Puolueet uusiksi

Anonyymi

Ei ole mitään järkeä siinä, että puolueita on suuri joukko ja jopa uusia yritetään luoda aina silloin tällöin. Nykyiset puolueet pitäisi yhdistää siten, että uuden Kommunistisen puolueen muodostaisivat Vihreät, Vasemmisto, SDP ja Kristilliset.
Loput kuuluisivat sitten kansanvaltaa ajavaan Demokraattiseen puolueeseen.
Siinä äänestysprosenttikin nousisi, kun ihmiset ymmärtäisivät paremmin kenen joukoissa seisovat. Nythän suuri joukko ihmisiä kokee, että heitä yritetään harhauttaa nykyisellä puolueiden kirjolla. Ne edustavat kuitenkin lopulta sitä samaa.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Herää Suomi!

      Tärkeintä Suomen, suomalaisten ja suomalaisuuden säilymisen kannalta olisi perustaa uusi kansanvaltainen puolue Perussuomalaisten pohjalle.

      Nimeksi sopisi hyvin Suomalainen Kansanpuolue (SK). Eikö olekin outoa ja paljastavaa, että Suomessa on vain ruotsalainen kansanpuolue!?

      Tuohon uuteen kansanpuolueeseen tulee koota tietysti PS, Siniset ja Kokoomuksen ja Keskustan suomenmieliset tahot. Myös kristilliset ja muut pikkupuolueet mukaan.

      Tuo suomalainen kansanpuolue keskittyisi vaalimaan päävästön eli suomenkielisten suomalaisten tahtoa ja etuja. Antaa muiden puolueiden ajaa vähemmistöjen etua kuten ovat tehneet tähänkin asti.

      Puolueen logon väriksi tulisi tietysti sininen ja valkoinen. Se voidaan hyvin ryöstää pois Kansalliselta Sekoomukselta, jonka johto on pahasti pettänyt tuon väriparin!

      Fiksusti toimien ja johdettuna SK-puolueesta tulisi nopeastikin selvästi suurin puolue ja jopa pysvästi. 30%:n kannatuspohja olisi minimitavoite. Ja mikä tärkeintä: Niin pelastuisi suomalainen Suomi!

      • Anonyymi

        -Huomautan-

        Niinpä. PS-puoluetta perustettaessa "hoksnokat" tekivät pari suurta möhläystä.

        Ensinnäkin nimi: Perussuomalaiset lyhennetään tietysti (pers.), kuten (dem.) tai (kesk.). Siitä se loputon perseily alkoi!

        Toiseksi puolueen värit: Kaikista mahdollisista värivaihtehdoista nuo typerykset valitsivat sinikeltaisen??? Eli Ruotsin lipun värit!?

        SK-puolueen värit olisvat sininen ja valkoinen. Ja kannatajia ehkä kutsuttaisiin "kapuiksi". Mikä nyt ei oel kovin paha nimitys vastustajien suusta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      101
      4507
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3343
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      36
      1388
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1183
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1116
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1064
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe