Palomäki tv:ssä: Kokoomus yllätettiin housut kintuissa

Kokoomus kuvitteli että Rinne on täysin heidän armoillaan ja koppavana löi tiukat ehdot pöytään. Keskusta tuli viime vaiheessa kuvioihin mukaan ja yhdessä Rinteen kanssa yllättivät hölmistyneen Kokoomuksen johdon.
12<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Se toinen henkilö tuossa samassa ohjelmassa tuntui kovasti paheksuvan perussuomalaisia. Palomäki puhui asiallisemmin, toinen peesasi. Kuitenkin tutkijaihmisiä.

Joskus ihmetyttää, miksi asiantuntijoina pidetyiltä ihmisiltä ei kuulla mitään omaperäistä, vaan he toistelevat latteasti toisten jo useampaan kertaan esittämiä ajatuksia.

Miksi siis yleensä osallistuvat - tai kutsutaan - noihin ohjelmiin? Tylsistyttäähän se jo katsojaakin, kun yksi toisensa perään jankkaa samoja asioita.

Muutoinkin suomalaisille on ilmaantunut outo sopulipiirre: otetaan nyt esimerkiksi ilmastonmuutos. Siitä puhutaan kaikkialla, ja puhumista jatketaan niin kauan, että on saavutettu lakipiste ja kansa on saatu kyllästettyä siinä määrin, että lopulta kaikki lakkaavat välittämästä - vaikka aihe tärkeä onkin. Kummallista yhden asian liikettä viikosta ja kuukaudesta toiseen.

Äänestä
  • Kenties siksi, että he on suvakkeja? :)
    Ja YLEisen mamutusradion mielestähän kuka tahansa suvakki on minkä tahansa asian asiantuntija! Muistelen et parhaiten toistaseks oon hekotellu ku joku maisema-arkkitehti oli kutsuttu ”asiantuntijaks” ku keskusteltiin Ruotsin nogo-lähiöistä!? :D wtf?!

    Äänestä

  • Kokoomus kuihtuu kuin valkoinen ruusu oppositiossa.Värikin on jo muuttunut punertavan haalistuvaksi ja lehdet rapisevat galluppien tahdissa.
    Voi tätä riemua kun tuo sotahullujen ja USAsta johdettu Venäjänvihan lietsoja saatiin ulos ylemmiltä lauteilta .Menivät raukat vasemmiston kiihotuksen mukana äänestämään Suomen toisksi suurinta,eli melkein suurinta puoluettkin vastaan hallituskiimassa ,istumajärjestyksestä.
    Toivotaan että Persut pitävät kunnon hajuraon kokkareisiin jotka ovat nyt itse virallisen äänestyksen kautta ilmoittaneet olemansa vasemmistolaisenpi puolue!

    Äänestä

Ilkka Kanerva vanhana kettuna osasi peittää sen harmin että Petteri Orpo käveli Rinteen rakentamaan miinaan. Kokoomuslaisten taktisen neuvottelutaidon puute räjähti silmille. Jos Orpo olisi antanut hiukan periksi joissakin asioissa Kokoomukselle olisi oolut tulossa vahvoja ministerisalkkuja ehkä 5. Nyt ylimielisyys kostautui ja edessä 4 vuotta räksytystä oppositiossa viinalle ja pierulle haisevien persujen kanssa.

Petteri Orpo on viikon urpo.

Äänestä

Se olikin kepu joka oli sopinut demarien kanssa kokoomuksen pelaamisesta ulos hallituskuvioista. Kepun vaalitappio teki vain hieman mutkia matkaan. Orpon annettiin ymmärtää olevansa vahvoilla neuvotteluissa, mutta kepu petti taas. Perussuomalaisten pois jättäminen kuului tietysti tähän samaan sopimiseen jo ennen vaaleja.

Äänestä
  • Ei se ollut mitään "pettämistä" vaan taktista osaamista. On tainnut veteraani Seppo Kääriäinen olla taustalla opastamassa?

    Äänestä

  • Toisaalta: Kepussa on Suomen idiooteimmat poliitikot, joilla ei o minkäänlaista pelisilmää! :/ Kaikkonenki just sano telkassa, et niitten alkuperänen meininki oli antaa vaalivoittajien neuvotella ensin hallituksesta. Ja jos ne olis sen tehnytkin, niin nyt olis tilanne aivan toinen. Nyt Kepu pääs armosta hallitukseen nuolemaan kaikkien muiden hallituspuolueiden ahtereita. Ihan vaan sentakia kun mainio ”päättäjä” Sipilä meni fiksuuttaan kysymään fesbuuk-dorkilta et mitäs nyt tehhään?

    Jos ne olis pitäny sanansa ja sanonu reteesti Rinteelle et: Ei käy! Niin Rinne olis ollu vielä kusessa neuvottelujensa kanssa Persujen ja Kokoomuksen kanssa. Jolloinka koko hallituksen muodostaminen olis saattanu epäonnistua. Ja sit olis varmaan ollu Halla-ahon vuoro yrittää. Ja Kepu, Kokoomus ja Persut olis voinu muodostaa saman hallituspohjan joka viimekskin oli. Eikä niitten olis tarttenu olla siinä enää armosta, vaan niillä olis ollu paljon parrmmat tsäänssit saada omaakin agendaansa hallitusohjelmaan.

    Tyhmät, mitkä tyhmät! :/

    Äänestä

Kenellehän oli ullatus, et KEPU petti pelkässä parissa päivässä omat lupauksensa ettei o lähdössä mukaan hallitukseen!? :/ Ei mulle ainakaan.

Ja muutenkin näyttäis tulevan just se hallituspohja, jonka veikkasin muodostuvan jo heti vaalien jälkeen, et: *ituttaa olla aina oikeassa! :P

Äänestä

Tärkeintä on, että kyykyttäjäkokoomus ei pääse enää enempää kansaa ylimielisesti kurittamaan, 12 vuotta on ollut hätä piinaa tavalliselle tallaajalle.

Äänestä
  • Juu, juuri näin.

    Äänestä

  • Loistavaa! Siniset katosivat avaruuteen ja Linströmmi lähti täyttelemään työtön lappuja aktiivimallin mukaisesti.Voi tätä ihmisen elämän autuutta kun nuo hävittäjäkaupatkin menevät joko Ruotsiin tai sitten korjataan vanhoja Hornetteja.
    Natosta ei vasemmistoliiton kanssa kannata edes suuta avata tai neuvottelut voivat loppua siihen paikkaan.

    Äänestä

Missä nämä demarien tukijat ja Rinteen fanit olivat valien aikaa ,eivät ainakaan kannatusprosentin mukaan äänestämässä.Nyt jo ylistetään tulevaa hallitusta ,jota ei ehkä tulekkaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kokoomus kuvitteli että Rinne on täysin heidän armoillaan ja koppavana löi tiukat ehdot pöytään. Keskusta tuli viime vaiheessa kuvioihin mukaan ja yhdessä Rinteen kanssa yllättivät hölmistyneen Kokoomuksen johdon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu