Näyttää jo nyt että Kokoomus ja PS ovat kuin kaksi eri maailmaa. Koulutetun oikeiston ja valkoisen rasistisen pienituloisten juopa on melkoinen. Halla-aho on harvinainen tapaus persuna, korkeasti koulutettu akateeminen rotutohtori. Lisäksi erittäin kyyninen oikeistolainen. Ja myös natohihhuli.
Kokoomuksessa persut nähdään lähinnä roskaväkenä
Anonyymi
14<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Onpa sinulla suuria ongelmia, kerrakseen.
Yritä saada kiinni elämän logiikasta.
Minut on kasvatettu äidinmaidossta asti Kokoomuslaiseksi. Minulla on akateeminen tutkinto ja toimin kansainvälisessä yrityksessä toimitusjohtajana. Ansiotuloni ovat 180.000 €/vuosi ja pääomatulot noin 50.000€/vuosi.
Olen kaksissa viimeisissä eduskuntavaaleissa äänestänyt PerusSuomalaisia. En kuitenkaan ikinä ole ottanut minkään puolueen jäsenkirjaa.
Kyllä menestyjätkin voivat olla Persujen arvojen kannattajia
Mutta vain mielikuvituksessaan menestyjät.
Jos oikeasti toimisit tj:nä kansainvälisessä yrityksessä, niin palkkasi ei voisi olla noin pieni.
Olen koulutettu, hyvissä töissä ja kannatan Persuja!
Paras puolue!
koulutettu ja hyvissä töissä oleva ei kirjoittele Suomi24 palstalle 2 aikaan yöllä.
Voihan se olla kohtalaista palkkaa nauttiva koodaaja. Ja kirjoittaa yöllä koodauksen välillä.
Persuihin änkeää kaikki fasismin ihailijat yhteiskuntaluokasta riippumatta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Fasismi
Yleisesti ne kansalaiset jotka Kokoomusta äänestää tunnetaan henkilöinä joilla ei ymmärrystä siitä miten Suomea hoidetaan. Heillä ihmeellinen luulo että itse ovat kaiken yläpuolella ja ymmärtävät asiat että Kokoomusta äänestämällä heistä itsestä tulee raharikkaita. Itsellä hyvänä esimerkkinä eräs pankissa työskennellyt, oli niin porvaria ja moitti eräitä jotka pitivät puoliaan työehdoistaan, piti heitä oikeasti jopa tyhminä. Ääni muutui kun lyötiin lappu käteen ja toivotettiin kaikkea hyvä tulevaisuudessa, eipä ole enää pahemmin Kokoomusta äänestänyt tai niiden sanomaa julistanut. Oli naurussa pitelemistä kun kertoi jo 2015 vaaleissa että äänesti Demareita. Järki kun ei pelaa niin sitten kantapään kautta tajutaan.
Eikä näyttänyt järkiinsä tulleen vieläkään, päätellen ketä kokoomuksen jälkeen äänesti :D Toivottavasti vihdoin järkiintyi ja äänesti PS:a 2019.
Rikollisia löytyy Kokoomuksesta asiakirjaväärentäjistä tappajiin että silleen koulutettuja.
Joo Kokoomus ja PS on niin pahoja entäs,jos ne siirtää omat yritykset pois Suomesta missä noiden loispuolueiden firmat on?
Juuri näin. Vaaditaan työpaikkoja toisten yrityksistä. Haukutaan ja solvataan yrittäjiä. Missä ovat vihervasureiden, feministien yritykset? Ei niitä paljoa ole olemassa.
Kokoomuksen kannattajia ovat enimmäkseen vauraan akateemiset. Persuja taas kannattaa monenlaiset ihmiset, on yrittäjiä, keskituloisia, ilmiöiden vastustajia, ilmastovouhotuksen vastustajia.
Vaaleissa hyvin monet kokoomusta kannattavat siirtyivät persujen leiriin.
Persut ja kokkarit kuvittelevat olevansa maailman herroja mutta ovat oikeasti pelkkä tyhjä persläpi maailmankaikkeudessa.