheimin alaisuudessa. Johtoon asetettiin teollisuuspamppu Ensosta, evluutnantti Väinö Kotilainen. Kotilainen täytti hallinnon pääosin AKS:n aktiiveillla eli suomalaisnatseilla.

      "Väestön keskuudessa suoritettiin heti etninen puhdistus, jako suomensukuisiin ja ei-kansallisiin....Vieras aines sullottiin valtaosaltaan "turvallisuus- ja huoltosyistä keskitysleireihin."
      Saksalaisen fasismin rotuopin toisinto otettiin rajan ylityksen jälkeen käyttöön. Saksalaisten kanssa käytiin kaupppa saada sodan loputtua muualta suomenheimoisia Itä-Karjalaa asuttamaan!!
      Sodan jälkeiseksi ajaksi suunniteltiin suomalaisten asuttamista Itä-Karjalaan, maata sotilaille.

      Valloitetuille alueille jäi n. 80 000 neuvostoliittolaista, joista noin puolet suomenheimoisia. Enimmillään keskitysleireillä oli 23 000 ja joissa kuolleisuus oli suuri.

      s.62
      Suursuomipropagandaa levittivät. "Valistusupseerien lisäksi hommaa hoitelivat papit ja opettajat. Kun valistustilaisuuksiin ei tuntunut tuppaavan kuulijoita, väestö velvoitettiin niihin".
      Väestölle tyrkytettiin suomalaisia merkkipäiviä juhlittavaksi, joita itäkarjalaiset eivät koskaan olleet juhlineet. Paikkojen nimistöä suomalaistettiin, mm. Suur-Suomen katu tai AKS:n johtavien natsien nimiä jäljitellen. Itä-Karjalan jäljelle jäänyttä väestöä suomalaisfasistisoitiin.

    • Anonyymi

      Iltalehti. Erikoisnumero 4/2019
      Suur-Suomi.
      Ihmislajittelun vaikeus
      s.63

      Väestökirjurit seurasivat rintamajoukkojen perässä ja alkoivat rotupoliittisen ihmislajittelun. Kuka kelpaa Suur-Suomen kansalaiseksi kuka ei. Kuka on suomenheimoinen ja kuka sitä ei ole.
      Saksan natseilla oli sama ongelma, sama jopa juutalaisten suhteen, jotka luokiteltiin roskaväestöksi. Niin "aidoilla" saksalaisilla kuin Itäkarjalan asukkailla oli sekavioita ja niistä lapsia. Ketkä kelpasivat uuden rotuvaltion kansalaisiksi - siinäpä pulma.

      Paperilla oli helppo todeta suomenheimoiset ja muut (roskakansa, tuhottava kansa). Itä-Karjalassakin oli sukupolvia asustanut kymmeniä etnisiä ryhmiä ja jotka sekaantuivat keskenään.
      Muilla eli roskaväestöllä tarkoitettiin tässä järjestyksessä venäläisiä, ukrainalaisia ja sitten muita. Alueella on ollut saksalaisväestöäkin. Mistään ei löytynyt tutkimusta miten suomalaisnatsit heidät luokittelivat! Itä-Karjalassa sai olla vain suomenheimoisia ja joita saksalaiset eivät olleet.

      AKS:n papit ja oppineet ahersivat miehityshallinnossa rotuerottelun parissa.
      Vaikeissa tapauksissa rotuerottelijat kirjasivat ulkonäön perusteella. AKS:n entinen puheenjohtaja Yrjö Vuorjoki arvioi vienalaiset rotupuhtaammiksi kuin Aunuksen asukkaat!!! Sotilasvirkailija Eino Nikkilä arvioi vepsäläiset karjalaisia paremmiksi suomalaisiksi.
      Vuoden 1942 alussa miehityshallinto määräsi ottamaan huomioon epäselvissä tapauksissa poliittiset seikat, sen miten kansalainen olisi mahdollisesti suostuvainen Suur-Suomen politiikan tukijaksi.
      Tekstissä ei mainita muutoin poliittista näkemystä. Muista lähteistä tiedämme, että itäkarjalaiset NL:n kommunistisen puolueen jäsenet ja neuvostotyöntekijät vangittiin välittömästi natsien tyyliin. Useat teloitettiin tai kuolivat keskitysleirien pakkotyössä.

      Miehityshallinto lähti välittömästi fasistisoimaan Itä-Karjalaa armeijan edeterssä itään. Kyse ei olle pelkästään Suur-Suomesta vaan Suuresta Fasistisesta Suomesta.

      Huomautus: Mainittujen nimien jälkeläiset eivät ole syyllisiä isiensä pahoihin tekoihin vaikka raamatun mukaan kosto kulkee useita sukupolvia.

    • Anonyymi

      Iltalehti. Erikoisnumero 4/2019
      Suur-Suomi.
      Juha Keskinen: Marskikin kävi Vakolla.
      s.64

      Vako oli Itä-Karjalaan perustettu monopoli kauppayhtiö. Artikkelista käy selville NL:n taktiikka vetää teollisuuskoneet pois selustaan tai tuhota tehtaan perääntyessä. Samaa taktiikkaa noudatettiin myös Saksan vastaisella rintamalla ja se pelasti osasyynä NL kukistumasta. Tuhansia tehtaita evakuoitiin selustaan ja saatettiin sotatalouden käytettäväksi.
      Suomalaiselle miehittäjälle jäi vain muruja valmiina.

      Työkykyinen väestö 16 - 60 vuotiaat puuttuivat lähes tyystin. He sotivat tai olivat sotatalouden käytettävissä. Vallattu väestö koostui enimmäkseen lapsista ja vanhuksista.

      "Tämä vaikeutti jälleenrakennusta, maanviljelyä ja ruokahuoltoa."
      Miksi ei sanota reilusti: Pettymys oli suuri, koska miehitetyltä alueelta saatiin vain vähän tuotteita Suur-Suomen hyväksi.
      Muistutus: Jäljelle jäänyt väestökin suhtautui kyynisesti miehittäjiin. Sitä tuskin on edesauttanut pakkoluterilaistaminen kreikkalaiskatolisuudesta. Suomalaisnatsit pitivät luterilaisuutta ainoana hyväksyttävänä uskontona.
      Jouni Tilli: Suomen pyhä sota. Eli luterilaisten sotapappien huudatus luterilaisen Jeesuksen avusta Suur-Suomen luomisessa eli uskonto sotapolitiikan apurina.

    • https://yle.fi/uutiset/3-10818220
      Länsiliittoutuneet juhlivat Normandia maihinnousun vuosipäivää.
      Saksalainen fasismi joutui liittoutuneiden pihtiin kahden tulen väliin. Se ennakoi maailmansodan nopeaa loppua.
      Suomikin siirtyi syyskuussa 1944 liittoutuneiden hyväksi Lapin Sotaan natsien peittoamiseksi.

    • Anonyymi

      Älä päästä valkoisen suursuomalaisuuden natsismia enää maahamme.

      Iltalehti. Erikoisnumero 4/2019
      Suur-Suomi.
      Jyrki Vesikansa: Kirjailijat innostuivat.

      s. 66
      "Heimoaate (Suursuomi-ideologia!) innoitti kirjalijoiden lisäksi myös säveltäjiä, kuten Viron vapaussotaan ja Aunuksen retkeen osallistunutta Uuno Klamia."
      - Vesikansa olisi voinut todeta että Virossa oli samasta asiasta kysymys kuin Suomessakin eli kenelle kuuluu valtiovalta.

      "Taiteilijat ovat aina syttyneet aikansa aatteisiin - myös Suur-Suomeen....1890 luvun suuret karelianistit loivat toki suurta taidetta, mutta sillä e tähdätty valtiolliseen Suur-Suomen luomiseen."

      - Tosi kuin vesi. Lönnrotkin keräsi aikaisemmin vienalaisia runoja, joista syntyi Kaleva eepos kulttuurin säilyttämisen vuoksi.
      Poliittinen aate syntyi varsinaisesti edeltäjänsä Aktivistiliikkeen jälkeen suojeluskunnissa kansalaissodan aikana. Lihaa aate sai ensisijaisesti Akateemisen Karjalaseuran luomuksena. Karttoja piirreltiin. Sotaretkiä ilman sodanjulistusta tehtiin Itä-Karjalaan.

      "Merkittävin AKS:n kirjailijoista oli kuitenkin Martti Haavio eli P.Mustapää."
      - Haavio toimi TK-upseerina ja niiden tehtävä oli innostaa sotamiehiä omaksumaan suursuomi-ideologia.

      Ote Haavion runosta kun vielä fasimsin voitto näytti varmalta:
      "Raja railona aukeaa.
      Edessä Aasia, Itä
      Takana Länttä ja Eurooppa;
      varjelen vartija sitä"
      - Ei mitään vihjettä Rytin puheen puolustussodasta. Runo esittää valloitusodan puhtaasti.

    • Anonyymi

      Iltalehti. Erikoisnumero 4/2019
      Suur-Suomi.
      Jyrki Vesikansa: Hyvästit unelmalle.
      AKS:n valajäsenet vaikuttivat valta-asemissa 1980 luvulle saakka.

      Eikä se edes siihen päättynyt, AKS:n natsien vanhenemiseen. AKS:n perinnekerho toimii keräten uusia jäseniä. Se ei mainosta paljastaneensa valkoisen natsiajan toimintoja mutta ei esiinny fasismin vastaisessa rintamassakaan.

      s. 69
      "Rauhansopimus syyskuussa 1944 järkytti Suur-Suomeen uskoneita. Kesän taistelujen jälkeen reaaliteetit uskottiin."
      Porvarillinen rauhanoppositio syrjäytti Rytin ja hallituksen. Mannerheimista tehtiin presidentti ja uusi hallitus solmi aselevon syyskuun alussa.
      Joukoittain AKS:n jäseniä liittyi natsisalaliitton, aseiden varastamiseen armeijan varikoilta ja jopa Lapin sodan joukoilta. Sekin kuivui kokoon emänatsien, Saksan fasismin luhistuessa. Valtiovalta lakkautti AKS fasistisena järjestönä. Suomea ryhdyttiin demokratisoimaan. Kaikenlaiset natsit olivat hiljaa muutaman vuoden, kunnes perinnekerhojen muodossa toiminta jatkui. Ääneen ei enää lausuttu suursuomi tavoitetta tai ihailtu saksalaista kansallissosialismia.

      "AKS poltti sitä ennen (lakkauttamistaan) pääosan arkistostaan Uuden ylioppilastalon pannuhuoneessa. Valakirja, jäsenkortisto ja musta lippu kätkettiin vuosikymmeniksi maalaistalon vuorilaudoitukseen. Sieltä se otettiin kun aika oli kypsä."

      1950 luvulla valkoisten natsien toiminta alkoi uudelleen perinnekerhojen nimissä ja hyvin suljettuina järjestöinä.

      "...organisaatiot lakkautetttiin, mutta niiden jäsenet jäivät vaikuttamaan. Korkeimpiin asemiin AKS:n valajäsenet etenivät vasta sotien jälkeen . 1950 luvulla heihin kuuluivat kaikkien suomenkielisten porvaripuolueiden puheenjohtajat, kolme pääministeriä, lähes kaikki piispat sekä moni akateemikko, professori , pääjohtaja, ja päätoimittaja - jopa eräät kenraalit, vaikka aktiiviupseerien oli jätettävä AKS 1934."

      Voidaanko olettaa, että äärioikeistolaisissa järjestöissä kuten PVL ja Perussuomalaisessa puoleessa AKS:n henki vaikuttaa. Perussuomalaisissa silmiinpistävää on työväen- ja demokraattisen liikkeen parjaaminen kutakuinkin AKS:n hengessä. Myös ihmiskäsitys, juutalaisvastaisuutenakin mutta yleisesti tiettyjen ulkomaalaisten parjaamisena ali-ihmisinä ovat olleet tällä vuosituhannella nousussa. Siinä tulee uudelleen kristinusko hyveenä ja toiset uskonnot paheellisina.

      Fasismin vaara on olemassa. Emme halua enää Suomeen fasismia ja natsiliiton kaltaisia ulkopoliittisia paketteja. Porvarillinen kansallissosialismi on eräs pahimpia porvarillisia oppeja.

    • Iltalehti. Erikoisnumero 4/2019
      Suur-Suomi.
      Jyrki Vesikansa: Hyvästit unelmalle.
      AKS:n valajäsenet vaikuttivat valta-asemissa 1980 luvulle saakka.

    • Iltalehti. Erikoisnumero 4/2019
      Suur-Suomi.
      Jyrki Vesikansa: Hyvästit unelmalle.
      AKS:n valajäsenet vaikuttivat valta-asemissa 1980 luvulle saakka.

      AKS toimii edelleen perinnekerhona "Kerho 22".
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Akateeminen_Karjala-Seura
      Varsinaiset AKS:n jäsenet lienevät kaikki mullan alla. Perinneyhdistys toimii, joten AKS:n fasismia levitetään uusiin sukuploviin. Onko näin?

    • Anonyymi

      Iltalehti. Erikoisnumero 4/2019
      Suur-Suomi.
      Jyrki Vesikansa: Hyvästit unelmalle.
      AKS:n valajäsenet vaikuttivat valta-asemissa 1980 luvulle saakka.

      Varaluottamusmiehelle.
      Siltä se vaikuttaa. AKS:n perinnekerhoa vetävät AKS:n natsien jälkeläiset ja ehkä toisessakin polvessa. Toki jäsenkuntaa on haalittu muistakin piireistä.
      Vuosituhannen vaihteessa ja sen jälkeen natsityylisiä liikkeitä syntyi mm. Suomen Vastarintaliikkeenä ja sittemmin kiellettynä Pohjoismaisena Vastarintaliikkeenä. Useat heistä luultavasti olivat Perussuomalaisissa tukemassa Halla-ahoa Soinia vastaan, jota häntäkään ei voi demokraattina vilpittömästi pitää.

      Vesikansa esittää mielenkiintoisen arvion aiheesta.
      "Joissakin AKS-perheissä jälkikasvu saattoi syttyä taistolaisuuteen. Akateemikko Matti Kuusen mukaan AKS:ssä ja ASS:ssä eli Akateemisessa Sosialistiseurassa oli tosin vain yhden kirjaimen ero."

      Palstalla julkirekattu perusuomalainen nimimerkki pitäytyy mainittuun. Marxilaiset sosialistit ja antimarxilaiset, kapitalismia tukevat kansallissosialistit (fasistit) olisivat saman aatteen miehiä.
      Jippo on siinä, että näin natsihenkiset pääsevät toimimaan rauhassa vetoamalla, että marxilaisuus olisi fasismia. Rekattu persunimimerkki toistaa kaikkia muita natsien porvarillisia teesejä paitsi juutaliasvihamielisyyttä. Tosin mainittu persu vähättelee Rytin luovuttamia juutalaisia Saksan SS:lle.

      Kuka tahansa voi katsoa Hitlerin opuksesta "Mein Kampf" ja todeta fasismin olevan antikommunistinen, antidemokraattinen, kaikenlaisen työväenliikkeen vastainen opus. Brutaali sellainen. Ihmisoikeudet olivat: Vammaiset, juutalaiset, slaavit, kommunistit ja homot tuhotaan elävien kirjoista.

      Uusnatsismi kerää voimia unohduksesta. Se luottaa, että nuoret sukupolvet unohtavat reaalisen fasismin kielteisyyden Suomelle. Aika ajoin joku nostaa rajojen muutosvaatimuksia idän suunnassa kokeilumielessä, joten Suur-Suomi aatekaan ei ole täysin kuollut. Ulkomaalaisviha tietyissä piireissä heijastaa fasismin rotuoppia.

      Valppautta tarvitaan. On toimittava niin, ettei fasismin voimat pääse uudelleen valtaan.

    • Anonyymi

      Iltalehti. Erikoisnumero 4/2019
      Suur-Suomi.
      Jyrki Vesikansa: Hyvästit unelmalle.
      AKS:n valajäsenet vaikuttivat valta-asemissa 1980 luvulle saakka.

      AKS-lainen fasismi oli siis jonkin aikaa pimennossa, kunnes monet heistä nousivat takaisin yhteiskunnan huipulle pudottaen avoimen aluevalloitusopin ja lieventäen rotuoppia. Toisen ja ehkä enemmän kolmannen polven väestöä on hurahtanut uudelleen fasismin petomaiseen oppiin. Nämä uusnatsit tekevät jopa luonnon suojelun puolesta olevia roturoistoiksi termillä "vihervasemmisto".
      Oli myös rehellisesti uudelleenarvioivia. Se on myönnettävä.

      s. 69.
      "...organisaatiot lakkautettiin, mutta niiden jäsenet jäivät vaikuttamaan"

      s.69
      Ensimmäisiä uudelleen järjestäytymisiä oli 1950 perustettu Vapauden Akateeminen liitto, VAL, joka toimi vuoteen 1968 saakka. Muuten äärioikeistolainen paitsi varoivat suursuomea mainostaa.
      AKS:n väkeä oli myös antikommunistisessa "Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki -säätiössä".
      Kerho 22 muutettiin vuonna 2003 AKS:n Perinneyhdistykseksi. Katsottiin ilmeisesti ajan olevan suosiollinen toistaa pahamaineista "AKS" nimitystä. Toinen ja kolmas sodanjälkeinen sukupolvi johtaa.
      Perinneyhdistys tekee hyväntekeväisyystyötä Aunuksessa ja Inkerinmaalla!!!!!! Jonkun tulisi valistaa heitä AKS:n todellisesta roolista saksalaisen fasismin maailmanvalloituksen tukemisesta ja pahoista töistään sodan aikana.

      AKS on täten Suomessa rehabilisoitu. Poliittisessa kartassa se lukeutuu äärimmäiseen oikeistoon. Vaikka järjestö pitää matalaa profiilia, se tuottaa kaadereita suomalaisen sodan aikaisen fasismin puolestapuhujiksi. Se tuottaa myös rotukiihkoilijoita, joita on suuria joukkoja. Jonkun erityisen uskonnon leimaaminen pahaksi toisten "hyvyyden rinnalla" on aitoa fasismia. Väestön ja tietyn uskonnon leimaaminen yhdessä ovat jo puhdasta fasismia.

      Tässä ovat pääpiirteet Iltalehden eriskoisnumerosta.
      Lopussa on laajamittainen lähdeluettelo AKS-järjestöstä tehdyistä tutkimuksista.
      Luettelosta näyttää puuttuvan Jouni Tillin mainio tutkimus; Suomen pyhä sota. Se valottaa aks-laisten pappien ja Rytin sotapropagandaa kristinuskon avulla. Sisällössä on törkeää ihmisten harhaanjohtamista väittämällä sotaa liittoutuneita vastaan Jeesuksen nostamaksi sodaksi ja jossa Jeesus kuljettaa tappamisen avulla Suomen suureksi.

    • Anonyymi

      On raskasta lukea maamme fasistisesta menneisyydestä.
      On oikein tuoda menneisyys esiin sellaisena kuin se on ollut. Kansa, joka ei tunne menneisyyttään, ei tunne itseään.
      On myönteistä 30 vuoden aikana tehdyt tutkimukset maamme kipupisteistä. Kansalaisilla on mahdollisuus syventyä dokumenttien valossa tehtyihin virheisiin.
      On väärin, että tietyt piirit jatkavat valehtelua, yrittävät pimittää liittoutumisen fasismin kanssa ja siten johtavat nuorisoa harhaan.
      On ylipäänsä väärin tukeutua ulkopolitiikassa aseellisen turvallisuuden oppiin.
      On oikein tukeutua normaalin tavaranvaihdon, diplomaattisen ja kansalaisten keskinäinäiseen kanssakäymiseen ja kieltäytyä kylmästi sodasta vaikka mitä sen hyvikkeeksi tarjottaisiin.

    • Anonyymi

      Jos olet eri mieltä Israelin politiikasta/toimista, olet automaattisesti juutalaisvastainen natsi???? Se että ko. valtio on täysin (ainakin omasta mielestään) arvostelun ulkopuolella on omiaan lisäämään vastakkain asettelua/ arvostelua eikä heidän kansainvälistälakia rikkova siirtokunta laajentuminen ainakaan sitä vähennä.

    • Anonyymi

      Jo muutaman vuoden vanha ketju, mutta enemmän kuin ajankohtainen. Todellakin Suomenkin äärivasemmiston olisi aika irtisanoutua selvästi juutalaisvihastaan ja antisemitista, koska ellei Suomen äärivasemmisto sitä se tee niin se ei ole tosiaan yhtään natseja parempi.

      • Anonyymi

        SKP tuomitsee Israelin sotatoimet arabeja kohtaan. SKP tuomitsee arabien erilaisten lahkojen keskinäiset kahinat.
        SKP kieltäytyy ehdottomasti, on aina kieltäytynyt, kansallisuusvihasta. Silti se valitettavasti esiintyy edelleen porvarillisessa mediassa ja raaimmin perususomalaisten lehdistössä sekä sen periaateohjelmissa.
        Ehdottomasti suurin viha erilaisten porvareiden taholta venäläistä kansallisuutta kohtaan. Suoraan väitetään jokaisen venäläisen olevan jo syntyessään konna.
        Ukrainan sota on edistänyt Suomessa fasismia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SKP tuomitsee Israelin sotatoimet arabeja kohtaan. SKP tuomitsee arabien erilaisten lahkojen keskinäiset kahinat.
        SKP kieltäytyy ehdottomasti, on aina kieltäytynyt, kansallisuusvihasta. Silti se valitettavasti esiintyy edelleen porvarillisessa mediassa ja raaimmin perususomalaisten lehdistössä sekä sen periaateohjelmissa.
        Ehdottomasti suurin viha erilaisten porvareiden taholta venäläistä kansallisuutta kohtaan. Suoraan väitetään jokaisen venäläisen olevan jo syntyessään konna.
        Ukrainan sota on edistänyt Suomessa fasismia.

        AInakin Ukrainan sota on riisunut naamiot ja sodan karun kasvot ovat paljastuneet ja niiden alta on paljastunut äärivasemmistolainen venäjää tukeva Z-fasismi ja juutalaisviha.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        AInakin Ukrainan sota on riisunut naamiot ja sodan karun kasvot ovat paljastuneet ja niiden alta on paljastunut äärivasemmistolainen venäjää tukeva Z-fasismi ja juutalaisviha.

        Tarkoitatte siis, että oikeistolaisimmat porvarit Suomessa harrastavat juutalaisvihaa ja kansallisuusvihaa mutta he ja te yritätte harhauttaa väestöä siirtämällä vihat demokraattien ja kommunistien päälle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatte siis, että oikeistolaisimmat porvarit Suomessa harrastavat juutalaisvihaa ja kansallisuusvihaa mutta he ja te yritätte harhauttaa väestöä siirtämällä vihat demokraattien ja kommunistien päälle.

        Ei, en tarkoita lainkaan tuota. Ilmeisesti teillä on sen sijaa lukemisen ymmärtämisen kanssa suuria vaikeuksia? Tai kentien suomi ei ole äidinkielenne, mikä selittäisikin paljon.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Muistaako kukaan Al tän rasistisia kirjoituksia (sdp)? Sai muka anteeksi kirjoituksensa juutalaisvihasta. Sosdemit on kaksinaamainen puolue

      • Anonyymi

        Ilmeisesti SDP:n äänestäjät muistivat rasistinen valehtelijahan tippui eduskunnasta. Tosin moni oli sitä mieltä että nämä rasistiset kirjoitukset eivät olleet syy miksi hän menetti puolueen taustatuen ja äänestäjien äänet vaan miehen homojen vastaiset kommentit ja homojen oikeuksia puolustavien lakien vastustaminen olisi ollut se syy mikä katkaisi AlTäen poliittisen uran.


    • Anonyymi

      Yksittäisiä hörhöjä löytyy joka lähtöön.
      Marxilaisuudessa on lähtökohtana kansojen keskinäisen yhteistoiminta. Kansallisuusviha on kielletty. Sodasta tulee pyrkiä poistumaan. Kaikilla ihmisillä on yhtäläiset perusoikeudet.
      Perussuomalaisissa on tiettävästi eniten natsihenkisiä. Ne myös parjaavat ja valehtelevat toisten olevan konnia.

      • Anonyymi

        Kommunismidiktatuurin puuhastelija Partacus anonyyminä:

        "Marxilaisuudessa on lähtökohtana kansojen keskinäisen yhteistoiminta."

        Tuo näyttää asioita tarkastellessa tavanomaiselta kommunistihöpinältä, jossa heidän hurskasteleva teoriansa ja tosielämän tekonsa ovat täysin eriäviä keskenään.

        Miksi Kiinan ja Pohjois-Korean kommunismidiktatuurit sekä Venäjän federaation kommunistinen puolue tukevat ja aseistavat siitä huolimatta vuodesta 2014 lähtien imperialistista hyökkäyssotaa Ukrainaa ja sen kansaa vastaan käyvää Venäjän fasismidiktatuuria, ja miksi Karl Marxin nimeen vannova Suomen kommunistinen puolue ei ole edelleenkään halunnut tuomita noita imperialistiseen hyökkäyssotaa kanssarikollisia kommunistitovereitaan ja vaatia heitä vetämään tukensa pois Vladimir Putinin fasistihallinnolta?


    • Anonyymi

      Kommunistit ja muut äärivasemmistolaiset, minulla on teille uutisia: jos tuette moskovan fasistista hallintoa, niinkuin tunnutte tekevän niin olette natseja. Niin yksinkertaista se on.

    • Anonyymi

      Emme todellakaan ole natseja, olkaamme siis rauhan puolustajia.
      Seuraavissa vaaleissa tulee voittaa rauhan puolue, joka purkaa sotaisen natsinaton ja Suomen sotaliiton.

      • Anonyymi

        Vai tuollaisia märkiä päiväunia ja puuhasteluja tällä hetkellä äärivasemmistolla?

        Ja niinkuin sanottu: niinkauan kuin tuette Moskovan fasistihallintoa te olette täysin samanlaisia natseja kuin isovenäläiset sotahullut fasistitikin ovat.


    • Anonyymi

      Venäläiset sen sijaan ovat: Aseistettu uusnatsiryhmä tuli Suomen rajan tuntumaan Venäjällä – väittää valvovansa rajaa

      Rusitšin asemiehet partioivat rajalla Viipurin seudulla, kertoo venäläismedia. Joukon jäseniä epäillään sotarikoksista Ukrainassa. Lähteenä uutiselle: YLE.

      • Anonyymi

        Niin missäs ne ne natsit ja uusnatsit oikein todellisuudessa ovatkaan? Taitaa se Pietarin vieläkin olla Euroopan ja koko maailman johtava skinhead ja neonatsi kaupunki.


    • Anonyymi

      Älkäämme ryhtykö fasisteiksi.
      Sodat parhaillaan ruokkivat fasismia.
      Poliittinen porvaristo olettaa fasismin olevan hyvä keino estää työväen elinehtojen kohoamiseksi.
      Fasisteilla on kova hyökkäys internetissä työväenliikettä vastaan. Tällekin foorumille on värvätty kakaraikäisiä natsinalkuja estämään maailman todellisen tilanteen ilmituloa.
      Ajatelkaa nuoret omilla aivoillanne. Fasismin aate on sotainen aate.

      Tulee mennä töihin ja liittyä ammattiliittoon estämään fasismin esiinmarssia.

      • Anonyymi

        Nuoria porvariaatteisiin kasvatettuja aitonatsit kalastelevat imelillä lauseilla. Ne seilaavat yleisiä keskustelufoorumeita. Yleensä ne paljastuvat oppimisvaiheessa kun ovat innokkaita äärioikeistolaisia. Yksi fasismin merkki nuorilla on - he ovat kiinnostuneet omista takapuolistaan. He oppivat parjaamisen haisevilla ulosteillaan.


    • Anonyymi

      Ensin tuli Ukrainan sota, sitten Gazan sota. Vähän aikaisemmin Afganistanin sota oli vaiennut. Mitä niillä on yhteistä?
      Näiden sotien takana oli ja on nato. Nato harjoitteli, voisiko se päästä sotiomaan Kiinaa vastaan. Kun Ukrainan sota syttyi, ainakin Suomen porvaristo lakkasi välittömästi parjaamasta Kiinaa.
      Kun Ukrainan sotaa oli käyty yli vuoden Nato-USA värväytyi Israelin asehankkijaksi ja hyväkyy edelleen Gazan sodan. Israel tuhoaa Syyriaa, Gazaa ja Libanonia.
      Euroopan natomaat rakentavat rauta-aitoja rajoilleen.

      • Anonyymi

        Tuo ylläoleva hysteerinen venäjämielisen tiltun purkaus ei kyllä kestä sitten yhtään faktantarkistusta.

        Aloitetaan nyt sitten vaikka Ukrainan sodasta. NATO:lla ei ole sen alkamisen kanssa mitään tekemistä vaan ainoa syy sotaan on se että fasistinen natsivaltio venäjä halusi laajentaa alueitaan imperialistisen imperiumin tavoin ja lähti ryöstöretkelle naapurimaahansa jonka se kuvittelee kuuluvan itselleen. Ukrainan sota johtuu siis vain ja ainostaan isovenäläisestä fasismista ja natsismista ja on surullista että suomalaiset äärivasemmistolaisetkin sitä aatetta nykysin kannattavat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo ylläoleva hysteerinen venäjämielisen tiltun purkaus ei kyllä kestä sitten yhtään faktantarkistusta.

        Aloitetaan nyt sitten vaikka Ukrainan sodasta. NATO:lla ei ole sen alkamisen kanssa mitään tekemistä vaan ainoa syy sotaan on se että fasistinen natsivaltio venäjä halusi laajentaa alueitaan imperialistisen imperiumin tavoin ja lähti ryöstöretkelle naapurimaahansa jonka se kuvittelee kuuluvan itselleen. Ukrainan sota johtuu siis vain ja ainostaan isovenäläisestä fasismista ja natsismista ja on surullista että suomalaiset äärivasemmistolaisetkin sitä aatetta nykysin kannattavat.

        Emäfasisti kertoo edellä puuta, heinää ja muuta moskaa.


    • Anonyymi

      Natolla on nimenomaan vastuu sodan alkamisesta Ukrainassa. Venäjä esitti neuvottelua. Nato kieltäytyi ja kielsi Ukrainaakin neuvottelemasta.

      • Anonyymi

        Miksi SKP:n palstalla toistetaan isovenäläistä natsistista ja fasistista valheellista sotapropagandaa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi SKP:n palstalla toistetaan isovenäläistä natsistista ja fasistista valheellista sotapropagandaa?

        Tarkoittanette varmaan palstalle kirjoittavia fasismin kannattajia. Niitä löytyy mm. Perussuomalaisista ja muistakin porvaripuolueista.
        On häpeällistä fasistisen suojeluskuntahengen paluu maamme politiikkaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoittanette varmaan palstalle kirjoittavia fasismin kannattajia. Niitä löytyy mm. Perussuomalaisista ja muistakin porvaripuolueista.
        On häpeällistä fasistisen suojeluskuntahengen paluu maamme politiikkaan.

        En vaan viittasin tuohon ylläolevaan kommenttiin ja muihin natZivenäjää tukeviin viesteihin täällä SKP:n palstalla ja SKP:n sisällä muutenkin.

        Todella vastenmielistä ja ongelmallista että äärivasemmisto(laiset) tukevat fasistista ja imperialistista venäjää.


    • Anonyymi

      "Todella vastenmielistä ja ongelmallista että äärivasemmisto(laiset) tukevat fasistista ja imperialistista venäjää."

      Ihmisvihamielinen persu on pelkkä valehteleva tyhjänpuhuja. Hän vihaa kansallisuusvihan kieltäviä kansalaisia.
      Tyypillistä persumaalittamista.

      • Anonyymi

        AIka erikoista on sinun logiikkasi. Ei oikein aukea minulle. Sinä siis tunnut hyväksyvän sen seikan että eurooppalaisen äärivasemmisto tukee fasistista, suoraan sanoen natsistista venäjää sen hyökkäyssodassa Ukrainaa ja sen kansaa vastaan? Minä henkilökohtaisesti en sitä ainakaan hyväksy, mutta sinä tunnut hyväksyvän, käsitinkö oikein?


    • Anonyymi

      Minä en hyväksy porvarien keskinäistä sotaa, jossa porvari riemuiten surmaa toisen porvarin ja jättää hänen lapsensa orvoiksi.
      Meilläkin surmatusta lapsesta tehdään pyhimys.
      Kuinka monta persujen ja muiden sotakollien surmaamista lapsista tehdään idoleita!

      • Anonyymi

        Tavarits ei huomaa, että kommunistisen Pohjois-Korean joukkoja sotii Ukrainaa vastaan.
        Ei ole eka kerta kun komut taistelee demokratiaa vastaan, he kun eivät ole porvareita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tavarits ei huomaa, että kommunistisen Pohjois-Korean joukkoja sotii Ukrainaa vastaan.
        Ei ole eka kerta kun komut taistelee demokratiaa vastaan, he kun eivät ole porvareita.

        Kyllä tavarits sen varmaan huomaa ja taitaa asiasta iloitakin: ne idästä tulevat ohjukset ja ammukset kun ovat niitä parempia rauhan ohjuksia ja ammuksia heille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tavarits ei huomaa, että kommunistisen Pohjois-Korean joukkoja sotii Ukrainaa vastaan.
        Ei ole eka kerta kun komut taistelee demokratiaa vastaan, he kun eivät ole porvareita.

        Pohjois-Korean sotilaille on väitetty, että ukrainalaiset ovat juutalaisia. Siinä syttyi heti kommunisteilla tappamisen jano ja verinen kuola alkoi valua suupielistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tavarits sen varmaan huomaa ja taitaa asiasta iloitakin: ne idästä tulevat ohjukset ja ammukset kun ovat niitä parempia rauhan ohjuksia ja ammuksia heille.

        Kommunistit ovatkin niitä "oikeita rauhanpuolustajia" kunhan saavat aseita nekin muuttuvat "rauhanaseiksi"??
        Pohjois-Korea on vuosikymmenet uhitellut aseillaan maailmaa, nyt se viimeinkin pääsi toteuttamaan tavoitteitaan" iloisesti hymyillen."


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommunistit ovatkin niitä "oikeita rauhanpuolustajia" kunhan saavat aseita nekin muuttuvat "rauhanaseiksi"??
        Pohjois-Korea on vuosikymmenet uhitellut aseillaan maailmaa, nyt se viimeinkin pääsi toteuttamaan tavoitteitaan" iloisesti hymyillen."

        P-Korealla on ollut vaikea tie vuodesta 1953 lähtien, jolloin Korean sota päätyi. Se on sadoissa kauppasaarroissa. Tavaroiden osto ja myynti tapahtuu lähes kokonaan salaa.
        Nythän on valloillaan myynti- ja ostotoimien salakauppa. Läntinen kapitalisi tuskin tietää tuhansista saartosäännöistä. Varsinkin pieniä valtioita niittä kuristetaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        P-Korealla on ollut vaikea tie vuodesta 1953 lähtien, jolloin Korean sota päätyi. Se on sadoissa kauppasaarroissa. Tavaroiden osto ja myynti tapahtuu lähes kokonaan salaa.
        Nythän on valloillaan myynti- ja ostotoimien salakauppa. Läntinen kapitalisi tuskin tietää tuhansista saartosäännöistä. Varsinkin pieniä valtioita niittä kuristetaan.

        P-Korea voisi parantaa kansansa tilaa luopumalla mielettömistä asehankinnoistaan jotka ovat täysin turhia, maata ei uhkaa kukaan, vaan on itselleen se kaikkein suurin vaara. Läpeensä aivopesty kansa joka ei muusta tiedä, pidetään pimennossa jota sitten julma kommunistidiktaattori itsevaltiaana hallitsee miten tahtoo.
        P-Korea on murheellinen esimerkki hirmuhallinnosta jossa kansalla ei ole muuta virkaa kuin ylistää johtajaa mennen tullen patsaita kumarrellen ja palvoen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pohjois-Korean sotilaille on väitetty, että ukrainalaiset ovat juutalaisia. Siinä syttyi heti kommunisteilla tappamisen jano ja verinen kuola alkoi valua suupielistä.

        Saamistasi vastauksista päätellen SKP on erityisen ylpeä siitä, että Pohjois-Korean kommunistit luulevat pääsevänsä tappamaan nimenomaan juutalaisia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saamistasi vastauksista päätellen SKP on erityisen ylpeä siitä, että Pohjois-Korean kommunistit luulevat pääsevänsä tappamaan nimenomaan juutalaisia.

        "Saamistasi vastauksista päätellen SKP on erityisen ylpeä siitä, että Pohjois-Korean kommunistit luulevat pääsevänsä tappamaan nimenomaan juutalaisia."

        Olette maailman suurin valehtelija. Mikään esittämästänne ei yhdy totuuteen.
        Ukrainan sota täytyy lopettaa. Miettikää keinoja miten se toteutuu. Teistä tulisi tehdä ylläpidolle ja poliisille tutkinta.
        Vain uusnatsi voi valehdella röyhkeästi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Saamistasi vastauksista päätellen SKP on erityisen ylpeä siitä, että Pohjois-Korean kommunistit luulevat pääsevänsä tappamaan nimenomaan juutalaisia."

        Olette maailman suurin valehtelija. Mikään esittämästänne ei yhdy totuuteen.
        Ukrainan sota täytyy lopettaa. Miettikää keinoja miten se toteutuu. Teistä tulisi tehdä ylläpidolle ja poliisille tutkinta.
        Vain uusnatsi voi valehdella röyhkeästi.

        Kaikki ääriliikkeet kommunistit, fasistit, natsit vihaavat juutalaisia.
        Yhteiset on vihan kohteet. Kommunistit vihaavat humanistisista syistä, natsit rodullisista syistä.
        Pohjois-Korean joukkoja yhdistää aate Juche jonka pohjana on marxismi-leninismi/Kim Il-sungin opetukset käytännössä pelkkää aatteellista sanahelinää.
        Käyvät taistoon imperialistisia juutalaisia vastaan Ukrainassa.


    • Anonyymi

      Hevosenkenkäteorian ja venäjän tukemisen perusteella sanoisin, että kyllä vain, natsetja olette. Puna-natZeja!

    • Anonyymi

      Tehkää joku julkinen ilmoitus. Maalaisjärki sanoo, ettei tarvitse, mutta sionistit mustamaalaa teitä netissä koko ajan.

      Katsokaa myös, ylittyykö vihapuheen tunnusmerkit. Hakuun videoihin esim. Yaron Nadbornik ja Simon Livson.

    • Anonyymi

      Kommunistit eivät vainoa mitään kansanryhmää. Kaikki kansallisuudet ovat samaa ihmiskuntaa.
      Toisin väittävä on oikeistolainen persu tai sen kaltainen valehtelija.

      • Anonyymi

        Et ole ilmeisesti lukenut kommunismin mustaa kirjaa kuin noin valheellisesti väität?


    • Anonyymi

      Mikä siinä antisemitismissä oikein on, kun siitä aina vaahdotaan? Olen alkanut kiinnostua siitä.

    • Anonyymi

      Sotaporvarit jäävät jalkoihin maalituksessaan. He väittävät vasemmistolaisia kansallisuusvihan levittäjäksi. Väite on edesvastuuton. Persut vihaavat avoimesti ylipäänsä kaikkia ja erikseen tietynlaisia kansallisuuksia.
      SKP:n tulee potkut mikäli menee porvarien vihanlietsontaan.

      • Anonyymi

        Mistä ihmeestä sinä perussuomalaiset nyt tähänkin sotkit? Aivan kuin sinulla olisi pakkomielle persujen kanssa, onko sinulla?


    • Anonyymi

      Kyllä olette natseja kaikki, jotka tukevat sotaa.

      • Anonyymi

        Eritoten kuitenkin moskovan isovenäläiset fasistit. Z-tunnus on nykyhetken hakaristi ja kaikki sitä heiluttavat natZeja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eritoten kuitenkin moskovan isovenäläiset fasistit. Z-tunnus on nykyhetken hakaristi ja kaikki sitä heiluttavat natZeja.

        Pohjois-Korean ja Kiinan kommunistitkin ovat ironista kyllä fasistien ja natsien puolella kun tukevat venäjää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pohjois-Korean ja Kiinan kommunistitkin ovat ironista kyllä fasistien ja natsien puolella kun tukevat venäjää.

        Naurettava analyysi, Jokainen Venäjää tukeva persu olisi natsi, Persuissa löytyy natseja vain korkeimmalta tasolta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naurettava analyysi, Jokainen Venäjää tukeva persu olisi natsi, Persuissa löytyy natseja vain korkeimmalta tasolta.

        Persuissa löytyy natseja vain korkeimmalta tasolta,,,, vaikka Jussi Halla-aho,,?
        Em on varmasti kommunisti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naurettava analyysi, Jokainen Venäjää tukeva persu olisi natsi, Persuissa löytyy natseja vain korkeimmalta tasolta.

        Faktoihin perustuva analyysi. Onhan se minunkin vaikea uskoa että kommunistinen korea tukee fasistista ja natsista venäjää mutta niin ne ääripäät aina vain löytävät toisensa. Ihan kuin Molotov-Ribbentrobb sopimuksen aikaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Faktoihin perustuva analyysi. Onhan se minunkin vaikea uskoa että kommunistinen korea tukee fasistista ja natsista venäjää mutta niin ne ääripäät aina vain löytävät toisensa. Ihan kuin Molotov-Ribbentrobb sopimuksen aikaan.

        Niin se vain on, mitä kauemmaksi ääriliikkeet etääntyvät demokratiasta, löytävät ne viimein toisensa.
        Yhteinen vihollinen löytyy demokratiasta ja länsimaista.
        Kommunistit, fasistit, demokratiaa vihaavat diktaattorit.

        Partacus on hyvä esimerkki, tällaisesta hölmöstä idiootista joka on toiminut ikänsä ideologisessa kuplassaan kammottavan punafasistisen ihmisteurastamon puolestapuhujana, N-Liitto ja nykyvenäjä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin se vain on, mitä kauemmaksi ääriliikkeet etääntyvät demokratiasta, löytävät ne viimein toisensa.
        Yhteinen vihollinen löytyy demokratiasta ja länsimaista.
        Kommunistit, fasistit, demokratiaa vihaavat diktaattorit.

        Partacus on hyvä esimerkki, tällaisesta hölmöstä idiootista joka on toiminut ikänsä ideologisessa kuplassaan kammottavan punafasistisen ihmisteurastamon puolestapuhujana, N-Liitto ja nykyvenäjä.

        Hölmöt porvarit luulevat sodan edistävän luonnon puhtaan pysymisenä.
        Kuinka palvon natsihenkisten ja sotahenkisten porvarien touhut Ukrainassa , Venäjällä ja Arabimaissa saastuttavat sekä luontoa että ihmisiä.
        Kapitalismi kulkee perikatoaan kohti.
        Suomikin siirtää vuosittain miljardeja saastuttaviin hommiin sotiin sotatarviketuotteisiin.
        Porvarillinen idealismi on siirtynyt maailman tuhoamaisen linjoille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hölmöt porvarit luulevat sodan edistävän luonnon puhtaan pysymisenä.
        Kuinka palvon natsihenkisten ja sotahenkisten porvarien touhut Ukrainassa , Venäjällä ja Arabimaissa saastuttavat sekä luontoa että ihmisiä.
        Kapitalismi kulkee perikatoaan kohti.
        Suomikin siirtää vuosittain miljardeja saastuttaviin hommiin sotiin sotatarviketuotteisiin.
        Porvarillinen idealismi on siirtynyt maailman tuhoamaisen linjoille.

        Kommunismi on romahtanut 1991 kun SSSR romahti, kapitalismi jatkaa voittokulkuaan maailmalla, ja markkinatalouden helmassa ratkaistaan maailman kiperiä ongelmiakin yhdessä.
        Imperialistinen, fasistinen, militaristinen Venäjä tulee jäämään vielä pitkiksi ajoiksi ongelmaksi Eurooppaan ja maailmaan.

        Partacus, sä olet pahasti hassahtanut tuossa kommunismi uskossasi, linnoittaudut vain entistä syvemmälle sinne poteroon vaikka kyllä syvällä jo olet ollut siellä muutenkin, ettei tarvitsisi nähdä mitä maailmassa oikein tapahtuu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin se vain on, mitä kauemmaksi ääriliikkeet etääntyvät demokratiasta, löytävät ne viimein toisensa.
        Yhteinen vihollinen löytyy demokratiasta ja länsimaista.
        Kommunistit, fasistit, demokratiaa vihaavat diktaattorit.

        Partacus on hyvä esimerkki, tällaisesta hölmöstä idiootista joka on toiminut ikänsä ideologisessa kuplassaan kammottavan punafasistisen ihmisteurastamon puolestapuhujana, N-Liitto ja nykyvenäjä.

        Samaa mieltä tuosta. Ihan puhdasta "hevosenkenkäteoriaa" käytännössä.


    • Anonyymi
      • Anonyymi
        UUSI

        Greta Thunberg ei ole terve, kärsii Aspergerin syndroomasta, uskoo omaavansa "supervoiman". `?
        Erikoinen persoona kuitenkin.
        Siis kommunisti-harhaoppinen.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Greta Thunberg ei ole terve, kärsii Aspergerin syndroomasta, uskoo omaavansa "supervoiman". `?
        Erikoinen persoona kuitenkin.
        Siis kommunisti-harhaoppinen.

        Eikä varmaan sekään ole helpottanut että vanhemmat tuntuvat olevan hyvin erikoisia tapauksia hekin. Kommunisteja muun muassa.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä varmaan sekään ole helpottanut että vanhemmat tuntuvat olevan hyvin erikoisia tapauksia hekin. Kommunisteja muun muassa.

        Palstan ahkera kommunisti Partacus on myös vähän kummallinen, aivan kuin kärsisi jostain baranoidisesta ongelmasta,,,?
        Politiikka ei sovi kaikille, se voi oikeasti tehdä sairaaksi, esim tulee alkoholisti.
        Monille entisille kommunisteille on käynyt niin.
        Loppuelämä surra voi voi kun se neukkula tuhoutui,,,?

        Gretan kohdalla sairaus on luonnollisista syistä johtuvaa, eikä häntä voi siitä syyttää.
        Mutta muut valinnat ja kasvatuksessa saadut ideologiset vaikutteet voivat tuollaisessa henkilössä saada koko maailmanhistoriaa mullistavia tekoja aikaiseksi.


    • Anonyymi
      UUSI

      Niinpä. Olet oikeassa. Arabinatsit ei sovi Suomeen.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      136
      4215
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      323
      2126
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      3
      1944
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1851
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1780
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      446
      1739
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      477
      1594
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      55
      1375
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      464
      1300
    10. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1296
    Aihe