Vuoteni Vapaakirkosta

Löysin todella hyvän takin 3 eurolla Vapaakirkon kirppikseltä; Kiitos siitä kaikille asianosaisille. Hallelujah!

Vuoden 2002 kävin Vapaakirkossa ja runsas kiroiluni loppui kuin seinään. Myös opin hieman laulamaan. Yhtään senttiäkään eivät vaatineet rahaa, vaan olivat ylpeät siitä, että eivät. Enkä heille antanutkaan siinä määrin kuin muille seurakunnille, joille annoin 600-2000 euroa joillekin. Eli en antanut heille senttiäkään, koska eivät edes pyytäneet. Jäin itse velkaan.

Vapis on mielestäni Laodikean seurakunnan henkinen kanssakävijä, ja sillä on kykyjä olla viidennen eli Sardeksen ja kuudennen eli Filadelphian seurakunnan housuissakin. Mutta neljäs eli Tyatiran seurakunta, joka tarjoaa tulessa puhdistettua kultaa eli puhdasta raamatun sanaa ei ehkä siinä määrin ole hallussa. Vapis nimittäin ei käytä raamattua paljoa opettamiseen, vaan ennemmin hengellisiä lauluja.

Vapiksella on mielestäni VÄHINTÄÄ KOLME TALENTTIA SAARNAAMISESSAAN, MUTTA EI VIITTÄ TALENTTIA. Minulla on hienoja muistoja tuosta ajasta, jonka sain viettää heidän seurassaan. Kunpa he menestyisivät paremmin vielä kuin ennen!

0

157

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        110
        2331
      2. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        27
        1085
      3. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        71
        932
      4. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        105
        930
      5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        597
        887
      6. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        48
        855
      7. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        85
        770
      8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        680
      9. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        69
        664
      10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        31
        656
      Aihe