Keväällä näemme luonnon oikean järjestyksen. Muuttolinnut tekevät pitkän matkan pohjolaan synnyttääkseen ja kasvattaakseen poikasensa. Myös muut eläimet täyttävät luonnon lain elämän korkeassa hurmassa. Ne ruokkivat, huolehtivat ja puolustavat lapsiaan tarvittaessa oman henkensä kustannuksella.
Vapaan ja vastuullisen linnun tai muun eläimen mieleen ei voi juolahtaa ajatus, että poikaset olisivat ”rasitus”. Vain ihminen pystyy traagisesti kuvittelemaan, että emo vihaisi puolisoaan tai ottaisi poikasensa hengiltä, koska haluaisi nauttia kesästä ja keskittyä harrastuksiin tai muihin mukavuuksiin. Lastensa abortointiin tai muuhun vahingoittamiseen ei lintu- tai hirviemo mitenkään voisi ryhtyä.
Luontoa ymmärtämällä oivallamme, kuinka vieraantunut ja vääristynyt ajatus lasten vahingoittamisesta on.
Luonto valaisee oikean toimintatavan
33
<50
Vastaukset
- Anonyymi
"Vapaan ja vastuullisen linnun tai muun eläimen mieleen ei voi juolahtaa ajatus"
Eläimellä ei ole moraaliarvoja. Ne on ihmisten keksimiä ja riippuu ajasta paikasta ja kulttuurista.- Anonyymi
Elämillä on paitsi erittäin korkea, myös erehtymätön moraali.
Eläimet tekevät aina ja tinkimättä oikein. Siten niille omien poikasten vahingoittaminen on mahdotonta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elämillä on paitsi erittäin korkea, myös erehtymätön moraali.
Eläimet tekevät aina ja tinkimättä oikein. Siten niille omien poikasten vahingoittaminen on mahdotonta."Siten niille omien poikasten vahingoittaminen on mahdotonta."
Eipä oo kaksiset perustiedot sitte eläintieteestäkään. Jos tollanen on sun käsitys... Anonyymi kirjoitti:
Elämillä on paitsi erittäin korkea, myös erehtymätön moraali.
Eläimet tekevät aina ja tinkimättä oikein. Siten niille omien poikasten vahingoittaminen on mahdotonta.Tietysti näin, mutta se jolle kommentoit, ajattelee moraalia eri tavalla. Esimerkiksi katolinen moraali on joillekin Ainoa Oikea Moraali.
Anonyymi kirjoitti:
"Siten niille omien poikasten vahingoittaminen on mahdotonta."
Eipä oo kaksiset perustiedot sitte eläintieteestäkään. Jos tollanen on sun käsitys...Yllättäin sama biologiaa mukamas ymmärtävä ei erota alkiota ihmisestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elämillä on paitsi erittäin korkea, myös erehtymätön moraali.
Eläimet tekevät aina ja tinkimättä oikein. Siten niille omien poikasten vahingoittaminen on mahdotonta.Miten ihmeessä tämä liittyy aborttiin? Palstalle voi näemmä postittaa mistä vain aiheesta.
Anonyymi kirjoitti:
Miten ihmeessä tämä liittyy aborttiin? Palstalle voi näemmä postittaa mistä vain aiheesta.
Liittyyhän se, sillä ei mitenkään voi perustella jonkun muun lajin käyttäytymistä toisen aivan erilaisen lajin käyttäytymisellä.
Toisaalta kaikkein luonnottominta on Jumalaan uskominen. Yksikään luonnonvarainen eläin ei usko satuihin.- Anonyymi
Liippaako liian liki oman lajin emoja, jotka tekee näin?
Niin siitähän taisi olla puhettakin, että jotkut abortinvastustajat ottaa seksuaali- ja lisääntymisbiologiaoppinsa juuri karjanhoidon oppikirjoista niin tämäkään naisten vertailu eläinkuntaan ei ole lainkaan kummallista tällä forumilla. Mutta onko se sitten niin, että naistenkaan ei tulisi sitä ehkäisyä käyttää, kun ei eläimetkään käytä? Miten aborttimäärien kävisi? Pitääkö naispuolisten olla aina käytettävissä aina kun uroksilla sattuu olemaan kiima-aika? Vai mikä tämän vertauksen sanoma oikein mahtaa olla?
Mut onhan se niin, et kun panettaa niin pannaan. Naaras ottaa sit vastuun, ja jollei ota ni hän on murhaaja.
Tai voitaishan me mennä vaikka karhumaailmaan: uros tappaa aina sen edellisen uroksen äpärän, ellei sit narttu laita vastaan. Jos siis oikeesti halutaan olla luonnonmumukaisia.
Halutaanko?Muthei, ei silti saa panna montaa kertaa vuodessa, ja muutenkin saa panna vain kiimapäivinä. Kaikki muu luonnotonta.
- Anonyymi
Jos naisia vaaditaan elään luonnollisesti lisääntymisasioissa niin yhtä asiallista varmaanki on vaatia ettei kukaan käytä lääkärihoitoa? Onhan luonnollista kun sairastuu niin kuolee sit vaan pois jos tauti ei parane itsestään? On luonnotonta hakeutua lääkäriin.
Anonyymi kirjoitti:
Jos naisia vaaditaan elään luonnollisesti lisääntymisasioissa niin yhtä asiallista varmaanki on vaatia ettei kukaan käytä lääkärihoitoa? Onhan luonnollista kun sairastuu niin kuolee sit vaan pois jos tauti ei parane itsestään? On luonnotonta hakeutua lääkäriin.
"Jos naisia vaaditaan elään luonnollisesti lisääntymisasioissa niin yhtä asiallista varmaanki on vaatia ettei kukaan käytä lääkärihoitoa? Onhan luonnollista kun sairastuu niin kuolee sit vaan pois jos tauti ei parane itsestään? On luonnotonta hakeutua lääkäriin."
Nimenomaan, pitää jättää vaan asia luonnonvalinnan hoidettavaksi. :)tieteilijä kirjoitti:
"Jos naisia vaaditaan elään luonnollisesti lisääntymisasioissa niin yhtä asiallista varmaanki on vaatia ettei kukaan käytä lääkärihoitoa? Onhan luonnollista kun sairastuu niin kuolee sit vaan pois jos tauti ei parane itsestään? On luonnotonta hakeutua lääkäriin."
Nimenomaan, pitää jättää vaan asia luonnonvalinnan hoidettavaksi. :)Ylläin monetkin luonnonvaraiset eläimetkin hakeutuu ihmisten apuun.
Onko se luonnotonta?
On muuten tämäkin aloitus aika tyylipuhdas esimerkki oudosta epäjohdonmukaisuudesta, mikä on aloittajan helmasynti ja tapa argumentoida. Homma menee ihan säännönmukaisesti niin, että vastustaja
a) esittää väitteen ja
b) kumoaa sen hetken päästä, usein jo samassa kirjoituksessa. Tässä on kulunut edellisestä kirjoituksesta sen verran aikaa, ettei kirjoittaja muista, että on vastustanut aiemmin, mitä nyt suosittelee:
1. Kirjoittaja esittää aloituksessaan, kuinka meidän pitäisi ottaa eläinkunnasta ja luonnosta lisääntymismallia ja tuottaa niin paljon jälkeläisiä kuin eläimet konsanaan, eikä ajatella mitään. Luonnossahan toimii julma laki, jonka mukaan vahvimmat vain jäävät eloon eli siis luonnonvalintaan.
2. Toisaalla kirjoittaja on useissa kommenteissaan ilmoittanut tuomitsevansa darvinismin, eli juuri sen luonnonvalinnan ja vahvimman selviytyjän teorian, mitä darvnismi siis tarkoittaa. :) (esim: "Tuo sosiaalidarvinistinen ja rotuhygieniaan perustuvan ihmisten sorron periaate on siirretty aborttikäytäntöön". keskustelu.suomi24.fi/t/9368057/kenelle-lapsi-olisi-rasitus-ja-mita-siita-seuraisi ).
"Darvinismi tai darwinismi on Charles Darwinin kehittämä biologisen kehityksen eli evoluution selitys, joka painottaa eliöiden muuntelua, voimakasta lisääntymistä ja taistelua olemassaolosta. Darvinismin mukaan evoluutiota ohjaa etupäässä luonnonvalinta. (...) Darvinismiin pohjautuu sosiaalidarvinismi, katsomus, jonka mukaan ihmisyhteiskuntien kehitys perustuu myös eräänlaiseen luonnonvalintaan."
Että sillä jalalla ollaan noustu ylös tällä kertaa.Huomaatko?
Tuollaista ei voi kirjoittaa muunlainen, kuin joka pitää ihmistä eläinkuntaankuulumattomana.
Samalla pitää ihmistä ylempänä ja samalla yrittää puolustaa luonnollisuudella raamatullisuutaan.
Vielä perustelee asiaa biologialla.
Epärehellistä, sanon minä.JustJust kirjoitti:
Huomaatko?
Tuollaista ei voi kirjoittaa muunlainen, kuin joka pitää ihmistä eläinkuntaankuulumattomana.
Samalla pitää ihmistä ylempänä ja samalla yrittää puolustaa luonnollisuudella raamatullisuutaan.
Vielä perustelee asiaa biologialla.
Epärehellistä, sanon minä."Epärehellistä, sanon minä."
Sitä juuri. Epärehellistä, epäjohdonmukaista, hengellistä ja tiedollista laiskuutta, kompetenssin puutetta ylimielisyyteen sekoitettuna.- Anonyymi
Aborttiväkeä ei hävetä säilyä keskustelussa vain sensuroimalla muiden tekstit. No... eihän kukaan normaali ihminen lähde lastaan tappamaan eikä sellaista puuhaa edistämään.
Anonyymi kirjoitti:
Aborttiväkeä ei hävetä säilyä keskustelussa vain sensuroimalla muiden tekstit. No... eihän kukaan normaali ihminen lähde lastaan tappamaan eikä sellaista puuhaa edistämään.
Monet eläinkunnan edustajista kuiten tappavat jälkeläisiään, ja etenkin muiden saman lajin urosten jälkeläisiä.
Minä en tappaisi, joten en taaskaan kuulu tähän mystiseen "aborttiväkeen".
- Anonyymi
Jos poikaset on rasitus niin emo jättää ne vain kuolemaan. Emo huoltaa vain vahvoja ja selviytymiskykyisiä.
- Anonyymi
JustJust kirjoitti:
Tämä on luonnollista. Inhimillistä taas huolehtia heikoistakin.
Näin ollen abortdöörit on kaikkea muuta kuin inhimillisiä. Hienoa, vihdoin aletaan olla samalla linjalla.
Anonyymi kirjoitti:
Näin ollen abortdöörit on kaikkea muuta kuin inhimillisiä. Hienoa, vihdoin aletaan olla samalla linjalla.
Et osaa edes suomea kirjoittaa. Biologakin on hakusessa.
Uskonnosta tiedät sentään vähän, mut satukirjojen lukeminen — vaikka ne onkin hauskoja — ei niihin uskominen välttämättä ole sivistystä.- Anonyymi
Sinulta on tosiaan jäänyt ne biologian kirjat ala-asteelta lähtien lukematta. Olisiko jo korkea aika aloittaa itsensä sivistäminen, et ehkä olisi vielä täysin toivoton tapaus..
B.otti tietenkään ei salli vähintäkään itseensä kohdistuvaa kritiikkiä, joten sen ymmärtämättömyyttä on turha laittaa minun syykseni. Taidat kuitenkin olla yleissivistyksessä enemmän samalla älyllisesti "loistavalla" tasolla sen kuin tavallisten ihmisten kanssa.
- Anonyymi
Miten lintuemo pystyy huolehtiin poikasista jos on itsekin heikko eikä saa lämpöä ja ruokaa?
Onko luonnotonta käyttää silmälaseja?
Ehdottomasti on, sillä eihän eläimetkään käytä mitää apuvälineitä. Pitää ottaa mallia nyt vaan aloituksen laatijan neuvosta ja alkaa elää kuin eläimet. :) Vai miten?
tieteilijä kirjoitti:
Ehdottomasti on, sillä eihän eläimetkään käytä mitää apuvälineitä. Pitää ottaa mallia nyt vaan aloituksen laatijan neuvosta ja alkaa elää kuin eläimet. :) Vai miten?
Tosin kyllä muutamat eläimet käyytävän apuvalineitä, mm. muutamat kädelliset ja linnut.
Ketjusta on poistettu 31 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin2463342Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.3632988Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,192005Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.821861Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e651778Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?591652MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131553- 1251512
Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4841423Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11414