Harrastan pienimuotoista yritystoimintaa. Laskeskelin, että joutuisin maksamaan arvonlisäveron palautusta valtiolle n. 1500 euroa. Kirjanpitäjäni laski kuitenkin tuota summaa n. 900 euroon, koska liikevaihto yrityksessäni on pieni. Jos liikevaihto olisi ollut alle 8500 euroa, en olisi joutunut maksamaan palautusta ollenkaan.
Kysyisin minkä hallituksen aikana, ja minkä puolueen toimesta kyseinen arvonlisäveron vähennys on aikaansaatu, siitä oli minulle nimittäin aivan oikeasti hyötyä. Tämäntyyppisiä toimia kaivattaisiin lisää, että (pien)yritystoiminta tulisi todelliseksi vaihtoehdoksi työttömille.
Arvonlisäveron vähennys
29
723
Vastaukset
- mvv
ensimmäisen kerran voimassa.
- mvv
alaraja on kyllä ollut voimassa jo muistaakseni vuodesta 95 asti kun arvonlisäverosysteemi tuli käyttöön.
- Pekka.Päivä
mvv kirjoitti:
alaraja on kyllä ollut voimassa jo muistaakseni vuodesta 95 asti kun arvonlisäverosysteemi tuli käyttöön.
Nosti alarajaa.
- stara
mvv kirjoitti:
alaraja on kyllä ollut voimassa jo muistaakseni vuodesta 95 asti kun arvonlisäverosysteemi tuli käyttöön.
Minäkin muistan, että alaraja oli 50 000 mk, että koko arvonlisäveroruljanssiin joutui mukaan.
Mutta onko päätöksen arvonlisäveron alennuksesta pienyrityksille säätänyt Lipposen vai Vanhasen hallitus? - mvv
stara kirjoitti:
Minäkin muistan, että alaraja oli 50 000 mk, että koko arvonlisäveroruljanssiin joutui mukaan.
Mutta onko päätöksen arvonlisäveron alennuksesta pienyrityksille säätänyt Lipposen vai Vanhasen hallitus?onko päätöksen tehnyt jo Lipposen hallitus vai onko Vanhasen vastaava ollut asialla.
Toisaalta kyllä kannattaa huomata että se erotus on sitten tuloverotuksessa verotettavaa,joten pudotus on käytännössä pienempi kun mitä aluksi näyttää.Mutta pienelle etu kuitenkin. - stara
Pekka.Päivä kirjoitti:
Nosti alarajaa.
Kerkisin jo alempana tarkentaa kysymystä, kun en huomannut vastaustasi. Jos näin on, on se varmasti erityisesti palvelualan pienyritysten mieleen. Hehän tekevät lisäarvoa usein omilla käsillään, eivätkä juuri osta raaka-aineita eivätkä muuta laitteistoa. Arvonlisävero on kohdellut juuri heitä kaltoin.
- Pekka.Päivä
mvv kirjoitti:
onko päätöksen tehnyt jo Lipposen hallitus vai onko Vanhasen vastaava ollut asialla.
Toisaalta kyllä kannattaa huomata että se erotus on sitten tuloverotuksessa verotettavaa,joten pudotus on käytännössä pienempi kun mitä aluksi näyttää.Mutta pienelle etu kuitenkin.Maatalous pääsi mukaan, alarajahuojennus muilla yrittäjillä ollut käytössä jo pitempään. Ei koske metsänmyyntituloja.
- stara
Pekka.Päivä kirjoitti:
Maatalous pääsi mukaan, alarajahuojennus muilla yrittäjillä ollut käytössä jo pitempään. Ei koske metsänmyyntituloja.
Maatalouden tuloista usein jopa 50 % on tukia, joissa ei ole mukana arvonlisäveroa. Maatila, joka saa etua arvonlisäveroveron vähennyksestä on todennäköisesti lopettelemassa oleva tila. Kehittyvä tila saa useimmiten arvonlisäveron palautusta.
Hyvä silti, että verotus yhdenmukaistuu. - Jaba_43
stara kirjoitti:
Kerkisin jo alempana tarkentaa kysymystä, kun en huomannut vastaustasi. Jos näin on, on se varmasti erityisesti palvelualan pienyritysten mieleen. Hehän tekevät lisäarvoa usein omilla käsillään, eivätkä juuri osta raaka-aineita eivätkä muuta laitteistoa. Arvonlisävero on kohdellut juuri heitä kaltoin.
Ahon hallituksen aikana - eikös se saattanut voimaan nykyisen alv-lain - muistaakseni esitettiin, että palvelualoilla voisi alv:sta vähentää osan palkoista pidätettävää tuloveroa, koska palvelualoilla ei ole juurikaan merkittävästi sellaisia ostoja, joista maksettua al-veroa teollisuus ja etenkin kauppa voivat käyttää omissa alv-vähennyksissään.
Eihän se läpi mennyt.
Silloin jo ehdotettiin mm. alv:n alarajan nostoa silloisesta 15 000 mk/v summasta jonnekin 500 000 mk/vuodessa, mutta kauppakamarilaitos, TT, STK ja kokoomus kaatoivat sen esityksen jo asiantuntijatoimikunnan mietinnöstä antamissaan lausunnoissa. - Jaba_43
stara kirjoitti:
Minäkin muistan, että alaraja oli 50 000 mk, että koko arvonlisäveroruljanssiin joutui mukaan.
Mutta onko päätöksen arvonlisäveron alennuksesta pienyrityksille säätänyt Lipposen vai Vanhasen hallitus?Taisin jo avaukseesi todeta, että aloite oli SDP:n ennen vaaleja tekemä, eli "Lipposen", mutta Vanhasen hallitus sen toteutti käytännössä.
Minä silloin kirjoittelin kitkerästi kokoomuksesta, jolle aloitetta oli tarjottu jo vuosikausia aikaisemmin, mutta turhaan, kun Niinistö vastusti. - Tuet tukia
stara kirjoitti:
Maatalouden tuloista usein jopa 50 % on tukia, joissa ei ole mukana arvonlisäveroa. Maatila, joka saa etua arvonlisäveroveron vähennyksestä on todennäköisesti lopettelemassa oleva tila. Kehittyvä tila saa useimmiten arvonlisäveron palautusta.
Hyvä silti, että verotus yhdenmukaistuu.Ja verotuksen yhdenmukaistuminen tarkoittaa sitä,että todelliset maksajat eli työtätekevät puristetaan kuiviin.
Jotta saatas tuet ja tukien tukemisen tukemiset kasaan.
- Jaba_43
SDP nosti alv:n perinnän alarajan nostamisen ja saattamisen liukuvaksi esiin pari kuukautta ennen viime eduskuntavaaleja ja ajoi sen sitten läpi hallituksessa ja eduskunnassa, eli anhasen hallituksen aikaansaama muutos se oli.
Alv:n alarajan nostoa tosin ehdotettiin ainakin parissa nuorsuomalaisten eduskunta-aloitteessa jo Lipposen I hallitukselle, joka teki korjauksia yritysverolakeihin, mutta Niinistö ja Järventaus torjuivat sen silloin.
Niinistö oli muutenkin hyvin niuha kaikille aloitteille, joilla olisi laman jäljiltä voitu parantaa pienyrittäjien omarahoitus- ja kasvumahdollisuuksia, sillä ei Niinistö juristina mitään yritystoiminnasta ymmärrä.- revox
"Niinistö oli muutenkin hyvin niuha kaikille aloitteille, joilla olisi laman jäljiltä voitu parantaa pienyrittäjien omarahoitus- ja kasvumahdollisuuksia, sillä ei Niinistö juristina mitään yritystoiminnasta ymmärrä."
Poikkeuksellisen suoraselkäistä puhetta, kiitos siitä.
Mutta oletko varma siitä, että nimenomaan SDP olisi nykyhallituksessa pitänyt pienyrittäjän puolta? Ei Keskusta ainakaan hanttiin ole pistänyt! - Jaba_43
revox kirjoitti:
"Niinistö oli muutenkin hyvin niuha kaikille aloitteille, joilla olisi laman jäljiltä voitu parantaa pienyrittäjien omarahoitus- ja kasvumahdollisuuksia, sillä ei Niinistö juristina mitään yritystoiminnasta ymmärrä."
Poikkeuksellisen suoraselkäistä puhetta, kiitos siitä.
Mutta oletko varma siitä, että nimenomaan SDP olisi nykyhallituksessa pitänyt pienyrittäjän puolta? Ei Keskusta ainakaan hanttiin ole pistänyt!Ei kai SDP yrittäjien asiaa juurikaan aja. Alv:n alarajan nosto ja perinnän tekeminen liukuvaksi oli kuitenkin lehtitietojen mukaan nimenomaan SDP:n ennen vaaleja julkisuuteen tekemä aloite, jonka sitten Vanhasen hallitus vei eduskunnassa läpi.
Olettaisin sen olleen vaalitaktiikkaa, koska demareiden kannattajissa lienee paljon sellaisia duunareita, jotka ovat perustaneet pienyrityksiä myydäkseen omaa ammattiosaamistaan "ulkoistettuna" useammalle työnantajalle eli yhteensä paremmilla ansioilla kuin yhden työnantajan palkollisena saisi. - mvv
Jaba_43 kirjoitti:
Ei kai SDP yrittäjien asiaa juurikaan aja. Alv:n alarajan nosto ja perinnän tekeminen liukuvaksi oli kuitenkin lehtitietojen mukaan nimenomaan SDP:n ennen vaaleja julkisuuteen tekemä aloite, jonka sitten Vanhasen hallitus vei eduskunnassa läpi.
Olettaisin sen olleen vaalitaktiikkaa, koska demareiden kannattajissa lienee paljon sellaisia duunareita, jotka ovat perustaneet pienyrityksiä myydäkseen omaa ammattiosaamistaan "ulkoistettuna" useammalle työnantajalle eli yhteensä paremmilla ansioilla kuin yhden työnantajan palkollisena saisi.alhaalla ettei oikein pienyrittäjäkään sen alle pääse,ainakaan sillä ei kukaan elä.Jos on hiukan pirullinen voi sanoa kyllä elävän,mutta sitten pitää tehdä vähän pimeää lisäksi.
Lipposen hallituksen teoista kotitalousvähennys on paljon merkittävämpi,se on työllistänyt tuhanasia ja vähentänyt pimeän työn tekoa.
Siitä kyllä kiitos kuuluu Kokoomukselle. - Jaba_43
mvv kirjoitti:
alhaalla ettei oikein pienyrittäjäkään sen alle pääse,ainakaan sillä ei kukaan elä.Jos on hiukan pirullinen voi sanoa kyllä elävän,mutta sitten pitää tehdä vähän pimeää lisäksi.
Lipposen hallituksen teoista kotitalousvähennys on paljon merkittävämpi,se on työllistänyt tuhanasia ja vähentänyt pimeän työn tekoa.
Siitä kyllä kiitos kuuluu Kokoomukselle.Alv:n perinnän alaraja pitäisi nostaa jonnekin 100000 - 200000 euron nurkille. Sen liikevaihdon jättämällä tuotolla jo yrittäjä elättäisi itsensä, työhön osallistuvat perheenjäsenensä ja muutaman palkatunkin työntekijän.
Toinen homma on, että paljon ihmistyötä vaativilla toimialoilla - palveluissa siis - pitäisi alv-kanta laskea jonnekin 12-17% tuntumaan, ettei ihmistyötä haittaverotettaisi ensin palkasta pidätettävällä tuloverolla, palkkoihin sidotuilla työnantajamaksuilla, henkilökunnan pakollisilla vakuutuksilla, jne, joihin kaikkiin tulee sitten vielä 18,03% al-veroa päälle, ikään kuin veroa jo kertaalleen maksetusta verosta periaatteella.
Kokoomukselle toki kuuluu kunnia kotitalousvähennyksen sitkeästä läpiajamisesta. Arja Alhohan väänsi kättä aikanaan siitä, että tuki annettaisi palveluja tuottaville yritykselle eikä vähennysoikeutena työtä tarjoaville kotitalouksille, Mutta kokeilussa osoittautui, että Alhon malli oli susi ja kokoomuksen malli toimi.
Demarithan vastustivat kiivaasti SAK:n tuella kokoomuksen "piikamallia" ja olisivat jakaneet rahaa yritysten kautta palvelujen hinnan alentamiseen, mutta eihän markkinatalous niin toimi. Yrittäjät käärivät tuet liiveihinsä ja elävät valtion piikkiin. Ketä sellainen hyödyttää - ei ketään. - ennemmin
mvv kirjoitti:
alhaalla ettei oikein pienyrittäjäkään sen alle pääse,ainakaan sillä ei kukaan elä.Jos on hiukan pirullinen voi sanoa kyllä elävän,mutta sitten pitää tehdä vähän pimeää lisäksi.
Lipposen hallituksen teoista kotitalousvähennys on paljon merkittävämpi,se on työllistänyt tuhanasia ja vähentänyt pimeän työn tekoa.
Siitä kyllä kiitos kuuluu Kokoomukselle.Liikevaihtoverovapauteen riitti kun toimit ilman liikepaikkaa!
Eli tavarat työmaalla tai autossa!
Se oli kultaista aikaa!
Oliko joskus 90-luvun alussa kun muutos tuli! - mvv
ennemmin kirjoitti:
Liikevaihtoverovapauteen riitti kun toimit ilman liikepaikkaa!
Eli tavarat työmaalla tai autossa!
Se oli kultaista aikaa!
Oliko joskus 90-luvun alussa kun muutos tuli!olisiko ollut 95 vuonna,touko,kesäkuun vahteessa.
Sen jälkeen kerroin laskun 1,22.Ostoista sai sitten vähentää alvin pois,tilannehan ei juuri muuttunut,muuten kuin työ lisääntyi.
Hinnat tietysti tuntuivat muutoksen jälkeen korkeilta,mutta minun asiakkaanikin saavat vähentää alvin. - mvv
Jaba_43 kirjoitti:
Alv:n perinnän alaraja pitäisi nostaa jonnekin 100000 - 200000 euron nurkille. Sen liikevaihdon jättämällä tuotolla jo yrittäjä elättäisi itsensä, työhön osallistuvat perheenjäsenensä ja muutaman palkatunkin työntekijän.
Toinen homma on, että paljon ihmistyötä vaativilla toimialoilla - palveluissa siis - pitäisi alv-kanta laskea jonnekin 12-17% tuntumaan, ettei ihmistyötä haittaverotettaisi ensin palkasta pidätettävällä tuloverolla, palkkoihin sidotuilla työnantajamaksuilla, henkilökunnan pakollisilla vakuutuksilla, jne, joihin kaikkiin tulee sitten vielä 18,03% al-veroa päälle, ikään kuin veroa jo kertaalleen maksetusta verosta periaatteella.
Kokoomukselle toki kuuluu kunnia kotitalousvähennyksen sitkeästä läpiajamisesta. Arja Alhohan väänsi kättä aikanaan siitä, että tuki annettaisi palveluja tuottaville yritykselle eikä vähennysoikeutena työtä tarjoaville kotitalouksille, Mutta kokeilussa osoittautui, että Alhon malli oli susi ja kokoomuksen malli toimi.
Demarithan vastustivat kiivaasti SAK:n tuella kokoomuksen "piikamallia" ja olisivat jakaneet rahaa yritysten kautta palvelujen hinnan alentamiseen, mutta eihän markkinatalous niin toimi. Yrittäjät käärivät tuet liiveihinsä ja elävät valtion piikkiin. Ketä sellainen hyödyttää - ei ketään.ei pitäisi yrittäjän tulokseen mitään vaikuttaa.Ei kai sentään voisi niin olla että alvin voisi periä ja jättää tilittämättä nuon suurelta osin.Silloinhan tietysti hinnat laskisivat,mutta onko valtiolla siihen varaa.
- työt
mvv kirjoitti:
olisiko ollut 95 vuonna,touko,kesäkuun vahteessa.
Sen jälkeen kerroin laskun 1,22.Ostoista sai sitten vähentää alvin pois,tilannehan ei juuri muuttunut,muuten kuin työ lisääntyi.
Hinnat tietysti tuntuivat muutoksen jälkeen korkeilta,mutta minun asiakkaanikin saavat vähentää alvin.Eikös nekin ollut liikevaihtoveron ulkopuolella!
- mvv
työt kirjoitti:
Eikös nekin ollut liikevaihtoveron ulkopuolella!
Ostetuissa rakennustarvikkeissa vero,senkin osuus sitten tuloverotuksessa vähennyskelpoinen urakoitsijalla.
- Jaba_43
mvv kirjoitti:
ei pitäisi yrittäjän tulokseen mitään vaikuttaa.Ei kai sentään voisi niin olla että alvin voisi periä ja jättää tilittämättä nuon suurelta osin.Silloinhan tietysti hinnat laskisivat,mutta onko valtiolla siihen varaa.
...ei minusta ole ollenkaan siinä, että pienyrittäjä voisi myydä palvelujaan 22% halvemmalla kun voi myydä ne ilman alvia, vaan siinä, että hän voi pienestä liikevaihdostaan saada 22% enemmän rahaa sisään yrityksen kasvattamiseen ja henkilöstön palkkaamiseen, kun verottajalle ei tarvitse joka kuukausi tilittää 22% myynnistä miinus itsemaksetut alvit.
Alvin alarajaa nostamalla saadaan pienyritykset nopeammin kasvuun ja työllistämään lisää ihmisiä, mikä on aina myös verottajan etu, koska tulovero tuottaa valtiolle ja kunnille jo pienistäkin palkoista enemmän kuin alv. - Jaba_43
mvv kirjoitti:
olisiko ollut 95 vuonna,touko,kesäkuun vahteessa.
Sen jälkeen kerroin laskun 1,22.Ostoista sai sitten vähentää alvin pois,tilannehan ei juuri muuttunut,muuten kuin työ lisääntyi.
Hinnat tietysti tuntuivat muutoksen jälkeen korkeilta,mutta minun asiakkaanikin saavat vähentää alvin.Viinanen oli valtionvarainministeri silloin kun alv toteutettiin. paljon väännettiin kättä sen suhteen, että palvelualat - sellaiset, joissa myydään etupäässä vain ihmisen työtä eikä mitään konkreettista tavaraa - saisivat alhaisemman alv-kannan, koska ne olivat lvv:n aikana olleet kokonaan verosta vapaita.
Viinanen ei suostunut. Ei edes liikuntapalvelujen kohdalla, vaikka hänelle tutkimusten ja selkeiden numeroiden kanssa käytiin todistamassa, miten liikuntaan käytetty tunti viikossa vähentää sairauspoissaoloja ja pienentää huimasti KELA:n kustannuksia.
Viinasta saamme kiittää siitä, että ihmisen työtä haittaverotetaan ensin progressiivisella tuloverolla, palkkaan sidotuilla työnantajamaksuilla, lakisääteisillä tapaturma- ym. pakollisilla henkilöstövakuutuksilla, työeläkemaksuilla, jne, jotka kaikki ovat täysimääräisinä sisällä siinä hinnassa, johon pannaan kerroin 1,22.
Minusta tähän pitäisi poliitikoilla ja keskustallakin olla enemmän halua puuttua, sillä kyse on todellakin vakavasta työllistämisen esteestä, kun alv nostaa ihmisen työn hinnan sitä korkeammalle, mitä vaativammasta (paremmin palkatusta) työstä on kyse.
- Tuomo Kankkunen
tulot rahoittaa. Paljonko tulee tukien kautta?
Ja on "Keskusta""" maalaisliitto, taas vallassa??
Vaan kuka on se salaperäinen maksaja... Heh-heh, taisi mennä kepulla väärään kurkkuun.- Jaba_43
Reilusti omalla nimelläänkö Tuomo kirjoittaa, vai joku muu Tuomon nimellä?
- Pummi_isolla_peellä
...yleinen 8500:n raja päätettiin jo aiemmin, oli se silloin 50 000 mk. Mikä hallitus oli tuolloin tornin huipulla, muista sitä en.
Päätös oli oikean suuntainen ja älykäs veto kannustamaan uusia aloittavia yrittäjiä ja toisaalta auttamaan niitä, jotka haluavat lisäansioita yrittämisestä.
Verraten EU:n keskiarvoon Suomella on noin 100 000 vajaus pienyritysten lukumäärässä, joista suurin osa uskoakseni olisi yhden hengen firmoja, joilla olisi myös merkittävä työllistävä vaikutus.- Pummi_isolla_peellä
Ei pitäis pieruissa mun kirjottaa. Tuossahan nuo ovat asian jo selittäneet.
- yrdutu
juytituii
- Näin se menee
Se on alarajahuojennus jo alkaa 0 eurosta ja menee 8500 euroon 0-verona, eli huojennuksena saa kaiken maksetun arvonlisäveron takaisin. 8500-14 000 euron liikevaidolla huojennus on suhteellisesti vähenevä.
Siis 8500 euron liikevaihdolla ei makseta ollenkaan veroa, 14 000 ylittyvä liikevaihto aiheuttaa täyden arvonlisäveron maksun. liikevaihto on ilman arvonlisäveroa oleva myynti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taisin tehdä virheen
Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle312562Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖362541Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k532534Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt921956Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi
Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle331845Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me3121688- 1501506
- 731358
vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos231108Nainen onko sulla supervoimmia ?
Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.271093