Joidenkin Ukrainalaisten lähteiden mukaan. Pripyatia ollaan joskus mahdollisesti lähitulevaisuudessa suunitteilla ottaa uudelleen suljettua Pripyatin kaupunkia käyttöön, sitä mukaan kunnes säteily paikoitellen hälvenee turvallisille tasoille. Ukrainanhallitus "kuulemien tietojen mukaan" suunittelee hakevansa rahoitusta kyseiseen projektiin. Virallista hintaarviota ei ole vielä julistettu kyseiselle projektille.
Alue vaatisi perusteellisen Kokonaisen puhdistusraivauksen ja mahdollisesti kaikkien rakennusten purkamisen ja maaaineksen vaihdon ainakin 5metriä syvältä koko Pripyatin pintaalaltaan. Jolloinka Pripyatin uudelleen jälleenrakentaminen voisi alkaa. Tsernobylin räjähtänyttä Onnettomuusreaktori 4:sta puretaan kuulemien tietojen mukaan hyvää vauhtia pois. Ja mahdollisesti purkavat alueen muutkin ydinvoimalat pois. Jolloinka alue voisi olla turvallinen uudelleen asuttaa, mikäli alue puhdistusraivataan ja saastunut maaines vaihdetaan uuteen.
HUOMAA! Nämä ovat sitten kuulopuheita vain, eivätkä vielä voi todistaa asiaa todeksi, ennenkuin se toisin todistetaan.
Pripyatin uudelleen jälleenrakentaminen ja asuttaminen
6
144
Vastaukset
- Anonyymi
Huhupuheet Venäjältä eivät ole uskottavia.
- Anonyymi
Pripjatin kaupunki oli vain voimalaitosta varten, ja kun voimalaitosta ei enää ole, ei ole järkeä jälleenrakentaa sitä. Pripjat on sisemmällä, 10 km vyöhykkeellä, joka on aika saastunut.
Sen sijaan Tshernobylin kaupunki, joka on vähemmän saastuneella 10-30 km vyöhykkeellä, voitaneen ottaa käyttöön. Siellä asustelee jo nyt paljon porukkaa lyhytaikaisissa tehtävissä. Kovin suureksi sekään kaupunki tuskin kasvaa, koska alueella ei ole kovin paljon elinkeinotoimintaa. - Anonyymi
Ko. alueella asuu tälläkin hetkellä useita ihmisiä. He ovat vanhoja, mutta terveitä.
- Anonyymi
Tsernobylin kapungissa on nyt ikärajat, sinne voi muuttaa, mutta ei kuitenkaan nuoret. Sinne ei voi mennä tekemään ja kasvattamaan lapsia. Alueella kasvatettuja elintarvikkeita ei suositella, vaikka ikäihmiset niitä taitavatkin syödä.
Ptripjatin kohdalla taitaa mennä pidempään ennen kuin siellä on turvallista asua. >Toisaalta heti rajan takana Gomelissa (Valkovenäjä) satoi taivaalta melkoinen määrä radioaktiivista saastetta. Siellä asutaan vieläkin, vaikka alueen elintarvikkeita ei saa syödä. Joka viides lapsi syntyy vammaisena, mutta ei se tunnu menoa haittaavan. Alkuvaiheessa vain joka neljäs lapsi syntyi terveenä, eli jotakin edistystä on tapahtunut. En oikein jaksa uskoa. Lähellä ei taida olla oikein mitään sellaista, mikä erityisesti puoltaisi kaupungin perustamista tuohon kohtaan, ja Ukrainassa on kyllä tilaa rakennella kaupunkeja vaikka minne.
Ei siis mahdotonta, mutta taloudellisesti ei luultavasti kannattavaa.- Anonyymi
Joo kuten sanoin niin ei siis missään nimessä kannata täysin uskoa kuulopuheisiin, kuten alussa siitä meinasin jo mainita. Mutta sanottaisiinko että itse Pripyatin kaupunkihan on suht koht kohtalaisessa kunnossa. Ränsistynyt kyllä, mutta itse säteilyn saastuttaman alueen Raivaaminen ja jälleenrakentaminen ei sinäänsä olisi ongelma, mutta se että mitä nyt ainakin nykyhetkeen tulee niin, alueella on kyllä elinkeinotaso aika heikkoa ja kuihtuu vähitellen pois kuten joku jo asiasta mainitsikin, mutta tosiasia on se että alue on ja pysyy ainakin seuraavat
300-400 vuotta asuinkelvottomana ehkä pidempääkin, mutta tosin kuitenkin riippuu sitten kuinka nopiaan säteily hälvenee pois.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nasima löi Jussille luun kurkkuun
Nasima kertoi ettei Jussi sovi puhemieheksi, koska sallii rasismin. Mihin toimiin perussuomalaiset ryhtyvät? Kuka nouse4958612Razmyar on säälittävä - puhemiehellä ei ole mitään syytä ottaa kantaa tähän "silmäkohuun"
jonka toimittajat sai aikaan. Asia ei kuulu puhemiehelle millään lailla. Razmyar haluaa taas vaan huomiota. Mutta jos r1205882Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos2844888Siviilipalvelusmies Halla-aho normalisoi rasismin perussuomalaisissa
SMP:n tuhkille perustettu puolue ei ollut ihmisiä vastaan, vaan instituutiokriittinen. "Missä EU - siellä ongelma", oli584645Suomalaisilta vaaditaan valtavasti suvaitsevaisuutta - miksi sitä ei vaadita muslimeilta
Suomalaisilta vaaditaan kaikkea, pitää olla suvaitsevainen ja hyväksyä vieraiden tavat, rasisti ei saa olla jne. Miksi s724179Juuri Suomen valtamedian toimittajat teki "silmävääntelystä" sen kohun
ja ilmeisesti ottivat yhteyttä myös ulkomaisiin medioihin, että katsokaas tätä. Mutta Japanin medioissa on asiaan suhta1623958SDP:n kansanedustaja Marko Asell: Suomen myönnettävä maahanmuuton ongelmat
Hänen mielestään Suomen pitää pyrkiä rajoittamaan jyrkästi turvapaikanhakijoiden pääsyä maahan ja hän arvioi, että maaha1723788- 901731
- 991292
- 47899