Huomasin, että Rinteen tiedotustilaisuudessa Kepun ohella myös Vasemmistoliitto piti suunniteltua hallituspohjaa hyvänä, koska se haluaa pitää koko maan asuttuna ja kehittää koko maata tasapainoisesti. Myös demarit ovat aina välillä korostaneet tätä ajatusta, mutta se ei ole yhtä painavana heidän politiikassaan kuin Kepulla ja Vasureilla.
Todellisuudessahan maa ei ole likimainkaan tasaisesti asuttu. Se oli sitä huomattavasti enemmän vielä 60 - 70 vuotta sitten 1950-luvulla kuin nykyisin. Ilmeisesti osa puolueistamme haluaa viedä meitä takaisin 1950-luvulle. Ihmiset ovat kuitenkin äänestäneet jaloillaan kaupungistumisen ja keskittymisen puolesta. Jokaisellahan on valinnanvapaus äänestää jaloillaan myös toiseen suuntaan mutta näin ei vaan ole tapahtunut.
Koko maan asuttuna pitäminen on poliittinen hokema. Pitäisi vähintään kertoa ne syyt, miksi koko maa halutaan pitää asuttuna, vaikka ihmiset äänestävät jaloillaan muuta. Mitä lisäarvoa siitä syntyy Suomelle, että asutamme koko maan ja viemme luonnolta ja mm. metsiltä eli hiilinielultamme elintilaa. Jos halutaan asua paljon kylmemmissä oloissa kuin eteläisessä Suomessa, se on minusta vielä ihan ok., mutta miksi pitäisi koko maan etua ajatellen suosia erakkoasumista. Ymmärrän, että jotkut yksilöt voivat haluta erakoitua ja asua mahdollisimman kylmissä oloissa, mutta miksi yhteiskunnan pitäisi edistää tällaista poikkeusyksilöiden halua.
Erityisesti ihmetyttää vasurien halua tukea politiikkaa, jonka yhtenä ilmeisenä tarkoituksena on omistavan luokan omaisuusarvojen säilyttäminen. Syrjäseutujen kiinteistöt eivät nimittäin kadota niin paljon arvostaan silloin, kun tällaista omistamista tuetaan yhteiskunnan puolesta. Koko maan asuttuna pitäminenhän tarkoittaa tukien suuntaamista syrjäseuduille, jolloin tavoitteena on mm. kiinteistöjen kysynnän ylläpitäminen.
Toisaalta hallitus varmaan ottaa tavoitteekseen työllisyysasteen kohottomisen. Mutta onko silloin järven hiventäkään tukea alueita, joille ei synny työpaikkoja ja siten pahentaa vain työn kohtaanto-ongelmia. Eikö tuntuisi järkevämmältä suosia sitä, että ihmiset vaeltavat työn perässä tai ainakin keskittyä mieluummin liikenneyhteyksien parantamiseen, jotta työnteko onnistuisi matkojenkin takaa.
Koko maa asuttuna
2
51
Vastaukset
- Anonyymi
Miksi hyvän asian esilletuomisen tuhoat typerällä kirjoittamisellasi? Miksi hyökkäät hullunkiilto silmissä maaseutua ja sen asukkaita kohtaan? Eivät he ole syyllisiä, vaan poliitikkomme. Ymmärrän toki, että heikon koulutustasosi (ainakin näistä kirjoituksista päätellen) vuoksi kirjallinen esittäminen ei ole vahvuutesi.
Koko maan asuttuna pitäminen oli SDP iso vaaliteema, vaikka se jäikin Rinteen muista asioista sönkkäämien epäselvyyksien setvimisen vuoksi vähälle huomiolle. Maakunnissa kuljettiin puhumassa senkin edestä.
Keskustalta tuo teema unohtui Sipilän oikeistolaisen politiikan seurauksena, ja tulos oli karmaiseva vaalitappio. Kun katse oli tiukan valtiontalouden ja yrityselämän suosimisessa, niin maaseutu jäi.
Vasemmistoliitolla on vaalittavanaan korpikommunistien perintö, joka velvoittaa sen puhumaan myös aluetukien puolesta. Kemi ja muut raskaan teollisuuden perinnealueet ovat myös vasemmistoliitolle tärkeitä, vaikka puolue haalii myös kaupunkien vihertäviä tyhjäntoimittajia kannattajikseen.
Selkeimmin harvaan asuttujen alueiden asialla oli Perussuomalaiset, joka edesauttoi heitä vaalimenestykseen.
Aluepolitiikassa pitää löytää uudet tavat toimia, metsäteollisuus on noussut jälleen selkeästi vahvimmaksi talouden tukipylvääksemme, mutta se pärjää ihan omillaan. Miksi sille syydetään rahaa? Sama koskee esim tuulivoimaa, täysin älyvapaata on tukea tuulimyllyjen rakentamista ympäri asumattomia seutuja, kun niiden paikka on Helsingin rannoilla. Tuotanto pitää tehdä siellä missä on kulutus, jolloin ei tarvita tukea. Satojen kilometrien kaapelilinjat säätövoiman vaatimine hakevoimaloineen vain tuhoavat sitä metsää, joka voisi sitoa hiiltä.
Teiden ja väylien rakentaminen pitää tehdä tarpeeseen pohjaten, ei SDP-Kepu tyylillä sinne, mistä mimisterit ovat kotoisin. Hailuodon siltoja ei kaivata, eikä liioin Pisara-ratoja. Pitää keskittyä tarpeellisiin hankkeisiin kuten vaikkapa lentorataan. Sillä tojuttaisiin se hirvittävä menetys, joka Helsinkiä kohtaa kun buleverdisointi tulppaa liike-elämän tärkeimmän valtasuonen, yhteyden lentokentältä keskustaan. Koko maan asuttuna pitäminen on todellakin vain poliittinen hokema, kuten sanot. Se ei ole mahdollista. Syrjäseudut ja paljolti muukin maaseutu tyhjenee väestöstä yhä kiihtyvällä vauhdilla. Eivätkä ihmiset muuta sieltä pois yksin työn perässä, vaan ihan muitakin houkuttimia heillä on.
Eilen illalla tv:n A-studisossa oli ohjelmaa Kainuusta. Yllätys minulle oli, että siellä on ihan hirmuinen työvoimapula. Työntekijöiden puutetta on lähes kaikilla aloilla. Ei siellä enää uskota tilanteen korjautuvan kotimaisin voimin. Eräs haastateltu yrittäjä - rakennusalalta hän taisi olla - piti ainoana mahdollisuutena saada sinne työperäistä maahanmuuttoa. Ohjelmassa kävi ilmi, että sama ongelma on laajalti muuallakin, mm. Pohjanmaalla ja jopa Savo-Karjalassa ja Lapissakin.
Työikäiset ihmiset siis karkaavat sieltä, vaikka työtä olisi tarjolla ja asunnot halpoja. Muita etuja siellä ei olekaan tarjolla, ja jos jotain onkin, se usein on pitkien etäisyyksien takana. ihmiset haluavat muutakin, sellaista, jota vain kaupungit tarjoavat. Lapsilleen paremmat koulutusmahdollisuudet ja paremmat harrastusmahdollisuudet itselleen ja lapsilleen. Sellaisia saadakseen ovat valmiita maksamaan asumisestaan kalliimmin. Kaikkein kalleinta kai asuminen keskimääräisesti on täällä Helsingissä, ja tulijoita tänne riittää, vaikkeivät he aina ainakaan heti saisi edes parempia töitä.
Kun tilanne on tuollainen kuin on, herää kysymys, että onko järkevää yrittää saada noille syrjäseuduille uusia tehtaita tai muita ammattiosaajia tarvitsevia työpaikkoja. Sellaisia täytyisi laittaa vain alueille, jotka voivat tarjota niihin tulijoille muutakin kuin vain työtä. Uudenkaupungin autotehdas kuulemma pyörii paljolti sinne muualta muuttaneiden työntekijöiden voimin, ja vaikka asuntojen hinnat sielläkin ovat kuulemma nousseet, niin vastaavasti vapaa-ajan vietto- ja koulumahdollisuudet ovat parantuneet niin, että tulijoita yhä riittää. Kemillä saattaisi olla samat mahdollisuudet kuin Uudellakaupungilla, joten se sinne suunniteltu tehdas saisi hyvinkin tulla, mutta jonnekin ”maan korpeen” sellaisia ei kannata väsätä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455120Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1161618Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151429Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481339- 131163
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41030Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76989Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah59805Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27783