Matti Apunen - tuo markkinafundamentalismin hyeena

Matti Apunen on ansiokkaasti päässyt julistamaan uusliberalistista maailmankuvaa ja kurittamaan köyhiä – ja vaikuttamaan varsinkin Ylen kautta. Hän on ollut ”jostakin syystä” ahkerasti haastateltavana siellä talouspoliittisissa kysymyksissä kuten myös Nordean päälobbari Aki Kangasharju.

Erityisesti Apunen on kunnostautunut yhteiskunnan palveluiden yksityistämiseen liittyvissä kysymyksissä. Onhan esimerkiksi terveyspalveluiden kokonaispotti noin 20 miljardia euroa. Se on iso summa lobattavaksi ja otettavaksi yksityisten firmojen haltuun.

Sote -kysymyksessä hän on alusta asti luvannut, että kun yhteiskunnan ”byrokraattiset” ja ylihintaiset terveyspalvelut saadaan yksityistettyä, palveluiden laatu paranee ja hinnat halpenevat oleellisesti. Nyt sitten nähdään, minne ne säästöt ovat menneet ja mikä on vanhustenpalveluiden laadullinen todellisuus.

Pieniä suomalaisia hoivayrityksiä ovat ostaneet ulkomaiset pääomasijoittajat, jotka ovat keskittyneet kolmen suuren omistukseen: Esperi Care, Mehiläinen ja Attendo. Kaikki ovat tulleet kuuluisaksi veronkierrosta, alimitoitetuista hoitohenkilökunnasta ja osa-aikaisista- ja epätyyvillisistä työsuhteista sekä huonommista palkoista ja tilapäistyövoiman käytöstä.

Ruotsia Apunen on useasti käyttänyt yksityistämisen mallimaana vaikka kokemukset sieltä ovat olleet pikemminkin varoittavia. Suomessa keskustelu koskee nyt pääosin vanhustenhoitoa. Ruotsissa on puhuttu yleisemmin terveysyrityksistä ja niiden verorahoilla tekemien voittojen eettisyydestä.

Ehkä selkein länsinaapurin esimerkki koskee kuitenkin koulua. Ongelman nimi on betygsinflation, arvosana­inflaatio. Uuden hallituksen ohjelmassa se mainitaan koulua koskevassa osiossa kiireisimpien ongelmien joukossa.

Ruotsin koululle tehtiin 1990-luvun alussa samankaltainen täysremontti, jota nyt viedään läpi Suomen sosiaali- ja terveyspalveluissa. Haluttiin lisää valinnanvapautta ja lisää yksityisiä palveluntarjoajia. Rahat päätettiin kuitenkin ottaa sataprosenttisesti veronmaksajilta. Samalla koulut kunnallistettiin ja koulu­valinta vapautettiin: veroraha seuraa oppilasta siihen kouluun, yksityiseen tai julkiseen, johon vanhemmat hänet päättävät laittaa. Oppilaasta tuli asiakas.

Nyt kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin Ruotsin koulupäättäjät hierovat päätään erikoisten lukujen edessä: yhdeksäsluokkalaisten arvosanat ovat nousseet lähes kymmenen prosenttia samaan aikaan kun kansainväliset mittaukset osoittavat heidän oppimistulostensa heikentyneen. Tiedot ja taidot rapistuvat, todistukset paranevat.

Kummallista tässä Apusen toiminnassa on se, että hän on koko ajan puhunut vapaan kilpailun ja yksityistämisen puolesta vaikka EVA:n omat raportit puhuvat sitä vastaan.

Julkisten palveluiden laaja ulkoistaminen ei saa kovin suurta kannatusta suomalaisten keskuudessa. Asia käy ilmi Evan äskettäisestä selvityksestä.

Evan kysely kertoo, että vain viidesosan (21 prosenttia) mielestä maamme julkisista palveluista suuri osa tulisi ulkoistaa yksityisten palveluntuottajien hoidettavaksi, jotta palveluiden tuotanto tehostuisi. Enemmistö eli 56 prosenttia on toista mieltä.

Eva on tehnyt vastaavia selvityksiä jo pitkään. Suurimmillaan palvelujen ulkoistamisen kannatus oli syksyllä 1992, jolloin enemmistö, 52 prosenttia, olisi halunnut ulkoistaa laajasti palveluja. Tällöin vastustajia oli vain 26 prosenttia. Tähän verrattuna uusimman kyselyn tulokset ovat lähes päinvastaiset.

Tämä pääoman propagandatoimisto EVA on suoltanut tasaisena virtana raportteja, jotka tukevat pääoman näkemyksiä ja uskomuksia. Esimerkiksi EVA tuotti raportin: ”Robotit töihin”.

Apunen on EK:n johtajien lailla vaatinut palkkamalttia ay-liikkeeltä kilpailukyvyn säilyttämisen nimissä. Lisäksi Apunen on kaivannut Saksan Hartz-sopimuksia Suomeen. Neljässä Hartz-uudistuksessa laskettiin työttömyysturvan tasoa ja lyhennettiin sen kestoa, lisättiin aktiivisia työmarkkinatoimia, kehitettiin palkkatukijärjestelmää, helpotettiin irtisanomissuojaa alle 10 hengen yrityksiltä, poistettiin vuokratyön rajoitteet ja alennettiin määräaikaisten työsopimusten rajoituksia ja lisättiin paikallista sopimusta.

Paikallinen sopiminen laski yleistä palkkatasoa etenkin palkkahaitarin alapäässä. Paikalliset joustot alensivat vientiteollisuuden kustannusrakennetta laaja-alaisesti. Vientiteollisuuden kotimaisten välituotteiden hinnat laskivat, mikä paransi merkittävästi kilpailukykyä, koska niiden osuus oli 70 prosenttia teollisuuden käyttämistä tuotantopanoksista.

Apunen on kuitenkin ”unohtanut” Harz-sopimuksen kääntöpuolen. Myöskään valtamediat eivät ole kertoneet, että Saksassa yli kaksi miljoonaa ammattikoulutettua ja lisäksi 280 000 akateemisesti koulutettua tekevät sosiaaliturvajärjestelmän mahdollistamia ”minitöitä” (450€/kk), mutta ovat periaatteessa työttömiä. Työttömyystilastot kaunistuivat keinotekoisesti muutamalla miljoonalla. Saksassakin työtuntien kasvukäyrä muistuttaa kuolleen aivokäyrää.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu