Tuo on ollut todella törkeää ja suunnitelmallista toimintaa kaupungilta.Kyse ei todellakaan ole mistään puuteista kirjaamisessa, kuten kaupunki nyt yrittää selitellä. Tuota on tehty jo pitkään.Lainvastainen toiminta jatkunut vuosia. On uskomatonta että joku on velvoitettu jopa tekemään omaa aikaisempaa työtään palkatta,karenssilla uhkailemalla. Nyt tarvittaisiin se ensimmäinen rohkea joka lähtisi ajamaan asiaansa oikeusteitse, ainakin palkkansa tulisi saamaan orjuuden ajalta varmasti.
0Äänestä
Anonyymi
Ei ole mikään uusi juttu eikä varmasti ainoat paikkakunnat jolla puhdistellaan kuntien ja kaupunkien tilastoja. Hyvä että nämäkin tutkitaan eikä vain kehuta korkeita työttömyysprosentteja.
0Äänestä
Anonyymi
Ihan sama millä tavoin työllistetään ja kuntoutetaan kunhan sitä tehdään. Jos laki on sitä vastaan, on laissa vikaa.
0Äänestä
Anonyymi
Joo kaikki työttömät vaan kuntoutukseen. Se on tämän päivän juttu. Suurinosa ei tarvitse kuntouttavaa työtoimintaa. Työteekki on kuin joku päiväkoti, jossa holhotaan aikuisia ihmisiä. Joillekin ehkä palvelu on paikallaan, mutta ei suurimmalle osalle. Työtön ei ole yhtäkuin vajaakuntoinen. Karenssilla uhkaillaan, jos ei suostu koneiston pompoteltavaksi. Hyvä että asia tulee julkisuuteen.
0Äänestä
Anonyymi
Sastamalan Te toimiston täteillä ei liiku päässä muutakun hiukset ja nekin vain tuulessa. Täysin sydämmettömiä. Heidän tavoitteensa on kaunistella työyyömyys tilastoja. Ja hoitaa mahdollisimman monelle karenssi. Toivottavasti nää ihmiset löytävät edestään. Voisko joku istuttaa näille vaikka syöpäkasvin päähän. Olen lopen uupunut.
0Äänestä
Anonyymi
ihmetyttää kaupungin hallinnon ja johtajan munattomuus eikö tätä rikollista toimintaa saada loppuun ja työttömiä voi palkata kaupungille ihan normaalisti ilman sairasta kiusaamista. toki työteekin johtaja on vastuussa tästä kaikesta.
kaikki lika ei tosin ole vielä tullut ilmi kuten seksuaalinen häirintä jota kuulemma ollut nuoria tyttöjä kohtaan. taideharrastajan sunnittelemat t-paidat myytiin hyvällä voitolla mutta tekijänoikeus maksuja ei suunnittelija saanut . myös asiaton kiusaaminen ja solvaus jota tiedän olevan muutamalla henkilöllä nauhoitettuna ei ole vielä julkaistu. kaupunki tekis oikein jos sulkis paikan heti.
0Äänestä
Anonyymi
Tämähän on sitä lukujen kaunistelua ja ihmisten kyykytystä. Tämä johtaja on saanut kaikki näyttämään niin hyvältä, ikävä kyllä ihan väärin keinoin käyttämällä työttömiä hyväkseen. Palkka taantuvasti kaikille jotka sen ovat työstään siellä ansainnut! Paska osuu tuulettimeen meillä kaikilla joskus.
0Äänestä
Anonyymi
siivoustyötä tekevät teekkiläist ovat saaneet tehdä siivoustyötä epä-ergonomisilla ja niveliä vahingoittavilla välineillä. vanhat mopit ovat saattaneet myös aiheuttaa kosteusvaurioita henkilöiden koteihin joissa työteekki siivoaa säännöllisesti, työteekin siivous ohjaajil ei ole pätevyyttä ja onkin nähty kuinka siivoustyön ohjaaja käskee työteekkiläisen polvilleen maahan ja luutaamaan käsin lattiaa. tämä on järjetöntä ja vaarallista polvinivelille. ei lattia puhdistu jos ei ole järkeviä varrellisia lattianpesu välineitä nimimerkki meidän taloyhtiön käytävän lattia ja ovet pilalla,
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tuo on ollut todella törkeää ja suunnitelmallista toimintaa kaupungilta.Kyse ei todellakaan ole mistään puuteista kirjaamisessa, kuten kaupunki nyt yrittää selitellä.
Tuota on tehty jo pitkään.Lainvastainen toiminta jatkunut vuosia.
On uskomatonta että joku on velvoitettu jopa tekemään omaa aikaisempaa työtään palkatta,karenssilla uhkailemalla.
Nyt tarvittaisiin se ensimmäinen rohkea joka lähtisi ajamaan asiaansa oikeusteitse, ainakin palkkansa tulisi saamaan orjuuden ajalta varmasti.
Ei ole mikään uusi juttu eikä varmasti ainoat paikkakunnat jolla puhdistellaan kuntien ja kaupunkien tilastoja. Hyvä että nämäkin tutkitaan eikä vain kehuta korkeita työttömyysprosentteja.
Ihan sama millä tavoin työllistetään ja kuntoutetaan kunhan sitä tehdään. Jos laki on sitä vastaan, on laissa vikaa.
Joo kaikki työttömät vaan kuntoutukseen. Se on tämän päivän juttu. Suurinosa ei tarvitse kuntouttavaa työtoimintaa. Työteekki on kuin joku päiväkoti, jossa holhotaan aikuisia ihmisiä. Joillekin ehkä palvelu on paikallaan, mutta ei suurimmalle osalle. Työtön ei ole yhtäkuin vajaakuntoinen. Karenssilla uhkaillaan, jos ei suostu koneiston pompoteltavaksi. Hyvä että asia tulee julkisuuteen.
Sastamalan Te toimiston täteillä ei liiku päässä muutakun hiukset ja nekin vain tuulessa.
Täysin sydämmettömiä. Heidän tavoitteensa on kaunistella työyyömyys tilastoja. Ja hoitaa mahdollisimman monelle karenssi. Toivottavasti nää ihmiset löytävät edestään.
Voisko joku istuttaa näille vaikka syöpäkasvin päähän. Olen lopen uupunut.
ihmetyttää kaupungin hallinnon ja johtajan munattomuus eikö tätä rikollista toimintaa saada loppuun ja työttömiä voi palkata kaupungille ihan normaalisti ilman sairasta kiusaamista.
toki työteekin johtaja on vastuussa tästä kaikesta.
kaikki lika ei tosin ole vielä tullut ilmi kuten seksuaalinen häirintä jota kuulemma ollut nuoria tyttöjä kohtaan. taideharrastajan sunnittelemat t-paidat myytiin hyvällä voitolla mutta tekijänoikeus maksuja ei suunnittelija saanut .
myös asiaton kiusaaminen ja solvaus jota tiedän olevan muutamalla henkilöllä nauhoitettuna ei ole vielä julkaistu. kaupunki tekis oikein jos sulkis paikan heti.
Tämähän on sitä lukujen kaunistelua ja ihmisten kyykytystä. Tämä johtaja on saanut kaikki näyttämään niin hyvältä, ikävä kyllä ihan väärin keinoin käyttämällä työttömiä hyväkseen.
Palkka taantuvasti kaikille jotka sen ovat työstään siellä ansainnut!
Paska osuu tuulettimeen meillä kaikilla joskus.
siivoustyötä tekevät teekkiläist ovat saaneet tehdä siivoustyötä epä-ergonomisilla ja niveliä vahingoittavilla välineillä. vanhat mopit ovat saattaneet myös aiheuttaa kosteusvaurioita henkilöiden koteihin joissa työteekki siivoaa säännöllisesti,
työteekin siivous ohjaajil ei ole pätevyyttä ja onkin nähty kuinka siivoustyön ohjaaja käskee työteekkiläisen polvilleen maahan ja luutaamaan käsin lattiaa. tämä on järjetöntä ja vaarallista polvinivelille. ei lattia puhdistu jos ei ole järkeviä varrellisia lattianpesu välineitä
nimimerkki meidän taloyhtiön käytävän lattia ja ovet pilalla,