https://www.is.fi/politiikka/art-2000006090109.html
Katselin uutisia. Jussin takaratas olikin salaperäisellä tavalla löytynyt ja Putkosen näpit olivat mustana ketjurasvasta. Jussi pönkkäsi pyöränsä pystyyn aitaan vasten ja puhui vappupuheensa.
Halla-aho murehti sitä, että yksi leikkii yhden kanssa ja toinen toisen, eikä persuille tarjotakaan pääministerin paikkaa. Pitäisi kuulemma olla automaatti, jossa suurimmat puolueet muodostaisivat aina hallituksen ja persuille taattaisiin ainainen hillitolppa.
Halla-aho ei kehdannut sanoa sanakaa siitä, että Antin kysymyslista oli tullut myös persuille ja he olivat löpisseet vastauksena, että pitää tunnustaa maahanmuuton haittapuolet ja asetelleet kynnyksiään sinne ja tänne.
Ei näin Jussi. Enkö minä jo neuvonut, että pitää ottaa hattu kauniiseen käteen ja luopua entisistä puheista; ei tarvitse suvakkirouvaa raiskata kadulle ja homoa ampua otsaa. Nämä nyt ainakin ensialkuun tulisi katua ja tunnustaa tyhmyydeksi. Myös puheet siitä, että KKO:n tuomio on vain muutaman hepun henkilökohtainen mielipide, ovat nekin silkkaa pöljyttä ja tulisi perua pikimiten.
Suotavaa olisi sekin, että fillarin takarattaan varkaudesta myöntää totuuden. Taivaspaikka aukeaisi sillä, että Jussi rehellisesti myöntäsi sen, että maahanmuutosta on myös hyötyä Suomelle.
Ei ainakaan voi sanoa, etteikö miestä olisi neuvottu, kuten myös todettiin Tuntemattomassa sotilaassa.
Katselin uutisia. Jussin takaratas olikin salaperäisellä tavalla löytynyt ja Putkosen näpit olivat mustana ketjurasvasta. Jussi pönkkäsi pyöränsä pystyyn aitaan vasten ja puhui vappupuheensa.
Halla-aho murehti sitä, että yksi leikkii yhden kanssa ja toinen toisen, eikä persuille tarjotakaan pääministerin paikkaa. Pitäisi kuulemma olla automaatti, jossa suurimmat puolueet muodostaisivat aina hallituksen ja persuille taattaisiin ainainen hillitolppa.
Halla-aho ei kehdannut sanoa sanakaa siitä, että Antin kysymyslista oli tullut myös persuille ja he olivat löpisseet vastauksena, että pitää tunnustaa maahanmuuton haittapuolet ja asetelleet kynnyksiään sinne ja tänne.
Ei näin Jussi. Enkö minä jo neuvonut, että pitää ottaa hattu kauniiseen käteen ja luopua entisistä puheista; ei tarvitse suvakkirouvaa raiskata kadulle ja homoa ampua otsaa. Nämä nyt ainakin ensialkuun tulisi katua ja tunnustaa tyhmyydeksi. Myös puheet siitä, että KKO:n tuomio on vain muutaman hepun henkilökohtainen mielipide, ovat nekin silkkaa pöljyttä ja tulisi perua pikimiten.
Suotavaa olisi sekin, että fillarin takarattaan varkaudesta myöntää totuuden. Taivaspaikka aukeaisi sillä, että Jussi rehellisesti myöntäsi sen, että maahanmuutosta on myös hyötyä Suomelle.
Ei ainakaan voi sanoa, etteikö miestä olisi neuvottu, kuten myös todettiin Tuntemattomassa sotilaassa.
Vastaukset 349
Vanhimmat
Trolli on nyt avannut neljä ketjua takapyörästä, kutsuen sitä takarattaaksi. Vihjailee asiaan liittyvän laittomuuksia Jussin puolelta. Sanailee omia versioitaan kirjoituksista ja neuvonantajan ominaisuudessa horisee poliittisia mielipiteitään luettuaan jotakin IltaSanomista. On se aika rakastunut Halla-ahoon, aina herhiläisenä pyörimässä aiheen ympärillä. Yksinäinen kun on, ei perhettä ja punkkupullon voimalla availee ketjuja. Kirjoitusvirheitäkin pukkaa tuttuun tapaansa.
Vapunviettoahan sekin on, tavallaan.
Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo kertoo Keskisuomalaisen haastattelussa puolueen päättäneen, ettei sen puheenjohtajisto enää tee minkäänlaista kaupallista yhteistyötä.
Ohisalo sanoo haastattelussa myös, että vihreät esittää muille puolueille yhteistä ohjeistusta politiikkojen kaupallisesta yhteistyöstä.
Poliitikkojen toiminnasta syntyi viime kuussa keskustelua kun ilmeni, että vihreiden varapuheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Fatim Diarra oli pyytänyt Helkamalta käyttöönsä sähköpyörää, tarjoten vastineeksi julkaisuja sosiaalisessa mediassa pyörän käytöstä. Diarra maksoi kohun noustua pyöränsä itse.
Mediatietojen mukaan pyörän hinta oli yli 3 000 euroa.
ote mtv uutiset
Liian terävä sarkasmi ahdistaa, joten poistot viuhuu,
ahmedsakas
Rautalangasta vääntäenkö se pitää esittää?
Takaratas ja takavanne
https://www.fillarikellari.fi/media/catalog/product/cache/1/small_image/250x/9df78eab33525d08d6e5fb8d27136e95/6/0/60110.jpg_14.jpg
https://www.suomenurheilupyora.fi/images/products/shimano-nexus-takaratas-16t-18t-19t-20t-21t-22t_orig.jpg
Mitä aloittaja hössöttää oikein?
helkama sillä
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006631150.html
missä islam siellä ongelma?
https://yle.fi/uutiset/3-11538605?origin=rss
tuolta sakkia suomeen?
juu vihree
sipilää
Ja helkama tukee sitä. En varmana osta Helkamaa.
kysykää lii anterssonilta
"Ratas on ratas..."
Tätähän minä olen tulkuttanut. Nytkä vasta se meni perille?
- Jalgaratas vaan vingu ku meiän Eino sotki Sortavalaa (karjalaisia tarinoita, osa 12).
Putkonen , se kelmien kelmi, oli keksinyt oivan tempun päästä julkisuuteen. Jussiparka vaan ei hennonut potkia omaa takaratastaan ja näin tämä sotku sitten pääsi kehittymään.
Nauretaan taas. ;)
Olet sinä aikamoinen valehtelija. Kateissa ei ole ratas vaan takapyörä.
Takaratas on vain takavanteeseen kuuluva osa. Mitä tulee sanaan jalgaratas, se ei ole karjalaista alkuperää.
Virossa tunnettu Jalgratas.
https://fi.wiktionary.org/wiki/jalgratas
Miksi keksit jatkuvasti omia tarinoitasi?
Lopetahan jo se lässytys ja herjaaminen. Solvauksesi täyttää rikoksen tunnusmerkit.
"tulkuttanut"
Nauretaan yhdessä.
https://urbaanisanakirja.com/word/tulkuttaa/
tulkuttaa - väittää vastaan, jankuttaa.
Nauretaan vaan.
Fatiman helkama ja husun taksi
hesan punavihreet kommunistit sanoo Soini blogissaan-ylistää Halla-Ahoa
hjallis helkamaa
kuimkas fatiman ja hajööiksen e helkamat-kestääkö ratas
helkamallah vihreet kuulat
vihtuilu ja usuttaminen
Jalgratas lienee Viron kieltä.
käyttänee seijaah huumeita?
Tuossa jankkaajalle polkupyöräfaktaa.
http://www.polkupyoraily.net/wiki/Polkupyörän_rakenne
Tollerot yrittävät kiemurella irti ikävästä aiheesta vääntämällä keskustelua polkupyörän osien nimityksiin. Kyllä minä uskon, että te osaatte nimetä polkupyörän osia. Minulla on kuitenkin auto, joten en ole niin kiinnostunut ko. aiheesta.
Jussilla nyt kuitenkin oli se takaratas rikki ja potkittu ihan vituralleen, kuten kuvasta itsekin näette. Ei kannata kiistää sellaista, minkä jokainen näkee omin silmin ja selvästi valokuvasta.
Korjaataan samalla tuo vahingossa antamani virheellinen tieto.
- Jalgratta vaan sõidab, kui Eino sõitis Pärnusse.( virolaisia tarinoita, osa 12).
Pösölläkö sitten ajelet. Kuule, älä kiemurtele irti siitä että et osaa osien nimiä. Toiseksi, lopettaisit valehtelun. Turhaan mustamaalaat ihmisiä ja se osa oli takavanne / takapyörä.
Ikävä aihe on se, että väität omiasi, joten itsehän koetat kiemurrella.
"Tollerot yrittävät kiemurella irti ikävästä aiheesta vääntämällä keskustelua polkupyörän osien nimityksiin"
Eikö Moktar ymmärrä, ettei toista saa haukkua ja kehitellä omia tarinoitaan solvauksiensa pönkittämiseksi?
Auto, sinullako??
Nauretaan yhdessä.
Nauretaan vaan. ;)
Haluatko joskus tulla ajelulle? Voitaisiin käydä vaikka yhdessä kaupassa, niin sinun ei aina tarvitse raahata sitä painavaa kauppakassia polkupyörän tarakalla. Takarattaastakin pinnat löystyy, jos aina on raskas kuorma tarakalla.
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/joensuu_uusia_vangitsemisia_22_8_2020_parrutiella_tapahtuneessa_ampumavalikohtauksessa_93093?language=fi
miehiä on nyt maa täynnä
kiitos sipilä ja raija
Kylläpä ottaa Moktarilla edelleen koville tuo rduskuntavaalitulos.
Jussi valittiin suomen suosituimmaksi poliitikoksi ennätystuloksella. Halla-aho vaalien äänikuningas ja ohitti Sauli Niinistön aikaisemman ennätyksen Helsingin vaalipiirissä.
Kannattaisi Moktarinkin vaan myöntää tosiasiat ja nostaa Jussille hattua hienosta vaalituloksesta, eikä jatkuvasti itkeä täällä omaa huonouttaan.
Kyllä sinä toki kateellinen saat olla, mutta kyllä siinäkin joku roti pitää olla.
https://yle.fi/uutiset/3-10738488
Kyllä totuus vaan on se, että sinä olet Jussiin verrattuna aika mitätön
Jokohan nämä polkupyörätohtorit uskovat, että polkupyörässä on eturatas ja takaratas.
Omituisia jankuttajia. ;)
Olet ollut väärässä.. Takarattaassa ja eturattaassa on hampaat. Ei löystyviä pinnoja..
Mikään takaratas ei ole ollut rikki.
Miksi jankutat?
Korjataan termiä lenkistä linkiksi. Ketjujen linkit siis.
Hampaat suussa? Sinullako?
Nauretaan yhdessä.
Asiatietoa aiheesta ja aihettta sivuten.
https://rtech.fi/rtech/tuotteet/pyoran-osat-ja-komponentit/voimansiirto/ketjut/
Polkupyörän takarattaassa on hampaat. Ne ketjujen linkit vastaavat niihin.
https://www.veloshop.fi/fi/miche-takaratas-1-8-ja-3-32.html
Ominaisuudet:
Materiaali: Opaque chrome-plated steel
Ketjun koko: 1/8" tai 3/32"
Hampaita: 15T, 16T, 17T, 18T
Ylläpito voisi selittää miksi yllä oleva kommentti oli joutunut poiston uhriksi?
On se oudohkoa, että aloituksen kaltainen epäasiattomuuksia sisältävä herjaus saa jäädä palstalle, siihen vastattu ja aiheeseen liittyvä kommentti kokee niksuttelukohtalon.
Linkeistä löytää kuvat ja sanoilla selitetyt faktat. Ei ole oikein että vääristellään tietoa ja mielensä mukaan poistatellaan muiden kommentteja vain siksi ettei niistä tykätä.
Ne kun eivät ole asiattomia tai herjaavia kuten aloitus.
Moktar koettaa pitää ketjua yllä keksimällä aina uudelleen ja uudelleen saivarteltavaa.
Jopa takapyörä muuttuu takarattaaksi käsittelyssään. Tarkoitushan onkin vain ja ainoastaan trollata saadakseen huomiota. Kun ei muutoin tule noteeratuksi palstan ulkopuolella.
Art of trolling.
Tuolla on oikea paikka keskustella aiheesta. Asiantuntijoita lienee linjalla kertomassa tietämättömälle polkupyörän eri osien merkityksistä.
https://keskustelu.suomi24.fi/urheilu-ja-kuntoilu/pyoraily
Tuo on hyvä viite. Jussin takaratas oli potkittu vituralleen ja Putkosta on syytä epäillä. Tämä olikin ainoa asia, joka tällä palstalla täytyy käsitellä. Tekniset yksityiskohdat saatte ratkoa pyöräily-palstalla. ;)
Älykkäin ketju ehkä koskaan tällä palstallla.
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
https://www.iltalehti.fi/digi/a/2014091918676898
Kyllä Iltalehti niksuttelijan motiivit tunnistaa.
Voisin kuvitella, että ihmisillä on kovin hauskaa joskus 50 vuoden päästä lukea näitä kirjoituksia. Saa hyvän kuvan historian tutkijatkin siitä, mitä ihmiset ajatteli asioista vuonna 2019.
Nauraa joko räkäsesti, tai sitten itkee karvaasti.
Riippuu vähän siitä tuhoutuuko Suomi, vai selviääkö Suomi tästäamamujen invaasiosta.
MetusalemGubta kirjoittaa silloin 120-vuotiaana toruvan maratonketjun aloittaen : " Älkääpä pojat taas öyhöttäkö päät punaisina..." voipuneena ja kaikkensa antaaneena agendansa alttarille.
Jep, mutta tosin sujuvalla arabian kielellä ja jossain ghetossa seksiorjana.
Muistaa vielä lisätä vinoillen tyyliin : Vai että ihan "antaaneena"?
Jonka jälkeen tekee tusinan verran näppäilylapsuksia, mutta mitäpä niistä höpöttämään. Tabin vika.
Sarcasm on/off
On todellakin kutkuttavaa ajatella, mitä puolueeton historiankirjoitus pohtii vuonna 2069 Jussin vituralleen potkitusta takarattaasta. Nykiikö dosentin suupieltä hymy, kun hän teoretisoi sitä, piilottiko Putkonen pyörän takarattaan puoluetoimiston pöydän alle vai oliko asialla peräti puoluesihteeri Slunga-Poutsalo. Ja miksi Putkosen näpit olivat mustana rasvasta vappuna 2019?
Nauretaan taas. ;)
Mikä ihmeen puolueeton historiankirjoitus?
Semmosta olekaan,
Ja kuka täällä muka puolueeton edes olisi?
Pahoja persuja, sinä ja tuo teini Ratt täällä vaan on.
Usko nyt että takaratasta ei oltu potkittu vinoon.
Saitko vappuna paljonkin osumaa kompuroiden jurrissa kun noin sekavia jankkaat?
Karvahattu on huono kypäränä.
Puolueeton historiankirjoitus on lähihistoriaamme käsittävä tutkimus tai katsaus, jota ei ole ollut kirjoittamassa persu tai muuten vain vinksahtanut historijoitsija. Esimerkiksi Teemu Keskisarja kelpaa hyvin.
"Minä olen kertonut, että takaratas oli potkittu vituralleen ts. joka suuntaan solmulle."
Ei mitään takaratasta ole potkittu.
Takapyörä/ takavanne on.
Totta kai pyörä korjata pitää jos hengenheimolaisesi veivät vanteen ja jättivät omansa tilalle.
Koeta nyt oppia edes osien oikeat nimet kirjoitustaidottomuudestasi huolimatta.
On siinä harvinaisen jääräpäinen jankkaaja.
https://www.tuontitukku.fi/tuote/takahammasratas-41h-420-jako-takaratas-ketjuratas-41h-kiinnitys-4x92mm/6419773716423/
Eikö vieläkään mene jakeluun? Kauanko aiot jatkaa lapsellista vänkäämistä asian suhteen samalla niksutellen suu hymyyn vedettynä?
Joku paha tragedia sillä täytyy takana olla.
Eihän kukaan voi olla tuollainen muuten vaan.
Vanteessa ne pinnat on. Miten sekaisin voit oikein olla?
http://www.yksivaihde.net/site/foorumi/topic.php?id=958
Taitaa olla omasta päärattaastasi muutama hammas katkennut todellakin.
Ehkä teillä mummonsa kera asuvilla on vanne saavissa, muut tyytyvät tuttuun Orthexiin.
Faktahan on se, että jankkaat kiusataksesi ja narsistisena luonteena et myönnä olevasi väärässä.
"Saavissa on vanne ja sinun päähäsikin tarvittaisiin vanne, jotta et räjäyttäisi naattiasi turhalla öyhötyksellä. Vanteessa ei ole pinnoja niin kuin rattaassa, koeta jo ymmärtää."
Vai sellaista.
Melko sakeaa huttua.
Ajatella? Sinäkö?
Nauretaan yhdessä.
Heh, ymmärrän hyvin miksi tykkäät Teemu Keskisarjasta.
Hänen väitöskirjansa käsitteli eläimiinsekaantumista 1700-luvun Suomessa, joten aihehan lienee hyvinkin lämmin ja läheinen itsellesi?
"Helsingin Sanomien mukaan kuvassa pyörän vieressä ollut takarengas ei kuitenkaan vaikuttaisi olevan Halla-ahon pyörästä.
Halla-aho tarkistaa asian Helsingin Sanomien yhteydenoton jälkeen ja toteaa lehdelle, ettei kuvan rengas ole hänen pyörästään.
Hän kertoo lehdelle ihmettelevänsä, miksi vain hänen pyörästään vietiin takarengas. Muihin samassa telineessä oleviin pyöriin ei kuulemma oltu koskettu.
Halla-aho kertoo olettaneensa, että rengas on hänen pyörästään, kun se oli jätetty hänen pyöräänsä vasten ja pyörästä puuttui takarengas."
Lähdeviite:
Demokraatti 28.3.2019 13:25 Päivitetty: 28.3.2019 13:34
Nyt jo olisi korkea aika lopettaa tuo asiasta jankkaaminen.
"Halla-aho tarkistaa asian Helsingin Sanomien yhteydenoton jälkeen ja toteaa lehdelle, ettei kuvan rengas ole hänen pyörästään."
Näinhän siinä yleensä käy. Kun käryää valheesta, joutuu muuttamaan tarinaansa ja kohta onkin kaulaansa myöten suossa.
Kannattaisi varmaankin tunnustaa miehekkäästi totuus, niinhän se teki Husseinkin. ;)
Niin, se rengas oli jätetty siihen ilmeisesti anastajan toimesta.
Turhaan selittelet rattaasta ja pinnoista tietämättä asiasta mitään. Salaliittoteoriasi saa palkinnokseen foliohatun.
Sinä väität muiden valehtelevan ja itse suollat palstan puppua täyteen, kuten tänäänkin.
Tunnusta nyt ihan kiltisti olleesi väärässä.
Vappu män hyvästi. Työmies Putkonen ei raiskannut ketään.
Entä itse?
Näinhän+siinä+yleensä+käy.+Kun+käryää+valheesta,+joutuu+muuttamaan+tarinaansa+ja+kohta+onkin+kaulaansa+myöten+suossa.++-++tuo+koskee+itseäsi+100%
SUOMENKANSA puhu!nytkö se PUHE onkin .....et ÄÄNESTÄJÄ ei sitten MIELIPIDETTÄÄN sanonutkaan????ET JYRÄTÄÄN YLI vähäjärkiset?neuvostoliittokko tää maa onkin??no täähä tiedetään-MUTTA MITÄ MAAILMA suomen demokratiasta AJATTELEE!!!!!HEHEHEH
Ajankohtaista asiatietoa ajatteleville ihmisille
https://www.youtube.com/watch?v=kyDDFi3NkEM
Juu ;)
https://www.youtube.com/watch?v=wEXh1o68I6o
Ja eikun niksuttelemaan.
Suomen demokratia tänään = Kaikenmaailman valehtelevat rasisti-ulkomaanpellet tulevat päättämään meidän puolestamme! Herrajumala!
Suomen demokratia tänään=Vaalivirheet eli ei anneta äänestää vaikka on jo vaalihuoneessa! Herrajumala!
Espoon talous on kuralla. Miksi? Tyhmät johtajat!!
Rakennetaan kallis metro maan alle, vettäkin jo tippuu katosta.
Rakennetaan taloja matuille, jotka elävät Kela-luukun kautta!
Täyttä hulluutta!
Jos arvostelet, olet RASISTI!!!
Kuplassa elävät heräävät ehkä vasta silloin kun on liian myöhäistä!
Hyvin olet kopioinut wikiä ja kaikessa yksinkertaisuudessasi vain vahvistat sitä, että ratas on mitä mainion nimitys sille Halla-ahon omistamalle polkupyörän osalle, joka oli mystisellä tavalla joutunut piiloon Putkosen pöydän alle.
Aikanaan sitten tihutyön tekijä voi kuolinvuoteellaan kähistä, että minä sen irroitin ja piilotin puoluetoimiston pöydän alle, kun pihi-Jussi ei hyväksynyt sitä, että ihan terve takaratas potkittaisiin pilalle. Herättääkö tämä tunnustus sitten kohua, jää nähtäväksi.
Pääasia on, että me tiedämme nyt totuuden. ;)
PS. Keskustelu on päättynyt. Ei tarvitse enää vastata. ;)
Ei trollille periksi anneta vaikka harhaisena koettaakin keksiä mitä ihmeellisimpiä perusteluja faktaa vastaan. Jussin pyöräasiassa ei ole tapahtunut mitään rikollista Putkosen ja Halla-ahon tekemänä. Sinä sen sijaan jaksat herjata. Voi voi.
"Hyvin olet kopioinut wikiä "
Kun ei asia tunnu selviävän itsellesi, niin onhan se hienoa koettaa saada ihminen ymmärtämään
helpoimmalla tavalla asian oikea laita. Ei ymmärtänyt vaan jankkaa keksien lisää omia juttujaan.
Rataspsykoosi on vahva. Eipä tuollaisen juttuja kannata palstalla ottaa todesta, mikä tuli todistettua.
"Jussin pyöräasiassa ei ole tapahtunut mitään rikollista Putkosen ja Halla-ahon tekemänä. "
Voi hyvä veli, enhän minä rikoksesta ole puhunut sanaakaan.
Omistaja saa potkia oman pyöränsä takaratasta tai laillisesti hankkimaansa irrallista takaratasta ihan miten haluaa. Omistaja voi myös pyytää naapurin työmiestä potkimaan takaratasta, jos hän on itse liian hentoinen aiheuttaakseen tarvittavaa vahinkoa. Omistaja voi myös itse piilottaa pyöränsä takarattaan kaivoon, pöydän alle tai muuhun hyväksi katsomaansa paikkaa tai pyytämään naapurin työmiestä tekemään sama.
Lopuksi vielä se kaikkein tärkein seikka. Omistaja voi vallan vapaasti kertoa lehdistölle ufojuttuja pyöränsä vaurioista. Tämähän on vapaa maa ja kantasuomalaiset ovat omin käsin ansainneet sananvapautensa kieltäytymällä tarmokkaasti asepalveluksesta ja muusta isänmaan hyväksi tehtävistä ponnisteluista.
PS. Keskustelu on päättynyt. Ei tarvitse enää vastata. ;)
Se ei ole takaratas.
Tokihan sinä saat käyttää omia sanojasi, jos se tekee sinut onnelliseksi.
Ei kiistellä turhaan asiasta. Minä kerroin takarattaasta ja sinä saat puhua vaikka tynnyrin vanteesta. ;)
Myös erittäin sivistymätön tyhjänpuhuja.
Moktar ei ole sivistynyt. Pahanilkinen pojankloppi vain.
Jos ei erota takapyörän ja rattaan eroavaisuutta, ei myöskään ymmärrä maahanmuutosta yhtään mitään. Sellainen on karvahattuaan kantava häirikkö ilman ystäviä.
On kovin helppoa huudella kollektiivisia syytöksiä karvahattuinen kalapuikkoviiksipää punaisena. Kokonaan toinen asia on sitten esittää faktat. ;)
Ja niitähän ei PimpulaAavikonVuoristonMaailmanMatti-Moktarlta löydy koskaan.
Putkosen käsitys poksahtavista lepakoista kertoo kaiken.
Älkääpä nyt pojat noin kiivastuko. Suomen kauniissa kielessä on paljon myös synonyymejä. Ehkä sitä Jussin pyörän takaratas voidaan kutsua toisillakin nimillä.
Pääasia kuitenkin on, että se kadonnut takaratas on taas löytynyt, pyörä on kunnossa ja Jussi pääsee taas sotkemaan.
On se rimpula. ;)
Turhaan selität. Et vain osaa.
Et edes kirjoittaa. Husuterveiset.
Tao tao PERSUNAULA ei vain vedä
Tähän on hyvä lopettaa - hersyävää naurua tovi.
Aikasi kuluukin itseksesi nauramiseen ja tylsistymiseen.
Hyvä että ymmärrät lopettaa jo.
Itse keksittyä sanaasi "hersyävää" ei ole yleisessä käytössä. Sana on oikeassa muodossaan "hersyvää".
Opettele perusteet ennen kirjoittelua.
Sanavarastosi on kovin kapea. Kannattaisi sinunkin lukea laajasti kaunokirjallisuutta, niin sinäkin oppisit kaunista kieltämme. ;)
Miksi noudattaa äidinkieltämme taitamattoman neuvoa? Mitä tulee kauniin kielemme opiskeluun, siihen ainoastaan sinun kannattaisi panostaa. Muut kyllä pärjäävät.
Onhan se noloa ettet osaa. Pahoitteluni siitä.
Ethän ole itsekään oppinut noilla keinoilla. Kvg.
Oman slangisi vain.
Höpö höpö taas.
https://www.suomisanakirja.fi/hersyä
hersyä
verbi
Pursuta, pulputa, herua, tihkua. Varsinkin kuvakielessä, kuvallisesti, kielikuva:
Esimerkiksi: Hersyvä nauru. Hersyvää huumoria.
Lähde: suomisanakirja
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7473eca8-1c00-4d2c-9770-56c68a3f620c
valmista tekstiä on mediat pullollaan-tarviiko omaa persoonaa tuoda esiin kun siinä ei kehumista ole
AP:n pikkurataan on isoratas murskannut vuosia sitten :)
Tämä on ehkä älykkäin maahanmuuttoon "liittyvä" aloitus ikinä tällä palstalla.
Onko Jussi sulle joku pääpiru, vai mikä, kun pitää niin kovasti hänestä jatkuvasti täällä kohkata?
Sulle pitäs olla ihan oma Jussi-palsta.
Se toimittaa nuppilassa omakustannelehteä "Syntiset Persut".
Levikki ei ole kovin suuri, menekki on kuitenkin totaalinen vessapaperina, josta on aina pulaa.
Erikoisluvalla on saanut pääsyn internetin ihmeisiin, pienellä kuukausimaksulla käyttö rajoittuu
8:30 - 22:00 väliseksi ajaksi. Valot sammutetaan osastolta silloin.
Oudosti tarjoaa lukemista huonetoverilleen itse pyyhkimällään hengentuotteellaan.
Onhan hän ScatMan.
https://www.talouselama.fi/uutiset/te/dd09f28a-5a53-41b4-abc1-64d0457a2eb8?ref=ampparit:4b62
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/f6f149be-db2e-4364-b6be-fe0dca0d4795?ref=ampparit:91c6
PS käsittääkseni kannattaa EU. Asiat vaan muuttuu EU sisällä eli vääristäviä uutisia on.Keskusta taas on tuhon tiellä maahanmuutossa mielestäni
uunonappi
Kerro pois miksi yhdistit aikanaan Mustin maahanmuuttoon?
Veikkaan että tuo profiilikuva tuo tuhansia ääniä ps puolueelle
kiitos
Mistähän sinä taas horiset?
sinä?
elätkö somessa 24h?
moderaattoreilla on omia jutun pyörittäjiä
eli saadaan mainokset näkyviin kun hämmennetään-onko sellaista oikeasti?
Eihän moktaarin naamassakaan ole mitään järkeä tälläisella palstalla
"elätkö somessa 24h?"
Elän totuudessa.
Viherpunatotuudessa ei näe nenäänsä pidemmälle.
Muista ottaa lääkkeesi ajallaan.
Tuollaisella määrällä irtonikkejä kuin olet käyttänyt, ei totuus varsinkaan ole pysyvä olomuoto.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/fd2b23b7-f0a8-4f76-86f9-1774cbe2d465
taitaa moktarin jutut kasvattaa ps suosiota-kiitos
Ja halventaako profiilikuva maahanmuuttajia?
ainakin rasistisesti provosoi
Jopa nyt taas sinun piti kaataa sontarattaasi siistille tielle.
Onhan nyt vallan merkillistä, että anonyymi, puskassa kyyristelevä irtonikki saarnaa oikeista henkilötiedoista. Minun nikissäni on reilusti kuva ja nimi. Loput tiedot ovatkin palstan ylläpidon saatavilla.
Eihän se ole minun syyni, että stalkkaamalla nikkini tietoja et pääse yhtään eteenpäin. Mutta raivopäisesti sinä ainakin yrität, kiitos siitä veli. ;)
"...sininen nikki ole laadun ja asiallisen keskustelun tae...". Minä kuitenkin vastaan nimellä, kuvalla ja ylläpidon hallussa olevilla yhteystiedoilla omista kirjoituksistani. Millä sinä vastaat, puskassa piilotteva anonyymi nikki? ;)
ai tarkistaako suomi 24 jopa henkilötiedot-tehokkaampi kuin poliisi?
oikeinko pankkitunnukset annoit moderaattorille?
Kuva tosiaan näköisesi?
anna kaikki kestää
Ahaa, taisi osua arkaan paikkaan.
Nimimerkkisi on keksitty ja kuva nimimerkille repäisty jostakin. Kuva ei vastaa oikeata henkilöä, eikä nimimerkin tapaista nimeä Suomessa edes ole olemassa. Yhteystiedot prepaid-liittymä ja henkilötiedot keksitty. Miten voi kukaan väittää että tuo on parempi tai ylevämpi yhdistelmä kuin anonyymi irtonikki, mikä tuo periaatteessa onkin. En todellakaan usko sinun antaneen oikeita henkilötietojasi rekisteröitymistilanteessa. Mielipiteeni on tämä.
"Mielipiteeni on tämä."
Varas uskoo, että kaikki hänen kanssaihmisensä ovat varkaita. ;)
Ikä näkyy, mutta harva meistä nuortuu vuosien karttuessa. ;)
Jos nyt jostakin syystä Jussi haluaa sinut käräjille loukauksistasi, luuletko että sinut sinut kukaan tavoittaa oikena henkilönä? Epäilen sitä suuresti. Kuten on Valuuttakauppiaskin toisena rekattuna nikkinäsi, ei ole uskottavaa että olet silläkään i antanut samat henkilötiedot rekatessasi.
Et edes niitä keksittyjä. Voi sentään.
Oikeana henkilönä siis. Tiedäthän mitä se tarkoittaa, ei keksittyä henkilöä.
Ei ole itsestäsi otettu kuva.
Alle 60- vuotias olet omien kirjoituksiesi pohjalta, se mainittakoon.
Jos Jussi haluaa ottaa minuun yhteyttä, hän varmaankin osaa kirjoittaa tänne, että ota Moktar yhteyttä. Silleen se onnistuu aivan varmasti. ;)
Aika on armoton:
- Meil' ukkoina jo syntyy sylilapset ja nuori mies on hautaan valmis jo.
Tuo on se sama sananparsi jota olet jo vuosikymmenen käyttänyt. Kuvaa itseäsi täysin.
On kuitenkin hyvä tietää että palstalla on ainakin yksi, joka kirjoituksiensa mukaan on rehellinen
ja omalla kuvallaan ja nimellä, sekä vastaa täysin omista kirjoituksistaan tarpeen vaatiessa.
Se on tärkein pointti tietää. Kiitos.
Eiköhän se yhteydenotto tule ihan viralliselta puolelta jos niin käy. Sitä varten meillä on luotettava viranomainen. Turha odotella muuta vaikka fani olisikin.
Itsehän siinä höpisit, että Jussi haluaa sitä taikka tätä. Minä yritän vain olla ystävällinen ja neuvoa, miten minuun saa parhaiten yhteyden. ;)
"....sekä vastaa täysin omista kirjoituksistaan..."
Taisi olla anonyymille kantasuomalaiselle yllättävä asia, että joku ylipäätään vastaa omista puheistaan. ;)
Etkö itse ole kantasuomalainen?
Siinäkö syy kirjoitteluusi?
Kirjoituksia nuo ovat, ei puheita.
Jään mielenkiinnolla odottamaan. Luulisi kiinnostavan muitakin.
Turhaan koetat neuvoa.
Höpinsemisestä olen kanssasi täysin eri mieltä.
Höpisemisestä siis. Ehdinkö korjata iloksesi?
Mutta toimiiko tuo antipersuna kun jauhattaa asioita?
Mustin mietteitä oli talvella-miksi musti?
Oletko itse sitten ulkosuomalainen kun noin kovasti painotat kantasuomalaista?
LAPSIPORNOILIJAMOKTAR NIKSUTTELEE....kiirettäpitääääääääääää!
onko moktar antipersu?
annetaan vaan pitää provosoivaa profiilikuvaa?
no ääniä peruille taas oli mikä oli
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0f24786b-9927-4109-addf-575e6abbc260
oikeistohallitus kunnostautui
ihana kotihoito buumi. kohta lasketaan niin puolet kalliimpaa kuin laitoshoito
menikö rahat ja median huomio 2015 maahanmuuttoon?
Taitava Sipilä ja Orpo
Kun homma ajutuu siihen että ainoastaan rekisteröityneiden on mahdollista keskustella palstalla,
tulee jollekin todella ankea mieli. Tuskin tarvitsee mainita esimerkkiä.
Toisaalta täytyy olla onnellinen, jää se anonyymeihin kohdistunut kiusaaminen pois,
saavat sitten olla arvon trollaajat tukkanuottasilla sinisten nikkiensä kesken.
Hyvä. Olemme siis yhtä mieltä siitä, että avaaja on loukannut ja herjannut asiattomasti ketjullaan nimeämiä henkilöitä. Muulla tyrkyttämällään misinformaatiollaan ei niin suurta merkitystä ole.
"....avaaja on loukannut ja herjannut..."
Eihän se ole sinun, anonyymin puskanikin asia päättää, olenko minä loukannut jotakin vai en. Ainakin tähän päivään saakka tällainen päätös on kuulunut asianomistajalle.
Sitten kyse on siitä, onko se loukkaus, jos minä hyvästä sydämestäni yritän neuvoa neuvotonta ja toivon hänelle vain hyvää. Kun Puolueveli sanoi Niinistölle, että panepas tuo raha takaisin taskuusi, Niinistö ei loukkaantunut vaan nöyrästi kiitti. Tässä samassa hengessä minä neuvon siinä, miten korjata vituralleen potkittu takaratas ja miten kertoa asiasta totuus lehdistölle.
Putkostakin yritän neuvoa, mutta se on kyllä niin monessa liemessä painekyllästetty työmies, ettei ihan pienillä neuvoilla parane.
Anonyymiä puskapelleä taas ei voi loukata. Jos luonnollista henkilöä kutsuu julkisesti pelleksi, ko. henkilöllä tulee vähintään olla sirkustaustaa, mielellään myös esiintymiskokemusta pellenä. Anonyymi puskapetteri on vaan nilkki pahinta lajia, hänellä ei ole kunniaa eikä häpyä. ;)
Sanaseppo on kuten Soinikin?
Miksi tulee Tervo mieleen?
Eikä loukkaa maahanmuuttajia kuva?
Lienee sitten tunnettu maahanmuuttaja myös kirjoittaja?
Me ollaankin Moktalle "maahanmuuton vääräuskoisia" joten hän haluaa käännyttää meidät. Mamu-uskovainen kun on. Vähän niinku vaikka nää kreationistit, ei nekään mitään faktoja koskaan hyväksy. Ne jatkaa sitä harhaista öyhötystään maailman tappiin saakka, niin kuin rakas Moktarimmekin.
Homman juju piileekin siinä ettei kukaan voi julistautua "arvokkaammaksi" kirjoittajaksi.
Ei ole ollenkaan todistettu rekisteröidyn kirjoittajan olevan taidokkaampi tai luotettavampi kuin
rekisteröimätön. Yhtä lailla sitä sinisen nimimerkin omaavakin osaa asioita väännellä tai jopa tahallaan valheellisin sanankääntein muokata mieleisekseen. Ainoastaan silloin ollaan samalla viivalla kun lähdetään etsimään loukkauksen tekijää, jos annnettujen yhteystietojen takaa ei löydykään jälkiä, kun tuuli on ne jo kauan aikaa sitten lakaissut pois.
Myös palstalla on eräällä henkilöllä massiivinen niksutteluhalu. Sen huomaa vallankin hyvin.
Se on vaan tekopyhä tuon rekisteröimisenkin suhteen. Kannatta rekisteröityä, että pystyy jälkikäteen poistamaan kaiken, mikä todistaa hänen olevan maahanmuuton suhteen pelkkä hyväuskoinen hölmö.
Minun kuvaniko? Miksi sen pitäisi jotakin loukata?
Enhän esiinny siveettömästi, en tee natsitervehdystä, kuten eräät pöljät eduskunnassa, en tee rivoja eleitä käsilläni, en esitä white power sormimerkkejä.
Ihme höpöttäjä. ;)
Sinun pitää hieman viilata määritelmääsi, pelkään. Jahka tässä ehdin, ajattelin kesän kunniaksi vaihtaa karvahattukuvan lierihattukuvaan. ;)
Sallittakoon pikainen korjaukseni niksuteltavaksi :
Valehtelijan tunnistaa sinisestä nikistä ja karvahattukuvasta. MOT.
Miten sinä nyt noin höpiset, höpönalle.
Vanha ei niksuta, vanha osaa kirjoittaa. ;)
Ainakin tässä keskustelussa olet osoittanut surkean kirjoitustaitosi.
Sinä et ole se viisas. Kilahtanut kylläkin.
154 viestiä on erinomainen tulos keskustelussa, jonka aiheena oli Jussin pyörän takaratas. Käsittelimme monipuolisesti sitä, kuka irroitti takarattaan, mihin se joutui, miksi Putkosen kädet olivat ketjurasvassa, kuka toi feikkitakarattaan tilalle ja potki sen vituralleen, miksi Jussi väitti väärää takaratasta kirkkain silmin omakseen ja näin syyllistyi julkiseen valehteluun.
Voisin sanoa, että käsittelimme aiheen perusteellisesti. Voimme yhdessä todeta, että pitää olla ennätyskelpoinen tollero, jos ei vieläkään ymmärrä asian todelllista laitaa. Niin selvät todisteet ovat.
Mielestäni tämä aihe oli tässä. Ennästyskelpoiset tollerot ovat edelleenkin eri mieltä, mutta pitäisikö ne jättää jo omaan arvoonsa? Mitä mieltä olette?
Joo, onneksi olkoon vaan, kun näinkin "hienon" aloituksen sait taas aikaiseksi.
Kyllä on ihminen, jolla on "missio" sitten turhamainen ja rasittava tapaus, Oot säkin sellanen "kreationisti" että oksat pois. Kaikki asiat käännetään tukemaan omia harhoja. Mikään ei niitä horjuta,
Näkikö sipilä maahanmuuttoharhoja?
Ei siitä irroitettu takarastasta. Skitsofreenikko ei ymmärrä pyörän ja rattaan eroa.
Paskahousumaisesti lällättelee omiaan syytellen muita kunnes itse joutuu syytettyjen penkille.
Ei siitä irroitettu takarastasta. Skitsofreenikko ei ymmärrä pyörän ja rattaan eroa.
Paskahousumaisesti lällättelee omiaan syytellen muita kunnes itse joutuu syytettyjen penkille.
- tunnistaakohan narsisti itsensä tuosta?
näätkö sipilää teslan ratissa?
Kiitos hyvästä avauksesta,, heh heh heh
"Ei siitä irroitettu takarastasta. "
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/dd7b6a7e-240a-4436-a103-ddffb4595199
En nyt viitsisi kinastella. Kuvassa on Jussin polkupyörä, josta puuttuu takaratas. Vieressä on sitten vituraksi potkittu irrallinen takaratas, josta myöhemmin paljastuu, että se ei ole Jussin oma takaratas.
Väitätkö sinä, että kuva valehtelee?
"Halla-ahon jakamassa valokuvassa näkyy valkoinen maastopyörä, jonka takarengas on irti ja vääntynyt mutkalle." Samasta artikkelista. Nyt lopetat sen asioiden vääntelyn, ei ole ratas lehtijutun mukaan, mikä on mutkalle vääntynyt. Joko nyt ymmärrät?
Muistamme myös, että kyseessä oli valheellinen uutinen. Monet uutisen yksityiskohdat olivatkin silkkaa soopaa.
Vituralleen potkittu takaratas ei ollutkaan Jussin takaratas, vaikka Jussi näin silmät kirkkaina väitti. Valheella kuitenkin oli lyhyet jäljet. ;)
Älä nyt aikuinen mies jaksa lätistä asiasta enää. On se ihme kun et omia linkkejäsikään usko.
Vai vielä valheellinen uutinen Iltalehdessä? Kyllä nyt viimeistään täytyy jo sanoa että ei ole asiat sulla kunnossa ollenkaan. Pahoitteluni.
"Muistamme myös, että kyseessä oli valheellinen uutinen. Monet uutisen yksityiskohdat olivatkin silkkaa soopaa. "
Miten se lääkitys, jäikö tänäänkin ottamatta?
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/ulkomaalaistaustaiset-miehet-ovat-yliedustettuina-seksuaalirikostilastoissa-tutkijat-eivat-osaa-sanoa-miksi/?shared=1058983-e77c3723-500
moktarin mukaan hyötyä suomelle maahanmuutosta
nostat hyvin PS asiaa esille
Pysyppäs kiltisti avauksen aiheessa. Tässä etsitään Jussin kadonnutta takaratasta. ;)
Kohta+yli+20%+kansalaisista+on+löytänyt+rattaan
Kuulema Jussin pyörässä on taas alkuperäinen ratas!
Tuossa jouluaattona esiteltiin irakilaista strippaajahomoa televisiossa!
eikö ole aika sikamaista kristityn juhlan aikaan?
kuka sen ohjelman loi ja toi?
Olikos se Sipilän keskustalainen ylen johdossa?
keltainen kravatti ja taskuliina
mitä merkitsee?
https://yle.fi/uutiset/3-10783907?origin=rss
pitääkö turkki ja italia rajansa kiinni?
Yllättäen Jussin pyörässä on vanha takaratas aivan ehjänä!
mikä sitä kannattaa?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006107999.html?ref=rss
Ja PS nousee nuorten voimin lisää-osaa myös arabiaa
ps kannatuksen nostaja no 1
Ei voi tunnustaa maahanmuutosta olevan hyötyä ennen kuin se on tapahtunut. Edut miinus haitat, lopputulos ei ole pitkään aikaan todettavissa, mutta kielteinen suunta on selvästi nähtävissä jo nyt. Kaikenmaailman kuppaset voi horinoida niitä näitä, vastuupoliitikko ei.
Kyse on paljon enemmän kuin etnisestä nationalismista. Kyse on huolesta oman maan sisäisestä turvallisuudesta islamistisen muuttoliikkeen myllerryksessä. Kyse on oman itsemääräämisoikeuden säilyttämisestä,suvereniteetistä. Kyse on vallan keskittämisestä brysseliin,kyse on liittovaltiokehityksen jatkamisen vastustamisesta ja lisävelvoitteiden välttämisestä. Kyse on sen periaatteen puolustamisesta minkä tähden veteraanit tätä maata aikoinaan puolustivat. Itsenäisen maan arvostamisesta.
https://www.verkkouutiset.fi/juhana-vartiainen-tama-vastakkainasettelu-voi-yhdistaa-eurooppaa/
yläteksti saman jutun kommentti
https://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/3/505711/db39f27707
otamma oluet ja venäjä vastassa kohta
monelta sunnuntaina suomi pelaa?
21:15
onko mamuja joukkueessa?
https://demokraatti.fi/unkarissa-oikeistopopulistinen-fidesz-jatti-muut-puoluee-taakseen-orban-vei-puolueensa-selvaan-vaalivoiton/
moitti tuo herra Sipilän maahanmuutto politiikkaa.
PS seuraavissa ek vaaleissa sama kannatus-Jussi myhäilee kun vihreät huutaa lisää maahanmuuttajia ja kansa kiukkuaa. Keskusta on jo lyöty joka rintamalla
unkarin moktaari missä
Entä Halla-ahon vuoden 2015 maahanmuutto-ohjelmaa hallitukselle?
https://yle.fi/uutiset/3-10797274
Sipilän neliveto ratas menee lujaa pienpuoluetta kohti
Kaisanlahti kertoi Lapin radiossa samoja tunnelmia keskustasta
Eilen EU-vaali-iltana telkussa näkyi pätkä kuinka Jussukka ajeli pyörällä pihaan ja vieläpä batmanlasit päässä. Kylläpä näytti coolilta, ihan nauratti katsella.
Pyörä on kunnossa, Vihreät saivat vaalivoiton ja maassa rauha. Kelpaa sitä ujommankin sotkea fillarilla, vallankin kun on takaratas taas paikalla. ;))
Eihän meidän Jussukkaa vaan panna saarelle? Kyllä se minulle muuten sopisi, mutta siellä on niin kovin vähän pyöräilyteitä. ;)
Mitäs jussi on tehnyt-entä musti?
raskas pyörä pyörii ja EU muuttuu
PSEU
"...raskas pyörä pyörii..."
Mitä? Onko Jussin takarattaasta laskettu ilmat pihalle vai sotkeeko Jussi vallan takarattaattomalla pyörällä? ;)
Entäpä miksi kutsuisit tyyppiä, joka pöllii oman pyöränsä takarattaan? ;))
Heh, ei ainoastaan tunnu siltä.
On sitä.
Entäpä miksi kutsuisit tyyppiä, joka pöllii oman pyöränsä takarattaan? ;))
Dysleksiaansa häpeäväksi papparaiseksi, joka harrastaa tarkoituksellista kiusantekoa ja postauksiensa määrän kasvattamista.
Kiusanaan hänellä on syndrome Munchausen by proxy.
Kielimiehiä kun on, ymmärtänee asian kyllä.
" ja muu palstatila jää asiakeskustelulle."
Nauretaan yhdessä. Itse olet saivarrellut ymmärtämättä mikä on pyörä ja mikä ratas.
Kyllä ne sinua auttavat, kunhan apua haet ongelmaasi, ammatti-ihmiset.
https://areena.yle.fi/1-4666744
kuinka kommentoit merkelin ja sipilän linjaa
ketkä kärsivät?
Vastaanpa välillä asiakysymykseen.
"kuinka kommentoit merkelin ja sipilän linjaa"
Talonpojan tappolinja. ;)
menikö maahanmuuttoon viljelijänkin tuet?
"menikö maahanmuuttoon viljelijänkin tuet?"
Miksi sinä sotket tuota maahanmuuttoasi joka paikkaan?
Merkel ja Sipilä toteuttavat yhdessä EU-vetoista maatalouspolitiikkaa, jossa Suomen maatalous ja erityisesti viljely pohjoisissa oloissa jäävät välillä unholaan. Jos menisimme kansainvälisen työnjaon mukaan, viljaa kannattaa tuottaa vain siellä, missä on laajat pellot, eikä pane halla tai pakkanen.
Kansallisen omavaraisuuden näkökulmasta Suomen viljelyspinta-alan ja erityisesti viljelijöiden määrän pieneneminen on erittäin huolestuttavaa. Vuosien varrella valtion leipäviljan varmuusvarastot ovat laskeneet puoleen siitä, mitä ne olivat ennen vuoden 2013 lakimuutosta.
On kovin lapsellista uskoa, että kaikki maailmanlaajuiset kriisit olisi jo eletty ja mitään uutta ei enää tule. Kun kriisi iskee, lakkaavat viljalaivat seilaamasta ja pakastettu naulanlihakin jää Argentiinaan. Silloin iskee Suomeen ensin nälkä ja sitten myös vilu.
Isänmaallisena kantasuomalaisena olen jo todennut: Tämä on talonpojan tappolinja. Näin sanoi myös Veikko vuosia sitten, mutta silloin perussuomalaiset olivatkin huolissaan oikeista asioista.
"Miksi sinä sotket tuota maahanmuuttoasi joka paikkaan?"
Jos et ole huomannut, palstan aiheena on maahanmuutto, ja sitä sen pitäisi ainostaan ollakin.
Ei politiikkaasi.
"Jos et ole huomannut, palstan aiheena on maahanmuutto...". Toki näin. Pysykäämme siis kaikki visusti aiheen parissa. Itse teen aina parhaani, että en kirjoittaisi aiheen sivusta.
Nyt kuitenkin itse kyselit Sipilän ja Merkelin poliittista agendaa ja minun mielipidettäni siihen. Kun kysyt, asiaan voinee myös vastata. Ei ole minun vikani, että maailmassa on paljon muitakin asioita kuin vain maahanmuutto. ;)
Heh, en kysellyt. Se oli tuo toinen Anonyymi. On totta, että teet parhaasi viedäksesi aina keskusteun sivuraiteilleen ja alat sontakuormaasi tyhjentämään palstalle politiikan muodossa.Palstan aihe on maahanmuutto, eikä politiikka parilla maahanmuuttoon viittaavalla sanalla ole sitä keskeisenä.
Painuisit sinne persupalstalle öykkäröimään täyspäiväisesti yksinäisyytesi aiheuttaman olotilasi parantamiseksi. Tosin riehuthan sielläkin onnesi kukkuloilla jo nyt. Hyi.
Mikä tässä nyt on niin kummallista? Varas on vienyt telineen luota yhden pyörän, jonka vääntynyt takapyörä on jäänyt paikan päälle. Halla-Ahon pyörästä hän on ottanut takarenkaan irti, mutta ei ole ehtinyt tai viitsinyt ottaa koko pyörää.
Törkeää maalittamista.
Valheet sen kuin lisääntyvät keksityssä tarinassasi.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tapio-nurmisen-kommentti-merkelin-hallitus-saattaa-kaatua-ja-suomen-eu-puheenjohtajuudesta-voi-tulla-painajainen-antti-rinteen-demaritovereiden-kahinoinnin-vuoksi/7434352#gs.fqw9j5
pantaa jalkaan ja demarit suossa ennen alkua.
oloittaja on PS kannattaja?
saa porua aikaan käänteisesti
"Sitähän se "oloittaja" taitaakin olla.
Voi lisäksi ilmoittaa, että tunnen syvää sympatiaa Jussia kohtaan. Minusta Jussukka on lutunen. Nytkin hän esiintyi ensin aurinkolasit päässä ja sitten lasit nuorekkaasti kaljulle päälaelle nostettuna. Siinä sitä sivari yrittää esittää katu-uskottavaa.
Voi sitä meidän nysveröä. ;)"
Törkyturvalta sikamaista tekstiä ja jälleen halveksimassa sivareita sekä haukkumassa ihmisiä ulkonäön perusteella. Intissä oli kovin kiusattu vehkeensä pienehkön koon vuoksi, nyt siksi haukkuu palstalla persuja.
No PS kannatus näköjään nousee kupan ansiosta myös
antaa räyhätä-jos onkin antipersu
porista tuli taas hyviä uutisia joidenki mielestä?
tässä muuta
https://www.satakunnankansa.fi/a/6cc52c1f-01f3-4d8b-bce5-9cb03e055a95
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/14657531-7ecb-4460-924c-0d4a62c5e493
saattaa mies olla oikeassa neuvomatta
Sarasvuokin kehui julkisesti Jussia viisaaksi
vaikka+tuo+profiilikuva+voi+masentaa+mamuja+niin+ratas+pyörii+19,7+%++vauhdilla
https://www.lapinkansa.fi/kotimaa/nakokulma-kriisikeskustan-kahden-koon-kisa-kulmunilla-tai-kaikkosella-on-armoton-tehtava-yrittaa-nostaa-puolueen-kannatus-3593342/
koska tunnustetaan oikea syy keskustan alamäkeen
tekemiseen on aina syy
maahanmuutto 2015 ollaan hiljaa?
https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/nakokulma-kriisikeskustan-kahden-koon-kisa-166321025/
uutiset antaa ymmärtää että Sipilä ei tykkää homoista
kovin kuitenki suvaitsi mamumiehiä suomeen 2015
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/eef5cb38-e971-4297-bc8e-bf5694aac4a1?ref=ampparit:42e4
PS työkalu suomelle?
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/284884-professori-yksi-asia-yhdistaa-vladimir-putinia-donald-trumpia-ja-euroopan
takaratas ja isoratas
moktar tykkää venäjästä vai usasta?
https://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/3/519566/e90d4c400f
demokratia voitti?
Maahanmuutolla hyötyä suomelle
määräaikaiset työpassit ja panta jalkaan
ei muslimeja ollenkaan edes töihin
ai pitääkö irakista rahdata joka vuosi 35000 miestä ns töihin?
raiskattu maa
"Taitaa se sinullakin takaratas viipottaa. ;)"
Kaada itsellesi vaan.
"Eihän tämä nyt ihan aiheeseen kuulu, mutta taisinpa tehdä pätevän avauksen: jo 261 kommenttia. ;)"
Huonotasoiseen avaukseen tulee taatusti kritisoivia kommentteja.
Pätevyyttähän tuolla valheiden värittämällä kertomuksella ei toteen näytetä.
Ei ihme. Kun ei osata, valehdellaan sikana.
Mokka Guban kaikki rattaat jumittavat pahasti.
Ihmeellistä Jussilla on taas ollut tuhottu takarengas ehjänä käytössä.
"Pölyn laskeuduttu "
Valehdella osaat, kirjoittaa et.
"tilanteen rahoituttua"
?
Heh heh. Voi sinua.
Taasko homasit kirjoitusvirheen? ;)))
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2705d5b6-a62e-45f3-8811-63a770b9446e
entäs vihreiden kuulien pyörät?
Italias on 4 miljuunaa laitonta, ei ookkaan ihme miten sinne rahamme työnnetään
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3e8e48f0-aecd-4a21-86ea-ec1252fcc0a4
saksan malliin?
Juu tässähän on ilmiselvästikin kysymys, joka viittaa villaikommunismiin ja kateuteen tuohon jaloon kulkuvälineeseen. Pyörä on se toinen ensimmäisistä keksinnöistä vivun jälkeen ja siitähän on lähtenyt teollinen kehityskin etenemään, tosin hitaasti, mutta kiihtynyt nykyisin niin merkittäväksi, että oikein politiikkojakin hirvittää, nimittäi tuo teollisuuden horjumaton valta-asema. Voidaan puhua, jopa suuremmasta vallankumouksesta, kuin, että, kun laki meni kumoon, mutta pyhähenki on pystyssä.
Pakolaiset, niistähän pääsee eroon, kun ei ota niitä vastaa, eikä haeta, väkisin jos tulevat, niin ampumalla ne sodassakin hävitetään. Kiinahan tosin tappoi kaikki valtaamiltaan alueilta.
Hei Kaikki Normaalit tämän PalstanKäyttäjät ja informaatio-osaajat !
Sovitaanko niin, että EIVASTATA ENÄÄ tämän palstan Ärsyttävimmän ja ToisTaitoisimman, eli ÄÄLIÖIMMÄN ulkopaikkakuntalaisen ja EISUOMALAISEN uskontonsa täysin hypoteettisiin, ilman mitään tieteellisistä, tai tutkittua tietoa perustuviin väittämiin, joita se ÄÄLIÖ latelee ja saa MEIDÄT SUOMALAISET ihan Raivon Partaalle ja vaan selityksen tarpeeseen, miten ASIAT ON !!!!!!!!!
Tehdään nyt niin, että Kukaan Normaali Suomalainen Mies ei enää vastaa kupan onkimielenasetuksiin, MILLÄ SE HAKEE VAAN AGRESSIOITA JA UUTTA NÄKYVYYTTÄ, sillä jos sille ÄÄLIÖLLE EI KUKAAN VASTAA, NIIN SE PASKA TUKEHTUU OMAAN NÄPPÄRYYTEENSÄ !!!!!! ; ))
T; minä
Miten noi kuppaa suomee noi karvasranteet rajanylitäjät ja röykimöisesti vielä
- koskas ryhytään toimiin
Mikä on ylivoimaisesti korruptoitunein ammattikunta Suomessa? No se on näyttelijät
Sukulaiset valitaan hommiin sukupolvien ja vuosikymmenien ajan, katsokaa esim. näitä nimiä jonossa palo- parviainen perhettä
Kulttuuri Elokuva
Nainen saa nauttia työn tekemisestä, sanoo näyttelijä Emmi Parviainen, joka oppi sen äidiltään Sanna-Kaisa Palolta ja isoäidiltään Ritva Valkamalta Näyttelijä Emmi Parviainen
tulikin hallituksen takaratas
Diarra vaivaa
Mitäs kirjoitat fatima Ripulista vai mikä diarra seoli?
Diarra-kannattaako helkama islamia?
Rodullistetun Diarrean piti saada oma tzygä ku Jussillakin on. Polkupyörä on valkoisen ylivallan merkki ja se pitää kieltää.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Wikipedia:Etusivu
helkamallah ajethan
Vieläkö tämäkin ikivanha aihe on tulilla. Taasko Jussi on kikkaillut pyöränsä kanssa?
Luulisi nyt aikamiehen saavan ajokortinkin.
Nauretaan taas. ;)
sun hallituskumppani ajellah lujaa...
Aikas Oiva Ratas, tuo keksintösi. Hyvin pyörivä pilleri kun laakeroit rattaasi öljyllä, tulee oiva ratas joka pyörii.
Voi vain kuvitella, millainen älämölö olisi syntynyt, mikäli jonkun muun puolueen kuin vihreiden edustajaa olisi lahjottu ilmaisella sähköpyörällä...!
Siinnä olisi käsitelty julkisesti kaikki rattaat. Koska ensin pitää olla suojaväri, sitten oikea puolue ja vilpitön tyhmyys minkä nämä ”paremmat” ihmiset kaikki omaavat niin silloin voi ottaa mitä tahansa lahjuksia...
Ei tämän asennevammaisen juttuja jaksa edes lukea. Tietää, että yksi ainoa asia, joka mielessä on Jussi ja välillä vaihtelun vuoksi Sebastian. Näillä ulostuloillaan tosin edesauttaa persujen kannatusta, kiitos siitä.
Hämäräperäistä ja outoa maahanmuuton kannatusta tällä Moktarilla kuitenkin näyttäisi olevan... ei suostu näkemään mitään haitttoja, kaikki on vain kiva-kiva ja hyvä-hyvä. Ilmeisesti se, että Suomi on vielä sivistysvaltio, jossa hyvin koulutettuja ihmisiä ei hänestä ole hyvä, silä ainakin tuntuu.
"....Suomi on vielä sivistysvaltio..."
Suomi on myöskin oikeusvaltio. On jotenkin kummallista se, että maahanmuuttokriittiset tollerot yrittävät tuoda isovenäläistä oikeuskäsitystään Suomeen. Siinähän oikeuslaitos on vain sitä varten, että se siunaa vallassaolevien toilailut ja hautaa ruumiit.
Kun perussuomalaisen puolueen puheenjohtaja Jussi pyörittelee silmiään ja höpisee, että hän ei hyväksy korkeimman oikeuden tuomiota, on lainsäätäjäksi valittu vallan väärä mies.
Eiköhän naureta tovi.
Oletko todellakin vielä sellaisessa harhaisessa uskossa, että lain tulkinta on kaikille sama? Lain toki pitäisi olla, mitta bniin kauan kuin ihminen niitä lakeja tulkitsee on tulkinnoista erilaisia variaatioita.
Eikös demarille punikille löydy ees nopsaa?
suomen huoraajat
Jussilla on muuten hyvä pyörä. Älkäämme liikaa yllättykö, vaikka se olisi Vladivostok Traktor-tehtaan sponssaama mankeli.
Nauretaan taas. ;)
Koita nyt selvittää miten Jussi on saanut pyöränsä, alä pety jos vaikka onkin ostanut sen ihan omilla rahoillaan....
polkupyöräily ei onnistu vihreiltä ja vasemmistolta ei
kts. suomen uutiset ja vihreet suomi24
Jussi polkee lihaksilla, vihreät menee sähköllä koska läskit.
"Jussi polkee lihaksilla..."
Millä lihaksilla?
Huutonaurua vartti. ;)
Siistiä taas Islamilla aivopesty intersektionaalinen vihervasemmistolainen feministi suvakki palstapölhö poistaa viestejä, taitaa taas totuus sattua. Eli nämä vihervasemmiston korruptio edut ovat erillaisia, ihan kuin se niiden väkivaltakin....
ilmastoko se potki kaivohuoneella?
vihreet kuulat koko helkama
"Koita nyt selvittää miten Jussi on saanut pyöränsä..."
Nyt kyllä esitit sattuvan vihjeen.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/02/09/kiinalaiset-maksoivat-useita-mika-niikon-matkoja-kansanedustajan-kiina-yhteydet
Haluatko kertoa siitä, kuinka Niiko otti kiinalaista vaalirahaa ja omaa hyvät, tosin tiukasti salassapidettävät suhteet kiinalaisiin. Kiinalaiset taas ovat tunnettuja vahvasta polkupyöräteollisuudestaan. Nykyään he valmistavat tosi muodikkaita mankeleita.
Onko Jussin pyörä mallia Taipei?
https://blog.e-ville.com/taipein-pyoramessut-polkupyoria-hakusessa/
Tästä voimme yhdessä tutkia, natsaako Jussin pyörän ulkonäkö näiden kanssa?
Nauretaan taas. ;)
Niin onko Jussin pyörä..... No kerro nyt onko, äläkä sössötä mitään arvauksia tai sotke muita siihen. Tämän suojaväri Darran fillarihan oli Helkama jonka se pyysi itse ilmaiseksi korruptiona siitä että näkyy hyvin katukuvassa suojavärinsä takia ja olisi rasismi jos ei saisi sitä pyörää. Tämä suojaväri Darrahan on sinun kanssa samaa mieltä maalla asuvista kantasuomalaisista, onko Islamistakin sinun kanssa samaa mieltä...
Toveri Moktar sinulle itsellesi tiedoksi Jussilla on ollut rahaa ostaa pyöränsä, mutta toisin on punikkiakoilla he yrittävät kieroilla laittomasti itselleen lahjuksia.
Toivottavasti Helkaman rataspyörän tai sähköpyörien myynti tyrehtyy ja näin lahjonta saa palkkansa mikä kuuluukin näin olla.
Helkamalla suunnitellaan leveämpiä satuloita ja syystäkin
punikit ja vihreet kuulat sano Soini
fillarikommunistit
helkamllah matkha thaittuu
viherpunikeilla koko e pyörä
"Niin onko Jussin pyörä..... "
Tietysti on. Sehän on mitä mainioin mankeli. Tosin takaratas oli tovin piilossa Putkosen pöydän alla, kun Jussi tepasteli Iltiksen kuvaajan kanssa kadulla ja mankelissa oli työttömien fillariverstaan romulavalta nusaistu solmuun potkittu takaratas. Tämmöiset propagandatemppuja oppii vain persuakademian kirjekurssilla, on ne niin tyhmiä.
"...tiedoksi Jussilla on ollut rahaa ostaa pyöränsä..."
Toki on. Jussihan roikkui hillotolpalla vuosia ja naureskeli samalla otsatukkaansa, kuinka persut ovat pöljiä. Sillä eihän Jussi tyhmä ole, Jussi on ovela. Pitää nykiä juuri sitä narua, josta työtön ja juoponsorttinen pubipetteri tykkää. Sillä tempulla pysyy kiinni hillopurkissa.
Ja taas nauramme yhdessä.
no nyt on punikki saanat läppävian pysyvästi?
e pyöräily ja hesan valtuusto
No ei senyt vaan vedä se PERSUNAULA Vaikka kuinka takoo.
helkamallah punikki vihreet
301 kommenttia on erinomainen tulos avaukseeni, joka käsitteli Jussin kadonnutta takaratasta. On selvää, että maahanmuuttovastaiset öyhöt ovat kiinnostuneet polkupyöräilystä ja miksipä eivät olisi. Kun kortti on mennyt entisten töppöilyjen vuoksi tai Nissanin takapää on lahonnut lopullisesti, polkupyörä on mitä parhain väline päästä rakkaan harrastuksenne, keskikaljan pariin. Ja mikä parasta, polkupyöräily on samalla myös hyötyliikuntaa.
Kannatan lämpimästi Jussin polkupyöräilyä. Kun sivarilla ei ole ajokorttia, sotkekoot fillarilla vaan edelleenkin. Kehotan Jussia kuitenkin pysymään kohtuudella rehellisyyden rajoissa. Ei ole kaunista, kun kansanedustaja kärähtää noinkin lapsellisesta valheesta, kuin mitä solmuun potkitun takarattaan tapaus oli.
Erinomainen avaus, kertakaikkiaan. Eiköhän tämä ollut tässä.
Nauretaan yhdessä. ;)
helkamallah diarraa
teeppäs siitäkin kiva juttu?
"301 kommenttia on erinomainen tulos avaukseeni, joka käsitteli Jussin kadonnutta takaratasta."
"Ketjusta on poistettu 110 sääntöjenvastaista viestiä."
Mielenkiintoista, että noinkin monta kirjoitusta on poistettu aiheesta "Jussin takaratas" Varmaankin Jussi on jo saanut ostettua uuden rattaan pyöräänsä, mutta olisiko viherpunikeilla ollut jotain kaunaa Jussille, kun potkivat rattaan paskaksi ? Viherpunikeilla tulee vielä vaikeaa, kun tulee vaalit ja pitäisi saada niitä äänestäjiä piirtämään kirkkoveneitä sinne vaalilippuunsa siinä monella punikkiakalla käy ähinä siinä touhussa.
kuinkas punikkien ja vihreet kuulat diarra helkamat?
Jokos Al taeen takaratas on tyhjä?
Osaako Taateli ajaa polkupyörällä vai pitääkö laittaa kurssille.
punavihree maahanmuutto rengas pyörii
Sipilä työnsi vauhtiin keskusta
helkamallah ruotsin malliin
Ruotsalaisissa poliisisarjoissa liki aina mamut pääosissa rikoksissa
jussiiii jussiii huutaa Wallander
Kaikki tilastot ja rikosjutut viitaa siihen et suomi tuhotaan
- miksei tämä jo mee kaaleen,
- pöytävieraat tuhoaa suomen ja hyvin lyhyessä ajassa
"- miksei tämä jo mee kaaleen,"
Tätä minäkin ihmettelen.
Kas kun romanikielessä tummaa tarkoittava sana on yksikössä kaalo ja monikossa kaale. Romanit kutsuvat usein itseään nimikkeellä kaalo/kaale.
Nauretaan taas. ;)
vaalit tulee
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/a836fb9c-fad4-42f9-bf6c-fca6bc17e00b
kohta sipilä....
hajlliksen ja fatiman helkamat
takaratas kunnossa?
fatima ja helkamaa
https://yle.fi/uutiset/3-11525250?origin=rss
mitä helvettiä
kaikki rikolisuus pyörii näitten tuomina ja ympäril
Ketju avvaaja on ite piäpirru niinkuin koko sakkki muutenki
hjallis ja fatima helkamallah
helkamallah
haavistolla sähköisisjänis kaapissa?
Kaikille vihreille oma sähköpyörä tehovirroilla.
vihreet kuulat fatimaa
meneekö vihreet kuulat helkaman kyydissä alamäkeen
pelkkää fatimaa höttöä
Moktarin elämä lienee ollut jotenkin vaikea, kun hän tarvitsee näin paljon huomiota. Hän on selvästi luonut someroolin, joka houkuttelee vähemmän älykästä porukkaa kiihottumaan, josta hän saa nautintoa. Hän myös haluaa ärsyttää tolkun suomalaisia ja saada heidät kokemaan olevan huonoja ihmisiä. Ja koska tolkun suomalaiseen ei tietenkään Moktarin halvat jekut pure, niin hän luonut itselleen oman kuplan, jossa hän voi itse päättää, mitä tuntemuksia milloinkin kokee. Plussat siitä Moktarille, että hän on nokkela kirjoittaja, mutta miinukset siitä, että hän on vajonnut niin alas. Eihän kukaan ota tosissaan kirjoituksia, jotkaa huutaa olevan pelkkää sarkastista kiihottamista ja ärsyttämistä. Mutta jos hän kokee nautintoa siitä, niin ehkäpä se estää olentoa itsetuholta.
kuinkas ruotsi
fatimat ja husut polkemaan-e vie lihakset
joo ja kaikilla itsepäin olevia rötösttät takana niitä silmänkääntö temput jot pääsis suomalaisen siivel seilain ilmais elllää
Husulla ei onnistu taksihommat ja fatimalla e helkama korruptio
al taee poliittinen mikä-vaarako?
Suomen Vihreät: hävittäjät on korvattava Helkamoilla. Sotilaille helkamat alle. Se on ympäristöyställisempää ja sitä paitsi -insesti. Sanoo virheiden varapuheenjohtaja fatima diarrea perusteluissaan.
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/halla-aho-arvosteli-koyhimpien-koronatukea-julkisuustempuksi-vanhanen-allistyi-reaktiosta/
hyvin salaperätöntä
helkamasta tuli mamuveivi?
ratas löytyy myös sdp
kokoomus kaataa
jokos nim tutkinta alkaa?
Jussilla ei tainnut olla helkama kun pyörii oikein-vai mitä stefa ruottista ja moktaarseijaaratt
helkamallah
kyllä
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e375566e-3acc-48de-8c5e-674704864852
sipilä vaan porskuttaa
ihana aloitus
https://yle.fi/uutiset/3-11539671?origin=rss
jaaha-yle tarttui heti kiinni?
helkamallah
Kristillisdemokraattien pitäisi aloittaa perussuomalaisten kanssa rakentava yhteistyö maahanmuuttoasioissa, sanoo kaupunginvaltuutettu Mika Ebeling (kd.) Helsingin Uutisten kolumnissa.
– Maahanmuuttopolitiikasta on vaikea keskustella, koska punavihreillä on taipumus tuomita ne, jotka nostavat esille maahanmuuton ongelmia. Hyvään keskusteluun kuuluu kuitenkin erilaisten näkökulmien esiin tuonti. Tästä perussuomalaisille voi antaa tunnustuksen. He ovat puhuneet maahanmuuton haitoista ja laskeneet sen kustannuksia, vaikka ovat kokeneet punavihreän vihapuheen voiman.
Lue koko kolumni tästä!
Maahanmuutto Perussuomalaiset Puolueet Muuttoliike Helsingin kaupunki
Ruotsi ei ota alaikäisiä yksintulleita turvapaikanhakijoita Lesbos-saarelta – lähettää materiaaliapua
RUATtIS RUPEE JÄRIJENTYNKÄÄ LÖYTYMÄÄN
Tytär meni naimisiin ilman isän lupaa, aviomies yritettiin tappaa – ”Älä edes ajattele että olemme Norjassa, olemme irakilaisia”
hellut reit tätähän näiltä piisaa
vaalit tulee helkamasakki
muistguppelin joskus puhuneen realismista maahanmuuttokeskustelussa, mutta nyt puhuu takarattaasta, joku tässä mättää,,,
helkamallah
helkama pilattu vaihteilla
Mummo ajaa Helkamalla kauppaan ja takasin, mut siin on vaan yks pykälä.
Milläs voimalla demarien pyörä kulkee?
rikollista mamua ja romaania riittää haloska ja lipponen?
ketjut on kuivat keskustalla ja vihreet kuulat
demarit polkee ilman kumia-baltzar lipposet jalassa
yle valjastaa lapset vihreet kuulat avuksi?
Kokoomus,KD ja PS tykkää vihreistä kuulista jouluna
PLV kertoo paljon
ei kai Jussin pyörä ole e helkama?
Maahanjuoksiijat ovat ruvenneet jo pilkkaamman suommalaisuuta
- eiköhää näilt veetä raanat kii ja kaikki puntoo samal
- eikä misään tekemisis noitekaas
juuuh
raasvaparran jorinois suomi täytteen valesst pukaavii joutilaita vetkaaa
- aloitaja pooka se kysii noitten eestä jokapuol hersetään noiten läpmenoksi
miten ja kuis kauvan suomi kestää näit valehteljootta
helkama mamupyörä?
fatimaa
Tämähän olikin maanmainio avaus. Keskustelu Jussin polkupyörän kadonneesta takarattaasta on kerännyt yli 400 kommenttia.
Kyllä se on niin, että kun puolueen puheenjohtaja nyysii omasta pyörästään takarattaan ja piilottaa sen Putkosen pöydän alle, niin sanomistahan siitä tulee.
Ja sitten nauretaan. ;)
Ja taas Eki pisti törkyviestin, jonka vahtikoira söi klo 19.17. Tämän päälle Eki takoi ihan urakalla ilmiantoja. On se ihmenysverö.
Ja sitten nauretaan. ;)
jihaaa
Katse pääuutisia...
Ei ole mitään järkee noita suomes elättää ja päästää lisääntymään, jotka elävät sitä iänikuista valtauskultuuriaan
- jot kaikki noi pihalle nyt suomesta meitä rienaamasta ja suomen vähäosaisten rahat syören
Poliittinen islam on käyttänyt tätä menetelmää suurella menestyksellä. Viime vuosikymmenien aikana meille on jatkuvasti toitotettu, että "islam on rauhanomainen" ja "se on samanlainen kuin kristinusko", ja niin edelleen.
RASSE RASSE RASSE VÄÄRÄUSKONEN JOO JA KUNOL VÄÄRÄUSKONEN
helkama asiat sai naiset liikkeelle?
kannattavat nyt Jussia
Annika pani tuulemaan. Kepun kannatus on jyrkässä nousussa.
Pöljä poika ei vaan huomaa asiaa - putkinäkö nääs.
Ja taas nauretaan. ;)
jaa että imaamikoulutus kiinnostaa suomalaista Naista?
toiko Paavo muutaman muumion takaisin riveihin?
MG keräämässä rattaita?
pormestarin pyörä...
hieno
kebabpuolueella koko rattori jäänyt lähi-itään?
Juhan tesla?
Sipilän tesla ja maahanmuutto
Teslan vasen takaratas tyhjä
stubbin audin ratas
Onko kepulit tosiaan jyrkässä nousussa?
Oon kerran noiten edestä väistänyt hesan asematunelissa, näitähän oli sielä parvina paloilemassa
- joo piti turvalisuus syistä pakitaa sieltä pois kun yhestä laumasta ruvetiin meitä lähestymään sillä ottein ja meitä oli kolme kurseilla hesas
- olihan tämäkin yksi kokemuskurssi siina ohessa
stubbin audin varapyörä
ei mulla muuta
Kataisen skodan takaratas
ei mulla muuta
stubb audi
HALLAT on laitaneet nyt ionratas pyörimään
- nyt tulosta alkaa paisumman
- taitaa noitten aatos loputelämän ilmaisuuvesta pökätä karille
stubb ja paha EU
brexit
ei mulla muuta
palsta pirun hyvä aloitus
pyöriise
Oletko vieläkin takarattaan kimpussa?
"Oletko vieläkin takarattaan kimpussa?"
Enhän minä.
Ukontolvanat ne vaan roikkuvat Jussin pyörän takagummissa kiinni tekareillaan, eivät meinaakaan päästää irti. On sitä Jussinkin raskasta polkea ainakin ylämäkeen, kun pyörässä roikkuu koko ajan pari dementoitunutta ukkoa.
Ja sitten nauretaan. ;)
nyt se Narri pilkkaa jo vanhuksia?
eessä pyssyy hyvin
luitko myös?
teslamies sipilä ja suomen alistus
sipilän isopyörä kaataa suomen
Audi se on. Eihän nyt ministerimies ajele fillarilla, ei isolla eikä pienellä pyörällä.
Jos olet nähnyt oikein kyrsiintyneen näköisen käppänän sotkevan Helsingin räntäsateessa liian isolla miestenpyörällä , niin sehän on meidän Jussi. Eikä pitäisi takarattaan heittää, kun se on itsensä Putkosen rihtaama.
Joo, ei ole Jussilla mitään toiveita Audista.
Nauretaanpa nyt yhdessä puolisen tunteroista. ;)
katoppa audi suomi24
kuka hullu sellasen kyytiin haluaa?
Jussi hankkii tojon ministerinä
"katoppa audi suomi24"
Kateellisten Nissanin omistajien nillitystä.
Nauretaan taas. ;)
mitäs siitä audista on hyötyä omistajalle korjaamolla`?
niinkuin maahanmuutto-näennäishyöty
"...mitäs siitä audista on hyötyä omistajalle korjaamolla`?"
Nissanmies ei sitten mitenkään osaa lopettaa nillitystään.
On se tuo kateus kavala tauti
Nauretaanpa sille tovi. ;)
sulla ei ole käsitystä oikeasta elämästä ja siitä mihin turvallisuus perustuu