Valko-Venäjällä kumoushanke ,taustalla Venäjä

Vaikutusvaltaisen turvallisuusupseerin uskotaan valmistelleen presidentti Aljaksandr Lukašenkan syrjäyttämistä.

Presidentti Aljaksandr Lukašenka on erottanut ja mahdollisesti pidätyttänyt Valko-Venäjän turvallisuusneuvoston pääsihteerin, eversti Andrei Vtjurinin. Asiasta kertovat Radio Svoboda ja useat ei-valtiolliset valkovenäläislähteet. Maan viranomaiset eivät toistaiseksi ole kommentoineet tietoa.

Vtjurinia epäillään mediatietojen mukaan yhteistyöstä venäläisten tiedustelupalvelujen ja Venäjän KGB-taustaisen Minskin-suurlähettilään Mikhail Babitšin kanssa. Hän ei vain käynyt neuvotteluja ilman presidentti Lukašenkan valtuutusta, vaan mahdollisesti myös valmisteli tämän syrjäyttämistä ja jopa murhaamista, osa lähteistä kertoo.

Venäjän sisäministeriön alaisessa Saratovin sotilasakatemiassa opiskellut Vtjurin palveli presidentti Lukašenkan turvallisuuspalvelussa vuosina 1995–2014, vuodesta 2007 sen johtajana. Viimeiset vuodet ennen pidätystään hän toimi valtion turvallisuusneuvoston varapääsihteerinä, yhdessä maansa vaikutusvaltaisimmista tehtävistä.

Valko-Venäjän turvallisuuspalvelu on uutissivusto Russkij Monitorin mukaan pidättänyt myös teleoperaattori Beltelcomin johtajan Sergei Sivodedovin. Muodollisena perusteena pidätykselle ovat korruptioepäilyt. Todellinen syy saattaa kuitenkin olla se, että Sivodedov olisi luovuttanut yhtiön televerkon Venäjän valvontaan.

Venäjä laittoi suurlähettiläänsä vaihtoon
Presidentti Vladimir Putin on päättänyt kutsua Babitšin kotiin ja nimittänyt hänen tilalleen uudeksi Minskin-suurlähettilääksi Venäjän liittoneuvoston jäsenen Dmitri Mezentsevin, televisioyhtiö Belsat kertoo.

Tieto suurlähettilään vaihtamisesta tuli pian sen jälkeen, kun Valko-Venäjän ulkoministeriö oli syyttänyt Babitšia maiden välisten suhteiden tuhoamisesta.

Babitšin suurlähettiläskausi Minskissä kesti alle vuoden. Valko-Venäjän poliittinen johto ei ollut alun alkaenkaan pitänyt siitä, että presidentti Putin oli nimittänyt tehtävään entisen KGB-kollegansa, valkovenäläinen toimittaja ja kommentaattori Artjom Shraibman arvioi Moskovan Carnegie-keskuksen artikkelissa.

Ennen suurlähettiläspestiään presidentti Putinin erityisedustajana Volgan alueella toiminut Babitš muistetaan erityisesti kaudestaan Tšetšenian pääministerinä vuosina 2002–2003. Hän on myös johtanut Venäjän kemiallisten aseiden purkamista valvovaa komissiota.

Vuonna 2016 Venäjä yritti lähettää Babitšin suurlähettilääksi Ukrainaan, mutta Ukraina torjui hänen nimityksensä. Perusteena oli arvio, että Babitš ei pyrkisi edistämään Minskin sopimusten toteuttamista, vaan päinvastoin kärjistäisi maiden välisiä suhteita entisestään.

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Natoon

    • Anonyymi

      Mistä aloittajan lähde lienee?

    • Anonyymi

      Kiva kun Suomi ei kuulu natoon,eikä tule kuulumaan.

      • Anonyymi

        r...än kätyri valehtelee. Suomi onneksi tekee tiivistyvää yhteistyötä Naton ja EU:n kanssa ja Suomella on useiden isojen Länsimaiden kanssa kahdenkeskiset puolustussopimukset. ja se jos mikä vituttaa itä vinkujia niin että hampaat putoaa.


    • Anonyymi

      r....ä on sotilaallinen uhka

    • Anonyymi

      Valko-Venäjä kuuluu Venäjään, senhän sanoo jo nimikin.
      Että ei yhtään kannata pullikoida.

      • Anonyymi

        Ensin lähti Ukraina ja nyt v-venäjä jättää r....än sikailemaan yksin. kyllä itä vinkujaa vituttaa todella pahasti


      • "Valko-Venäjä kuuluu Venäjään, senhän sanoo jo nimikin.
        Että ei yhtään kannata pullikoida."

        Valko-Venäjän itsenäinen maa, jonka kansalaiset eivät missään tapauksessa halua kuulua Venäjään.


    • Anonyymi

      Natoon

    • Anonyymi

      r...än kätyrit yrittää väkisin puolustella r...än sikailuja

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      88
      4525
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      26
      3314
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3065
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      41
      2936
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      49
      2777
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2767
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2569
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2305
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2115
    10. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      7
      1841
    Aihe