Miten suhtautua

Anonyymi

yhdistykseen, joka kerää, ja on jo vuosia kerännyt varoja ulkomailla tehtävää työtä varten. Tiedustellessani varojen käyton jakautumista eri työmuotojen välillä, minulle ei vastattu. Tuli kuittaus, että posti on saapunut perille, mutta ei vastausta.
Kysyin toisen kerran, sama juttu.
Huom. En ollut vailla seikkaperäistä selostusta, vaan karkeaa/noin jakoa.

Kysyin kolmannen ja viimeisen kerran. Totesin samalla, että ko. yhdistyksellä ei ole rahankeräyslupaa. Ei ole ollutkaan, ainakaan viiteen vuoteen. Tiedot sain Arpajaishallinnolta, tarkoitukseni oli saada tilitys varojen käytöstä. Sehän on julkista tietoa. Selvitystä en tietystikään saanut, kun ei ollut lupaakaan.

Sama juttu, ei vastausta.
Mutta, muutama tunti postini jälkeen ulkomailla toimivan lähisukulainen laittoi viestin minulle tyyliin,
"oletko tuhoamassa Jumalan työn...... Xx:ssa".

Soitin tälle sukulaiselle; vakuutteli kyseisen ulkomailla toimivan rehellisyyttä. Totesi samalla kyselystä "Mita sinä sillä tiedolla teet? Mitä se sinulle kuuluu?"

Ajattelin, että kuuluu. Minua on pyydetty sinne talkoisiin ja lähetetty pankkisiirto kannatusta varten.

Mitä arvelet, pitäisikö vain tukea eikä kysellä?

Niin, päätös on tehty. Jos ei läpinäkyvyyttä toiminnassa, ei myöskään tukea.

30

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Mitä arvelet, pitäisikö vain tukea eikä kysellä?
      Niin, päätös on tehty. Jos ei läpinäkyvyyttä toiminnassa, ei myöskään tukea."

      Hienoa! Ymmärsit asian ja toimit sen mukaisesti!
      *
      "Soitin tälle sukulaiselle; vakuutteli kyseisen ulkomailla toimivan rehellisyyttä. Totesi samalla kyselystä "Mita sinä sillä tiedolla teet? Mitä se sinulle kuuluu?""

      Sukulaisesi on rikollinen, tukee talousrikollisuutta ja vetoaa siinä jopa Itse Jumalaan, väärinkäyttää Hänen Pyhää Nimeään. Hän ei itse tunne Jumalaa, eikä Hänen työtään, ei edes piittaa totuudesta vaan kaiketi myös itse saa rikollisesta toiminnasta jonkin, henkilökohtaisen hyödyn. Ei ole aito uskova.

      Koska olet rahalahjoittaja, sinulle kyllä kuuluu oletko aidosti tukenut jumalantyötä vai oletko, lukuisten muiden herkkäuskoisten kanssa, ollut kadotuksenlasten petosten uhri. Jo sukulaisesi vastaus todisti, että toiminta ei kestä kyselyä, eikä päivänvaloa. Näitä huijaripuljuhan helluntailaisuus on täynnä: huijaus, petokset ja muut rikoksethan ovat itseasiassa koko lumeuskonto helluntailaisuuden olemus.

      Hyvä, että lopetit tuen antamisen, mutta lopeta myös jo kysely. "Anna kuolleiden haudata kuolleensa." Jätä asia taaksesi ja vain hymähdä, jos sinulta edelleen "Jumalan nimissä" yritetään kiristää rahaa. Näitä huijareita riittää, mutta niistä ei kannata piitata. Kävele ohi.

      Jumalansanan puhuminen ei maksa mitään.

      • Anonyymi

        Oikaisu: Kyse ei ollut minun sukulaisesta, vaan tämän ulkomailla toimivan.

        Mitä tulee helluntailaisuuteen, toteamuksesi:
        " Näitä huijaripuljuhan helluntailaisuus on täynnä: huijaus, petokset ja muut rikoksethan ovat itseasiassa koko lumeuskonto helluntailaisuuden olemus."
        Toteamuksesi on virheellinen. Helluntailaisuudessa on ollut ja on paljon hyvää.

        Valitettavasti on myös niitä, jotka tekevät hallaa aidolle Jumalan työlle.
        Helluntaikirkko siinä asiassa yksi suuri tekijä.
        Kuten myös lopunaikoina rehottava moraalittomuus, koskien yhtä ja toista.


      • Anonyymi

        Miksi ei anneta viran omaisille vinkkiä tehdä tarkistus toiminnasta?


    • Anonyymi

      Jes.1:23. Miik.3:11 Sen päämiehet jakavat oikeutta lahjuksia vastaan, sen papit opettavat maksusta, se profeetat ennustavat rahasta. Mutta Herraan he turvautuvat sanoen: Eikö Herra ole meidän keskellämme? Ei tule meille onnettomuutta. Jer.5:12. Sef.3:3

    • Anonyymi

      Näitä yhdistyksiä kyllä löytyy koska höynäytettyjäkin löytyy. Tapasin ihmisen joka oli ns profeetta. Ihmeitä tapahtui koko ajan ja kuolleita heräsi. Mutta jossain kaukana meren saarilla. Oli avustamassa herätystä ja tuki ko saarella köyhiä ja sairaita. Mutta kun etsimme faktaa asioista niin siellä missä ne lukuisat ihmeet oli muka tapahtunut niin ne ihmiset eikä media tiennyt mitään koko ukosta. Moni valitettavasti uskoo varsinkin kun joku puhuu kirkoissa tai mainitsee jotain Jeesuksesta ja voimasta. Ja aina pyydetään rahaa. Nämä ainaiset kerjäävät jätän omaan arvoonsa. Mutta Kerjäsikö Jeesus rahaa jatkuvasti ja halusiko elää ylellisesti jopa köyhien kustannuksella??? Ei, vaan otti orjan muodon ja alistui ihmiseksi meidän tähden.
      Mutta nämä tälläiset julistajat pilaa toiminnallaan myös hyvien ja vilpittömin uskovien maineen. Toivottavasti kristityillä on tervettä arviointikykyä ja järkeä että ei kaikki suuret puheet välttämättä pidä paikkaansa. Mutta, siunausta kaikille ja tervettä ajattelua! 🌹

    • Anonyymi

      Asiasta saa selvyyden, kun tekee poliisille tutkintapyynnön. Silloin selviää, onko varojen käyttö ollut asiallista. Rahankerääminen ilman laissa vaadittua lupaa on rikollista toimintaa.

      • Anonyymi

        Mutta jos poliisilaitoksella työskentelee joku helluntailainen poliisi, jolla arvovaltaa, hän voi vähätellä asiaa ja keskeyttää tutkinnan.


    • Anonyymi

      Mark.16:15 Ja hän sanoi heille: Menkää kaikkeen maailmaa ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Toisella puolella maailmaa, sama kehotus, "Menkää kaikkeen maailmaa" Homma menee täysin ristiin. Ja hän sanoi heille, ei meille.

    • Anonyymi

      Kyseinen pariskunta ulkomailla, joka kerää varoja ilman rahankeräyslupaa, rakentaa samalla taloaan.
      He asuvat talossa, vuokraavat myös majoitustiloja talosta maassa käyville.
      Valittelivat taannoin, kuinka huomattava summa puuttuu (oikeasti iso summa, kymmeniä tuhansia euroja) rakennustöiden loppuun viemiseksi.
      Vetosivat tiedotuspostissaan ihmisiin, että pelastakaa xxx. Antoivat ymmärtää, kuinka he kodissaan kohtaavat särkyneitä ihmisiä.
      Kun kysyin, moniako särkyneitä ihmisiä heillä käy suurinpiirtein /kk, ei vastausta....

      Puhuttiin kannattajapostissa myös majoituksesta, kannattajille muodostuu kuva, että näitä särkyneitä ihmisiä majoitetaan.
      Kuitenkin parissa sp vastauksessa heti alkuun (nyt ei siis vastata ollenkaan) kävi ilmi, että tällaisia majoittujia ei olekaan. Mutta "ei haittaa, jos muodostuu sellainen kuva".

      No ei tietystikään haittaa;kukkaron nyörit aukeavat helpommin.

      Rahaa kerätään siis Herran työhön? Samalla kuitenkin kasvatetaan omaa maallista omaisuutta. Toimintaa ei ole säätiöitetty. Lisätilaa perustellaan mm. että päästään viettämään sapattiaterioita isossa tilassa. Myös konferensseja jne. Siis pariskunnan kotona. Toisin sanoen kasvatetaan myös heidän majoitus/palvelubisnesta. Kaikki tietysti Herran työtä....?
      Kannattajille pitäisi kertoa rehellisesti, mitä varoilla tehdään. Kukin päättää sen jälkeen, avustaako vai ei.
      Rahankeräyslupaa tuskin saisikaan kotinsa ehostamiseen ja liiketoiminnan rahoittamiseen (maksulliset majoitukset/palvelut).
      Kun olisi saanut vastauksia, ei tarvitsisi arvuutella. Hiljaisuus ja vastaamattomuus toisaalta puhuu omaa kieltään.

      • Anonyymi

        Tietävätkö lahjoittajat, että ei ole rahankeräyslupaa? Olisi syytä itse kunkin selvittää tuollaiset asiat, kun on julkisia rahankeräyksiä!
        Eri asia on antaa/avustaa yksityishenkilönä yksityishenkilöä.
        Kun kerätään ry:lle, lupa oltava kunnossa.

        Kun kysytään rahan käyttötarkoitusta, tulisi se kertoa. Lahjoittajalla tai mahdollisella Lahjoittajalla on oikeus tietää, mihin varoja käytetään. Myös varojen käytön jakaantuminen.


    • Anonyymi

      Luuk.22:35 Ja hän sanoi heille: Kun minä lähetin teidät ilman rahakukkaroa ja laukkua ja kenkiä, puutuiko teiltä mitään? He vastasivat: Ei mitään. Opetuslapset jäivät, valheesta kiini.

    • Anonyymi

      Raamattu on siis, erehtymätöntä Jumalan sanaa? Saarn.9:2 Kaikkea voi tapahtuva kaikille. Sama kohtalo on vanhurskaalla ja jumalattomalla, hyvällä, puhtaalla ja saastaisella, uhraajalla ja uhraamattomalla; hyvin käy niinkuin syntisenkin, vannojan niinkuin valaa pelkäävänkin. Saarn.2:14. Ps.73:12.

    • Anonyymi

      Meillä on suvussa tilanne että voitaisiin testamentata iso summa 200000 -2000 000€ Herran työhön. Tätä varten lahjoittaja haluaa eri säätiöiden vision ja rahan käytön suunnitelman ja myös vanhemmat taloustiedot jotta rahansa tulisi hyvään käyttöön. Rahatietojen nyt luulisi olevan julkisia mutta ei. Joku ryhmä sanoikin että käyttävät rahan itse eivätkä tiedota lahjoittajille. Joku säätiö käski ottaa yhteyden talousjohtajaan. Ilmeisesti näin asia hoituisikin.

      Parissa säätiössä tai firmassa rahat menevät perheyhtiönn palkkoihin.

    • Anonyymi

      Gideonien työ on hyvää. Varoilla hankitaan Uusia testamentteja ja niitä jaetaan ympäri maailmaa. Minä annan heille kannatusta.

      • Anonyymi

        Gideon käyttää raamatun eninosin väärennöstä, eli ei ole hyvä tukea v.1992 "käännöstä". Sitä ei, itse Raamatun Sanan Herrakaan tekisi!!!
        Uskokaa ajoissa....


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Rikosilmoitus ja tutkintapyyntö ovat kaksi eri asiaa...


    • Anonyymi

      Vaikka menee asian vierestä reilu10 vuotta sitten tanskan suurin luontojärjestö hajosi huonoihin sääntöihin.Jäljelle jäi vain pieni tuuliturbiini.Heillä oli lupa kerätä rahaa luonnonsuojeluun mutta säännöt sallivat vapaasti päättää johtajien palkoista.Valtio oli hyväksynyt tämän varmaan vahingossa. MOT ohjelma kertoi kuinka yhdistyksen hallitus päätti jakaa koko miljoonaomaisuuden kaikkien johtajien kesken täysin laillisesti, ja he kaikki saivat miljoonia.Muuttivat amerikkoihin , eikä heitä saatu vastuuseen koska toimivat lakien puitteissa.Ainoastaan moraalinen tappio mukanaan.Se oli suuri häpeä tanskalaisille .Sen vuoksi on kaikkien rahaa keräävien yhteisöjen oltava läpinäkyviä ja säännöt yhteisessä hyväksynnässä.

    • Anonyymi

      Jatkavat mielikuvien luomisella; rahaa kerätään työhön, jota ei ole. Työmuotoja useita, ainakin kaksi työmuodoista sellaisia, että ei vastaa kuvaa joka esittelysivuilla kerrotaan.
      Ei vastauksia kysymyksiin.....raha kelpaa, mutta rahojen käyttötarkoitusta ei tarvitse kysellä....

      • Anonyymi

        Tänne kirjoittaminen ei riitä, tee jotain konkreettista asiassa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänne kirjoittaminen ei riitä, tee jotain konkreettista asiassa!

        Riittääkö vai ei, aika näyttää. Kehotankin jokaista olemaan kiinnostunut mitä työtä varoillasi tehdään. Tehdäänkö sitä mitä ilmoitetaan, vai jotain muuta vai tehdäänkö mitään.

        Kauniita, hengellisiä sanoja voidaan kyllä viljellä. Totuus voi olla, toinen.
        On työntekijöitä ja "työntekijöitä".


    • Anonyymi

      Matt.13:12. 25:29. Mark.4:25. Luuk.8:18 Katsokaa siis, miten kuulette; sillä sille, jolla on, annetaan, mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hän luulee itsellään olevan. Semmoinen sanonta on, tyhjästä on paha nyhjäistä.

    • Anonyymi

      Matt.25:27 Biblia Niin sinun siis olis tullut antaa minun rahani vaihettajille, ja minä tultuani olisin omani jälleen saanut kasvun kanssa. Matt.21:12. Mark.11:15

    • Anonyymi

      tiennyt näitä asioita. . . kattoo ny, milloin "sokeitten" silmät aukeavat.

    • Anonyymi

      Tutkintapyynnön ,kuka tahansa ,
      tehdään ensiksi, ja poliisi tutkii, onko asialla yleistä merkitystä ja onko syytä epäillä rikosta. Jos päätös on myönteinen, tutkinta aloitetaan. Sitten on aihetta syyte nostaa, selvitetään vielä onko se yleisen syytteen alainen vai asianomistajarikos, jolloin yksityisen henkilön on nostettava syyte.

      Juridinen yksikkö, seurakunta, tekee julkisen tilinpäätöksen joka vuosi, siksi ne ovat luotettavia. Yksittäisten henkilöiden rahankeruuseen pitää hälytyskellojen soida AINA.

      • Anonyymi

        Näkyyhän nuo seurakunnissa kiertävän, ilman rahankeräyslupaa.

        Olisi syytä seurakuntien ensimmäisenä tarkastaa, että kutsutuilla/itsensä kutsuneilla on luvat kunnossa.

        Etenkin Helluntaikirkon, se kun oli taannoin niin kovasti huolissaan rahankeräysluvista....


    • Anonyymi

      Kyllä jokainen yhdistys ja kirkko noudattaa lakia ja hoitaa raha-asiansa kuten kuuluu. Ja siihen kuuluu aina, että valvonta toimii, julkisuus ja valan vannoneet tilintarkastajat. Valpas pitää olla , kaikessa toiminnassa.

      • Anonyymi

        Höpö höpö, et kai tosissasi tuollaista väitä.
        Valvonta ei toimi aukottomasti.
        Tilintarkastaja täällä päin katseli asioita kirkkolasit päässä, ja rehellisyys unohtui.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö, et kai tosissasi tuollaista väitä.
        Valvonta ei toimi aukottomasti.
        Tilintarkastaja täällä päin katseli asioita kirkkolasit päässä, ja rehellisyys unohtui.

        Tällainen tilintarkastaja on pian entinen,. Tiedätkö että hän on tarkistamistaan tileistä juridisessa vastuussa.?
        Tuo väite on faktoin todistettava, väitettä ei kannata heitellä ilmaan pelkissä "mutu" tunnelmissa. Vuosikokouksessa on syytä tuoda tuollaiset epäilyt esille!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällainen tilintarkastaja on pian entinen,. Tiedätkö että hän on tarkistamistaan tileistä juridisessa vastuussa.?
        Tuo väite on faktoin todistettava, väitettä ei kannata heitellä ilmaan pelkissä "mutu" tunnelmissa. Vuosikokouksessa on syytä tuoda tuollaiset epäilyt esille!

        Meno oli niin luokatonta, että lähdin.
        Valheita, valheita ja valheita.
        Vuosikokoukseen en kelpaakaan, kun en ole kirkkoon liittynyt.

        Kyseinen yhdistys kävi ko. kirkossa. En mennyt kuuntelemaan, miksi olisin mennyt.

        Seurakunnan johto vei valheita apuna käyttäen seurakunnan kirkoksi. Toiminnantarkastajat kunnostautuivat prosessin viemisella eteenpäin; etenkin toinen mukana tarjoamassa tietoa muodossa, joka tuki kirkkokuntahanketta.
        On nähty tiaista, piipposta, piiparia, pellikkaa jne.

        Kirkon hedelmä on nähty. Se on mätä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      173
      13321
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      158
      5483
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4890
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3699
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      40
      2833
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      128
      2022
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      119
      1773
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      371
      1683
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      137
      1505
    Aihe