Jumalan lapsiuhrit

'Jahve vaatii lapsia uhriksi' keskustelu velloi vireänä ja näyttää siltä, että Raamatussa on vastaansanomattomasti todistusaineistoa lapsiuhrien vaatimuksesta. Tarkastellaan tässä ketjussa tarkemmin Iisakin uhramista. Genesiksen 22 luku on elohistisestä lähteestä ja kun siitä kuoritaan pois jahvistiset lisäykset, jäljelle jää Iisakin tappaminen Jumalalle. Tähän on päädytty tekstikriittisellä analyysillä, jonka avulla tarinasta on poistettu myöhemmät lisäykset.

Genesiksen 22. luvun 1-11 jakeet ovat käytännössä alkuperäiset. Ensimmäinen lisäys tulee 12. jakeeseen. 13-18. jakeet ovat myöhempää lisäystä. Alkuperäinen teksti on seuraava:

Kun näistä tapahtumista oli kulunut jonkin aikaa, Jumala tahtoi koetella Abrahamia ja sanoi hänelle: »Abraham!» Abraham vastasi: »Tässä olen.» Ja Jumala sanoi: »Ota mukaasi ainoa poikasi Iisak, jota rakastat, lähde Morian maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi vuorella, jonka minä sinulle osoitan.»

Aamulla heti noustuaan Abraham satuloi aasin ja otti mukaansa kaksi palvelijaa sekä poikansa Iisakin. Pilkottuaan puita polttouhria varten hän lähti matkaan kohti paikkaa, jonne Jumala oli käskenyt hänen mennä.

Kolmantena päivänä Abraham näki paikan etäältä. Silloin hän sanoi palvelijoilleen: »Jääkää tänne ja pitäkää huolta aasista, minä ja poika menemme tuonne rukoilemaan ja palaamme sitten luoksenne.»

Abraham otti polttouhripuut ja antoi ne Iisakin kannettavaksi; hän itse otti tulen ja veitsen, ja sitten he jatkoivat yhdessä matkaa. Iisak sanoi isälleen Abrahamille: »Isä!» Ja Abraham sanoi: »Niin, poikani?» Iisak sanoi: »Tässä on tuli ja puut, mutta missä on karitsa polttouhriksi?» Abraham vastasi: »Jumala katsoo kyllä itselleen karitsan polttouhriksi, poikani.» Sitten he jatkoivat yhdessä matkaa.

Kun he tulivat paikkaan, jonka Jumala oli Abrahamille osoittanut, Abraham rakensi sinne alttarin ja latoi puut paikoilleen. Sitten hän sitoi poikansa Iisakin ja pani hänet alttarille puiden päälle. Abraham tarttui veitseen ja uhrasi poikansa.

Herran enkeli huusi hänelle taivaasta: »Abraham, Abraham!» Abraham vastasi: »Tässä olen.»
Herran enkeli sanoi: »Nyt minä tiedän, että sinä pelkäät ja rakastat Jumalaa, kun et kieltäytynyt uhraamasta edes ainoaa poikaasi.» Sitten Abraham palasi palvelijoiden luo, ja he lähtivät yhdessä Beersebaan. Ja Abraham jäi asumaan Beersebaan.

Tämä teksti perustuu akateemisten tutkijoiden konseksukseen. Lähteenä esimerkiksi tohtori Tzemah Yorehin kirja 'The First Book of God'.

Miten tämä liittyy ateismiin? Ei oikeastaan millään tavalla, mutta osoittaa selvästi sen, että uskonnollisten tarinoiden kirjoittajina ovat olleet ihmiset. Muinaisina aikoina elämä on ollut niin kovaa, että jumalia on pelätty ja niille on uhrattu jopa esikoispoikia. Ihmiskunnan kehittyessä usko ja moraali on muuttunut niin, ettei esikoispoikia ole enää uhrattu. Raamatussa Jahve tuomitsee itsensä aikasemmin antamistaa pahoista uhrauskäskyistä (Hesiekielin kirja 20. luku). Jumalan teot ja moraali ovat oikeasti ihmisten uskoa ja moraali.

36

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Asteekitkin uhrasivat vain vihollisia, hiekkakansa on sairainta.

      • En tuomitse Lähi-idän kansojen käytäntöjä lapsiuhreista. Vieläkin on niin, että ensisynnyttäjillä ja vauvoilla (jos mahdollisuutena on ainoastaan luonnollinen synnytys eikä keisarileikkausta) on paljon suurempi riski kuolla kuin myöhempien lasten synnyttäjillä. Vieläkin vauvojen kätkytkuolemat ovat valitettava tosiasia.

        Näiden valossa ei ole mikään ihme, että Lähi-idässä syntyi uskomus siitä, että pahat henget ja jumalat haluavat vastasyntyneitä ja varsinkin esikoislapsia. Koko pääsiäisen verensutimis- ja uhrilammasriitti liittyy tähän samaan asiaan. Lähi-idässä keväisin teurastettiin lammas, jonka verellä sudittiin oven pielet, jotta paha henki ohittaisi (pesach, passover) talon eikä tappaisi (kätkytkuolema) vastasyntynyttä lasta.

        Tässä linkki pääsiäisriitin alkuperästä.

        https://thetorah.com/origins-of-the-biblical-pesach/


      • Eräs antropologi arveli, että asteekeilla ihmisuhrit oli vain tekosyy kannibalismille, ja kannibalismiin oli syynä heillä sopivan eläinproteiinin puute.

        Asteekit söivät myös koiria joita ruokittiin kasvisruoalla.


    • Anonyymi

      Ja miten tämä liittyy ateismiin? Raamatulle on olemassa oma palstansa.

      • Anonyymi

        Todistaa, ettei jumalaa ole olemassa. Raamattu on hiekkakansojen tarinakokoelma.


      • Anonyymi

        Sinnekö ateisteja halutaankin? Luulisi, että yrittävät heitä sieltä karkoittaa.


    • Ketä on tää jahve?

    • Anonyymi

      Luin aasialaisesta kylästä, jossa uhrattiin vuosittain neitsyt nuori tyttö jumalille, jotta ne suojelisivat kylää ja mahdollistaisivat koko muun kyläyhteisön selviytymisen. Tyttö puettiin hienoimpiin vaatteisiin, pestiin ja käsiteltiin hyvillä hajusteilla ennen kuin hänet huumattiin ja vietiin vuorenrinteelle rakennettuun pyhään paikkaan kuolemaan, mistä tyttö pääsisi jumalten luo. Tyttö oli kyläläisten sankari ja hän uhrautui vain jotta kaikki muut kylälaiset voisivat elää terveinä ja selviytyä.

      Ateistina ensimmäinen ajatus on, että voi herran jestas, mitä kaikkea ihmiset tekevät harhoissansa, mutta kun ottaa huomioon, että ihmiset todellakin uskoivat toimivansa täysin oikein ja katsoo tarinaa tässä mielessä siitä nousee myös muita ajatuksia.

      Ensinnäkin harvalla kristityillä oma usko on noin vahvaa, että he tekisivät jotain tuollaista Jumalansa eteen. Tarina kuvastaa myös äärimmäistä uhrautuvuutta muiden eteen - todellista altruismia.

    • Anonyymi

      Miten se lapsiuhri asia sinuun, kampelatutkija liittyy? Koetatko selittaa etta ihmisen antaminen tuhoon: Olisi jotenkin toivottava asia?? Koska silla massailet, niin ilmeisesti sita tarvitsetkin. Tuollaisen tapahtuman olemassaoloa. Silloin olet itse juuri se "uhraaja".

      Sinansa en osaa olla ollenkaan vakuuttunut Juutalaisten ihmisuhreista.

      Azteekeilla, kelteilla, jne oli tapana antaa jumalalle jumalan kanssa elamaan kaikkein arvokkainta mita keskuudesta loytyi. Kaikkein komein nuori mies tai ehka lapsi siirrettiin elamaan jumalan luokse.

      Se on niin.

      Mutta sen toiminnan logiikkaa en ole sisaistanyt. Toki sielta sellainen varmasti loytyy, jos asiaan syventyisi. Tai ehka se oli jumaluuden ihailemista, joka antoi sitten voimaa. Etta on jotakin suurta, ja tulemme sitten itse perassa, kun nuo menevat edella. En osaa sita ns. kauhistella, mutta en nae mitenkaan tarpeellisenakaan. Tai ennemmin en voi hyvaksya jumalan nakokulmasta sellaista, siis ottaa vastaan . -NTR- ei hyvaksy sellaista, koska ihminen on ITSE vastuussa itsestaan NTR:lle.

      Satanistinen uhri taas on sita, etta uskotaan siihen, etta jos ihminen tai elain annetaan kuolemalle tai siis tuhoon, niin sitten vastaavasti itse saa elaa. Ymmarran tuon logiikan, mutta en usko siihen, koska minulle "Jumala" on suurempi. Satanistinen logiikka, on minulle lopulta valeen ehdottelua.


      Kuolemalle lahjan antaminen, ilkeyden, valeen voittoa toivoen, -sellainen yritys- on minulle paitsi tietysti aarimmainen "synti" tietysti myos mahdoton ajatus onnistuvaksi: Koska elama, totuuus; "Jumala"; NTR on voittaja. Ja koska toisaalta totuus, -NTR- on elaman ja kuoleman hallitsija.

      Totuus on todellisissa jumaluuksissa. Jokaisessa heista. Se on: Elama kuuluu ilolle; totuudelle, ja toinen lopullinen kuolema pahalle; valeelle.

      Olkoon kyseesa viatton ja kuolleista noussut Sjir ("osiris") han pitaa kadessaan sita, millla elava siemen erotetaan akanoista. Tai olkoon kyseessa S-t-t ("isis") han joka kantaa kadessaan elamaa jota voit hengittaa siis ; Ankh, mutta toisaalta hanen nimensa kirjoitetaan myos kobrana, ja sita han on niille asioille jotka pitaa havittaa pois sydamesta.

      Muuta todellista totuutta ei toki edes ole kuin etta: Ota hyva sydameen, ja heita paha sielta ulos.

      Se on juurikin se miten "Egyptilaista" M-´a-´a-t j-j lakia kuuluu noudattaa.

      Oikeastaan aarimmaisena tavoitteenani onkin saattaa tuo laki uudelleen voimaan paitsi ikuisuudessa, niin ihan myos jokapaivaisessa elamassa. Se on hyva laki. Se on juuri sita, mita sen symbolikin merkitsee. Keveytta valoa ja lampoa. Ilolla ja kunnialla kannettavaksi.

      • Anonyymi

        Sama

        jmnjmnt


      • Anonyymi

        Hyvä paimen antaa hengensä lammastensa edestä mutta paha paimen panee lampaita henkensä edestä.
        Miekin oon pannu " lampaita" ja hyvää oli. Olivat ihanan pervoja.
        Kun lopetin uskonnon, loppui seksi addiktiokin ihan itsekseen ilman yrittämistä. Ja painajaisetkin loppui. Verenpainekin rauhoittui,ym. Juupas eipäs kautta kesti noin kolme vuotta.
        Ihanaa olla vapaa.


      • Anonyymi

        En voi sanoa muuta, kuin etta uskonto on tehnyt minut kaikkiaan onnellisemmaksi. Ennen kaikkea siita voisi sanoa, etta vaikka se on vallan poikittain taman hetken maailman kanssa niin olen silti onnellisempi, ja myos vapaampi kuin vuosia sitten.

        Se on tietysti henkista vapauden tunnetta. Niin kauan kuin maailma ei muutu paremmaksi se jaa sille tasolle. Tietysti toivon maailman muuttuvan!

        Pornosta tai pervouksista en koe etta minullle olisi missaan vaiheessa tullut minkaanlaista lopullista onnea. Pain vastoin. Siksikin, jos ja kun olen niista vapaa, kuten pitkalti voisin sanoa sen jalkeen mita olen uskonnon kautta kokenut, olen edelleen muuttunut onnellisemmaksi .


        jmnjmnt


      • Anonyymi

        Millainen mahdoitkaan olla ennen uskontoa, kun kirjoituksistasi henkii nytkin onnettomuuden tunne?


    • Anonyymi

      Raamattu kertoo, että Iisak ei kuollut, vaan eli ja sai jälkeläisiä. Mutta, mielenkiintoista on, kun ateistit ovat hävinneet asia keskustelun, kehittävät he nykyään omia sepitelmiä muinaisista asioista. Se on aika erikoista.

      • >Raamattu kertoo, että Iisak ei kuollut, vaan eli ja sai jälkeläisiä.

        Tietenkin kertoo. Tuo on juuri sitä myöhemmin lisättyä. Höh... 😮


    • Anonyymi

      Vastakohtana ympäröiville kulttuureille kuten etenkin kanaanilaisille, israelilaiset eivät uhranneet lapsiuhreja. Niistä ei ole yhtään arkeologista eikä tekstihistoriallista todistetta. Päinvastoin: Jumala koetteli Abrahamia, mutta ei vaatinut Isakin kuolemaa Morian vuorella sittenkään. Hän valitsi uhrieläimen sen sijasta. Uudessa testamentissa kerrotaan, miten Jeesus Jumalan valitsemana kuoli uhrikuoleman kaikkien ihmisten puolesta tunnetulla Golgatan mäellä, joka sijoittuu täsmälleen samalle paikalle. Mielenkiintoinen asia.

      • Anonyymi

        Näin on, mutta ateisti, joka ei tunne Jumalaa ja Jumalan Poikaa Jeesusta Kristusta, ei voi mitenkään kirkkaalla järjelläänkään ymmärtää tuota asiaa.

        Hengelliset asiat on tutkisteltava hengellisesti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on, mutta ateisti, joka ei tunne Jumalaa ja Jumalan Poikaa Jeesusta Kristusta, ei voi mitenkään kirkkaalla järjelläänkään ymmärtää tuota asiaa.

        Hengelliset asiat on tutkisteltava hengellisesti.

        Moni ateisti tuntee sekä Jumalan että Jumalan pojan Jeesuksen Kristuksen turhankin hyvin ja on juuri sen tähden tullut ateistiksi.


      • ”Vastakohtana ympäröiville kulttuureille kuten etenkin kanaanilaisille, israelilaiset eivät uhranneet lapsiuhreja. Niistä ei ole yhtään arkeologista eikä tekstihistoriallista todistetta.”

        Israelilaiset ovat kanaanilaisia. Tässä avauksessa on tekstihistoriallinen todiste lapsiuhrista. Iisakin uhraaminen elohistisessa tarinassa.


      • Anonyymi
        Kampelatutkija kirjoitti:

        ”Vastakohtana ympäröiville kulttuureille kuten etenkin kanaanilaisille, israelilaiset eivät uhranneet lapsiuhreja. Niistä ei ole yhtään arkeologista eikä tekstihistoriallista todistetta.”

        Israelilaiset ovat kanaanilaisia. Tässä avauksessa on tekstihistoriallinen todiste lapsiuhrista. Iisakin uhraaminen elohistisessa tarinassa.

        Kampelantutkija,

        Raamatun ovat kirjoittaneet ihmiset Jumalan Pyhän Hengen innoittamina.

        Vain Pyhä Henki voi kirkastaa sinulle Raamatun ydinsanoman.
        Inhimillisellä ymmärryksellä Raamatun lukeminen supistuu vain johonkin Raamatun historian tuntemukseen ja järjen päätelmiin.

        2. Pietarin kirje
        1:20 Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä;
        1:21 sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.


    • Anonyymi

      Kampelatutkija saattaa ymmärtää rakettitiedettä, mutta Raamattu, Jumalan Sana avautuu hänelle vasta kun/jos hän tulee uskoon.

      • Anonyymi

        Ei raamattua tarvitse kauaa lukea ymmärtääkseen että ihminen loi jumalan oman kuvansa mukaiseksi. Siksi tämä raamatun jumala mässäili eläinuhreilla pitkin VT:tä :)


      • Anonyymi

        Vanha testamentti on antiikin aikuisten pappien hatusta heittämää legendaa.


      • Anonyymi

        Raamattu, Jumalan Sana ei oikein tunnu avautuvan uskossa olevillekaan, kun sitä koskeviin kysymyksiin ei ota tullakseen järjellisiä vastauksia. Mitkä olivatkaan Jeesuksen viimeiset sanat ristillä?

        - Knark5


    • Anonyymi

      Eikös Kampelatutkija ole ateisti - sujut kristinuskon kanssa?
      Mikäs sinua vielä oikein mietityttää näissä Raamatun kirjoituksissa, Genesis 22ssa?

      Varmaan jos minä olisin jumalaton ateisti, niin antaisin piupaut koko raamatulle, ei kiinnostaisi varmaan ollenkaan koko kirja.

      • Anonyymi

        "Varmaan jos minä olisin jumalaton ateisti, niin antaisin piupaut koko raamatulle, ei kiinnostaisi varmaan ollenkaan koko kirja"'

        Ei se opus itsessään ketään kiinnostakkaan. Mutta koska kyseinen opus on edelleen näkyvästi esillä niin se kiinnostaa miten joku aikuinen ihminen voi pitää näitä lapsellisia satuja ja mielikuvitusjumalaolentoja tosina :)


      • "Eikös Kampelatutkija ole ateisti - sujut kristinuskon kanssa?
        Mikäs sinua vielä oikein mietityttää näissä Raamatun kirjoituksissa, Genesis 22ssa?"

        Pidän Raamattua arvokkaana kulttuurihistoriallisena artefaktina. On hyvä tietää miten esivanhempamme ovat uskoneet. Oikeastaan minua vain mietityttää vain se, että miten vielä nykypäivänä joku voi uskoa esivanhempiemme alkukantaisiin myytteihin.


      • Anonyymi

        Siitä johtuu Kampelatutkijan apea mielentila, kun Kampelatutkija etsii elämää vain tästä syntiinlangenneesta kosmoksesta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Siitä johtuu Kampelatutkijan apea mielentila, kun Kampelatutkija etsii elämää vain tästä syntiinlangenneesta kosmoksesta.

        "Kampelatutkija etsii elämää vain tästä syntiinlangenneesta kosmoksesta."

        Miten niin kosmos on langennut syntiin? Genesiksestä ei löydy käsitettä syntiinlankeemus.


    • Anonyymi

      Tama johtuu siita, etta Zeus ei ollut viela tuolloin suutunut jumalille, siita etta ne vaativat ihmisuhreja. Vasta sen jalkeen kun Zeuksen veli Pseidon oli upottanut koko ihmiskunnan, paitsi kaksi, tilanne muuttui. Zeus hallitsee yha universiumia.

    • Niinpä niin. Hallitseeko kuolema (uskovaisen) elämää? Tänään noin klo 11 joku nainen rimpautti ovikelloani. Kun avasin oven niin hänen avausrepliikkinsä oli "tulimmme puhumaan kuolemasta".
      Naisia oli kaksi ja he olivat jehovia. En avannut ovea ja pyysin heitä pikaisesti poistumaan.

      Niin olen toki vanha gubbe, sen suuren ikäluokan lapsi mutta heidän avausrepliikkinsä oli makaaberi. Jos sama repliikki esitetään "herkemmille" niin mitähän siitä saattaa seurata?

      No uskonnot puhuu ilosanomasta mutta kun nauroin niin se oli viesti pakanalta. Minulta.
      Jäin vain miettimää avausrepliikkiä - olivatko he sen toivossa, että tekisin jehoville testamentin. Hoopoja nuo lahkolaiset.

    • Anonyymi

      Koko kristinuskon ydinsanomahan perustuu "lapsi"uhriin. Jumala uhrasi ainoan poikansa. Jottei yksikään joka häneen uskoo jne.
      En kyllä edelleenkään tiedä kenelle uhrasi.
      Kristittyjen on mielestäni turha paheksua muiden kansojen lapsiuhreja ja perustella niillä jumalansa määräämiä kansojen joukkoteurastuksia kun itse pitävät symbolinaan lapsen uhraamiseen käytettyä kidutusvälinettä. Lapsi se on aikuinenkin lapsi kuten varmaan kaikki - tai ainakin useimmat - vanhemmat ajattelevat.
      Olen Thronos mutten halua kirjautua.

      • Anonyymi

        Yleensä katsotaan, että Jumala uhrasi Jeesuksen eli itsensä itselleen. Jumala on ilmeisesti moraalisesti samalla tasolla muinaisten paimentolaisten kanssa, jotka katsoivat, että pahat teot sovitetaan kiduttamalla väärintekijää tai sopivaa sijaisuhria. Niinpä primitiivisen oikeuskäsityksen omaava Jumala rakkaudessaan kidutti itseään, jottei hänen tarvitsisi kiduttaa ihmisiä kuoleman jälkeen. Toki hän teki tämän uhrautumisensa sen verran myöhään, että ihmiset joutuivat teurastamaan hänelle eläimiä yms vuosituhansia,

        Joku voisi ajatella, että eikö Jumalan olisi ollut helpompi vain antaa ihmisille anteeksi ilman itsensä kiduttamista...


      • Anonyymi

        Joku kyllä ajatteleekin.
        Minä olen antanut anteeksi monia asioita elämäni varrella muttei vielä ole tarvinnut tappaa ketään sen takia. Mutta minähän olenkin vain ihminen.

        Thronos


    • Anonyymi

      Ihmisten juttuja ihmisille se kirja (ramat) vaan on. millä tavalla mahtaa olla maailma ja tavat muuttuneet vuosituhanten saatossa? Mitenkä itse kuvaisitte tätä aikaa sillä tavalla että se vuosituhanten päästäkin olisi ymmärrettävää esim. kun kansat pakenivat vainoa ja lähtivät johonkin luvattuun maahan jonka kunkku oli luvannut heille omaan kämppänsä asuttavaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      121
      8454
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      141
      5364
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      33
      3745
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      128
      3582
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2624
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1896
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      358
      1552
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      98
      1547
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      71
      1410
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1376
    Aihe