Venäjä ensin -liike lietsoi Forssassa.
Suomi ensin -liike on kaikkea, mitä Putin on tilannut. Isänmaallista, eikö totta?
Forssassa aiemmin tällä viikolla tapahtunut paikallisväkeen kuuluvien hyökkäys vastaanottokeskukselle oli jatkoa paikkakunnalla sattuneille väkivaltarikoksille. Epäiltyjä pahoinpitelyjä on sattunut puolin ja toisin. Paljon puhutun 15-vuotiaan kantasuomalaisen pahoinpitelyn lisäksi poliisi epäilee tapahtuneen kaksi pahoinpitelyä, joissa uhreina on ollut turvapaikanhakijoita.
Poliisi arvioi, että tiistaisen hyökkäyksen motiivina saattoi olla kosto. Väkivallan kierre vaikuttaa siis syntyneen.
Vain kaksi päivää kostoksi epäillyn hyökkäyksen jälkeen paikalle ryntäsi Suomi ensin -nimellä toimiva liike. Se järjesti turvapaikanhakijoita vastustavan mielenilmauksen kahakkapaikan välittömässä läheisyydessä, vastaanottokeskuksen liepeillä.
Lue lisää
Puheissa kieli oli kovaa. Tilaisuudesta julkaistusta videotallenteesta käy ilmi, että turvapaikanhakijat esitetiin terroristeina. Heitä vastaan kohdistettavalle väkivallalle esitettiin oikeutuksia. Jopa sodasta puhuttiin.
Kysymyksessä oli lietsontatilaisuus, jossa pidettiin palopuheita tulenaralla paikalla. Vastuuton agitointi oli omiaan lisäämään jännitteitä ja madaltamaan kynnystä väkivaltaan. Pahimmillaan sen seurauksena voi syntyä jatkuvia levottomuuksia ja yhä vakavampaa rikollisuutta.
Juuri sellaisesta Vladimir Putin tykkää.
Verenhimoinen diktaattori
Venäjän presidentti Vladimir Putin on verenhimoinen diktaattori. Hänen valtakaudellaan venäläisten kansalaisoikeuksista on tullut lähinnä kaunis muisto toivosta. Vähemmistöt ja nykyhallinnon vastustajat on ajettu ahtaalle Neuvostoliitosta tutuilla menetelmillä.
Kun sisäinen järjestys oli kovalla kädellä turvattu, Putin käänsi katseensa ulos. Venäjä rupesi valloittelemaan liittoutumattomien naapurimaidensa alueita. Ukrainalle kuuluva Krimin niemimaa miehitettiin maaliskuussa 2014. Tämä tapahtui maassa riehuneiden levottomuuksien jälkimainingeissa.
Naapurimaiden levottomuudet ovat Venäjän tilaisuuksia. Tämä on todettu Venäjällä: hyvinkin toimiva yhteiskunta on arvioitu voitavan saattaa kaaokseen varsin lyhyessä ajassa.
Suomi ensin -liikkeen toinen johtohahmo Marco de Wit vieraili kesällä itä-Ukrainan kapinallisalueella, Venäjän tukemassa Donetskin niin sanotussa kansantasavallassa. Matkan aikana de Wit haasteli tuttavallisesti muun muassa Donetskin virallista tiedonvälitystä kontrolloivan Janus Putkosen kanssa. Hän jopa itse latasi YouTubeen jutustelusta kuvatun videon. de Wit myhäilee videolla Putkosen ladatessa Venäjän virallista totuutta.
Myös tunnettu Venäjä-propagandisti Johan Bäckman oli läsnä suomalaisseurueen Donetskin-matkalla. Bäckman esiintyy niin sanotun kansantasavallan edustajana.
Bäckman ja Putkonen eivät olleet Forssassa. Heidän halajamansa sanoma raikui siellä kuitenkin kovaan ääneen.
Totuus ske puolueesta
13
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Tuo puolue yrittää saada Suomea irti länsimaisesta yhteisöstä ja siitä suoraan venäjän syliin
- Anonyymi
Onneksi tuolla kommaripuolueella on 0,05% kannatus...sekä 2 hallitusta sekä puheenjohtajaa,puolue hajoaa sisäiseen kriisiin,ja puolue ilkeää mainostaa itseään vielä kansallismielisenä....kremlin palkatut apinat
- Anonyymi
Kuinka monta vuotta vanha uutiskyhäelmä tuo oli?
https://www.seutu-sanomat.fi/jutut/forssan-vastaanottokeskus-tyhjeni-3281
3/2017 ---- vai?- Anonyymi
Uutinen ehkä vanha mutta samat ryssänkätyrit puoluetta pyörittää ja aihe on ajankohtainen kun eu vaalit on tulossa, puolue mainostaa olevansa isänmaallinen,mikä on valetta
- Anonyymi
On hyvin mahdollista, että de Wit uskottelee itselleen ja opetuslapsilleen olevansa Suomen kansan asialla, ajavansa toiminnallaan Suomen etua – mitä hän ei mielestäni tee. Silloin kun on aihetta, yhteiskuntaa on syytäkin kritisoida, tehtyjä yhteiskunnallisia valintoja on voitava kyseenalaistaa, mutta merkittävää on se, kuinka tämän kritiikin esittää ja missä muodossa. Valitettavan usein nämä ”kansallismieliset” esittävät sen kritiikkinsä muodossa, mikä ei erityisemmin herätä kiinnostusta ryhtyä debattiin heidän kanssa. Etenkin kun toimintaan sisältyy muotoja, joissa liikutaan harmaalla alueella ja paikoin rikotaan lakia – räikeästikin, josta meillä on todisteita riittämiin.
Eikä de Witiä ja kaltaisiaan oikein voi isänmaallisinakaan pitää, kun huomioimme millaista porukkaa nämä ryhmittymät keräävät puoleensa, ja millaisten henkilöiden ja ryhmien kanssa ne tekevät yhteistyötä – ovat rakentamassa sitä ”parempaa” Suomea. Kuinka kansallismielistä on tehdä yhteistyötä henkilön kanssa, joka työskentelee Venäjän presidentinhallinnon alaisessa ajatushautomossa RISI:ssä eli Venäjän strategisten tutkimusten instituutissa, ja joka toimillaan pyrkii vaikuttamaan Suomessa vallitsevaan keskusteluilmapiiriin ynnä on aktiivisesti levittämässä disinformaatiota ja valeuutisia Suomesta? Tarkoitan nyt dosentti Johan Bäckmania. Tai haaveilevat yhteispohjoismaisesta Pohjolan valtiosta, johon pyrkiminen on naamioitu demokratian kaapuun, mutta jonka alta paljastuu kansallissosialistisia unelmia? Tätähän se Vastarintaliike on! Tai osallistuu propagandistiselle ”turistimatkalle” osoittaen samalla tukensa imperialistiselle, valloitussotaa käyvälle, Venäjälle? Kuten Marco de Wit itse teki. Itse asiassa, Venäjän valloitussotien tukeminen ja minkään lainen hyväksyminen on kaikkea muuta kuin isänmaallista toimintaa! Tällaiselle toiminnalle löytyy parempikin termi...
Marco de Wit miehitetyssä Itä-Ukrainassa heinäkuussa 2016.**
Todennäköisesti tässäkin kuviossa tulee käymään niin, että hyväuskoisista hölmöistä tulee lopulta, jollei ole jo tullut, hyödyllisiä idiootteja, jotka maksavat kalliin hinnan harkitsemattomuudestaan ynnä typeryydestään. Minulta ei löydy sympatiaa heille! Heitä on varoitettu, heitä on koetettu ojentaa, heille on varsin suoraan kerrottu kenen etua he toimillaan ajavat. Heidän pitäisi tietää, että eivät he Suomen kansan asialla ole – ja tietäväthän he. Ja he jopa kertovat sen kehen toivonsa asettavat, kuten Reformin ehdokas James Hirvisaari teki jo parisen vuotta sitten - Anonyymi
Kaikki, Bäckmania lukuunottamatta, tässä esillä olevat toimijat esiintyvät MV-julkaisussa positiivisessa valossa. Julkaisun mustavalkoisuus tarkoittaa, että vain omaksi koettuja kehutaan ja muita, jos edes puheeksi tulevat, haukutaan. Tämä ei tarkoita, että tässä esiintyvät tahot ja ihmiset mieltäisivät toimivansa Putinin Venäjän hyväksi. Tässä näkyvä verkosto on kuitenkin juuri sellainen kokonaisuus, joita Venäjä käyttää länttä vastaan käymässä informaatiosodassa. Tavoitteena ei ole niinkään muuttaa mielipiteitä, vaan luoda epäluottamusta ja hämmennystä. Tässä työssä MV-lehti verkostoineen on tehnyt hyvää työtä suomalaisten keskuudessa.
1 Venäjä, Johan Bäckman/ RISI
Johan Bäckman toimii suoraan Venäjän presindentihallinnon alaisen RISIn edustajana. Kyseinen ”tutkimuslaitos” oli ennen Venäjän ulkomaantiedustelun (SVR) osa ja luokitellaan edelleen sen PR-osastoksi. Bäckman sai juuri uuden pomon, kun RISIn johtoon nimitettiin entinen Venäjän pääministeri ja ulkomaantiedustelun päällikkö Mihail Fradkov.
Bäckman on vakituisessa yhteistyössä Janus Putkosen kanssa. Todennäköisesti hän oli myös junailemassa tämän siirtymistä Donetskiin Verkkomedia.orgin päätoimittajuudesta Thaimaassa.
Bäckman on ollut tutkittavana yhdessä Ilja Janitskinin kanssa yhdessä tehdystä rikoksesta.
Bäckman tukee Janitskinin presidentinvaalikampanjaa, Väyrysen Kansalaispuoluetta ja Odinin sotilaita näkyvästi.
Bäckman kuvaa Alexander Duginin Katehon-sivuston videossa Janitskinia sananvapauden sankariksi ja MV:tä Suomen tärkeimmäksi mediaksi.
Kaksikon yhteistyötä pidetään syystä tai toisesta piilossa. Mielenkiintoista oli, että sain ensimmäisen jutun itsestäni MV:n, kun kirjoitin Bäckmanin ja Janitskinin taustalla häämöttävästä yhteistyöstä. Sen jälkeen olenkin saanut niitä lukuisia.
2. Donetskin mielikuvitustasavalta
Janus Putkonen on Donetskin ”yleisradioyhtiön” Donin eli propagandatoimiston johtaja. Hän on tiiviissä yhteistyössä Venäjän kanssa. Hänellä on Donetskin mielikuvitustasavallan passi. Kun Ilja Janitskin etsintäkuulutettiin, Putkonen tarjosi hänelle heti turva- eli pakopaikkaa Donetskissa.
Kesällä 2016 Suomi ensin -liikkeen johtaja Marco De Wit vieraili Putkosen ja Bäckmanin isännöimänä Donetskissa.
MV-lehti on julkaissut Donin tiedotteita suurin piirtein sellaisenaan.
3. Suomen kansa ensin -liike
Rasistinen, maahanmuuttoa vastustava liike, joka järjestää mielenosoituksia ympäri maata. Osoitti mieltä Ilja Janitskinin vangitsemisoikeudenkäynnin yhteydessä. On jatkuvasti positiivisesti esillä MV:n jutuissa ja Janitskinin some-päivityksissä.
Kerää Janitskinin kannattajakortteja presidenttiehdokkuutta varten. - Anonyymi
Älkää äänestäkö näitä isänmaanpettureita eu vaaleissa
- Anonyymi
Miksi jäsenet ovat vkssa?
- Anonyymi
Mitä Forssassa tapahtui Marcon mielenosoituksen jälkeen? Kaupunki lähetti suurimman osan nuoria pakolaisia muualle ja otti tilalle lapsiperheitä. Pelättiin ilmeisti suurempaa kahakkaa. Enää ei jätkälaumat pahemmin raitilla ramppaa.
Oikeastaan forssalaiset saavat kiittää Marcoa ja nuorisoa, jotka nousivat maahanmuuttoa vastaan. Nyt Forssa on suht rauhallinen. Tosin kapunki ei koskaan tiedota paljonko heitä on ja paljonko heitä vuodessa tulee lisää. Mutta geelitukkia ei pahemmin näy, onneksi. - Anonyymi
Tuo kummeliporukka on parasta viihdettä sitten...no kummeliporukan :-D
- Anonyymi
Mistä se joihtuu, että Venäjällä haetaan viisumeita Suomeen tuloa varten oikein rynnäköllä.? Ovatko nämä tulijat Suomelle ystävällismielisiä vai tuleeko heistä Putinin kätyreitä? Kuinka helposti noita viisumeita myönnetään. Otetaanko lainkaan selville hakijoitten taustoja.
Skripaleittenkin myrkytyksen suorittivat entiset Venäjän armeijan upseerit. Pitäisi olla tarkkana, ketä tänne viisumeilla päästetään.
Jos he alkavat sisältä päin suomalaisia muuttamaan venäjämielisiksi ja alttiiksi Putinin vallalle. Tulee mieleen nuo vihreät miehet Krimillä. Oli kierosti hoidettu valloitus. Noin kieroilta ihmisiltä voi odottaa melkein mitä vain.- Anonyymi
Vuosittain Suomeen tulee 3000 venäläistä mamua,itäraja vuotaa
- Anonyymi
Ajaako Ske puolue venäjän etua?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134862Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293523No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501548
- 401413
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv231312- 141222
- 271108
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221027