Kunniaväkivalta kopsahti persuja kaaliin

Persuista ja Halla-ahosta tuli kunniaväkivallan uhri. Muut puolueet halusivat säilyttää kunniansa ja puhtoisen ulkoasunsa eivätkä sotkeneet itseään ihmisvihaan ja rasismiin. Niinpä persut jäi kuin palttoon nappi Salven narikkaan.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/279489-jussi-halla-aho-perussuomalaisia-yritettiin-provosoida-pelleilylla-ulos-jattamista-ei
Paha mieli oli suuri, sen arvaa. Tässäkin jutussa posket punoittavat ja hiusraja kiiltää, kun puheenjohtaja pudottelee koottuja selityksiään.

Totuus on kuitenkin varsin helppo ja yksinkertainen, Maahanmuutolla ei voi ratsastaa hallitukseen saakka. Jos tämä on ainoa aihe poliittisella agendalla, jää oikeiden puolueiden passaripojaksi. Näin kävi tässäkin. ;)
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mutta hyvä dyynien Göbbels, jos tuo Rinteen katastrofikoplan hallinto toteutuu, niin 4 vuoden päästä perussuomalaiset ja kokoomus voivat kahdestaan pistää enemmistöhallituksen pystyyn.

Eli jotain hyvääkin on näköpiirissä, mutta tosin harmillisen kaukana. Mutta voihan tuo kammottava Rinteen ihmiskokeilu päättyä jo vaikka puolessa vuodessa? Toivotaan niin ja sitten nauretaan yhdessä, eiks vaan hiekkamies! ;))))

Äänestä

Olisitte nyt edes sen verran rehellisiä, että lopettaisitte tuon rasittavan kaksinaismoralismin. Sanokaa suoraan vain, että valta ja media ovat teidän totalitaristi vihervasurien hallussa. Niinhän tuo on ollut todettavissa jo monta vuotta.Turha leikkiä mitään kansandemokratiaa kun se on teidän diktatuuri. Vasurijengi päättää kaikesta, myös kenen sanoma on vihapuhetta ja kenen ei. Viimeisenä esimerkkinä tämä "yllättävä" vapautus ja "yllättävään" ajankohtaan.

Äänestä

Kommentoikaa! Ketä muuta ottaa päähän tuo ns. suvaitsevaisten luoma kastijako, jossa he itse ovat eliittiä joita eivät säännöt koske ja joilla itsellä on rajaton kiusaamisoikeus muita kohtaan?

Äänestä
  • Ei siitä enää jaksa välittää. Iso Kirja sanoo "joka itsensä ylentää, se alennetaan". Niin myös tulee käymään, usko pois (vaikka et uskovainen olisikaan). Karman laki pitää kaikesta huolen.

    Äänestä

"Muut puolueet halusivat säilyttää kunniansa ja puhtoisen ulkoasunsa eivätkä sotkeneet itseään ihmisvihaan ja rasismiin" eihän punavassuilla ole koskaan ollut kunniaa ja vielä vähemmän ovat puhtoisia ulkokuoreeltaan ;)

Jos he eivät ole sotkeutuneet ihmisvihaan ja rasismiin, niin siinähän oiva esimerkki millaisia rasisteja ovat, kun eivät edes suomalaisia ota ihmisenä.... punavassut vihaavat yli kaiken suomalaisia vaikka itse ovat myöskin suomalaisia(?).

Muistaako Moktar ajat vielä kun Salvessa oli merikorttipöydät?

Demokraattisessa maassa ei ole sitä oikeaa puoluetta se on vain suvakki punavassujen propagandaa :)

Äänestä
  • Unohtu mainita äsken viherpipertäjät jotka ovat kadoneen DDR:n perintö ;) no jos punikit ovat keksineet aatteen niin sen agenda on tuskanpunainen.

    Äänestä

Demarit+ovat+menettäneet+kasvonsa+suomalaisten+silmissä.Persut+tulevat+4+vuoden+kuluttua+voittoon+sellaisella+rytinällä+että+oksat+pois.Persut+ovat+suomalaisten+asialla+suomalaisten+kotimaassa+Suomessa.Suvakit+ovat+pieni+vihervassarieliitti,+joka+luulee+olevansa+enemmistö+Suomessa.Suvakit+ovat+tyhmiä+oman+napansa+tuijottajia.Totuus+ei+pala+tulessakaan.Persujen+kannatus+nousee+25%:iin.Persut+osaavat+tehdä+hyvää+oppositiopolitiikkaa,+jolla+torpedoidaan+hallituksen+typeryydet.+Kun+mennään+Suomen+rajojen+ulkopuolelle,niin+siellä+ei+tunneta+mitään+sääliä+ja+arvoa++suomalaisia+kohtaan.+Vain+Suomessa+suomalainen+saa+sen,+minkä+suomalainen+ansaitsee+eli+kunnioituksen+ja+arvostuksen.On+turha+mennä+maailman+suurille+toreille+huutamaan+mitä+pitäisi+tehdä+muuallla.Suomessa+on+Suomen+lait,+joiden+pitäisi+kohdella+suomalaisia+tasavertaisesti+lain+edessä.+Demarit+ovat+kohdelleet+Halla-ahoa+törkeällä+tavalla.Demarit+ovat+menettäneet+Suomen+kansan+luottamuksen+puolustaessaan+raskaisiin+rasistisiin+ilmauksiin+syyllistyttä+puoluetoveriaan.Ennen+kuulumatonta+Suomessa!!!!Suomen+kansan+muisti+tulee+olemaan+erittäin+hyvä.Demarit+ovat+pettäneet+Suomen+kansaa+jo+ennen+kuin+edes+hallitus+on+aloittanut+toimintansa.Suomen+perustuslaissa+sanotaan,+että+kansanedustajan+tulee+nauttia+luottamusta.Kuinka+moni+Demari+enää+nauttii+kansan+luottamusta???

Äänestä
  • Unohdit kepulaiset - siinä vasta takinkääntäjälauma. Aivan kuvottaa...

    Ja suomalaisetko muka rehellisiä? Pskapuhetta, sen ovat juuri käydyt vaalit todistaneet.

    Ilmankos se Tsipiläkin tulee niin hyvin toimeen aliensien kanssa...

    Äänestä

  • Pilkkuja voi tietekin persumaisesti nussia, mutta (toivottavasti) tulevalla hallituksella on reilusti yli puolen suomalaisen kannarus.
    Joten pulinat pois höpönassukat ja puhalletaan isänmaallisesti yhteen hiileen.

    Neljän vuoden päästä voi taas päättää annetaanko muiden puolueiden päättää.

    Äänestä

Väärä palsta.
Vajukki.

Äänestä

Mokkakupan vahingoniloinen virnistely hyytyy seuraavissa vaaleissa, joissa persut yulevat olemaan selvästi suurin puolue.

Vain holtittoman haittamaahammuuton estäminen ja laittomasti maassa loisivien palauttaminen voivat tämän estää, js näitähän ei suvakkiääliöiden hallitus saa aikaan.

Persut olisivat olleet jo näissä vaaleissa suurin puolue, jos mokkakupan aateveljen hussein al valeen kirjoittelut olisivat tulleet julki ennen vaaleja.

Äänestä
Aloittaja

"Persut olisivat olleet jo näissä vaaleissa suurin puolue, jos...."
Jos ja jos, niin lehmätkin lentäisivät. ;)

Neljä vuotta on pitkä aika. Siinä ajassa ehtii maito happanemaan persujenkin päälärissä ja suurin persukiima laantumaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Moktar.Gubta kirjoitti:

Persuista ja Halla-ahosta tuli kunniaväkivallan uhri. Muut puolueet halusivat säilyttää kunniansa ja puhtoisen ulkoasunsa eivätkä sotkeneet itseään ihmisvihaan ja rasismiin. Niinpä persut jäi kuin palttoon nappi Salven narikkaan.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/279489-jussi-halla-aho-perussuomalaisia-yritettiin-provosoida-pelleilylla-ulos-jattamista-ei
Paha mieli oli suuri, sen arvaa. Tässäkin jutussa posket punoittavat ja hiusraja kiiltää, kun puheenjohtaja pudottelee koottuja selityksiään.

Totuus on kuitenkin varsin helppo ja yksinkertainen, Maahanmuutolla ei voi ratsastaa hallitukseen saakka. Jos tämä on ainoa aihe poliittisella agendalla, jää oikeiden puolueiden passaripojaksi. Näin kävi tässäkin. ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu