Stallalri: "Ainakin viime vuosisadan ja ehkä koko ihmiskunnan historian julmin hallinto oli Suomen valkoiset 1918."
Stallari unohtaa ainakin isänmaansa Neuvostoliiton. Pannaan vielä kommunistiset Kambodza, Kiina ja P-Korea.
"1. Heti sodan alussa aloitettiin vankien systemaattinen teloittaminen koska ylin pomo oli käskenyt teloittaa kaikki ase kädessä vastaan panevat."
Ei ollut tällaista käskyä. Jo maaliskuussa oli sotavankileriellä noin 4 000 punikkia.
"2. Yksityinen henkilö eli Hjalmar Saari sai tappaa vapaasti kenet halusi ja niin paljon kuin halusi ja tappoikin julmasti kiduttaen yli 50 ihmistä. Normaalissa terrorissa "tappolupa" on vain organisaatiolla, ei kenellä tahansa. Tässäkin mielessä täysin poikkeavaa julmuudessaan ja laittomuudessaan siitä mitä ihmiskunnassa aiemmin on nähty."
Kyse oli puhdistusvaiheesta. Punikit olivat tuhonneet oikeuslaitoksen ja poliisin.Saari pidätettiin ja tuomittiin vankeuteen.
"3. Vankeja alettiin tappamaan nälällä mikä on erittäin julma tapa kiduttaa ihminen hengiltä. Ruoan vähyyteen vetoaa vain sekopäät koska ruokapakettien tuominen ulkoa kiellettiin. Lapsikin näkee, että tarkoitus oli tappaa nälällä."
Punavankien suuri määrä johti muonahuollon luhistumiseen nälänhätää kärsivässä maassa. Vankeja alettiin nopeasa tahdissa vapauttaa.
"4. Ns. kenttäoikeudet, joissa isännät saivat mistään laeista ja moraalista piittaamatta tuomita ja tappaan kenet vain halusivat ilman, että mikään taho sitä vimmaa mitenkään kontrolloi."
Kenttäoikeudet tuomitsivat punakapinaan syyllisiä.
Mannerheim käski 10.5. 18 niiden lopettaa toimintansa ja lähettää vangit valtionrikosoikeuksien tutkittaviksi.
Todettakoon, että punikit aloittivat terrorion ja murhat jo marrasuussa -17 surmaten noin 150 viatonta ihmitä ennen taistelujen alkua. Tappaminen jatkui 20-25 henkilön päivävauhtia sodan loppuun.
Totuuksia vuodesta 1918
6
92
Vastaukset 6
- Anonyymi
Punikkien näkemys vuodesta 1918 on peräti yksipuolinen ja asiantuntematon. Edelleen on voimassa kielto perehtyä vuoden 1918 todellisiin tapahtumiin.
- Anonyymi
jos olisi ollut ammattiyhdistykset ja lakkopäivärahat niin sota 1918 ei olisi syttynyt. olisi lakolla saatu työväen asioita parannettua. silloin ei nälkäänäkevät ja rahattomat voineet muuta. onneksi nyt asiat hoidetaan neuvottelemalla. kannattaa kuulua liittoon ja käydä äänestämässä. koko se sota on suomen häpeätahra, puolin ja toisin.
- Anonyymi
Suurlakollahan nytkin asioita ajettiin ja saatiin läpikin.
Lopulta vain sdp:n jyrkkä linja voitti halutessaan kaapata vallan bolsevikkien tuella.
Pieleen meni ja viimeinen asia, joka myönnetään, oli että OMASTA SYYSTÄ.
- Anonyymi
Kyllä julminta oli Kymijoen laaksossa, ihmisiä ammuttiin Kymijokeen ja ”veripeltoon”. Oltiin todella sen ihmisluonnon pahimmalla puolella. Ihmisiä pakko-otettiin työkomennusporukoihin, mutta näitä pakko-otettuja pystyi sopivan rahamäärän avulla ”vapauttamaan”.
Sosialidemokraatti osoitti olevansa rikollinen joka sai rangaistuksensa ja josta vieläkin änkytetään että se oli julmaa. Mutta jos ammutaan rivi ihmisiä (epäiltyjä valkoisia) avannon viereen ja aletaan tunkemaan pistimien kanssa avantoon ja kaikki eivät ole kuolleita niin survotaan vaan kovemmin pinnan alle. Kysyn vain missä se ihmisyys oli?
Niin väsynyt taas ...- Anonyymi
Tuollaisia on turha kertoa. Punikkien mukaan ei mitään murhia tapahtunut, ainoastaan joitain raiskaajia saatettiin hieman kolhia. Muuten valkoisia vankeja pidettiin leppoisassa täyshoidossa sirmakan soidessa ja teepannun poristessa, Löytyipä vahvan aterian kyytipojaksi ryyppykin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuollaisia on turha kertoa. Punikkien mukaan ei mitään murhia tapahtunut, ainoastaan joitain raiskaajia saatettiin hieman kolhia. Muuten valkoisia vankeja pidettiin leppoisassa täyshoidossa sirmakan soidessa ja teepannun poristessa, Löytyipä vahvan aterian kyytipojaksi ryyppykin.
Ei ihan noinkaaan.
Punikit aloittivat terrorin ja murhat venäläisen sotaväen tuella jo suurlakon aikana.
Enne sotatoimien alkua tapettiin noin 150 viatonta ihmistä. Punaisia surmattiin samaan aikaan kaikkiaan 10.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu561324- 25947
- 68782
- 64758
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69728- 47714
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131655Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.10622Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i12605Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31595Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45548- 76537
- 4532
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �125527Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24493- 90472
- 36455
Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113454- 16451
- 36447