ja herätyksen hengen menettäneissä babtistiseurakunnissa on vuosikymmenien ajan suljettu lapset pois kasteelta, mutta silti kastettu jopa kääntymättömiä aikuisia...ja silloinhan täkein kriteeri kasteelle onkin se. että kasteeva on aikuinen..
Jeesu itse kertoi, että lusteen ja vehnän erottaminen on vaikeata...Jos Jeesus olisi todellakin antanut sellaisen kastekäskyn, että vain uskoontulleita tulisi kastaa, kuka silloin uskaltaisi kastaa ketään!
Ei usko tee kasteesta kastetta...usko ei voi lisätä, eikä vähentää kasteen sisällöstä. Jeesuksesta, yhtään mitään, mutta ilman uskoa kasteen sisältöön...armoon,,,ei voi pelastua
Uskon vaatimus kastettavalta ja ...joka uskoo ja kastetaan- sanojen selittäminen järjestykseksi on mielivaltaa ja vastoin Raamattua
Se on kuin mentäisi sisälle huoneeseen ja sitten vasta avattaisiin ovi!
0Äänestä
alkup.raimo
...mutta kaste on kuitenkin pelastukseksi:
"vesi nyt teidätkin pelastaa...kasteena" 1Pt.3:21
Kaste siis pelastaa! Vesi pelasti Raamatun mukaan Nooan ja muut arkissa olleet, vaikka itse asiassa arkki heidät pelasti. Samoin on ymmärrettävissä, että kaste pelastaa, vaikka itseasiassa pelastajana onkin kasteessa luoksemme tullut "pelastusarkki" Jeesus Kristus..Nooan arkki oli honkapuista ja tervattu päältä ja sisältä...meidän pelastajamme, Jeesus, riippui ristiinnaulittuna Golgatan "hongilla", jotka olivat hänen verellään "tervattu".
Jeesus otti pois koko maailman synnit...myös pienten lasten synnit...Jeesus käski kastaa kaikki kansat...myös lapset on silloin pelastettava!
Kaste tuo syntien anteeksiantamuksen Apt 2:38 Puhdistuksen synneistä Apt 22:16 Ef 5:25-27
Siis pelastuksen...syntinsä tunnustavalla ja uskovalle...mutta mikä on Jumalan näkökulma..
En jättäisi lapsiani kastamatta, koska hekin ovat syntisiä...uskon, että he pelastuvat armosta, joka on kasteveden sanassa, Jeesuksessa...koska eivät ole vielä tietoisia synneistään, eivätkä siten osaa katua...ovat vasta opetuslapsia, joille tulee opettaa..
Jos vanhemmat uhraavat lapsensa saatanalle, jotka ovat kuitenkin kastettuja, ei se liene Jumalan silmissä muuta kuin mikään muukaan synti ja opetuksen laiminlyönti..
Jos vanhemmat eivät koskaan rukoile lastensa puolesta, eivätkä opeta Jumalan käskyjä, sehän on sama asia kuin palvoisivat saatanaa...eihän kahta herraa voi kukaan palvoa...ei pahinkaan, hirmuisia rituaaleja tekevä saatananpalvoja ole yhtään sen kummemmin saatanpalvoja kuin joku valkokauluskristitty, joka kieltää Jeesuksen lihaantulemisen ja puhuu vain sosiaalisen hyväntekeväisyyden puolesta...jos hän ei usko Jeesukseen, ei hän varmaankaan tunne mitään hengellistä huolta lapsistakaan! Eikö sekin ole lastensa uhraamista saatanalle, varsinkin joe kieltää heiltä opetuksen muuallakin!
Jumala tietää,,,en usko kastettujen lasten joutuvat kadotukseen, vaikka heidät uhrattaisi saatanalle,,,en tietenkään yllytä enkä kehota sellaiseen...enkä sellaista kenenkään lapselle enkä muillekaan toivo!
0Äänestä
???
Kaste ei siis merkitse tässä tapauksessa mitään. Kun siis lapsi vasten tahtoaan -kun ei mistään mitään tiedäkään- kastetaan paholaisen nimiin.
0Äänestä
alkup.raimo
??? kirjoitti:
Kaste ei siis merkitse tässä tapauksessa mitään. Kun siis lapsi vasten tahtoaan -kun ei mistään mitään tiedäkään- kastetaan paholaisen nimiin.
kasteeksi...lienee uhoamista Jumalaa vastaan, jos saatanan nimeen kastetaan....Miten käy lapsen..Jumala tietää...mitä tuosta enempää sanoa voisi!
0Äänestä
Uskis
Minne joutuvat lapset, joille ei ole ehditty tehdä hätäkastetta, tai ovat syntyneet ennenaikaisina tai kuolleina ... vaikka vanhemmat olisivat uskovia kastettuja? Entä pakanamaiden kastamattomat lapset?
0Äänestä
Filippus Mel.
kaikki( myös pakanakansojen ) pienet lapset, jotka ovat vielä ns. viattomuuden tilassa. Ei kaste heitä vanhurskauta ( tee otoliseksi Jumalan edessä ), kuten ei muukaan sakramentti. ( M.Luther; Ei sakramentti vanhurskauta, vaan sakramentin usko! ) Oppi hätäkasteesta on väärä ja perustuu siihen virheelliseen käsitykseen, että ihminen vanhurskautetaan vesikasteen kautta! Eikä isän ja äidin usko ja kaste mitenkään ratkaise lapsen sieluntilaa; Usko on aina henkilökohtainen! Ja pienellä lapsella on ( vastoin kaikkia uudestakastajain väitteitä )syntymälahjana Jumalan antama elävä usko, kuten itse Jumalan Poika Jeesus sanoo heistä ( pienistä lapsista ), että "sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä sen kaltaisten on Taivaan valtakunta". Ja vielä Jeesus todistaa myös, että lapset uskovat Hänen päällensä! Ja tämän ihmisjärjeltä salatun uskon kautta kaikki nämä pienet lapset viattomuuden tilassa kätketään Jumalan armossa iankaikkisen autuuden osallisuuteen. Tätä osallisuutta ja lasten oikeutta he kantavat niin kauan, kunnes he itse synnin ja syntielämän kautta erottavat itsensä Jumalasta! Ja tähän ovat meidänkin ajallamme syypäät monet lasten vanhemmat, isät ja äidit, jotka omalla esimerkillään ovat johdattamassa lapsiaan kadotuksen lavealle tielle. Ja siksi on Jumalan Poika raskaasti huoannut näiden päältä: Voi pieninten pahentajia! Ja on saarnannut heille myllynkivestä. Tähän samaan autuasten joukkoon luetaan myöskin ne syntymättämät ihmistaimet,joilta abortin, tuon laillistetun murhan kautta tapetaan ruumis ( mutta ei sielua ) jo ennen kuin ovat syntyneetkään. Näitä aikamme todellisia veritodistajia, marttyyreja, jotka hiljaisuudessa tyytyvät kohtaloonsa, koska ei heillä maan päällä yhtään puolustajaa ole,sillä Jumalan ääni monen oppineenkin omassatunnossa on sammunut, yksistään Suomessa näitä siirtyy kirkkauteen täytämään valittuin lukua ( n. 15000-20000 / vuosi). Mutta raskaampi on vastata siihen kysymykseen, miten näiden lopulta käy, jotka näitä tekevät ja ovat osalliset niissä. Voi maailmaa pahennusten tähden...! Sillä Pyhän Raamatun todistus on, että ei yhdenkään murhaajan, huorintekijän tai valapaton pidä Jumalan valtakuntaa perimän!
Vastaukset 9
Vanhimmat
lapsi pääsee taivaaseen ja ne vanhemmat tai jotku muut ketkä sen lapsen uhrasivat joutuvat helvettiin...
Oleellista tässä onkin se, kuinka paljon lapsikaste sitten todellisuudessa merkitsee?
Nim. kyllästynyt jatkuviin viittauksiin lapsikasteesta
ja herätyksen hengen menettäneissä babtistiseurakunnissa on vuosikymmenien ajan suljettu lapset pois kasteelta, mutta silti kastettu jopa kääntymättömiä aikuisia...ja silloinhan täkein kriteeri kasteelle onkin se. että kasteeva on aikuinen..
Jeesu itse kertoi, että lusteen ja vehnän erottaminen on vaikeata...Jos Jeesus olisi todellakin antanut sellaisen kastekäskyn, että vain uskoontulleita tulisi kastaa, kuka silloin uskaltaisi kastaa ketään!
Ei usko tee kasteesta kastetta...usko ei voi lisätä, eikä vähentää kasteen sisällöstä. Jeesuksesta, yhtään mitään, mutta ilman uskoa kasteen sisältöön...armoon,,,ei voi pelastua
Uskon vaatimus kastettavalta ja ...joka uskoo ja kastetaan- sanojen selittäminen järjestykseksi on mielivaltaa ja vastoin Raamattua
Se on kuin mentäisi sisälle huoneeseen ja sitten vasta avattaisiin ovi!
...mutta kaste on kuitenkin pelastukseksi:
"vesi nyt teidätkin pelastaa...kasteena" 1Pt.3:21
Kaste siis pelastaa! Vesi pelasti Raamatun mukaan Nooan ja muut arkissa olleet, vaikka itse asiassa arkki heidät pelasti. Samoin on ymmärrettävissä, että kaste pelastaa, vaikka itseasiassa pelastajana onkin kasteessa luoksemme tullut "pelastusarkki" Jeesus Kristus..Nooan arkki oli honkapuista ja tervattu päältä ja sisältä...meidän pelastajamme, Jeesus, riippui ristiinnaulittuna Golgatan "hongilla", jotka olivat hänen verellään "tervattu".
Jeesus otti pois koko maailman synnit...myös pienten lasten synnit...Jeesus käski kastaa kaikki kansat...myös lapset on silloin pelastettava!
Kaste tuo syntien anteeksiantamuksen Apt 2:38
Puhdistuksen synneistä Apt 22:16 Ef 5:25-27
Siis pelastuksen...syntinsä tunnustavalla ja uskovalle...mutta mikä on Jumalan näkökulma..
En jättäisi lapsiani kastamatta, koska hekin ovat syntisiä...uskon, että he pelastuvat armosta, joka on kasteveden sanassa, Jeesuksessa...koska eivät ole vielä tietoisia synneistään, eivätkä siten osaa katua...ovat vasta opetuslapsia, joille tulee opettaa..
Jos vanhemmat uhraavat lapsensa saatanalle, jotka
ovat kuitenkin kastettuja, ei se liene Jumalan silmissä muuta kuin mikään muukaan synti ja opetuksen laiminlyönti..
Jos vanhemmat eivät koskaan rukoile lastensa puolesta, eivätkä opeta Jumalan käskyjä, sehän on sama asia kuin palvoisivat saatanaa...eihän kahta herraa voi kukaan palvoa...ei pahinkaan, hirmuisia rituaaleja tekevä saatananpalvoja ole yhtään sen kummemmin saatanpalvoja kuin joku valkokauluskristitty, joka kieltää Jeesuksen lihaantulemisen ja puhuu vain sosiaalisen hyväntekeväisyyden puolesta...jos hän ei usko Jeesukseen, ei hän varmaankaan tunne mitään hengellistä huolta lapsistakaan! Eikö sekin ole
lastensa uhraamista saatanalle, varsinkin joe kieltää heiltä opetuksen muuallakin!
Jumala tietää,,,en usko kastettujen lasten joutuvat kadotukseen, vaikka heidät uhrattaisi saatanalle,,,en tietenkään yllytä enkä kehota sellaiseen...enkä sellaista kenenkään lapselle enkä muillekaan toivo!
Kaste ei siis merkitse tässä tapauksessa mitään. Kun siis lapsi vasten tahtoaan -kun ei mistään mitään tiedäkään- kastetaan paholaisen nimiin.
kasteeksi...lienee uhoamista Jumalaa vastaan, jos
saatanan nimeen kastetaan....Miten käy lapsen..Jumala tietää...mitä tuosta enempää sanoa voisi!
Minne joutuvat lapset, joille ei ole ehditty tehdä hätäkastetta, tai ovat syntyneet ennenaikaisina tai kuolleina ... vaikka vanhemmat olisivat uskovia kastettuja? Entä pakanamaiden kastamattomat lapset?
kaikki( myös pakanakansojen ) pienet lapset, jotka ovat vielä ns. viattomuuden tilassa. Ei kaste heitä vanhurskauta ( tee otoliseksi Jumalan edessä ), kuten ei muukaan sakramentti. ( M.Luther; Ei sakramentti vanhurskauta, vaan sakramentin usko! ) Oppi hätäkasteesta on väärä ja perustuu siihen virheelliseen käsitykseen, että ihminen vanhurskautetaan vesikasteen kautta! Eikä isän ja äidin usko ja kaste mitenkään ratkaise lapsen sieluntilaa; Usko on aina henkilökohtainen! Ja pienellä lapsella on ( vastoin kaikkia uudestakastajain väitteitä )syntymälahjana Jumalan antama elävä usko, kuten itse Jumalan Poika Jeesus sanoo heistä ( pienistä lapsista ), että "sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä sen kaltaisten on Taivaan valtakunta". Ja vielä Jeesus todistaa myös, että lapset uskovat Hänen päällensä! Ja tämän ihmisjärjeltä salatun uskon kautta kaikki nämä pienet lapset viattomuuden tilassa kätketään Jumalan armossa iankaikkisen autuuden osallisuuteen. Tätä osallisuutta ja lasten oikeutta he kantavat niin kauan, kunnes he itse synnin ja syntielämän kautta erottavat itsensä Jumalasta! Ja tähän ovat meidänkin ajallamme syypäät monet lasten vanhemmat, isät ja äidit, jotka omalla esimerkillään ovat johdattamassa lapsiaan kadotuksen lavealle tielle. Ja siksi on Jumalan Poika raskaasti huoannut näiden päältä: Voi pieninten pahentajia! Ja on saarnannut heille myllynkivestä.
Tähän samaan autuasten joukkoon luetaan myöskin ne syntymättämät ihmistaimet,joilta abortin, tuon laillistetun murhan kautta tapetaan ruumis ( mutta ei sielua ) jo ennen kuin ovat syntyneetkään. Näitä aikamme todellisia veritodistajia, marttyyreja, jotka hiljaisuudessa tyytyvät kohtaloonsa, koska ei heillä maan päällä yhtään puolustajaa ole,sillä Jumalan ääni monen oppineenkin omassatunnossa on sammunut, yksistään Suomessa näitä siirtyy kirkkauteen täytämään valittuin lukua ( n. 15000-20000 / vuosi).
Mutta raskaampi on vastata siihen kysymykseen, miten näiden lopulta käy, jotka näitä tekevät ja ovat osalliset niissä. Voi maailmaa pahennusten tähden...! Sillä Pyhän Raamatun todistus on, että ei yhdenkään murhaajan, huorintekijän tai valapaton pidä Jumalan valtakuntaa perimän!
"Kaikki lapset ovat Minun lapsiani."