Sillä tavalla estetään parhaiten kuppikuntien syntyminen, eikä tyhmyys pääse Joukossa tiivistymään. Nythän Joukon tyhmyys näkyy jo siinäkin, ettei Jouko osaa päättää missä istuisi.
Edustajat istutettava sikinsokin eduskuntasaliin
Anonyymi
13<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Onhan+se+koomista+että+4+-5%:n+puolue+saa+tuollaisen+härdellin+aikaseksi,+ja+sitten+syytetään+toisia,+puhemiestä+myöten.
Ei sinne piiloon ainakaan muutaman edustajan pienpuolueita pidä häätää.
Persut ovat niin suuri puolue, että heidän edustajistaan suurin osa tulee valoisaan vaikka olisivatkin äärimmäisenä oikealla, kuten heidän kuuluisi tuossa eduskunnan puoluekattauksessa kd:n kanssa olla. Laittakoot esimerkiksi rumimmat edustajansa istumaan sinne pimentoon.
Mulla on myös ehdotus. Edustajat eduskuntaryhmästä riippumatta valitkoot joka päivä vapaan jakkaran tullessaan työpaikalle. Ensimmäisenä tuleva pääsee valitsemaan paikan 200:n joukosta, ja viimeiselle jää mikä jää. POISSA siellä lukee joka tapauksessa aika monen laiskurin osallta. Turha tyhjän salin paikoista on tapella.
Persut toivat kyllä lisää tyhmyyttä eduskuntaan, kuten tämäkin turhanpäiväinen pelleily osoittaa.
Harmittaako sinuakin tuo Perussuomalaisten suuri edustajamäärä, kansa on äänensä antanut, KYLLÄ KANSA TIETÄÄ.
Minulle on yksi lysti ketkä pellet siellä sirkuksessa ovat. He ovat pelkkiä leimasimia. Persut nyt vaan sattuvat olemaan sieltä tyhmimmästä päästä. Tyhmiä riittää toki eduskunnan ulkopuolellekin, kuten vaalituloskin osoittaa.
Älä ota turhia murheita, kyllä se siitä ajan kanssa helpottaa,,, hyvää päivän jatkoa.
Auttaisko jos pantaisiin likka viereen istumaan miehille?https://www.youtube.com/watch?v=x-w64rLBlqo
En halua tirkistellä kähmintää kyselytunnilla.
On se kumma että sata vuotta on pärjätty eduskunnassa, mutta kun tuli näitä häirikköjä niin kaikki kusee.
"Ei me mutta kun muut..." vittu mitä vässyköitä.
Miks ne ruottalaiset alkoivat ronklaamaan jakkaroistaan, se ihmetyttää?
Loikkaaminen puolueesta toiseen helpottuisi sikisokin istumajärjestyksellä.
Tai sitten vaan arvottaisiin puolueille paikat? Pidettäisiin asia ns. simppelinä.
Typeräähän tuo oli. Olisi ne rkp:n porukat voitu siirtää johonkin haluaamsa väliin ilman muita mullistuksia. Nyt vain vasemmiston piti alkaa näyttämään mahtiaan, vaikka ei niillä juuri ole rahkeita uhmailla vieläkään.
Muilla niin väliä, mutta Li ja Jussi pitää saada vierekkäin ja vieläpä kameroiden holleille.