Ilmainen ehkäisy ja seksuaalivalistus tehoavat

Abortinvastustaja väittää vastoin mitään perusteluja, että väestökadon ensisijainen syyllinen olisi aborttioikeus. Kuitenkin kaikki tieto tukee sitä, että synnytykset vähenevät koska ehkäisyä käytetään entistä tehokkaammin. Aborttiluvut eivät ole nousseet vaan laskeneet kaikissa pohjoismaissa, joten abortti ei vain kelpaa selitykseksi. Synnytyshalukkuus ei kasva yhtään vaikka vahinkoraskauksia tapahtuisi, vaan ihmiset ottaa vastuuta eri lailla kuin ennen. Löytyi Mediuutisista seuraavanlainen artikkeli koskien teiniraskauksia:

"Teinien synnytykset ja abortit ovat harvinaisia Pohjoismaissa muihin Euroopan maihin verrattuna. Pitkäaikaisista tilastoista voi tutkijoiden mukaan tehdä johtopäätöksen, että vähenevien synnytysten ja aborttien taustalla on luotettavien ja pitkävaikutteisten ehkäisymenetelmien suosion lisääntyminen. (...)

"HUS: Suomessa 15–19-vuotiaiden synnytykset vähenivät 23:sta 8:aan ja aborttien määrä 15:stä 8:aan tuhatta teini-ikäistä kohden 2000–2015. Tähän trendiin arvellaan vaikuttaneen myös koulujen terveystiedon opetuksen ja seksuaalivalistuksen."

Nuorille on alettu määräämään kierukkaa, joka selittää myös varmaan paljon teiniraskauksien vähenemistä. Kierukkaa ei tarvitse muistaa, ja siihen ei kulu rahaa jatkuvasti. Kun katsoin Ruotsin aborttistatistiikkaa, siellä aborttien määrä on myös laskusuunnassa varsinkin nuorten kohdalla. Aborttiluvut ei kuitenkaan laske tasaisesti kuten meillä, vaan vaihtelua on vuosittain paljonkin, eli välillä aborttien määrä nousee. Vuodesta 2016 vuoteen 2017 aborttien kokonaismäärä laski parilla tuhannella.

(lähde: www.socialstyrelsen.se/publikationer2018/2018-5-17)

6

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ikvävä fakta vaan on, että kunnollisella lainsäädännöllä Suomessa syntyisi erittäin todennäköisesti nykyistä selvästi enemmän lapsia. Tätähän et ole kyennyt millään logiikalla muuksi osoittamaan.

      • Mihin "faktasi" perustuu? Mutuunko taas?

      • "Ikvävä fakta vaan on, että kunnollisella lainsäädännöllä Suomessa syntyisi erittäin todennäköisesti nykyistä selvästi enemmän lapsia. Tätähän et ole kyennyt millään logiikalla muuksi osoittamaan."

        Miksi minun pitäisi kyetä osoittamaan faktaksi joku, joka perustuu omiin uskomuksiisi ja jolle ei ole missään yhtäkään esimerkkiä? Sinuhan se pitää todistaa, että miksi ei-toivotuista raskauksista tulisi lain vaatimana toivottuja? Eihän se ole faktaa, vaan sinun toiveajatteluasi. Näin siksi, koska missään maassa, missä on kireä aborttilaki, ei voida abortteja estää lainsäädännöllä. Näin ei ole tapahtunut Suomessakaan. Iän ikuisesti oletat, että ihmiset saadaan pakottamalla haluamaan lapsia.

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        "Ikvävä fakta vaan on, että kunnollisella lainsäädännöllä Suomessa syntyisi erittäin todennäköisesti nykyistä selvästi enemmän lapsia. Tätähän et ole kyennyt millään logiikalla muuksi osoittamaan."

        Miksi minun pitäisi kyetä osoittamaan faktaksi joku, joka perustuu omiin uskomuksiisi ja jolle ei ole missään yhtäkään esimerkkiä? Sinuhan se pitää todistaa, että miksi ei-toivotuista raskauksista tulisi lain vaatimana toivottuja? Eihän se ole faktaa, vaan sinun toiveajatteluasi. Näin siksi, koska missään maassa, missä on kireä aborttilaki, ei voida abortteja estää lainsäädännöllä. Näin ei ole tapahtunut Suomessakaan. Iän ikuisesti oletat, että ihmiset saadaan pakottamalla haluamaan lapsia.

        Väität vastoin järjellistä logiikkaa, ettei tiukemmalla lainsäädännöllä olisi minkäänlaista vähentävää vaikutusta aborttilukuihin. Ei taida aivan päteä muihinkaan kriminalisoituihin asioihin. Valtaosa kansasta ei ole rikollisia tai lainkiertäjiä.

        "miksi ei-toivotuista raskauksista tulisi lain vaatimana toivottuja?"

        Miksi ei tulisi, kun ennenkin kävi usein niin, tai ainakin lapsi pidettiin itsellä ja elämä järjesteltiin sen mukaan? Tai sitten lasta toivoo aina joku muu jossain. Sinun toiveajatteluasi on, että jokainen nykyisestä 10 tuhannesta ryhtyisi rikollisiksi lähtemällä puoskarille tai aborttireissuille.

        "missään maassa, missä on kireä aborttilaki, ei voida abortteja estää lainsäädännöllä."

        Tämä ei todista mitenkään, ettei niitä tehtäisi lepsulla lailla vielä paljon enemmän.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Tämä ei todista mitenkään, ettei niitä tehtäisi lepsulla lailla vielä paljon enemmän."

        Miksi sitten niissä maissa, missä on vapaa aborttilaki, tehdään vähiten abortteja?

        "Abortit ovat vähentyneet samalla kun aborttilakeja on höllennetty. Vuoden 1997 jälkeen 19 maata on lieventänyt lakejaan merkittävästi ja kolme maata on kiristänyt niitä.
        Raportin mukaan aborttilakien tiukkuus tai sallivuus ei vaikuta suoraan siihen, kuinka paljon abortteja tehdään. Instituutti painottaa abortin turvallisuuden merkitystä, sillä kehitysmaissa abortit ovat usein naisille hengenvaarallisia. Abortit aiheuttavat vuosittain noin 70 000 kuolemaa." (US)

        "Miksi sitten niissä maissa, missä on vapaa aborttilaki, tehdään vähiten abortteja? "

        Ei pidä paikkaansa läheskään kaikissa maissa, esim. Pohjoismaissa, vaan luvut korreloi juuri sen kanssa, miten lepsu laki on. Aborttimielisen feministi-insituutin raportit ei ole ihan vakuuttavimmasta päästä.
        Sitäpaitsi eihän niistä laittomien määristä ole esitetty mitään mutuarvioita kummempaa, ja usein ne onkin erinäisten tahojen vahvasti liioittelemia. Että eipä ihme, jos ne "vähenee" vertaillessa laittomien mutuarvioitua määrää ja sitten niitä lain puitteissa tehtyjä ;)

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      236
      1825
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      186
      1591
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      45
      1202
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      932
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      760
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      741
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      730
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      38
      727
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      23
      702
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      627
    Aihe