Mihin Kontiolahti tarvitsee viestintäpäällikkö?

Mihin Kontiolahden kunta tarvitsee erillistä kovapalkkaista viestintäpäällikköä? Jos kunnanjohtaja ja osastonjohtajat ei osaa yliopistokoulutuksella, ite kirjoittaa tekstejä niin onhan se kumma. Ja oikeesti onko joka päivä niin paljo tiedotettavaa, että 8 tuntii pitää feispuukkiin kirjottaa? Eikö pitäs voimat keskittöö taloustappioiden korjoomiseen ja jättee kirjottelu vähemmälle! Kyllä jämpti on näin.
11440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Viestintäpäällikkö on se joka osaa käyttää puhelinta.

Äänestä

Kunanjohtajan asema on omasta mielestä sitä arvostetumpi, mitä isompi esikunta ja johtoryhmät ovat.

Äänestä

Pitäskö kunanjohtajankin pyrkiä tekemään oikeita töitä pyöräilyn sijaan, kun kuulema viime vuoden talousluvuilla Kontiolahti on maakunnan heikoin kunta, kriisikunta. Meni heittämällä ohi Riäkkylästäkin! Lähtölaskenta alakaa koko kunnalle tällä mänöllä ja samalla myös johtoportaalle!

Äänestä

Viestintäpäällikköä tarvitaan selittelemään kohta kunnan strategioiden pieleen menoa.

Asukasluku ei kasva, tulijoita Joensuusta ei olekaan enää jonossa. Ja kun ei ole tulijoita, on kaavoitettu, rakennettu ja edelleen rakennetaan isolla rahalla tarpeetonta uutta infraa uusille alueille. Tuloksia rahan menosta oli tämän päivän lehdessä.

Tiivistämällä entistä säästyisi pitkän pitkä penni ja palvelut olisivat keskitetysti paremmin saatavissa.
Jos joku haluaa asua metsässä, menköön sinne omin kustannuksin.

Matkailuelinkeino ja sen lippulaiva ampumahiihtostadion (maakunnan matkailun kärkihanke), eivät kunnan taloutta pelasta.

Äänestä

Päällikkö- ja johtajavirkoja rittää ja kuitenkin yksityisen sektorin konsulttien käyttö kasvaa hurjaa vauhtia, eikä mittään osata itse tehdä vaan aina ulkopuolinen "asiantuntija".
Viimeinen on kunnan palkkojen maksu,,, sekin ulkoistetaan. Miksi päällikköjä lisätään,, mie vaan kysyn???

Äänestä
  • Piällikkönähän on mukava olla ja virmahi näyttää isolta kun on paljo piälliköitä.
    Se on kun mcdonaldsissa jossa melekeen joka työntekijällä on tissin piällä lappu Vuoropiällikkö.
    Se on paljo halavempi ruveta sanomaan tuunarrii piälliköks kun antoo sille palakankorotus.
    Ja tuunarihan on tyytyväinen kun piäsöö piälliköks.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Piällikkönähän on mukava olla ja virmahi näyttää isolta kun on paljo piälliköitä.

    Aikoinaan armeijassa kantahenkilökuntaan kuuluvat aliupseerit vaativat palkkoihinsa korotusta.
    Palkkaa ei korotettu, mutta annettiin oikeus käyttää "rähinäremmiä". Olivat hyvin tyytyväisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Piällikkönähän on mukava olla ja virmahi näyttää isolta kun on paljo piälliköitä.
    Se on kun mcdonaldsissa jossa melekeen joka työntekijällä on tissin piällä lappu Vuoropiällikkö.
    Se on paljo halavempi ruveta sanomaan tuunarrii piälliköks kun antoo sille palakankorotus.
    Ja tuunarihan on tyytyväinen kun piäsöö piälliköks.

    Melko+todelta+vaikuttavat+puheesi+-+päällikkö+mikä+päällikkö.Ihan+kuin+edesmennyt+"kyläpäällikkö"+Joensuusta++-+joka++ei+kuitenkaan+kai+ollut+tasapuolisuuden+nimissä+ihan+100%+heimopäällikkö++itäsuomalaisille,lyhyenlännille+ihmisille.Vaikka+komea+olikin.Kauneus+on+katsojan+silmissä+ja+kuulijan+korvissa.

    Äänestä

Olisiko kunnanjohtaja saanut palautetta, ettei hymynaamat logossa ole kovin aikuismaista? Taidetaan tarvitaan joku, esim. viestintäpäällikkö, jolla on aikaa vahtia kunnanjohtajaa. Turha virka.

Joko siellä matkailun "kärkihankkeessa" on edistytty? Onko löytynyt SE höynä, jolle riittää, että loma-asunnoissa on vuoden aikana max. muutamana viikkona asiakkaita ja loppuvuosi maksellaan itse ylläpitokustannuksia??

Äänestä

Ensinnäkään Kontiolahdella ei ole viestintäpäällikköä, vaan viestinnän suunnittelija. Niin että ei ole mikään johtotehtävä eikä siis alaisiakaan. Normi toimistohommaa. Polvijärvellä on samanlainen tehtävä muuten kanssa, niin kuin Liperissäkin. Niin että ei ole mitenkään outo juttu pienemmissäkään kunnissa tiedotusihmiset.

Äänestä

Tietoddakkaa, kun kiinalaiset on kansoittaneet Kontiirannan, eikös siellä oo jo aika monta rojektii ollunna ja nyt ne männii Lieksaan! Antoko kunnanjohtaja viärän osoitteen Kiinan matkalla? Ois ollunna viestintäpiällikölle töitä liimata oikee osoitelappu esitteisiin. Kohta alakaa jo syyssateet ja sitten tuloo pakkaset ja paras matkailupuumi on ohi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Mihin Kontiolahden kunta tarvitsee erillistä kovapalkkaista viestintäpäällikköä? Jos kunnanjohtaja ja osastonjohtajat ei osaa yliopistokoulutuksella, ite kirjoittaa tekstejä niin onhan se kumma. Ja oikeesti onko joka päivä niin paljo tiedotettavaa, että 8 tuntii pitää feispuukkiin kirjottaa? Eikö pitäs voimat keskittöö taloustappioiden korjoomiseen ja jättee kirjottelu vähemmälle! Kyllä jämpti on näin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu