Miksi ihmiset haikailevat kesäaikaa?

Anonyymi

78

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pysyvää kesäaikaa on kokeiltu useissa maissa, mutta aina lopulta kaikki ovat palanneet takaisin pysyvään Normiaikaan.

      • Anonyymi

        Hälytyskellojen pitäisi soida myös Suomessa. Onneksi ainakin tällähetkellä vielä kaikki merkit viittaavat Suomen jäämisestä ikuiseen normaaliaikaan.

      • Anonyymi

        Olen metsässä mieluummin valoisassa kuin pimeässä. Valoisaa tarvitaan työajan jälkeiselle ajalle, jolloin ei tarvitse stressata paljonko se kello nyt on, ja kuinka paljon aikaa menee että ei myöhästy töistä.

        Metsään omalla ajalla, kun ei ole kiire sieltä mihinkään.

        Käytössäsi olevat tunnit vaikuttavat. Kun pääset töistäsi ulos tuntia aiemmin koko ajan, on sulla valoisampia iltoja yhteensä noin 400 tuntia vuodessa.

        Siksi pysyvä kesäaika antaa ihmisille enemmän valoisaa aikaa omalle vapaa ajalle.

        Pimeyttäkaipaavat talviaikahörhöt ovat luultavasti vain laiskoja televisioiden ja medialaitteiden äärellä istuvia, jotka saavat mielestään moraalisen siunauksen maleksia kotona sisätiloissa, kun ulkonakin "on niin pimeää".

        Talviaika ja pimeän haikailu on laiskojen sohvaperunoiden aikaa.

      • Anonyymi

        Todella hyviä perusteluja Kesäajanpuolesta. Ei ihme että enemmistö kannattaa pysyvään normiaikaan jäämistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen metsässä mieluummin valoisassa kuin pimeässä. Valoisaa tarvitaan työajan jälkeiselle ajalle, jolloin ei tarvitse stressata paljonko se kello nyt on, ja kuinka paljon aikaa menee että ei myöhästy töistä.

        Metsään omalla ajalla, kun ei ole kiire sieltä mihinkään.

        Käytössäsi olevat tunnit vaikuttavat. Kun pääset töistäsi ulos tuntia aiemmin koko ajan, on sulla valoisampia iltoja yhteensä noin 400 tuntia vuodessa.

        Siksi pysyvä kesäaika antaa ihmisille enemmän valoisaa aikaa omalle vapaa ajalle.

        Pimeyttäkaipaavat talviaikahörhöt ovat luultavasti vain laiskoja televisioiden ja medialaitteiden äärellä istuvia, jotka saavat mielestään moraalisen siunauksen maleksia kotona sisätiloissa, kun ulkonakin "on niin pimeää".

        Talviaika ja pimeän haikailu on laiskojen sohvaperunoiden aikaa.

        Vuorokaudessa on tasan yhtä paljon pimeää ja valoisaa oltiin kesä tai normaaliajassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen metsässä mieluummin valoisassa kuin pimeässä. Valoisaa tarvitaan työajan jälkeiselle ajalle, jolloin ei tarvitse stressata paljonko se kello nyt on, ja kuinka paljon aikaa menee että ei myöhästy töistä.

        Metsään omalla ajalla, kun ei ole kiire sieltä mihinkään.

        Käytössäsi olevat tunnit vaikuttavat. Kun pääset töistäsi ulos tuntia aiemmin koko ajan, on sulla valoisampia iltoja yhteensä noin 400 tuntia vuodessa.

        Siksi pysyvä kesäaika antaa ihmisille enemmän valoisaa aikaa omalle vapaa ajalle.

        Pimeyttäkaipaavat talviaikahörhöt ovat luultavasti vain laiskoja televisioiden ja medialaitteiden äärellä istuvia, jotka saavat mielestään moraalisen siunauksen maleksia kotona sisätiloissa, kun ulkonakin "on niin pimeää".

        Talviaika ja pimeän haikailu on laiskojen sohvaperunoiden aikaa.

        Höpö höpö, vaikutus vain hetken aikaa ja kaupungeissa valot muutenkin.

        Päivä lyhenee syksyllä todella nopeasti, ulkoilun kannalta ei kesäajalla ole mitään merkitystä. Vaivaiset 12 päivää jolloin tuolla kesäajalla olisi edes teoriassa merkitystä Helsingissä.
        29.10 päivän pituus 8:58
        10.11 päivän pituus 7:57

        Voit laskea tuosta jos osaat. Työssä käyvät voisi hyötyä 12 päivän aikana eli 12 tuntia enemmän valoisaa ulkoiluaikaa koko syksynä, muille ei yhtään mitään merkitystä, pelkkää haittaa.

        Buhahahaaa Suurin osa suomalaisista elää niin sanotussa aamu rytmissä. Oikein varhain aamulla töihin lähtevät pääsevät pois töistä vielä valoisan aikaan. Paitsi tiettynä aikana ei vain ole valoisaa, vaikka eläisimme minkä tahansa maan aikaa.

        Jos talvikautena olisi myös kesäaika tapahtuisi seuraava. Suurin osa suomalaisista lähtisi töihin pimeässä/hämärässä ja palaisi töistä kotiin pimeän aikaan. SANA KESÄ-AIKA ei ole mikään ana nasa aurinkoa lisää taikasana.

        Tuossakaan viestissä ei ollut yhtään aitoa faktallista perustelua Kesäajan paremmuudesta. Ota huomioon myös, että Kesä on taas todella valoisa, joten kellojen siirtämisellä kesäaikaan kesäkautena ei ole mitään positiivista hyötyä ja vielä vähemmän talvikautena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö, vaikutus vain hetken aikaa ja kaupungeissa valot muutenkin.

        Päivä lyhenee syksyllä todella nopeasti, ulkoilun kannalta ei kesäajalla ole mitään merkitystä. Vaivaiset 12 päivää jolloin tuolla kesäajalla olisi edes teoriassa merkitystä Helsingissä.
        29.10 päivän pituus 8:58
        10.11 päivän pituus 7:57

        Voit laskea tuosta jos osaat. Työssä käyvät voisi hyötyä 12 päivän aikana eli 12 tuntia enemmän valoisaa ulkoiluaikaa koko syksynä, muille ei yhtään mitään merkitystä, pelkkää haittaa.

        SE ON JUURIKIN NOIN!

        Mieteitäämpä. Haittasiko ketään ikuinen normiaika, mitä on eletty suurimman osan ajasta telluksen olemassa olosta ja ajan laskun alusta asti.

        Valoisuus myös riippuu Suomessa paljolti missä paikassa sattuu olemaan sekä säästä. Jos haluaa elää päivät, illat, aamut ja yöt mahdollisimman paljossa valossa, ei kesä aika tai normiaika ole vaihtoehto vaan liikkuminen paikasta toiseen valoisuuden perässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen metsässä mieluummin valoisassa kuin pimeässä. Valoisaa tarvitaan työajan jälkeiselle ajalle, jolloin ei tarvitse stressata paljonko se kello nyt on, ja kuinka paljon aikaa menee että ei myöhästy töistä.

        Metsään omalla ajalla, kun ei ole kiire sieltä mihinkään.

        Käytössäsi olevat tunnit vaikuttavat. Kun pääset töistäsi ulos tuntia aiemmin koko ajan, on sulla valoisampia iltoja yhteensä noin 400 tuntia vuodessa.

        Siksi pysyvä kesäaika antaa ihmisille enemmän valoisaa aikaa omalle vapaa ajalle.

        Pimeyttäkaipaavat talviaikahörhöt ovat luultavasti vain laiskoja televisioiden ja medialaitteiden äärellä istuvia, jotka saavat mielestään moraalisen siunauksen maleksia kotona sisätiloissa, kun ulkonakin "on niin pimeää".

        Talviaika ja pimeän haikailu on laiskojen sohvaperunoiden aikaa.

        Teräsbetoni - Älä mene metsään.

    • Anonyymi

      Ai miksi no siksi kun käyn töissä ja tykkään ulkoilla iltasin siksi kannatan kesäaikaa. Työaikaani en voi siirtää aiaksemmasi tunnilla.

      • Anonyymi

        "Tykätään ulkoilla" ja todellisuudessa tapitetaan Netflixiä ja tykätään somessa kissankuvista.

        Jos kesäaikaörhöt tykkäisivät valoisasta ajasta niin nehän heräisi viikonloppuna aikaisemmin kuin viikolla että jäisi enemmän valoisaa aikaa eikä kukaan ainakaan valvoisi perjantaina tai lauantaina auringon laskun jälkeen minuuttiakaan (viime lauantaina aurinko laski suurimmassa osassa Suomea 21:25 - 22:00).

        Tyhjän höpinää ja oman saamattomuutensa peittelyä tuollaiset "halutaan ulkoilla töiden jälkeen". Herätkää ajoissa ja ulkoilkaa ennen töitä!

      • Anonyymi

        On se varmaan kauheaa kun et nyt sitten enää v 2021 jälkeen voi enää ulkoilla iltaisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tykätään ulkoilla" ja todellisuudessa tapitetaan Netflixiä ja tykätään somessa kissankuvista.

        Jos kesäaikaörhöt tykkäisivät valoisasta ajasta niin nehän heräisi viikonloppuna aikaisemmin kuin viikolla että jäisi enemmän valoisaa aikaa eikä kukaan ainakaan valvoisi perjantaina tai lauantaina auringon laskun jälkeen minuuttiakaan (viime lauantaina aurinko laski suurimmassa osassa Suomea 21:25 - 22:00).

        Tyhjän höpinää ja oman saamattomuutensa peittelyä tuollaiset "halutaan ulkoilla töiden jälkeen". Herätkää ajoissa ja ulkoilkaa ennen töitä!

        Exactly. Puhut asiaa ja viimeisen päälle. Komppaan herätkää ajoissa, jos ette tee yö tai ilta työtä.

        Suurin osa meistä ei liiku ulkona oli valoisaa tai ei. Kesällä toki muutos on toinen, koska lämpimämmät ilmat. Jos puhutaan normaalista kuntoliikunnasta niin suurin osa treenaa mieluummin salilla, juoksee ja pyöräileekin mieluummin salilla. Monia lajeja harrastatetaan sisätiloissa. Jääpalloa jota pelataan Suomessa vain ulkojäällä, onnistuu hyvin pimeälläkin säällä, koska valot.

        Jääkiekkoilijatkin pelaavat halleissa, koska ei ole ulkojääkaukaloita vasta kuin talvella jäässä. Silloin on muutenkin niin pimeää ja vaikkei olisi, silti pelataan mieluummin hallissa poissa ulkoa.

        On aivan naurettavaa perustella, että ikuinen kesäaika lisää ulkona urheilemista. Ei lisää sen enempää kuin mitä nytkin ulkona liikutaan. Se pimeä tulee kesäajallakin kun talveakohti mennään.

        Pysyvä normaaliaika sen sijaan saattaa lisätä, koska ihmiset heräävät virkeämpinä niin on voimia myös urheilla useammin. Virkeässä olotilassa sitä helposti myös tekee positiivisia asioita mitä ei väsyneenä tule jaksettua tehdä.

      • Anonyymi

        Miten niin ei voi? Se vain pitää tehdä pimeässä jos talviaikatouhot saa päättää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin ei voi? Se vain pitää tehdä pimeässä jos talviaikatouhot saa päättää.

        Talviaikana sillä pääsetkö töistä neljältä vai viideltä ei vaikuta päivänvaloon millään tavoin. Jos pääset neljältä on ulkona pimeää siinä vaiheessa kun neljän ja viiden ruuhkien jälkeen pääset kotimatkan jälkeen vihdoin sinne ulkoilemaan. Väkisin keksittyjä säälittäviä tekosyitä kesäajan perään ulisevilta. Todiste että aamuvirkut ovat ärsyttäviä ylimielisiä ja itsekkäitä ihmisiä. He ilmeisesti vieläkin luulevat aamuvirkkuuden liittyvän jotenkin ahkeruuteen ja toimeliaisuuteen vaikka sillä ei ole mitään tekemistä aikaansaavuuden kanssa onko aamu- uninen vai aamuvirkku.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tykätään ulkoilla" ja todellisuudessa tapitetaan Netflixiä ja tykätään somessa kissankuvista.

        Jos kesäaikaörhöt tykkäisivät valoisasta ajasta niin nehän heräisi viikonloppuna aikaisemmin kuin viikolla että jäisi enemmän valoisaa aikaa eikä kukaan ainakaan valvoisi perjantaina tai lauantaina auringon laskun jälkeen minuuttiakaan (viime lauantaina aurinko laski suurimmassa osassa Suomea 21:25 - 22:00).

        Tyhjän höpinää ja oman saamattomuutensa peittelyä tuollaiset "halutaan ulkoilla töiden jälkeen". Herätkää ajoissa ja ulkoilkaa ennen töitä!

        En herää aiksemmin urheilemaan mielummin nukun aamulla 6 ja ulkoilen sitten ilalla ja kyllä se vaikuttaa varsikin syksyllä ja kevällä se tunti taidat muuten olla aamuviirkku kun olet noin ylimielinen ja haukut muita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Exactly. Puhut asiaa ja viimeisen päälle. Komppaan herätkää ajoissa, jos ette tee yö tai ilta työtä.

        Suurin osa meistä ei liiku ulkona oli valoisaa tai ei. Kesällä toki muutos on toinen, koska lämpimämmät ilmat. Jos puhutaan normaalista kuntoliikunnasta niin suurin osa treenaa mieluummin salilla, juoksee ja pyöräileekin mieluummin salilla. Monia lajeja harrastatetaan sisätiloissa. Jääpalloa jota pelataan Suomessa vain ulkojäällä, onnistuu hyvin pimeälläkin säällä, koska valot.

        Jääkiekkoilijatkin pelaavat halleissa, koska ei ole ulkojääkaukaloita vasta kuin talvella jäässä. Silloin on muutenkin niin pimeää ja vaikkei olisi, silti pelataan mieluummin hallissa poissa ulkoa.

        On aivan naurettavaa perustella, että ikuinen kesäaika lisää ulkona urheilemista. Ei lisää sen enempää kuin mitä nytkin ulkona liikutaan. Se pimeä tulee kesäajallakin kun talveakohti mennään.

        Pysyvä normaaliaika sen sijaan saattaa lisätä, koska ihmiset heräävät virkeämpinä niin on voimia myös urheilla useammin. Virkeässä olotilassa sitä helposti myös tekee positiivisia asioita mitä ei väsyneenä tule jaksettua tehdä.

        Jos olet aina sisällä niin mitä väliä sulle on mikä aika on? jos et edes ulkona ole auringonvalosassa koskaan?

      • Anonyymi

        Siksi kun käyn töissä kannatan talviaikaa. Olen edes hieman virkeämpi töissä. Iltapäivästä ja illasta riittää kesäkuukausina toooodella paljon valoisaa liikkua vaikkapa siellä ulkona ilman tarvetta keinovalon valaisuun.

        Pimeällä taas monet ulkoilureitit on valaistu valoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos olet aina sisällä niin mitä väliä sulle on mikä aika on? jos et edes ulkona ole auringonvalosassa koskaan?

        Opettele luetunymmärtämistä. En puhunut itsestäni vaan yleisesti suurimmasta osasta suomalaisia, jotka valitsevat vuodessa useammin liikunnan sisätiloissa kuin ulkona.

        Tahallaan väärinymmärtäjiä näyttää kesäaikaa puolustelevat myös olevan. Jollainhan se on pakko kampoihin panna jos ei ole mitään tieteellistä tai edes omakohtaista kokemusta mistä kertoa tueksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En herää aiksemmin urheilemaan mielummin nukun aamulla 6 ja ulkoilen sitten ilalla ja kyllä se vaikuttaa varsikin syksyllä ja kevällä se tunti taidat muuten olla aamuviirkku kun olet noin ylimielinen ja haukut muita.

        Aamuvirkulle on ihan se ja sama onko normi vai kesäaika. Sitä ominaisuutta meissä kaikissa ei vain ole. Se ei ole mikään opettele olemaan. Normiaika on kaikkien ei aamuvirkkujen puolesta, joita Suomessa on hitosti enemmän.

        Itse olet aamurivkku jos intoilet ikuista kesäaikaa. Sama vaikka nukut tunnin yössä olet kello 7 pirteä kuin peipponen ja valmiina lähtöön...

      • Anonyymi

        Töissäkin on kivempaa jos on toimistossa missä ikkunat, kun ulkona paistaa aurinko eikä vain ole synkkää ja pimeää. Siksi Normiaika että aurinko paistaisi päivälläkin. Ei vain illasta ja ylivaloisaa läpi yön.

      • Anonyymi

        Ei kesäaika tuo aurinkoa yhtään lisää talveen. Jos aurinko ei paista kokopäivänä niin on pimeää.

      • Anonyymi

        Mutta kuvittelet yhden kellojen viisarien vääntämisen vaikuttavan maapallon kiertokulkuun.

      • Anonyymi

        Et saa tunnilla kuin sen muutaman päivän hetken ajan valoisampaa työpäiväsi jälkeen VS kymmenkertainen määrä valoisampia aamuja Normiajalla.

    • Anonyymi

      Kiva ajattaa töihinlähtijöitä pimeässä työmatkansa.
      Ehkä saadaan ylimääräisiä kuolonuhrejakin.

      • Anonyymi

        Juu. Lapset liikenteenseen pilkkopimeässä mahdollisimman monena aamuna vuodesta. Jos siirryttäisiin Moskovan aikaan, niin ei auttaisi vaikka koulu alkaisi klo 9:00. Auringon nousuun olisi pahimpina päivinä vielä yli tunti etelärannikollakin.

      • Anonyymi

        Kait siitä on jotain tilastoa tehty kun on jo 40vuotta ollut kesäaika, että tuleeko niitä ruumiita kuinka paljon aamuliikenteessä kesäajan vuoksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu. Lapset liikenteenseen pilkkopimeässä mahdollisimman monena aamuna vuodesta. Jos siirryttäisiin Moskovan aikaan, niin ei auttaisi vaikka koulu alkaisi klo 9:00. Auringon nousuun olisi pahimpina päivinä vielä yli tunti etelärannikollakin.

        Lapissa pitää laittaa siis koulut kinni talveksi on sen verta pimeää lapsia ei voi päästä ulos. Sama työpaikat myös kiinni lapsissa talveksi jokuhan pian ajaa kolarin pimeellä näin tehtävä muuten tulee moskova. Itseasissa nythän pitää kieltä kaikki liikumien pimellä koska moskova tulee.

    • Anonyymi

      Koska katriutulat uskovat olevansa humoristisia. He leikkivät muka luulevansa kellojen siirtämisen talviaikaan olevan sama kuin siirtyminen ikuiseen talveen.Kato ku he ovat tuollaisia meilestään hauskoja blondeja jotka ei muka tajua mitään. Että sitten pyryttää lunta kesälläkin ja on pimeää kuin sydäntelvella kellojen siirron vuoksi.

      Aamu- unisille tämä asia on oikeasti merkittävä. Aamuvirkuille asia on pelkkä vitsi. Mutta silti ovat pistäneet kansalaisaloitteen pystyyn ihan vain läpällä kiusatakseen aamu- unisia.

      Itse en näe asiassa mitään erityisen hauskaa. Kesäajan perään itkevät luulevat olevansa hauskoja vaikka kukaan ei heidän vitsilleen naura.

      • Anonyymi

        Mitä ihmettä tuo "aamu/iltaunisuus" oikein tarkoittaa? Tarkoittaako se sitä, että aamu-uninen ei voi matkustaa Intiaan tai Thaimaahan koska kuolee siellä väsymykseen kun ei saa vuorokausirytmiään mitenkään muutettua aikaisemmaksi?

        Jos taas aamu-uninenkin pystyy (esimerkiksi matkustaessaan) muuttamaan vuorokausirytmiään, niin miksei muka kuitenkaan pysty?

      • Anonyymi

        Ei vaan minulla on enemmän valosaa aikaa töiden jälkeen syksyllä talvella ja keväällä jos ja kun tulee psysyvä kesäaika. Itse juuri pidät vain hauskaa haukumalla muita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vaan minulla on enemmän valosaa aikaa töiden jälkeen syksyllä talvella ja keväällä jos ja kun tulee psysyvä kesäaika. Itse juuri pidät vain hauskaa haukumalla muita.

        Tarkistuskysymys: heräsitkö viimeistään kuudelta edellisenä vapaapäivänäsi?

        Nythän aurinko laskee tuossa klo 21:30-22:00 (riippuu missä päin Suomea ollaan), joten jos on päivänvalonrakastaja, niin tuohan on samalla nukkumaanmenoaika.Eli herätä pitäisi 5:30-6:00 (jolloin aurinko on jo noussut) jotta voisi maksimoida valoisat valveillaolotuntinsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vaan minulla on enemmän valosaa aikaa töiden jälkeen syksyllä talvella ja keväällä jos ja kun tulee psysyvä kesäaika. Itse juuri pidät vain hauskaa haukumalla muita.

        Et ilmeisesti lukenut aloittajan linkkaamaa artikkelia. Muun muassa venäjällä 2011 siirryttiin pysyvään kesäaikaan, 2014 pysyväkesäaika kumottiin ja päädyttiin pysyvään normaali eli talviaikaan.

        Sen verran olen asiaa myös muualta lukenut, että venäjänmediassa puhuttiin, jopa kesäaikaa kannattaneiden todenneen sen virheeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkistuskysymys: heräsitkö viimeistään kuudelta edellisenä vapaapäivänäsi?

        Nythän aurinko laskee tuossa klo 21:30-22:00 (riippuu missä päin Suomea ollaan), joten jos on päivänvalonrakastaja, niin tuohan on samalla nukkumaanmenoaika.Eli herätä pitäisi 5:30-6:00 (jolloin aurinko on jo noussut) jotta voisi maksimoida valoisat valveillaolotuntinsa.

        Ihan eteläisimmässäkin Lapissa oli eilen valoisaa vielä 23.00 jälkeenkin. Ilman minkäälaista keinovaloakin näki liikkua ulkona täydellisesti.

        Arkipäivinä herään 6 muuten noin 8 nukkumaan menen noin 24.00. Niin minä en muuten ole venäläinen eikä minua tuo nyt siirtelykään pahemmin haittaa mutta kesäaikaa itse kannatan. Nythän auriko ja nythän mutta nythän oleva ei ole vakio toki kesällä valoa on suomessa lähes 24/7 mutta juuri syksyyn talveen ja kesväseen valosuuteen se vaikuttaa mikä aika on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan eteläisimmässäkin Lapissa oli eilen valoisaa vielä 23.00 jälkeenkin. Ilman minkäälaista keinovaloakin näki liikkua ulkona täydellisesti.

        Mites oli maaliskuun 3 päivä siel lapissa oliko vielä 23 jälkeenkin valosaa?

      • Anonyymi

        Onneksi ei ollu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkistuskysymys: heräsitkö viimeistään kuudelta edellisenä vapaapäivänäsi?

        Nythän aurinko laskee tuossa klo 21:30-22:00 (riippuu missä päin Suomea ollaan), joten jos on päivänvalonrakastaja, niin tuohan on samalla nukkumaanmenoaika.Eli herätä pitäisi 5:30-6:00 (jolloin aurinko on jo noussut) jotta voisi maksimoida valoisat valveillaolotuntinsa.

        Riippu ihan siitä missä päin Suomea asuu.
        Miksi Suomelle sopisi ikuinen kesäaika? Jos kaikki maat jossa on ollut ikuinen kesäaika ovat palanneet aina normiaikaan takaisin tai suunnittelevat siihen paluuta kuten Islanti.

    • Anonyymi

      Voi jeesus että on tyhmää läppää taas.

      Että vertaat tätä toiselle aikavyöhykkeelle reissaamiseen. Et tuon vertaa osaa käyttää sitä päätäsi.

      Kato ku meidän arktisella aikavyöhykkeellä talviaikana lähes koko vuorokauden kestävä pimeys aiheuttaa jokatapauksessa monille ylimääräistä väsymystä. Intiassa tai Thaikuissa ei kato oo tällaista ongelmaa, ymmärrätkö? Oletko havainnut? Siellä vuorokausi vaihtuu suurinpiirtein samaa tahtia ympäri vuoden ja pimeyttä ja valoa riittää suurinpiirtein yhtä paljon kaikkina vuodenaikoina. Tämän vuoksi etenkin aamu- unisille jotka elelevät elämäänsä näillä arktisilla lakeuksilla se yksi lisätunti unta aamuisin todellakin on tärkeää. Makes all the difference. Toki kellon siirtäminen tuntia varhaisemmaksi Intiassakin aiheuttaisi intialaiselle aamu- uniselle lisäväsymystä. Mutta noilla vyöhykkeillä ei ole tätä kaamosilmiötä mikä meillä on.

      Kysymys ei ole vuorokausirytmin muuttamisesta aikavyöhykkeen mukaan vaan maapallon kiertokulun aiheuttamasta valon ja pimeyden vaihtelusta vuodenaikojen mukaan ja sen aiheuttamista seurauksista ihmiselle. Mutta kuten aloituksestakin jo tuli ilmi, jopa siellä missä kaamosaikoja ei tunneta pysyvä kesäaika aiheutti ongelmia.

      Jatkuva kesken unien herääminen on terveysriski. Pysyvään kesäaikaan vaihtaminen vaikuttaisi negatiivisesti kansanterveyteen.

      • Anonyymi

        Onko tämä uuno, jota toistaa samaa mantraa ketjusta toiseen tuo Partonen , joka on häviämässä taistelunsa.

      • Anonyymi

        Miten niin on häviämässä? Kannattais lukea aikaisempia viestejä ja ketjujen kirjoituksia asiasta. Enemmistö kannattaa ja on kannattanut normaaliaikaan jäämistä. Myös kansansedustajiemme enemmistö kannattaa normaaliaikaa.

      • Anonyymi

        Terveys ja järki ennen ikuin kesäääääää vouhotusta. Ikuinen kesä ei tule Suomeen oltiin missä ajassa tahansa. Suomen valtio pitää siirtää jonnekin muualle niin on talvikautenakin vähintään se Suomen kesä mihin olemme tottuneet.

    • Anonyymi

      Suoralainaus tekstistä laittamastani aloituksen linkistä.

      "Myös aikavyöhykkeissä toteutetut pysyvät länsilaajennukset, ilman kellonsiirtoja kesäaikaan, vastaavat pysyvää kesäaikaa. Esimerkkinä tästä on Islanti. Kesäaika oli käytössä Islannissa viimeksi vuonna 1967. Nykyisin Islanti ei käytä kesäaikaa, mutta on vuonna 1968 omaksumansa aikavyöhykkeen takia pysyvässä kesäajassa. Islanti on kuitenkin islantilaisten mielestä "väärällä" aikavyöhykkeellä, liikaa lännessä. Tämä on paljain silmin nähtävissä, sillä talviaamuina, kun päivä on lyhimmillään, aurinko nousee Reykjavikissa vasta kello 11 jälkeen, siis myöhemmin kuin esimerkiksi sitä pohjoisempana sijaitsevassa Oulussa."

      • Anonyymi

        Sama on nähtävissä myös kun vertaa esimerkiksi Tornio - Haaparanta - Ylitornio - Övertorneå, Pello - Ruotsin Pello, Kolari -Pajala. Nämä ovat täysin tai lähes identtisesti maantieteellisesti samoissa kohdissa olevia paikkoja. Ruotsin paikoissa aurinko nousee aikaisemmin, mutta jos jäämme normaaliaikaan ja ruotsalaiset kesäaikaan näillä alueilla aurinko nousee jatkossa tismalleen samaan aikaan.

    • Anonyymi

      Kesäaika Ei tule tapahtumaan kuten edellä sanottiin Talviaika eli paluu ikuiseen Normiaikaan on jo sinettiä vaille hyväksytty.

      Pysyvä talviaika on paras vaihtoehto Suomelle - Näin kellojen siirtelystä luopuminen etenee
      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e8a5a19a-e6a3-42d2-95ca-f2b6192ef7ba

      Suomen hallitus linjaa talviajan puolesta – eduskunta päättää viime kädessä
      https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/270848-suomen-hallitus-linjaa-talviajan-puolesta-eduskunta-paattaa-viime-kadessa

      Tällaisen eduskunnan äänestitte :D Talviaika vei voiton.
      Vielä siirretään viisareita – IS selvitti, mihin aikaan kansanedustajat lukitsisivat Suomen
      https://www.is.fi/politiikka/art-2000006051847.html

      Pysyvä talviaika paras vaihtoehto Suomelle
      https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/pysyva-talviaika-paras-vaihtoehto-suomel-1

      Kellojen siirtelyn loppu häämöttää – Hallitus puoltaa pysyvästi talviaikaan jäämistä
      https://www.talouselama.fi/uutiset/kellojen-siirtelyn-loppu-haamottaa-hallitus-puoltaa-pysyvasti-talviaikaan-jaamista/9f163707-6482-3dcb-b378-ce8588287cf8

      Kellojen siirtäminen pysyvästi talviaikaan olisi terveydelle parasta, kirjoittaa tutkimusprofessori Timo Partonen
      https://blogi.thl.fi/kellojen-siirtaminen-pysyvasti-talviaikaan-olisi-terveydelle-parasta/

      Normaali- eli talviaika pysyväksi (Journalisit Eeva Jyrinki mielipide kirjoitus)
      https://esaimaa.fi/mielipide/lukijalta/c9488212-bb99-4e77-b3a1-4485603a3ab5

      Miksi ihmiset haikailevat kesäaikaa?
      https://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=lis00407

      Kertokaapa Kesäaika intoilijat oikeita syitä, miksi kesäaika on normiaikaa parempi vaihtoehto. Ei vain sitä yksituntivaloisaa jargonya.

      • Anonyymi

        Copypeistaa vielä toiset 186 kertaa saman silti kesä aika vie voiton.

      • Anonyymi

        Vaikka hoet kuinka kesäajan vievän voiton ja uskottelet sitä itsellesi et pysty edellenkään kertomaan yhtään syytä miksi kesäaikaan jäätäisiin. Asia päätetään eduskunnassa ja enemmistö kansanedustajista kannattaa normaaliaikaa. Toiseksi suurin enemmistö vielä empii kantaansa ja vähemmistö on kesäajan kannalla.

        Mitä sanot myös kaikkiin virallisiin asiantuntija/otakantaa kyselyt, missä normiaika vei voiton ei kesäaika. Entäs se mistä kaikki lähti liikkelle?

        Uskottele itsellesi mitä haluat, kun näitä talviajan perusteluja pidetään yllä ja esillä kukaan ei unohda miksi ollaan päädytty jäämään pysyvään normiaikaan. Asia on vain vielä lopullista äänestystä vailla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Copypeistaa vielä toiset 186 kertaa saman silti kesä aika vie voiton.

        Jossain päin maailmaa on aina Kesä. Vaikka Suomessa vääntäisi viisareita mihin aikaan tahansa, ei edes pysyväksi kesäajaksi nimittäminen, tuo Suomeen ikuista kesää.

        Enemmän valoisuutta kiitos kansalle, joka pimeydessä suurimman osan vuodesta töihin, kouluun ja kuka minnekin taapertaa. HURRAY tuleva ikuinen pysyvä Normiaika!

    • Anonyymi

      Käykääpä vielä varmuuden vuoksi allekirjoittamassa aloite, jotta kesäajanvuohottajat saadaan lopullisesti hiljaisiksi.
      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/4309

      Jos kesäajalle olisi oikeasti perusteita niin tottakai siihen oltaisiin jäämässä, mutta kun ei ole. Pelkkä yksi tunti valoisaa iltapäivään ei ole riittävä syy vs Normiajan lukuisat syyt.

    • Anonyymi

      Eiköhän Keskusta munaa tämänkin kuten kaiken muunkin. Saavat vielä silvatiseilaa puolueen SDP:nkin edustajien takin käännettyä ja näin elämme ikuista kesä aikaa missä litran maitopurkin hintakin on jatkossa minimissään 2 euroa.

      Tästä se lupauksien syöminen alkaa. Ruoanhinta ei kallistu, kenenkään verotusta ei saa kiristää. Niin lähtee se Sipilän siipikin pois keskustan äänistä seuraavissa vaaleissa ja ollaan pien puolue. Kiitti vaan hitosti.

    • Anonyymi

      Kannatan myös normaaliaikaa Suomeen. En myös ymmärrä tätä kesäaikavouhotusta. Ihmiset luulevat että meillä olisi valoisaa pimeinä talvikuukausina kun käytössä olisi vain kesäaika. Valoa ei silloin ole kuin muutama tunti päivässä. Ei se kesäajalla lisäänny. Samalla vaaditaan että koulujen pitäisi alkaa myöhemmin. Kesäajassa juuri pitää nousta aikaisemmin kuin normaaliajassa. Ja valoisina kesäiltoina työssä käyvän on mentävä tuntia aikaisemmin myös nukkumaan kuin normaaliajassa. Ei voi nauttia valoisista illoista kun käy työssä. Sitten perustellaan että muu Eurooppa valitsee kesäajan ja me jäämme normaaliaikaan. Jos Suomeen valitaan kesäaika, olemme Moskovan ajassa. Siis kauempana Euroopasta. Sitäkö oikeasti halutaan? Tuntuu siltä että kesäajan puolustajat eivät oikein ymmärrä mitä kaikkea vaativat.

      • Anonyymi

        Kyllä ja jos ainoa argumentti ja halu on valoisuuden määrän lisääminen kesäajalle niin asukaapa kesät Lapissa ja talvet Suomen eteläisimmässä kolkassa. Näin saatte normiajassa maksimaalisimman valoisan määrän, kuin millään kellojen kikkailulla.

        Älytön ehdotus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älytön ehdotus.

        Korjaan Älyttömän hyvä ehdotus.

        Niin kauhea ajatus, että Tampereen/Kehä kolmosen eteläpuolella asuva voisi muuttaa pohjoisen valoisaan.

        Erinomainen ehdotus jos haluaa nauttia maksimaalisen määrän valoa Suomessa.

    • Anonyymi

      Nyt kun hallitus on kieltämässä nuorilta energiajuomatkin niin siitä tärkeämpää on jäädä pysyvään normaikaan. Tällä viittaan siihen, että ihminen on kesäajalla väsyneempi loppu-alkysyksy ja alkukesästä, tämä taas vaikuttaa myös talvikauteen. Kun ei enää edes silloin tällöin voi käydä tarvittaessa ostamassa yhtä energiajuomaa piristyäkseen, jotta jaksaisi päivän ja oppi menisi paremmin päähän.

    • Anonyymi

      Kesäaikailijat yrittävät luoda kellolla aikaa, mikä on älytöntä. Kellon tarkoitus on osoittaa aika.

      Jos todella haluttaisiin lisää iltapäivien aikaa, oikea tapa luoda sitä olisi pannat koulut ja työt alkamaan klo 7.

      • Anonyymi

        Ei siinä tule yhtään lisää aikaa, jos työaika tai kuoulutunnit siirretään alkamaan tuntia aikaisemmin. Siinä tulee vain kohtuuttoman aikainen herätys arkiaamuisin. Oli vielä älyttömämpi ehdotus, mutta eiväthän sitä jo aamuyöllä heräävät ymmärrä.

      • Anonyymi

        Ei siitä vuorokauteen tule lisää aikaa, mutta iltapäivä alkaa aikaisemmin eli ehtisi nauttia enemmän valoisasta iltapäivällä. Toisaalta sama voidaan hoitaa siirtämällä kelloja 5-6 tuntia eteempäin, mutta jäämme elämään normiajassa.

        Eli ensin elämme 5-6 tuntia etuajassa, mutta emme siirräkkään kelloja takaisin vaan heräämme tuossa ajassa 5-6 tuntia aikaisemmin mikä on normiajan 8.00 tai 9.00.

        Mikäli oikeasti halutaan sitä valoisaa iltapäivään pimeämpinäkin aikoina, pitäisi uskaltaa tehdä se mitä oikeasti pitäisi tehdä. Pelkkä nykyinen kesäaikaan jääminen ei ole hyvä vaihtoehto. Normiaikakin on paljon parempi.

        Sama on hallituksen 75% työllisyys tavoitteessa. Se on täysin mahdollinen, mutta onko hallitus halukas tekemään niitä päätöksiä, jotka sen saavuttamiseksi vaaditaan. Näillä näkymin eivät ole. "Liian rajuja toimia" vaatisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei siinä tule yhtään lisää aikaa, jos työaika tai kuoulutunnit siirretään alkamaan tuntia aikaisemmin. Siinä tulee vain kohtuuttoman aikainen herätys arkiaamuisin. Oli vielä älyttömämpi ehdotus, mutta eiväthän sitä jo aamuyöllä heräävät ymmärrä.

        Ehdotus oli tarkoitettukin hieman älyttömäksi. Porukka kavahtaa töiden aloittamista kello 7, vaikka niin kesäaikaa käytettäessä tosiasiassa tehdään.

      • Anonyymi

        Juurikin näin! Se valoisa mikä talvella tulee on suuressa osassa Suomea menetetty sisällä työpaikalla ja pitkinä koulupäivinä. Ehdit kotiin ajaa niin on jo pimeä oli kesä tai normiaika. Mieluummin otan virkeämmät aamut useammin vuodessa kuin max 15 minuuttia aavistuksen valoisampaa "kotimaatkalla", jonka suuri osa vai sanoisinko suurinosa suomalaisista viettää talvikaudella jossain suljetussa kulkuneuvossa ei ulkoilmassa.

    • Anonyymi

      Lisää vapaa-aikaa iltapäiviin saadaan, kun lyhennetään työaikaa seitsemään tai kuuteen tuntiin päivässä. Kaikilla on kivempaa ja useammalle riittää töitä.

      Mutta kun se ei työnhaalijoille käy.

      Aika ristiriitaista, että ollaan kateellisia työttömille vapaa-ajasta, mutta sitten ei kiinnostakaan työajan lyhentäminen ja vapaa-ajan lisääminen vaan mahdollisimman pitkät työpäivät ja mahdollisimman iso palkka.

      • Anonyymi

        Älyttömiä nämä työttömille vinkujat. Vinkujien kai pitäisi saada työttömien vapaa-aika ja siitä täysi kuukausipalkka, että olisivat tyytyväisiä.

    • Anonyymi

      Taitanee tämä asia mennä kuten on jo päätetty. Eipä ole asiasta puhuttu aikoihin eduskunnassakaan, joten kun se päivä lähestyy, että lopullinen päätös on tehtävä. Jippikayjeee järki voittaa ja Normiajasta tulee pysyvä aika.

      Ei ole edes kirkossa kuullutettu käsitelläänkö asiaa enää uudelleen ja todennäköisesti ei edes ehditä.

    • Anonyymi

      Mahtavaa kohta taas palataan normaalin eli normiaikaan kun kelloja siirretään tunti taakseppäin. Keinotekoinen Kesäaika Good Bye Forever.

      Suomeeen pysyvää Kesäaikaa puoltavat argumentit ovat pelkkää vääristeltyä propagandaa. Tehdäkö samavirhe minkä kymmenet muutkin kellojasiirtelevät tai sen lopettaneet maat ovat tehneet ja aina on palattu takaisin aikaan ennen kellojen siirtelyä, jonka toiset tuntevat Normiajan sijaan talviaikana.

      • Anonyymi

        No eiköhän osa noista Suomalaisten unihäiriöistä ole juuri tuon ajan muuttelun syytä ?
        Ei niitä unihäiriöitä ainakaan tahallaan pidä lisätä, jos uskoo noita viime päivien unitutkimusten antamia tuloksia joita on medioissa ollut Suomalaisten huonosta yöunesta. Että silleen.

    • Anonyymi

      Mitään faktaa ei ole kesäajan hyödyistä, päinvastoin.

      Vain 12 päivää syksyssä jolloin tuolla kesäajalla olisi edes teoriassa merkitystä työssä käyville tai 10 kun vkl jätetään pois.
      29.10 päivän pituus 8:58
      10.11 päivän pituus 7:57

      • Anonyymi

        Kesäaika tuottaa 400 tuntia enemmän valoisaa aikaa valveillaoloajaksi joka on työajan ulkopuolella.

        Työaikana kun ollaan rakennusten sisällä keinovalossa on aivan sama onko ulkona valoisaa vai pimeää.

        Kyse on siitä, millä tunneilla on valoisaa. Jos tunnit osuvat työajalle menee valoisa hukkaan.

        Ei täällä ole ainakaan mitään kesäaikoja kun asuu päiväntasaajan toisella puolella ,ei kyllä ole niin tyhmiä politiikkojakaan kuin suomessa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kesäaika tuottaa 400 tuntia enemmän valoisaa aikaa valveillaoloajaksi joka on työajan ulkopuolella.

        Työaikana kun ollaan rakennusten sisällä keinovalossa on aivan sama onko ulkona valoisaa vai pimeää.

        Kyse on siitä, millä tunneilla on valoisaa. Jos tunnit osuvat työajalle menee valoisa hukkaan.

        Kesällä sitä valoisaa aikaa riittää muutenkin, pelkkää haittaa ja sillekin vähemmistölle joka tykkää kesäajasta, talviakaan sopeutuminen aiheuttaa enemmän ongelmia kuin pysyvä talvi eli normaaliaika.

        Kesäajasta on teoreettista hyötyä pienelle osalle ihmisiä vain hyvin lyhyen aikaa syksyllä ja keväällä. Päivä lyhenee ja pitenee niin nopeasti ettei sillä ole merkitystä ja koko muu aika pelkkää haittaa kaikille.

    • Anonyymi

      Reilu vuosi ja tälle turhalle kesäaikasn siirtymiselle tullee ikuinem stoppi. Kunnioituksen saa alkuperäisen aloitteen mukssn normiaikaan pysyvästi jääminen.

      • Anonyymi

        Aloite kesäaikaan jäämisestä on aito ja alkuperäinen. Ehkä aloite talviaikaan jäämisestä tehtiin hieman sitä ennen, mutta aloite kesäaikaan jäämisestä on aito aloite.

    • Anonyymi

      Se kuulostaa korvaan parrmmalta kuin talviaika. Se siinä on. Illat on olleet valoisia jo pitkään ennen virallista kesäaikaa. Kukaan ei edes olisi huomannut mitään jos olisi vain jatkettu samassa talviajassa.

    • Anonyymi

      Kaikki merkit puhuu ja osoittaa Talviajan puolesta. Koko aloitetta kellojensiirtelyn lopettamisesta ei olisi, jos sitä ei olisi tehty Talviaika eli normiaika pysyväksi ja kesäajasta tulee luopua. Tämän ihmiset allekirjoittivat.

    • Anonyymi

      Ei niinkään haikailla kesäaikaan vaan kesään.

    • Anonyymi

      Jos vaihtoehtona on pysyvä talviaika niin sitten siirrellään kelloja että saadaan nauttia 7 kuukautta vuodessa kesäaikaa ja vain 5kuukautta talviaikaa.

    • Anonyymi

      Tästä kaikki sai alkunsa

      Kellojen kesäaikaan muuttamisen lopettaminen
      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2188
      70 393 allekirjoittanutta halusi normaika pysyväksi ja kellojensiirtely loppuu. Silloinen eduskunta jo hyväksyi asian, EU ei.

      Toisessa isossa kyselyssä myös enemmistö halusi talvi eli normiaikaan jäämistä
      https://yle.fi/uutiset/3-10460969

      Myös monet uutissivustojen kyselyt ovat menneet enimmäkseen talviajasta pysyväaika voitoksi.

    • Anonyymi

      Minä haikailen jo takaisin normiaikaan siirtymistä. Loppuis jo tää kesäaika pelleily.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14846
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    10. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3039
    Aihe