Makedonian pääministeri sosiaalidemokraatti Stefano Pendrovski.on käynnistänyt maassaan kamppanjan Makedonian eroamiseksi Euroopan unionista.
Makedonia eroaa EU:sta
Anonyymi
30128
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Taas naurattaa:
Makedonia eli entinen Pohjois-Makedonia on EU:n ehdokasjäsen.
Tietenkin se voi keskeyttää jäsenyysprosessin. Liittyminen on vapaaehtoista. Toisaalta ehdokkaan on täytettävä aika kovat kriteerit.
Noniin Makeidonia eroaa euroopan unionista ihan kuten Britannia,kaikki merkit euroopan unionin hajoamisesta ovat päivä päivältä nähtävissä,
Huutonaurua,..
Pohjois-Makedonia ei ole EU:n jäsen, joten ero on varmasti helpompi kuin Ison-Britannian ero. Toisaalta on epäselvää hyväksyttäisiinkö Pohjois-Makedoniaa edes EU:n jäseneksi, sillä yksin Kreikan vastustus riittää estämään jäsenyyden.
Taas naurattaa: Kreikka on EU n jäsen! Pohjois-Makeidonia otetaan EU hun mukaan ja annetaan kaikki eurot Kreikalle!! nyt juon lapin kulllan 1 stä antaa minun jo olla
Taas naurattaa:
Turha yritys nikkivarkaalta!
Makedonia ei ole EU:n jäsen, eikä lähiaikoina tulekaan.
Oletko ihan sekasin ukko?! ensin sanot että Makeidonia ei ole eun jäsen sitten sanot että Makeidonia onkin eun jäsen,
Taas naurattaa:
Nikkivarkaiden tarkoitus on sekoittaa tuollaiset typerykset uskomaan valeitaan.
Jep. Saatanan Cercei, tappoi Missandein. Nyt on pahasti peli auki ja Jon ja Daenyroskin varmaan ajautuvat vielä riitaan, vaikka niiden pitäisi olla yhdessä siitäkin huolimatta, että Daenyros on Jonin täti. Mä voin aivan varmasti vakuuttaa, että EU hajoaa, kun Makedonia eroaa. Se on ehdoton merkki ja Suomi eroaa heti kun Makedonia on eronnut. Se on fakta!!! Kolme huutomerkkiä!!! Uudestaan!!!
Eihän Makedonia ole edes EU:ssa.
Pitää+kait+olla+joku+syy,+miksi+erota+Euroopan+unionista+ja+sitä+vain+ei+kukaan+ole
vielä+kertonut.++Mitä+haittaa+siitä+on+ollut+ihisille+euroopan+unionissa+?
Minusta+näyttää,+että+kaikki+on+aika+tyytyväisiä+...+Toki+ääliöitä+on,+joilla+ei+ole+mitään+
kotona+ja+niitä+ei+pitäisi+tarvia+laskea+edes+mukaan.+Pitää+olla+ede+yksi+syy+miksi+erota+
euroopan+unionista.+Syy+ei+ole,+että+hinnat+on+nousseet+tai+matu+ja+patu+ja+laku+on+tullut.
EU+Jäsenmaksu+?+
Sitä+maksaa+kaikki+EU+jäsenmaat+ja+ne+käytetään+euroopan+unionin+valltioiden+hyväksi.
Toki+vahvistunut+itä-eurooppa+myös+ostaa+enemmän+ja+kuluttaa+enemmän+ja+silloin+se+
myös+hyödyntää+enemmän+jos+saaneet+tukia+ja+Kreikka+myös+ja+raha+valuu+takaisin+
kulutuksen+kautta.++Vakaantunut+itä-eurooppa+on+myös+talouden+tuki.+
Ei+jäsenmaksu+ole+mikään+yksisuuntainen+asia+ja+lisäksi+Euro+ja+sen+arvo+punnitaan+
euroopan+unionin+taloudesta+ja+pörsseissä.+Eli+rahaa+ei+ole+sidottu+kultakantaan+eikö+
niin+persu+ääliöt+ja+ryssän+nilkit.++NO+77+%+on+ymmärtänyt+asian+ja+omat+mahdollisuudet+
Euroopan+unionissa.++Eihän+Persu-nilkeillä+ole+kuin+kansa+ja+he+kuvittelee,+että+me+otetaan
heidän+nimensä+ja+leikitään+intiaania+ja+suomalaista+heidän+kanssaan...+Ei+me+jokainen+
tarkkaillaan+omaa+taloutta+ja+käytetään+hyväksi+Euroopan+unioni+tuomia+mahdollisuuksia.
Tajuaako+ÄÄliö+-+persu+edes+mitä+mahdollisuuksia+Euroopan+unioni+tuo+sinulle.+Ymmärrän,+
että+jos+tarvii+holhousta+eikä+osaa+mitään,+niin+on+tietenkin+parempi+pyytää+holhousta+ja+
elää+laitoksessa.++Tulonsiirroilla+elävä+voi+myös+hyötyä+Euroopan+unionista+jos+osaa+käyttää
asioita+hyväksi.+++Tarvitsee+suunitella+elämä.++Opiskella+vähän+kieliä+ja+luuletko+persu,+että+
se+on+meillä+ollut+helppo+oppia+kieliä+ilman+opiskeua+TÄH+?++Ei+se+on+myös+ollut+kallista+ja+
siihen+on+pitänyt+panostaa+ja+olla+rohkea+ja+nyt+voi+sitten+elää++helposti+ja+nauttia+euroopassa.
Suomihan huijattiin EU:n lupaamalla kaikenlaisia tukia mutta ei mennyt montaa vuotta kun Suomesta tuli nettomaksaja, suhteettoman kova maksutaakka maamme kokoon nähden, suhteettoman kovat, "kunnianhimoiset" päästötavoitteet mitkä vakavasti vahingoittavat arkipäiväistä, normaalia elämää tässä maassa koska talvella on asuntoja pakko lämmittää jos täällä meinaa elää. EU direktiivit pikemminkin rajoittavat elämää eivätkä luo "mahdollisuuksia". Ne mahdollisuudet on korkeintaan eliitille joilla on varaa matkustella ympäri eurooppaa tai ostella luksustuotteita siitä EU maasta mistä niitä halvimmalla sattuu saamaan tai ylipäätään saamaan.
Tavallisen kansalaisen kannalta EU on huono asia.
Mikään positiivinen asia mitä kansalle luvattiin, esim. halvempi ruoka, halvemmat elinkustannukset, halvemmat autot, EI OLE TOTEUTUNUT!!!
Kaikki negatiiviset ovat kyllä toteutuneet, esim. elinkustannusten kohoaminen, päätöksenteon karkaaminen yhä kauemmas joka johtaa niin suurpiirteisiin linjoihin, Suomen kannalta haitallisiin päätöksiin koska siellä "ei voida" ottaa huomioon Suomen erityisolosuhteita, elintasopakolaisongelmat, ym.
Suomen kansalla meni paljon paremmin ennen EU:ta! 90-luvun lama oli vain herrojen keinotekoisesti järjestämä että kansa saatiin uunotettua EU:n!!
Putinilla on Suuri ja minulla tiukka.
> Mikään positiivinen asia mitä kansalle luvattiin, esim.
> halvempi ruoka, halvemmat elinkustannukset, halvemmat
> autot, EI OLE TOTEUTUNUT!!!
Noista tosin:
- Ruoan hinta on laskenut merkittävästi
- Autojen hinnat ovat laskeneet merkittävästi ja
- Elinkustannukset ovat laskeneet merkittävästi
Kaikki EU:n ansiota ja realisoituivat varsin nopeasti liittymisen jälkeen. Oikeastaan vain työttömät ovat kärsineet koko EU-aikana, ja sekin johtuu yksiselitteisesti hallituksen kurjistavista toimista (aktiivimalli, kiky, ansiosidonnaisen leikkaus, ...). Ilman EU:ta, nuo toimet olisivat olleet huomattavasti kovempia.
Miltä tuo valehtelu tuntuu? Ja miksi valehtelet asioista, jotka on helppo tarkistaa?
Suomalaisten palkan ostovoima on EU:n huonoimmasta päästä. Senkin piti kohota EU:ssa mutta eipä ole päästy edes leipäjonoista saatana eroon! 80-luvulla ei oltu EU:ssa eikä ollut leipäjonoja!!
Ostovoima on kohonnut mukavasti eu-aikana. Lisää helposti tarkistettavia valheita. Yritä nyt edes.
Totta,euroopan unionin piti poistaa leipäjonot lisätä työlllisyyttä laskea hintoja mutta kuinkas kävikään? Leipäjonot ovat kasvaneet työttömyys lisääntynyt ja hinnat nousseet,on käynyt juuri päinvastoin kun kansalle liittymisen aikaan luvattiin.On mielenkiintoista seurata kuinka aivopestyt eu mieliset protestantit vuosi toisensa jälkeen jaksavat uskoa niihin paatoksellisiin valheisiin mitä heille eusta syötetään,ja sitähän riittää.Eu n piti myös hoitaa hallitsematon maahanmuutto eikä se ole edes sitä kyennyt estämään.
Valtiokin on koko ajan EU:n siunauksella keksinyt yhä lisää kaikenlaisia veroja ja maksuja kansalaisten rasitteeksi mitä ei ennen EU:ta ollut, esimerkkinä hulevesimaksu! Kohta perkele maksetaan hengitysilmastakin, jumalauta perkele!!! Ja palkat senkun huononee, esim. pelkästään vuokrankorotukset ylittävät aina palkankorotusten tason joten kansa senkun köyhtyy vaan!!!
Taas naurattaa:
EU ei puutu jäsenmaiden sisäisin asioihin, kuten veroihin ja maksuihin.
Ei myöskään palkkoihin. Suomen palkkataso on hyvin korkea, mutta moniin ammatteihin on silti vaikea saada työvoimaa. Käytössä on paljon muista EU-maista tulleita, kuten baltteja ja puolalalaisia.
Vuokrat ovat korkeat vain Helsingissä ja muissa kasvupaikoissa, joihin muuttaa paljon uutta väkeä.
Leipäjonot poistuvat, jos leivän jakaminen ilmeiseksi lopetetaan. Siihen asti ne säilyvät.
Mitä työllisyyteen tulee, se kieltämättä on parantunut vain noin kymmenen prosenttiyksikköä (60-65 ennen EU:a, nyt 70-75) EU:n ansiosta. https://findikaattori.fi/fi/41
Hinnat laskivat reilusti. Meni luokkaa kymmenen vutta, että palattiin EU:ta edeltävälle tasolle. Tosin samalla ansiot olivat melkein tuplaantuneet.
Olet muuten väärässä. Emme me, eikä kukaan asioista selvää ottava, usko sinun valheisiisi EU:sta.
Onko sinun mielestä 11,49 euroa hyvä tuntipalkka teollisuustyössä? Vuokraan menee 679e/kk tästä palkasta. Eipä näy ainakaan halvempia vuokra-asuntoja löytyvän, pikemminkin vain vieläkin kalliimpia on tarjolla!!
Pari tonnia kuussa? Onneksi olkoon, olet about suomen pienipalkkaisimpia työssäkäyjiä (poislukien nollatuntisopparit ja muut pätkätyöläiset). Ammatinvalintakysymyksiä (ja koulutuskysymyksiä sen ohella). Voit lohduttautua sillä, että ainakin verot ovat matalat.
Halvempia vuokra-asuntoja löytyy, kun muutat Helsingin kantakaupungin ulkopuolelle. Elämä on valintoja täynnä.
Se kyllä menee vähän ohi, mitä tämä avautumisesi tähän asiaan liittyy? Ellet tarkoita sitä, että onhan se ihme, että nykyään teollisuusduunari saa samaa palkkaa kuin ylempi toimihenkilö ennen EU-aikaa. Olin esimerkiksi itse "arvostetussa toimistotyössä" 90-luvun lopulla alle tuon... Mutta onhan siitä 20 vuotta aikaa, kyllä siinä ajassa inflaatiokin on melkein kaksinkertaistanut palkat.
ei ole helsingissä tämä vuokra-asunto. Itä-suomessa sijaitsee.
On helppo letkauttaa että "elämä on valintoja" mutta tosiasiassa kaikille ei vaan ole hyviä vaihtoehtoja tarjolla mistä valita.
Voisihan sitä koulujakin käydä vaikka koko elämänsä jos siihen olisi varaa...
Taidat olla hyväosainen kultalusikka suussa syntynyt rikkaiden lellikkivauva joka ei varmasti ymmärrä yhtään mitä oman kuplan ulkopuolella tapahtuu...
Kohtuullisen hyväosainen kyllä, mutta en kyllä lähtisi tuosta kultalusikasta huutelemaan. Töitä on tehty 15-vuotiaasta asti ja samalla opiskeltu (vinkki: helpottaa siihen opiskeluun tarvittavaan varallisuuteen).
Hain piruuttani muuten Lappeenrannasta vuokrakämppiä. Max 500 euron hitaan löytyi 16. Eikä taatusti ole halvinta seutua. Joo, yksiöitähän ne varmaan, mutta kyllähän sellainen yksinäiselle ihmiselle rittää (jos teitä on enemmän, ovat tulotkin varmaan vähän isommat).
Lappeenranta ei ole itä-suomessa päinkään. Mulla on todellakin surkein mahdollinen tilanne, huonopalkkainen työ kalliilla paikkakunnalla. Ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja, jos haet halvemman asunnon jostain hevonkorvesta, sitten työmatkat rupeaa maksamaan ja omavastuuta tietysti senkun korotellaan vaan ettet kyllä perkele verotuksestakaan saa mitään takaisin!!
Ikää on päälle 40v ja 90-luvulla nuorena ei töitä ollut lähes ensinkään, pätkätöitä jne. silppupaskaa ja ensimmäisen vakituisen työn sain vasta 31 vuotiaana jossa olen edelleen. Huono säkä kävi tässäkin kun palkka on täysin ala-arvoinen eikä nouse kuin yleiskorotuksilla. Kouluunkaan ei enää kannata mennä koska missään tapauksessa ei enää palkata töihin yli nelikymppistä joten olen täysin umpikujassa paskassa elämässä josta ei taida päästä pois kuin ampumalla itsensä saatana.
Nappasin Lappeenrannan, koska se on aika idässä (täältä katsottuna) ja opiskelijakaupunkina oletettavasti suhteellisen kallis vuokriltaan. Valitaan sitten vaihtoehdoksi vaikka Kuopio, joka luultavasti on aika arvokas kaupunki sekin. Sieltä löytyy 13 alle 500 euron vuokrakämppää. Vähän vähemmän kuin lprs:ta.
Niinhän se kyllä valitettavasti on, että sekä varallisuuden että hyvän elämän kerääminen alkaa nuorena. Pitää olla joko vähän tuuria tai hemmetisti draivia, että se lähtee toimimaan. Seuraavat auttavat:
1) rikkaat vanhemmat
2) älykkyys
3) ahkeruus
4) oikea asuinpaikka
Kahteen ensimmäiseen ei voi oikein vaikuttaa, kolmosta voi harjoittaa ja nelosen valinta on näin EU-aikana entistä mahdollisempaa. Kaikki eivät kuitenkaan voi olla keskimääräistä paremmin menestyviä.
"+Totta,euroopan+unionin+piti+poistaa+leipäjonot+lisätä+työlllisyyttä+laskea+hintoja+mutta+kuinkas+kävikään?+Leipäjonot+ovat+kasvaneet+työttömyys+lisääntynyt+ja+hinnat+nousseet,on+käynyt+juuri+päinvastoin+kun+kansalle+liittymisen+aikaan+luvattiin."
Tarkistatko+koskaan+väitteitäsi,+vai+vedätkö+ihan+hatusta?+Vuonna+1995+työttömiä+oli+15,4+%,+nyt+noin+7+%.+EU-aikana+suomen+bkt+ja+bkt/henkilö+ovat+molemmat+yli+kaksinkertaistuneet.+Inflaatio+ja+korot+ovat+pysyneet+hyvin+matalina.+Reaalinen+ostovoima+on+kasvanut+huomattavasti+lähes+kaikissa+tuoteryhmissä.+Liha,+kala,+kahvi,+voi,+vihannekset,+hedelmät,+munat,+jauhot+jne.+ovat+nyt+ostovoimaan+suhteutettuna+merkittävästi+edullisempia+kuin+ennen+EU-jäsenyyttä.+Myös+kodin+elektroniikan,+televisioiden,+puhelinten,+tietokoneiden+yms.+hinnat+ovat+laskeneet+todella+paljon.+1990-luvun+alussa+keskinkertainen+tietokone+maksoi+helposti+15+000+markkaa;+nyt+kohtuullisen+hyvän+tietokoneen+saa+alle+tuhanteen+euroon.+Perusläppäreitä+saa+300+eurolla.+Nokian+kännyköiden+hinnat+pyörivät+1300+markan+tuntumassa;+nykyisin+saat+tuhat+kertaa+paremman+älylaitteen+satasella.+Kahvinkeittimet+pari+kybää,+mikrot+viisi+kybää,+pesukoneet+300+e+jne.+Kaikki+kodinkoneet+olivat+tuloihin+suhteutettuina+järjettömän+paljon+kalliimpia.+Nykyisin+voit+ostaa+normaalilla+kuukausipalkalla+monta+kodinkonetta,+kun+1980-luvulla+siihen+oli+mahdollisuus+vain+todella+hyvätuloisilla.+
"On+mielenkiintoista+seurata+kuinka+aivopestyt+eu+mieliset+protestantit+vuosi+toisensa+jälkeen+jaksavat+uskoa+niihin+paatoksellisiin+valheisiin+mitä+heille+eusta+syötetään,ja+sitähän+riittää.Eu+n+piti+myös+hoitaa+hallitsematon+maahanmuutto+eikä+se+ole+edes+sitä+kyennyt+estämään.+"
Ai?+Jos+et+ole+protestantti,+oletko+ehkä+venäläinen+ortodoksi?+Jos+näin,+haista+vittu+saatanan+mulkku!
Kyllä on taas tarkoitushakuisesti valitut vuodet noissa väitteissäsi. Sitäpaitsi, jos et tiennyt, Suomesta tuli EU maa 1.1.1995 joten tuokin 1995 tilanne on EU aikaa :D
Tässä on todenmukainen kuva työllisyydestä ennen ja jälkeen EU:n. Katsokaa noita ihanan matalia pylväitä 80-luvun lopulta! Noin matala työttömyys oli joskus mahdollista, ennen EU aikaa!!
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/8/81/Fin_unemployment.svg/1024px-Fin_unemployment.svg.png
Sitten Suomi piti saada "EU kuntoon" järjestämällä tähän maahan lama joten työttömyys räjähti pilviin. Se on anteeksiantamaton viharikos ja ihmisoikeusrikos Suomen kansaa vastaan!!
Elektroniikka ja kodinkoneet ovat halventunut teknologian kehityksen ansiosta eikä EU:n ansiosta!
Toki, jos noiden valmistus olisi vielä euroopassa kuten ennen niin laitteiden hinta olisi vieläkin kalliimpi kuin ennen EU:ta, kaikenlaisten yliampuvien ympäristö- sekä muiden pikkumaisten määräysten vuoksi joista ei siellä kiinassa ja intiassa piitata ollenkaan.
Jos EU olisi järjissään, laitteiden valmistus eli työpaikat olisi voitu säilyttää euroopassa, kohtuullisilla säädöksillä jolloin hinnat olisivat myös voineet säilyä kohtuullisina.
Nyt EU ampui niin itseään jalkaan kuin vahingoitti koko maailman ilmastoakin noilla yliampuvilla, maailman kireimmillä päästörajoituksilla ja muulla tiukkapipoisuudella.
Makedonia ei ole EU:n jäsen, mutta on pyrkimässä. Voi joskus päästäkin, kun ei enää ole nimiriitaa Kreikan kanssa.
Taas naurattaa: Makeidonia on EU n jäsen ja niin on Kreikka myös annetaan vaan kaikki rahat EU lle nyt jatkan tätä lappari 1 yhen juomista
Joo, ja Venäjäkin pyrkii eroon EU:n jäsenyydestään, ehkä jopa ennen Pohjois.Makedoniaa!
Mitä muita maita olet liittänyt EU:hun kertomatta muille etukäteen?
Hakukoneisto