Aurinko paistaa keskipäivällä ainoastaan yhdessä pisteessä eli kello 12 eli normaali ajassa, kesäajassa kello 13. Ne ketkä haluu/ keiden tarvii urheilla vielä töiden jälkeen menee salille, missä valot saa päälle tai hankkii fyysisen työn, jonka jälkeen ei jaksa mennä kuin nukkumaan kun kotiin pääsee.
Talvella aamut valkenee aikaisemmin normaali ajassa eli koulaisilla turvallisempi mennä kouluun (monesti mennään ainakin ala-asteella sinä jossain 9-10 aikoihin vasta). Koulun jälkeen näkee tulla vielä kotiinkin eli siinä 13-15 välillä (joulu-tammikuussa pimenee täällä etelässä noin 4 aikoihin, pohjoisessa ei nouse aurinko lainkaan). Koulun jälkeen kuuluu tehdä läksyjä eli tuskin kovin moni lähtee ainakaan lenkkipoluille ravaamaan eli ei hyötyä kesäajasta koululaisille.
Kesällä on valoisaa vuorokauden ympäri oli aika mikä hyvänsä eli ei hyötyä kesäajasta tässäkään tapauksessa. Ainut hyöty siitä on ainoastaan keväällä ja syksyllä lyhyen aikaa.
Jos kesäaikaan ollaan jäämässä niin silloin pitää aloittaa koulu ja työt tuntia myöhemmin, näin tasataan kesäaikaan jäämisestä kertyvä univaje ja muut aikaerosta johtuvat oireet.
Ne keihin ei kellojen siirtely vaikuta mitenkään, kerrytä univajetta tai muita oireita, niin miksi kannatatte kesäaikaa, kun on olemassa se normaaliaika, joka on ainut oikea valinta aikavyöhykkeiden perusteella. Ei luulisi teitä haittaavan silloin normaaliaikaan jääminen.
Venäjällä ilmeisesti ollut kokeilussa pysyvä kesäaika, vaan ei pystytty sielläkään siihen jäämään, vaan siirryttiin pysyvästi talvi eli normaaliaikaan. Islannissa ollaan jo pysyvästi talvi eli normaaliajassa. Elikkä tuskin koko EU alue sentään tulee jäämään pysyvään kesäaikaan.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/4198
Talvi eli normaaliaika pysyväksi
5
72
Vastaukset
- Anonyymi
Tämä päätös on vain nuijankoputusta vailla. Orpon hallitus hoitakaa maaliinsa ja enää 2024 ei siirrytä kesäaikaan.
- Anonyymi
Tänään Australiassa siirryttiin ns. kesäaikaan kuten kaikissa järkevien ihmisten maissa tehdään maantieteellisestä sijainnista riippuen.
- Anonyymi00004
Miksi valehtelet? Austraalia on jakautunut. Toinen puoli siirtää ja osa on pysyväsaä normaaliajassa.
- Anonyymi00003
Kesäaika on haitallista, kunnes kirjaimellisesti on kesä eikä sillä 1h kellolla eteen tai taakse ole enää väliä.
- Anonyymi00005
Kannatan ehdottomasti.
Mitä hyötyä on esim, että eilen illalla oli 21:00 aikaa valoisaa mutta 05.00 kun töihin lähtee pimeä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain607492Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232926- 1421766
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651649Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151458Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671394- 1301134
- 73827
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 52715