Perussuomalaisiin lyötiin otsaan äärioikkeistolaisen leima halventavassa mieless'ä. Vihapuhujia on tuomittu oikeudessa, mutta en'' se ei ole eduskunnan osoittaman esimerkin jälkeen mahdollista.
Voit siis kutsua politiikkoa miksi tahansa. Eduskunta talebanit mahdollistavat sen.
Valta/asemaa on luvallistakäyttää' ain , kun sellainen on. äänestää vain vähemmistön nurin.
Suomikuvaa onnistuttiin kirkastamaan, määrittämällä Suomen suosituin puolue äärioikeistolaiseksi.
Perussuomalaisia kannattaa kansasta 19%:a ja kannaus nousee. Heidät siis tavalliset ihmiset, jotka työllään pitävät Suomea pystyssä on nyt häväisty. Eduskunta talebaneja kannattavat ihmiset ovat kuitenkin suuri osa riippuvaisia näiden ihmisten työssä käynnistä. Vasemmistoliiton äänestäjät kaikki elävät erilaisilla tuilla. Opiskelijat opintotuilla ja osa toimeentulotuilla. Mikäli Persut päättäisivät äänestää jaloillaan ja muuttaisivat Viroon tahi Unkariin, missä samoja ajatuksia kannatetaan vasemmistoliittolaiset ja vihreät olisivat ilman elättäjää.
Demokratia on Suomessa rikki. Vaadin enemmän päätösvaltaa sille, mitä maksamillani veroilla tehdään. Li Andersson on kuin teinikakara, joka huutaa ettei saa tarpeeksi viikkorahaa.
Paavo Arhinmäki saa jatkuvia itkupotkuraivareita, kun sossun luukku aukeaa vain raolleen.
Eduskunta talebanit aloitti uuden kulttuurin Suomessa!
4
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kenen etua palvelee, että vihervasemmisto leimaa Suomen äärioikeistolaiseksi maaksi?
Antti Rinne tullaan muistamaan puhemiehenä, joka järjesti leikkikoulusta tuttuja tuolileikkejä eduskunnassa. Hän myös mustamaalasi Suomen maailmalla.- Anonyymi
Sammakko-antti sopivassa vaiheessa alennettiin gallupissa kolmossijalle
- Anonyymi
Ehhehhee! Persut istuvat ja veljeilevät ulkomailla muiden ääreläisten kanssa, mutta hurskastelevat kotimaassa. Jos 80 % äänestäjistä katsoo, että Persut ovat äärioikeistolainen populistipuolue, niin millä ihmeen ilveellä he väittävät ei-olevansa. Ei putoo enää, ei. Arvoton näytelmä ja uhriutumistaktinen veto Persuilta jälleen kerran. Koettakaa jo lopultakin tajuta, että fasismin aatteeseen kuuluu uhrautuminen aatteensa puolesta, ei uhriutuminen.
Pekka Haavisto ulkoministerinä edustamassa maata, missä on Euroopan vahvin äärioikeisto, näyttää kovin hassulta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1818407
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k264558- 504118
- 543572
- 513136
- 502880
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä262586- 362325
- 292046
Anteeksi kun käyttäydyn
niin ristiriitaisesti. Mä en usko että haluaisit minusta mitään, hyvässä tapauksessa olet unohtanut minut. Ja silti toiv382043