Mikseivät japanilaiset valmistaneet enemmän lentotukialuksia?

Anonyymi

Japanilaiset olivat tienneet jo 1920 luvulta asti että lentotukialukset pystyivät murjomaan pelkkiin taistelulaivoihin nojautuvat voimat koska näin oli käynyt heidän omissa harjoituksissaan.

Tuostakin huolimatta valmistivat todella vähäisiä määriä oikeita tukialuksia, vuosina 1938-1942 rakensivat vain muutamia tukialuksia mikä johti lopulta siihen, että amerikkalaiset pääsivät maiskimään heidän laivastooan pitkien matkojen päästä ilman suurempia tappioita.

15

109

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siksi, koska eivät ymmärtäneet kysyä sinulta.

      Ehkä he myös arvelivat niitä olevan riittävästi ( 7) , koska jenkeillä oli yleensä Tyynellä merellä vain kaksi lentotukilaivaa. Nekin oli tarkoitus tuhota Pearlissa.

    • Lentotukialukset ovat kalliita leluja. Ja kyllä Japanilla niitä silti oli; Saburo Sakai kertoo muistelmakirjassaan "Samurai", että niitä menetettiin yhdessä taistelussa neljä. Silti niitä vielä jäi.

      • Anonyymi

        Lentotukialukset koneineen oli pikku pipanoita taistelulaivoihin verrattuna mitä kustannuksiin tulee. Taistelulaivoja heillä oli peräti 12 kpl.


      • Rohkenen epäillä hintatietojasi. Mihin perustat ne? Linkkejä?


      • Et ole kertonut perusteluja väitteillesi lentotukialusten halpuudesta. Minäpä kerron totuuden: Nimitz-luokan lentotukialus maksoi 4,5 miljardia dollaria vuonna 1975

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Nimitz-luokka

        USA:ssa otettiin juuri käyttöön huippunykyaikainen USS Zumwolt jonka hinta on niinikään 4,5 miljardia dollaria. Rahanarvon kerrointaulukon mukaan nykyrahan arvo on noin 1/5 vuoden 1975 tasosta. Toisin sanoen Nimitz-luokan aluksen rakentaminen maksaisi nyt noin 20 miljardia dollaria.

        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2016101722471933

        https://www.stat.fi/tup/laskurit/rahanarvonmuunnin.html

        Sulkeudun suosioosi!


      • Anonyymi
        Sologdin kirjoitti:

        Et ole kertonut perusteluja väitteillesi lentotukialusten halpuudesta. Minäpä kerron totuuden: Nimitz-luokan lentotukialus maksoi 4,5 miljardia dollaria vuonna 1975

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Nimitz-luokka

        USA:ssa otettiin juuri käyttöön huippunykyaikainen USS Zumwolt jonka hinta on niinikään 4,5 miljardia dollaria. Rahanarvon kerrointaulukon mukaan nykyrahan arvo on noin 1/5 vuoden 1975 tasosta. Toisin sanoen Nimitz-luokan aluksen rakentaminen maksaisi nyt noin 20 miljardia dollaria.

        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2016101722471933

        https://www.stat.fi/tup/laskurit/rahanarvonmuunnin.html

        Sulkeudun suosioosi!

        Iowa-luokan taistelulaiva, hinta 1942 = 100 miljoonaa

        Essex-luokan lentotukialus, hinta 1942 = 68-78 miljoonaa 90 lentokonetta n. 4-5 miljoonaa = 73-83 miljoonaa

        Turha yrittää sekoilla ydinvoimateknologian ja suihkukoneaikakauden hinnoilla, kun a) ne eivät liity toisen maailmansodan aikaiseen tekniikkaan ja hintoihin b) ei ole olemassa vertailukohtaa, koska samaa aikakautta edustavia ydinkäyttöisiä taistelulaivoja ohjuksineen ei ole rakennettu ja c) kyseessä oli tässä toisen maailmansodan aihe.


      • Anonyymi

        Ja kuten tästäkin - todistamattomasta, linkittömästä - väitteestä käy ilmi, lentotukialukset eivät olleet mitään "pikku pipanoita" hinnaltaan taistelulaivoihin verrattuna.


    • Anonyymi

      Kaikki mukaan luettuna Japanilla oli 30 lentotukialusta, USA:lla oli 151 lentotukialusta, joista 122 kevyttä "escort carrieria".

      • Anonyymi

        Sodan alku oli eri asia, kuin loppu.Tosin japsien tukialusten vahvuusoli lopuksi 0.

        Jenkeillä oli muistaakseni 36 varsinaista lentotukialusta, niistäkin vain osa suuria. Loput olivat saattuetukialuksia.


    • Anonyymi

      Asiaan enempää perehtymättä arvelen japskeilla olleen tässä asiassa sama ongelma, kun heillä oli koko sodassa yleensä: itsensä kanssa riitelevä johto. Huipulla oli erilaisia ryhmittymiä, jotka riitelivät toistensa kanssa siitä, mitä pitäisi tehdä. Laivaston rakentaminen on vuosikymmenten sijoitus ja traditionalistit varmaan halusivat rakentaa vanhoja hyviä taistelulaivoja, joilla voitettiin venäläiset Tsushiman salmessa 1905 joten kompromissina sitten rakennettiin molempia. Luulen että 1938-1942 tulee sitten mukaan kanssa tämä "lentotukialukset ovat kalliita"-aspekti.

    • Anonyymi

      Olisko syy ollut sama kuin Aatulla, yksi tällainen kuluttaa koko panssariarmeijan verran löpöä.

      • Anonyymi

        Suomi tiedosti tuon ja rakensi vain kaksi panssarilaivaa. Näin säästyi löpöä panssareille.


      • Anonyymi

        Sotalaivat kulutti polttoöljyä, (saksalaiset) panssarivaunut taas bensiiniä. Tuottiko Saksan synteettinen teollisuus ylipäätänsä edes polttoöljyä, vai keskittyikö se pelkästään bensiinin valmistukseen?


      • Anonyymi

        Laiva voi valita, mistä satamasta tankkaa.


    • Anonyymi

      Sinä aikana, kun Japani oli sodassa USA:ta vastaan japanilaiset valmistivat yhden sellaisen lentotukialuksen, mikä oli alunperin suunniteltu lentotukialukseksi, Taihō:n.
      Samana aikana USA valmisti 17 lentotukialukseksi suunniteltua alusta.
      Japanilaisilla oli kaikesta pulaa, kuten teräksestä, polttoaineista, työvoimasta jne.
      Japanilaiset tarvitsivat tuplasti työtunteja tehtyä tonnia kohti, kuin mitä USA.
      Suurin osa lentotukialuksista oli muunnettu muista aluksista, kuen risteilijöista ja matkustaja-aluksista.
      Mm. saksalainen matkustaja-alus SS Scharnhorst muutettiin japanilaisten toimesta lentotukialukseksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2434
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      29
      1817
    3. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      73
      1521
    4. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      270
      1432
    5. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      138
      1230
    6. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      13
      990
    7. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      11
      983
    8. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      978
    9. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      66
      969
    10. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      953
    Aihe