Timo Soini?

Muistanko väärin, vai onko yksi kansanedustaja (Timo Soini) katolilainen? Jos, niin käykö hän messussa ja osallistuuko seurakunnan toimintaan (Henrik vai Maria?)? Ei hän juurikaan ole uskostaan puhunut, eli mietin onko hän aktiivikatolilainen vai rivijäsen.
443505
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

katolinen on, mutta aktiivisuudesta
en tiedä. Ainakin politiikassaan tuntuu
noudattavan katolisuuttaan (perhe jne...)

Äänestä

... viime vuonna katolinen hiippakuntalehti Fides haastatteli Timo Soinia.

Äänestä
  • jep!

    Fideksessä oli ennen vaaleja Suuri Uutinen, että suomen eduskunassa on yksi -ellei jopa historian ensimmäinen!- katolilainen eli tämä surkuhupaisa populisti Timo Soini.

    uskottavauus Fidekseen -ja osittain suomen katolilaiseen kirkkoonkin- meni sen jälkeen, kun "kaapista ulos tullut" Soini vaalikampanjassaan laukoi näitä idiottimaisia, uusnatsistisia mielipiteitään. Ja henkeen ja vereen puolusti narkomaani-puoletoveri Tony "Jumala armahtaa minä en!" Halmetta.

    minusta kyllä Fides ja KATT olisi tehnyt paremmin, kun olisi unohtanut koko Soinin haastattelun. mitään "katolilaista" siinä ei muuta kuin, että Suomen Eduskunnassa On Yksi Katolilainen.

    Onko suomen katolilainen seurakunta nyt sitten sitoutunut ulkomaalaisvihamielisen SMP:n taakse? ilmeseisti kyllä, koska "ulkomaalainen" piispakin halutaan kärrätä tulivaunuilla takaisin puolaan.

    tämä Timo Soini on suuri häpeä katolilaisille. en ollut uskoa silmiäni, kun luin sen haastattelun. enkä sen jälkeen ole ottanut tosissani mitään poliittiselta vivahtavakaan Fidekseltä tai suomen katolilaisilta.

    vaietkaa tapaus Timo Soini.

    Äänestä

  • Jomppa kirjoitti:

    jep!

    Voisitko Jomppa selvittää että mitä nämä Soinin "uusnatsistiset" mielipiteet olivat, ja mikä hänestä tekee "surkuhupaisan populistin"?

    Vai oletko vain käärmeissäsi kuin Soini ei ole kaltaisesi vale-katolilainen kommari?

    Äänestä

  • Amerikan keisari kirjoitti:

    Voisitko Jomppa selvittää että mitä nämä Soinin "uusnatsistiset" mielipiteet olivat, ja mikä hänestä tekee "surkuhupaisan populistin"?

    Vai oletko vain käärmeissäsi kuin Soini ei ole kaltaisesi vale-katolilainen kommari?

    fasisti se tuntuu Soini olevan kuin sinäkin. Sopisitte ruskeapaitoihin molemmat.

    Äänestä

  • Toveri Totuuden Torvi kirjoitti:

    Te chatkirkkolaiset vaihdatte nimimerkkiä kuin paitaa näemmä...

    Äänestä

  • AmerikanKeisari kirjoitti:

    chatista enkä kirkosta vaan suoraan Jumalasta eli Vapahtajastamme Mao Ze-dongista. Olen solumme informaatiovastaava ja vastaan vallankumoustilanteessa myös asekuljetusten organisoimisesta. Luonnollisesti vihaamme kapitalisteja ja amerikkalaisia imperialisteja. Alas Coca-Cola!

    Äänestä

  • Toveri Totuuden Torvi kirjoitti:

    chatista enkä kirkosta vaan suoraan Jumalasta eli Vapahtajastamme Mao Ze-dongista. Olen solumme informaatiovastaava ja vastaan vallankumoustilanteessa myös asekuljetusten organisoimisesta. Luonnollisesti vihaamme kapitalisteja ja amerikkalaisia imperialisteja. Alas Coca-Cola!

    saralla ovat mitä parhainta antia poliitikkojen joukossa. Hänen verbaalinen älykkyytensä loistaa siellä missä hän esiintyy.
    Katolisista hän ei paljon mainitse tietäessään sen tekopyhyyden ja valheen, jota kirkko jakaa.
    Syntymästään mukana ollut Soini ottaa katolisuuden vain välttämättömänä pahana kunnioittaakseen vanhempiensa perinnettä.

    Äänestä

  • politiikan kirjoitti:

    Timo Soini on käännynnäinen, kääntyi ollessaan n. 20- vuotias. Hänellä ei ole katolisia sukujuuria.

    Äänestä

Timo Soini on kaiken tietävän katolisen tiedotuskeskuksen mukaan aktiivi Marian seurakuntalainen!

Äänestä
  • onko Soini lisäksi vegaani?

    Äänestä

  • xtp kirjoitti:

    onko Soini lisäksi vegaani?

    Moro, ootteko pärjäilleet. Toppo poikkesi reissussa. Hyvinkö on homma täällä rullannut vaikka papa olikin matkailemassa?
    Joka tapauksessa teen tässä pienen korjauksen. Itävallan katolilaisia maailmanhistoriassa edustanut Adolf Hitler ei suinkaan ollut vegaani vaan huomattavasti löysemmän linjan vegetaristi. Hän söi tietääkseni muuten ihan tavallista sekaravintoa, mutta ei syönyt lihaa. Siitä en osaa sanoa, söikö joskus sitten kalaa ja kuluttiko kananmunia, jälkimmäistä varmaan käytti luultavasti ainakin siinä mielessä, että eiköhän kananmuna ollut sallittu valmistusaine kun Führerille laitettiin sapuskaa. Hän ei ollut kasvissyöjä eettisistä syistä, vaan heikon vatsansa takia. Se oli terveydenhoitodieetti. Vanhanaikaisessa kielenkäytössä yleensä tuo vegetarismi tarkoittaa vain sitä, ettei syö tai syönyt lihaa. Führer oli juuri sen sortin vegetaristi.

    Äänestä

  • Toppo kirjoitti:

    Hyvin ollaan pärjäilty. Ihan pelästyin kun huomasin sinun palanneen takaisin.

    Äänestä

  • pelästynyt.. kirjoitti:

    Hyvin ollaan pärjäilty. Ihan pelästyin kun huomasin sinun palanneen takaisin.

    paavisi Topon kunnioitus se sinutkin pitää kaidalla tiellä. Kyllähän sitä monet saattavat seuraavaa paavia pelätäkin mutta Toppo on suora ja reilu, mutta tietenkin tarpeen tullen myös ankara.

    Äänestä

  • xtp kirjoitti:

    onko Soini lisäksi vegaani?

    Timo Soini on katolilainen ja sillä sipuli. On törkeää puhua, että hän kulkisi fasismin tiellä. Onko perheen puolustaminen nykyään fasismia?

    Itse äänestin viimeksi Perussuomalaisia, enkä olen yhtään muukalaisvastainen - siksi, että he ovat AINOA VAIHTOEHTO. Ensi presidentinvaaleissa äänestän Timo, minusta jo katolinen ehdokas on sen ansainnut.

    Äänestä

  • Seurakuntalainen kirjoitti:

    Hienoa. Ymmärrän äänen Soinille. Mutta, kerro (vaikka menee katolisuusaiheen ulkopuolelle) miksi koet Perussuomalaiset ainoana vaihtoehtona? Asiallinen perustelujenkysymys siis.

    Mutta, ellei sulla ole ulkomaalaisvihaa niin miksi et pidä puolalaisista? (Tämä ehkä enemmän "provokatoovosena" kysymyksenä, mutta pohjimmiltaan asialliseksi tarkoitettuna).

    Äänestä

  • 3nity kirjoitti:

    Pidän puolalaisista paljon ihmisistä. Heidän edustamansa katolilaisuus ei sen sijaan sovellu Suomeen yhtä vähän kuin suomalainen katolilaisuus soveltuisi Puolaan. Maassa maan tavalla.

    Äänestä

  • Seurakuntalainen kirjoitti:

    Timo Soini on katolilainen ja sillä sipuli. On törkeää puhua, että hän kulkisi fasismin tiellä. Onko perheen puolustaminen nykyään fasismia?

    Itse äänestin viimeksi Perussuomalaisia, enkä olen yhtään muukalaisvastainen - siksi, että he ovat AINOA VAIHTOEHTO. Ensi presidentinvaaleissa äänestän Timo, minusta jo katolinen ehdokas on sen ansainnut.

    >>Itse äänestin viimeksi Perussuomalaisia, enkä olen yhtään muukalaisvastainen - siksi, että he ovat AINOA VAIHTOEHTO. Ensi presidentinvaaleissa äänestän Timo, minusta jo katolinen ehdokas on sen ansainnut. >>

    Hoplaa. Vai että Perussuomalaiset ainoa vaihtoehto? Todella kummallista. Puolassakin on näköjään enemmän vaihtoehtoja kuin Syntyperäisen maassa.

    Äänestä

  • Seurakuntalainen kirjoitti:

    Pidän puolalaisista paljon ihmisistä. Heidän edustamansa katolilaisuus ei sen sijaan sovellu Suomeen yhtä vähän kuin suomalainen katolilaisuus soveltuisi Puolaan. Maassa maan tavalla.

    tarkoitatko seurakuntalainen, että katolisen kirkon oppia sovellettaisiin eri maissa eri tavoin riippuen siitä, kuinka demokraattisessa maassa ollaan. Olen kyllä kerran tuskaantunut yhteen puolaiseen, joka valitti, että suomalaiset kakarat on huonosti kasvatettuja. Mutta kyllä katolinen kirkko opettaa kaikkialla maailmassa samalla tavalla. Eikös kirkon oppi ole sama kaikkialla, eikä mikään maassa maan tavalla juttu? Libilaareille tietysti pitäisi luoda säännöt, joita voi sitten noudattaa parhaaksi katsomallaan tavalla maan oman lainsäädännön periaatteita noudattaen. Vai kuinka?

    Äänestä

  • Seurakuntalainen kirjoitti:

    Timo Soini on katolilainen ja sillä sipuli. On törkeää puhua, että hän kulkisi fasismin tiellä. Onko perheen puolustaminen nykyään fasismia?

    Itse äänestin viimeksi Perussuomalaisia, enkä olen yhtään muukalaisvastainen - siksi, että he ovat AINOA VAIHTOEHTO. Ensi presidentinvaaleissa äänestän Timo, minusta jo katolinen ehdokas on sen ansainnut.

    hänen puolueensa oikeistopopulismilla on paljon yhteistä muuallakin Euroopassa esiin nousseiden uusoikeistolaisten liikkeiden ja niiden periaatteiden ja ohjelmien kanssa. Oikeistopopulismilla on pitkälti yhteiset ideologiset juuret fasististen liikkeiden kanssa. Tuon sanominen ei ole provikaatiota tai yritys loukata vaan aatehistoriallinen tosiasia. Myös perussuomalainen puhe perheestä käyttää normittavaa perhekäsitystä monia erilaisia perheitä ja monia ihmisryhmiä vastaan. Löytyisikö sinulle seuraavissa vaaleissa jokin eettisesti kestävämpi ehdokas?
    Miksi äänestää oikeistopopulistista puoluetta, jos ei jaa puolueen fasismille sukua olevaa ideologista perustaa ja oikeistolaisia, monia ihmisryhmiä syrjiviä ja moniarvoisuutta vastustavia "arvoja"? Ja edes käyttää niin arveluttavaa termiä kuin muukalainen tai muukalaisvastainen kun asiallinen sana olisi ulkomaalainen, jos puolueen ulkomaalaisvastainen kielenkäyttö ei kirjoittajaan vetoaisi?

    Äänestä

  • Sakkeus kirjoitti:

    Onko Perussuomalaisten "oikeistopopulismi" kenties yhtä kuin edustaja Tony Halme?

    Jokatapauksessa jos Suomeen mahtuu RKP:n kaltainen pienen eliit... köh... kansanryhmän etupuolue niin kyllä Perussuomalaisten pikkupoppoollekin on tilaa.

    Jos olisitte joskus käynyt ulkomailla (nimimerkki Junakissakin muutenkin kuin vain unissaan) niin tietäisitte että fasismia on muunkinlaista kuin Tony Halmeen pingopango-jutut. Ja fasismin edustajia on muunkinlaisia kuin pelkät Tarkk'ampujankadun nahkapäät.

    Kannattaa vaikka alkaa tutustuminen Zimbabwesta, siellähän marxilaiset toverinne saavat silkkaa humanismin hurmosta ja avointa keskustelua aikaan. Etelä-Afrikka on toinen marxilaisuuden mallikappale jossa murhaaja Mandelan opetuslapset kylvävät demokratiaa.

    oikeistopopulismilla ja sen kytköksillä fasismiin Tony Halmetta, joka on kuitenkin vain säälittävä ja vastenmielinen ilmiö, vaan tarkoitin koko puolueen ohjelmaa sekä toiminnan ja kielenkäytön tietoista sitomista oikeistopopulismin perinteeseen. Tämänhän valt. maisteri Timo Soini on tietoisesti ja ääneenlausutusti tehnyt. Myös tuo puolueen puheenjohtaja myöntää puoleensa kuuluvan oikeistopopulististen puolueiden joukkoon. Ohjelman "justeeraaminen" eurooppalaisen oikeistopopulismin linjoille on ollut juuri Timo Soinin "saavutus". Lue lehtiä, muitakin kuin Donald Duckia!
    Mistäpä sitä paitsit tiedät, kuinka paljon listalaiset ovat matkustelleet tai eläneet ulkomailla ja kuinka monilla meillä on esimerkiksi monikulttuuriset perheet tai suvut nyt ympärillämme ja/tai taustallamme.
    RKP on kieli- ja kulttuuripainotteinen liberaalipuolue, sillä ei ole mitään tekemistä vain pienen kansanryhmän etujen kanssa. RKP:han edustaa olennaista osaa kansallista kulttuuriamme, muun muassa siis kaksikielisyyttä ja suomenruotsalaisen kulttuurin rikkautta. Euroopassa on monenlaista fasistista liikehdintää, se on aivan totta. Yksi siihen liittyä ilmiö on oikeistopopulististen puolueiden esiin nousu 1990-luvulla. Amerikassa vitsauksena ovat oikeistopopulismin ohella myös rasistiset ja äärioikeistolaiset kansanliikkeiden irvikuvat.
    Viihdehahmo Tony Halme on jo viime kesänä muuttanut pois Tarkk'ampujankadun vuokra-asunnostaan. Viimeksi jossain lehtijutussa mainitsi asuvansa muistaakseni Herttoniemenrannassa.

    että tuossahan muuten juuri listan vakiokirjoittajiin kuuluva Toppo kommentoi olleensa vaiti, koska on ollut - matkoilla. Sitten hän esittääkin asiantuntevaa tietoa vegaaniuden ja vegetarismin suhteista ja Hitlerin kasvisruokavaliosta. Amerikan keisari ampuu nyt pusikosta sellaisia olkiukkoja, jotka on itse keksinyt. Listalaiset ovat aivan selvästi kovasti muutakin kiertäneet kuin tahkoa!

    Äänestä

  • Sakkeus kirjoitti:

    oikeistopopulismilla ja sen kytköksillä fasismiin Tony Halmetta, joka on kuitenkin vain säälittävä ja vastenmielinen ilmiö, vaan tarkoitin koko puolueen ohjelmaa sekä toiminnan ja kielenkäytön tietoista sitomista oikeistopopulismin perinteeseen. Tämänhän valt. maisteri Timo Soini on tietoisesti ja ääneenlausutusti tehnyt. Myös tuo puolueen puheenjohtaja myöntää puoleensa kuuluvan oikeistopopulististen puolueiden joukkoon. Ohjelman "justeeraaminen" eurooppalaisen oikeistopopulismin linjoille on ollut juuri Timo Soinin "saavutus". Lue lehtiä, muitakin kuin Donald Duckia!
    Mistäpä sitä paitsit tiedät, kuinka paljon listalaiset ovat matkustelleet tai eläneet ulkomailla ja kuinka monilla meillä on esimerkiksi monikulttuuriset perheet tai suvut nyt ympärillämme ja/tai taustallamme.
    RKP on kieli- ja kulttuuripainotteinen liberaalipuolue, sillä ei ole mitään tekemistä vain pienen kansanryhmän etujen kanssa. RKP:han edustaa olennaista osaa kansallista kulttuuriamme, muun muassa siis kaksikielisyyttä ja suomenruotsalaisen kulttuurin rikkautta. Euroopassa on monenlaista fasistista liikehdintää, se on aivan totta. Yksi siihen liittyä ilmiö on oikeistopopulististen puolueiden esiin nousu 1990-luvulla. Amerikassa vitsauksena ovat oikeistopopulismin ohella myös rasistiset ja äärioikeistolaiset kansanliikkeiden irvikuvat.
    Viihdehahmo Tony Halme on jo viime kesänä muuttanut pois Tarkk'ampujankadun vuokra-asunnostaan. Viimeksi jossain lehtijutussa mainitsi asuvansa muistaakseni Herttoniemenrannassa.

    tarkoitin koko puolueen ohjelmaa sekä toiminnan ja kielenkäytön tietoista sitomista oikeistopopulismin perinteeseen."

    Ei sinulla olisi heittää linkkivinkkiä esimerkiksi johonkin Perussuomalaisten lähteeseen jossa tuota mainitsemaasi kielenkäyttöä sitten olisi? Vai ihan herjaamisen asiallako olet?

    "RKP:han edustaa olennaista osaa kansallista kulttuuriamme"

    Lähinnä monien vuosisatojen kolonialistista perinnettä.

    "Mistäpä sitä paitsit tiedät, kuinka paljon listalaiset ovat matkustelleet tai eläneet ulkomailla"

    Ainakin oma sinisilmäisyytesi antaa sellaisen vaikutelman että et ole Seutulaa kauempana käynyt...

    "Euroopassa on monenlaista fasistista liikehdintää"

    Ääri-islamia ja ainakin Englannissa mustien nationalistihössötystä. Onpa kivaa...

    "Amerikassa vitsauksena ovat oikeistopopulismin ohella myös rasistiset ja äärioikeistolaiset kansanliikkeiden irvikuvat."

    Niinpä, Louis Farrakhanin Nation of Islam, Jesse Jackson, Al Sharpton ja muut mustat rasistit, sekä tietysti kansanmurhanhimoinen inkkariwannabe Ward Churchill.

    historoineen ja nykypäivineen kolonialisteja suhteessaan saamelaisiin, miten sitten käy suomen kielellä mesoaville puolueille Amerikan keisarin mallissa?
    Amerikan keisarilla alkaa muuten nyt rotuvihan kanssa keitää yli.
    Et tätä minulta kysynyt, mutta kaipa netistä löytyy linkki jos toinenkin, jos haluaa Timo Soinin polittiseen retoriikkaan tutustua.
    Aijoo, ja missä heiluin tässä vasta muutaman kuukauden. No, tuolla Intian suunnalla tuli viisastuttua. Arvaapa, tuliko kolonialismi ja sen jäljet tutuiksi?

    nationalismi (väriin katsomatta) ja fundamentalismi (islamilainen, kristillinen tai vaikka hindufundamentalismi) eivät ole synonyymeja sanalle fasismi. En puolusta tässä fundamentalismia tai rasistiseksi äityvää nationalismia, mutta silti pitää huomauttaa, etteivät ne ole mitenkään sama asia kuin fasismi. Nuo "pikku keisarin" mainitsemat liikkeet eivät ole myöskään yleensä millään tavoin oikeistopupulismiin liittyviä. Miksi "pikku keisarista" musta nationalismi tai alkuperäiskansojen omien oikeuksiensa perääminen olisi jotenkin kielteistä, vaikka hänestä "valkoinen nationalismi" ei ole moitittavaa vaikka ihan fasismin mittoihin paisuisi. Muistissa ovat myös Amerikan rasistin tuoreet antisemitistiset lausunnot. Viemäri tulvii taas. Haistan pikku gangsterin "Amerikasta".

    Äänestä

  • Jeesus Napander kirjoitti:

    historoineen ja nykypäivineen kolonialisteja suhteessaan saamelaisiin, miten sitten käy suomen kielellä mesoaville puolueille Amerikan keisarin mallissa?
    Amerikan keisarilla alkaa muuten nyt rotuvihan kanssa keitää yli.
    Et tätä minulta kysynyt, mutta kaipa netistä löytyy linkki jos toinenkin, jos haluaa Timo Soinin polittiseen retoriikkaan tutustua.
    Aijoo, ja missä heiluin tässä vasta muutaman kuukauden. No, tuolla Intian suunnalla tuli viisastuttua. Arvaapa, tuliko kolonialismi ja sen jäljet tutuiksi?

    Voitkin sitten muuttaa loppuiäksesi jonkun intialaisen kotiorjaksi jos valkoisen miehen taakka painaa niin kauheasti. Itse en ota muiden syntejä omaan niskaani.

    Ja alkaa keisarilla keittää yli rotuvihan kanssa? Höpö höpö. Aika keppoisin perustein aletaan täällä rotuvihasta puhumaan... Timo Soinia kyllä saa pilkata, ja ilmeisesti myös Jeesusta, vai mitä Jeesus Napander?

    täällä on Timo Soinia tai Jeesusta pilkannut. Soinin kohdalla on puhuttu hänen puolueensa ohjelmasta ja suhteesta oikeistopulismiin. Oma nimimerkkini taas on kunnianosoitus kunnioittamilleni Hyville Tyypeille: Jeesus Nasarerilaiselle ja Martti Servolle. Hänen bändinsä on Napander, jos sitä ei joku tietämätön satu tuntemaan.
    Ja pikakommentti: mokun voi selittää "monikulttuurisen" lyhenteeksi, mutta alkujaan se on pilkkanimi kuten englannin "dago". Monikulttuuriset voivat omaksua uuteen käyttöön alkujaan loukkaavia nimityksiä, mutta enemmistöläisen suusta tulevina sanoilla ei ole automaattisesti samaa sisältöä vaan sanat usein toistavat epäoikeudenmukaista rakennetta. Etkö tiennyt?
    Ja kyllä, olen menossa kehitysyhteistyöhommiin, jos hyvin homma etenee.

    "täällä on Timo Soinia tai Jeesusta pilkannut."

    Pyysin jo aiemmin selvitystä PS:n oikeistopopulismista, mutta ei ole ainakaan vielä tullut esille. Ja Timo Soiniin aiemmin liitettiin uusnatsismi, ja sekö ei ole julkista herjaamista?

    "Ja kyllä, olen menossa kehitysyhteistyöhommiin"

    Ei ollut vaikea arvata...

    Äänestä

  • Jeesus Napander kirjoitti:

    täällä on Timo Soinia tai Jeesusta pilkannut. Soinin kohdalla on puhuttu hänen puolueensa ohjelmasta ja suhteesta oikeistopulismiin. Oma nimimerkkini taas on kunnianosoitus kunnioittamilleni Hyville Tyypeille: Jeesus Nasarerilaiselle ja Martti Servolle. Hänen bändinsä on Napander, jos sitä ei joku tietämätön satu tuntemaan.
    Ja pikakommentti: mokun voi selittää "monikulttuurisen" lyhenteeksi, mutta alkujaan se on pilkkanimi kuten englannin "dago". Monikulttuuriset voivat omaksua uuteen käyttöön alkujaan loukkaavia nimityksiä, mutta enemmistöläisen suusta tulevina sanoilla ei ole automaattisesti samaa sisältöä vaan sanat usein toistavat epäoikeudenmukaista rakennetta. Etkö tiennyt?
    Ja kyllä, olen menossa kehitysyhteistyöhommiin, jos hyvin homma etenee.

    selitit hyvin "moku"-asian. Siis sen, miksi musta home boy voi sanoa ironisesti kaverilleen "Yo, nigger" mutta miksi muiden kuin tuohon puhujien ryhmään kuuluvien suusta sama on edelleen rastinen loukkaus.
    Huomasinkin, että sulla reissu kesti. Et sentään törmännyt tsunamiin! Teretulemas selkä!

    Äänestä

  • AmerikanKeisari kirjoitti:

    Voitkin sitten muuttaa loppuiäksesi jonkun intialaisen kotiorjaksi jos valkoisen miehen taakka painaa niin kauheasti. Itse en ota muiden syntejä omaan niskaani.

    Ja alkaa keisarilla keittää yli rotuvihan kanssa? Höpö höpö. Aika keppoisin perustein aletaan täällä rotuvihasta puhumaan... Timo Soinia kyllä saa pilkata, ja ilmeisesti myös Jeesusta, vai mitä Jeesus Napander?

    Joo, täällä on helppoa saada rasistisyytös. Riittää, että pitää ihmistä lajina ja toteaa että ihmislajin rodut ovat samanarvoisia. Tästä syystä on joku jo selittämässä että "rasisti, rasisti, rotuja ei ole olemassa ja ei voi erottaa mitenkään että mistä päin maailmaa ihminen on".

    Ja kyllä - katolisia, Jeesusta, Soinia, piispaa jne saa pilkata, myös erityisesti puolalaisia. Koska "polakki" ei ole mikään rotu niin siksi se ei ole rasismia. Mielenkiintoista mielestäni.

    Eli otas keisariystäväni huomioon että tällaisen chatkirkon kukkeiden edustajien kanssa täällä joutuu keskustelemaan.

    Äänestä

  • Seurakuntalainen kirjoitti:

    Timo Soini on katolilainen ja sillä sipuli. On törkeää puhua, että hän kulkisi fasismin tiellä. Onko perheen puolustaminen nykyään fasismia?

    Itse äänestin viimeksi Perussuomalaisia, enkä olen yhtään muukalaisvastainen - siksi, että he ovat AINOA VAIHTOEHTO. Ensi presidentinvaaleissa äänestän Timo, minusta jo katolinen ehdokas on sen ansainnut.

    Perussuomalaiset ovat populistinen oikeistokerho, jota eivät ketkään täysjärkiset äänestä! Hyvänen aika sentään! Perssuomalaisten propaganda on huonoa, vailla totuuspohjaa ja niin helvetin yliampuvaa paskanjauhamista, että miten helvetissä kukaan voi ikinä äänestää niitä?? Siis täytyy olla järjessä vikaa!!! Ei näin tyhmiä luulisi olevankaan! Kyllä katoliikit ovat pönttöjä, jos soinia äänestävät sen takia, että jäbä on joskus naisvihassaan ja konservatismin kaipuussa liittynyt vanhoillisuuden viimeiseen linnakkeeseen, katoliseen kirkkoon. Jos oltaisiin itävallassa, nää samat kirjoittavat varmaan antaisivat kärntenin suurelle pojalla jörg haiderille äänensä! HÄVETKÄÄ!

    Äänestä

  • 3nity kirjoitti:

    Joo, täällä on helppoa saada rasistisyytös. Riittää, että pitää ihmistä lajina ja toteaa että ihmislajin rodut ovat samanarvoisia. Tästä syystä on joku jo selittämässä että "rasisti, rasisti, rotuja ei ole olemassa ja ei voi erottaa mitenkään että mistä päin maailmaa ihminen on".

    Ja kyllä - katolisia, Jeesusta, Soinia, piispaa jne saa pilkata, myös erityisesti puolalaisia. Koska "polakki" ei ole mikään rotu niin siksi se ei ole rasismia. Mielenkiintoista mielestäni.

    Eli otas keisariystäväni huomioon että tällaisen chatkirkon kukkeiden edustajien kanssa täällä joutuu keskustelemaan.

    ihmislaji EI JAKAANNU rotuihin! Siis ihmislaji ei jakaannu rotuihin muualla kuin rasistisissa teorioissa ja rasistien mielikuvituksessa. Biologiset ja kulttuuriset erot ovat totta, mutta noiden (osaltaan totta kai genetiikan ja biologian tuottamien erojen selittäminen roduilla/rotuteorioilla, se on rasistista ajattelua ja sanoisinko että rasistisiin näennäisteorioihin turvautumista. Sitä, että ihmispopulaatioiden kesken on suuria eroja, joista monet silmin ja korvin havaittavia, ei ole täällä kukaan yrittänytkään kieltääkään. Mutta myönnän: 3nity aivan selvästi muodostaa oman rotunsa, jolle näyttää luetun ymmärtäminen olevan huomattavan vaikea haaste.

    Äänestä

  • Seurakuntalainen kirjoitti:

    Timo Soini on katolilainen ja sillä sipuli. On törkeää puhua, että hän kulkisi fasismin tiellä. Onko perheen puolustaminen nykyään fasismia?

    Itse äänestin viimeksi Perussuomalaisia, enkä olen yhtään muukalaisvastainen - siksi, että he ovat AINOA VAIHTOEHTO. Ensi presidentinvaaleissa äänestän Timo, minusta jo katolinen ehdokas on sen ansainnut.

    aivan hullu ja kliinisesti mielenvikainen, kehtaat jopa rikollinen kehuskella äänestäneesi perssuomalaisia! sairas tyyppi oot. navetan taakse vaan ja pumpum.

    Äänestä

Huomaan ylläpidon puuttuneen Amerikan Keisarin eilisiin vihaa lietsoviin viesteihin ja poistaneen pahimmat. Olisikohan parasta, että muutenkin jättäisimme tämän raukan omaan arvoonsa. Tämä kuunarikerhon kummisetä kun ei osaa sieltä sylttytehtaastaan suoltaa kuin yhdenlaista viestiä.

Äänestä
  • Beati pauperes spiritu

    Äänestä

Timo Soini on katolilainen ja meillä katolilaisilla on poliittisen mielipiteen vapaus.

En käsitä sellaista, ettei Timo saisi muka olla katolilaisena jonkin puolueen puheenjohtaja ja presidenttiehdokas. Tällaista levittelevät kirkkoon vasta liittyneet, joille aito katolilaisuus on vielä vierasta tai sitten pelkästään kirjoista opittua.

Äänestä
  • Tässä olen kanssasi muuten samaa mieltä. Vaikka ei nyt todellakaan olisi Soinin tai Halmeen kanssa samaa mieltä (minä ainakin monessa asiassa Halmeen kanssa eri mieltä, Soinin juttuja en tunne) ei voida sanoa että KATOLILAINEN ei sellaista saisi äänestää tai olla ehdokkaana. Poliittinen vapaus katolisilla on - ja saakin olla. Pikemminkin: PITÄÄ olla.

    Oikesti muuten tunnen suurta iloa siitä, Syntyperäinen, että saan ja voin edes joistain asioista olla kanssasi samaakin mieltä.

    Äänestä

  • 3nity kirjoitti:

    Tässä olen kanssasi muuten samaa mieltä. Vaikka ei nyt todellakaan olisi Soinin tai Halmeen kanssa samaa mieltä (minä ainakin monessa asiassa Halmeen kanssa eri mieltä, Soinin juttuja en tunne) ei voida sanoa että KATOLILAINEN ei sellaista saisi äänestää tai olla ehdokkaana. Poliittinen vapaus katolisilla on - ja saakin olla. Pikemminkin: PITÄÄ olla.

    Oikesti muuten tunnen suurta iloa siitä, Syntyperäinen, että saan ja voin edes joistain asioista olla kanssasi samaakin mieltä.

    Juu, tottahan äänestämisen vapaus olla pitää, ei sitä Taunokaan ole viemässä, vaikka mieli tekisi. Niin kauan kuin perussuomalaisia ei kriminalisoida, niin eihän äänestämistä voi estää. Sen sijaan on moraalisesti erittäin arveluttavaa äänestää perssuomalaisia! Äärioikeistolaisia populisteja, joiden vallan kahvaan pääsy olisi kauhuskenaarioista kamalin! Heidän puheensa tuo ikävällä tavalla mieleen E-Amerikan oikeistodiktatuurit...

    Ja mitä tulee katolilaisten äänestysvapauteen, niin pakko muistuttaa, ettei se aina ole ihan noin itsestäänselvää, että saa äänestää ketä tykkää; katoliset papit ja piispat ovat maailman sivu antaneet äänestysohjeita seurakuntalaisille ja viimeksi tämä nähtiin härskillä tavalla USAn presidentinvaaleissa, jossa katolisen kirkon edustajat kampanjoivat voimallisesti Kerryä vastaan ja Bushin puolesta.

    Äänestä

  • Rimpiläisen Tauno taas kirjoitti:

    Eikös se ollut niin, että Kerry on katolinen ja Bush oli joku hihhuli vaan?

    Äänestä

  • tyttö kirjoitti:

    Eikös se ollut niin, että Kerry on katolinen ja Bush oli joku hihhuli vaan?

    Joo, oli, mutta Bush oli "oikea" kristitty, ja Kerry kun ei kampanjassaan vastustanut aborttia, vaan pikemminkin halusi pitää uskonnon ja politiikan erillään, hänet leimattiin harhaoppiseksi ja näin ollen viesti oli että "yksikään kunnon katolinen ei voi äänestää kerryä tai joutuu kadotukseen, jos häntä äänestää" ts. katolisille parempi vaihtoehto oli Bush. Ihmetyttää kovasti, järjen käyttö on sallittua, mutta jos käy tutustumassa tiettyjen amerikkalaisten katolisten keskustelupalstojen meininkiin tajuaa, että tuo todellakin voi olla mahdollista.

    En edelleenkään pysty tajuamaan, miten kukaan voi äänestää Bushia, mutta se on vain minun näkemykseni asiasta.

    Äänestä

  • Sivullinen katsoja kirjoitti:

    Niinpä niin, sitä Taunokin ihmettelee, miten jumantsukka kukaan edes suurinpiirtein järjissään oleva saattoi äänestää Bushia!!! Ja katolinen kirkko oli tukijoiden etunenässä! Sietäisivät hävetä! Eräät katoliset piispat ja papit kävivät ankaraa Kerryn vastaista kampanjaa ja levittivät huhua, että Kerry olisi ekskommunikoitu. Olisi erittäin kiinnostava tietää, missä määrin piispojen kampanja vaikutti vaalien lopputulokseen! Jos katolilaisten äänillä homma ratkaistiin bushin hyväksi, niin semmoista syntiä ei edes Jumala anna anteeksi!

    Mutta sitten takaisin Suomeen- Soini on vielä typerämpi kuin Bush, joten ihmettelen minä vaan, että kuinka ihmeessä sitä populistista pässiä on voinut mennä äänestämään!!! Saammekohan ensi vaaleissa kuulla Kirkkoruhtinas Ruplatilta käskyn antaa Timolle se katolinen ääni...haahaa.. Se olis suurta hupia.

    Äänestä

  • Rimpiläisen Tauno taas kirjoitti:

    Juu, tottahan äänestämisen vapaus olla pitää, ei sitä Taunokaan ole viemässä, vaikka mieli tekisi. Niin kauan kuin perussuomalaisia ei kriminalisoida, niin eihän äänestämistä voi estää. Sen sijaan on moraalisesti erittäin arveluttavaa äänestää perssuomalaisia! Äärioikeistolaisia populisteja, joiden vallan kahvaan pääsy olisi kauhuskenaarioista kamalin! Heidän puheensa tuo ikävällä tavalla mieleen E-Amerikan oikeistodiktatuurit...

    Ja mitä tulee katolilaisten äänestysvapauteen, niin pakko muistuttaa, ettei se aina ole ihan noin itsestäänselvää, että saa äänestää ketä tykkää; katoliset papit ja piispat ovat maailman sivu antaneet äänestysohjeita seurakuntalaisille ja viimeksi tämä nähtiin härskillä tavalla USAn presidentinvaaleissa, jossa katolisen kirkon edustajat kampanjoivat voimallisesti Kerryä vastaan ja Bushin puolesta.

    totta: kautta historiansa on katolinen kirkko ollut ikävällä tavalla kuuluisa siitä että papit ovat suoraan antaneet käskyt, kiellot ja ohjeet keitä tai ainakin mitä puolueita pitää äänestää. ja minkä puolueiden äänestämisestä muka joutuisi kadotukseen. Näin on aina toimittu ja pelattu oikeistopuolueiden pussiin ja nyt tosiaan koko maailmanrauha on taas vaarassa kun Amerikassa katolinen kirkko vouhotti etunenässä ihmisiä pelottelemassa tätä umpihullua Bushia äänestämään. Niin on, että ne ikävimmät perinteet ne jostain syystä katolisessa kirkossa sitkeimmin elävät ja mikä ihme se on kun oikein Vatikaanin käskyillä jatkuvasti yritetään keskustelu kieltää.

    Äänestä

  • Rimpiläisen Tauno kirjoitti:

    Niinpä niin, sitä Taunokin ihmettelee, miten jumantsukka kukaan edes suurinpiirtein järjissään oleva saattoi äänestää Bushia!!! Ja katolinen kirkko oli tukijoiden etunenässä! Sietäisivät hävetä! Eräät katoliset piispat ja papit kävivät ankaraa Kerryn vastaista kampanjaa ja levittivät huhua, että Kerry olisi ekskommunikoitu. Olisi erittäin kiinnostava tietää, missä määrin piispojen kampanja vaikutti vaalien lopputulokseen! Jos katolilaisten äänillä homma ratkaistiin bushin hyväksi, niin semmoista syntiä ei edes Jumala anna anteeksi!

    Mutta sitten takaisin Suomeen- Soini on vielä typerämpi kuin Bush, joten ihmettelen minä vaan, että kuinka ihmeessä sitä populistista pässiä on voinut mennä äänestämään!!! Saammekohan ensi vaaleissa kuulla Kirkkoruhtinas Ruplatilta käskyn antaa Timolle se katolinen ääni...haahaa.. Se olis suurta hupia.

    kyllä että kumpi on tyhmempi, Bush vai Soini... Koko maailman mittakaavassa ajatellen Bush on tietenkin tällä hetkellä vaarallisempi. Mutta Soininkin ideologia on tuhoisa, jos se yhtään valtaa saa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kysymysmerkki kirjoitti:

Muistanko väärin, vai onko yksi kansanedustaja (Timo Soini) katolilainen? Jos, niin käykö hän messussa ja osallistuuko seurakunnan toimintaan (Henrik vai Maria?)? Ei hän juurikaan ole uskostaan puhunut, eli mietin onko hän aktiivikatolilainen vai rivijäsen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu