Uusi hallitus on kansanäänestyksen vaalituloksen vastainen, eikä Suomen eduskunta ja hallitus nauti / - ei saa enää nauttia! - mitään arvovaltaa taikka uskottavuutta.
Suomen viranomaisethan, vasemmiston oma miliisi, ovat menettäneet uskottavuutensa ja kunnioitettavuutensa jo monta vuotta sitten. Viranomaisten / miliisin kanssa tekemisiin, esim. poliittisen toisinajattelun vuoksi laittomasti pidätetyksi joutuessa (jota eräiden toisinajattelijoiden kohdalla on jo vuosia tapahtunutkin), tulee aina muistaa, että he eivät edusta entistä, oikeudenmukaista, demokraattista Suomea, vaan poliittisesti värittynyttä vasemmistodiktatuuria, poliittista poliisia, PolPoa Suomessa.
Vasemmisto, tarkalleen: sosialidemokraattinen puolue, julisti tänään yleisen anarkian alkaneeksi, sillä uusi, vähemmistöistä koostuva epädemokraattinen hallitus itsekin, vastoin Suomen kansan vaalitulosta, osaltaan edustaa jo aiemmin omavaltaisesti vallan ottanutta vasemmistoanarkiaa.
Vasemmiston vallankaappaus
6
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Bolsevikkien vallankumous.
Kohta ollaan venäjän sylissä. - Anonyymi
Alottaja voisi mennä pubiin parille kaljalle ja itkasta pienet niin asia on hoidettu. Tai tehdä banderollin ja alkaa eduskunnan edessä vaatimaan muutosta. Älä turhaan mieti äänestyksen takuuta.Ei sellaista ole. 4 vuoden päästä äänestät Halla-ahoa uudestaan niin mieli palaa normaaliksi.
- Anonyymi
Vastoin kansan tahtoa antti perustaa bolsevikki-hallituksen!
- Anonyymi
Ja kuten huomaamme, nauru on heillä kaikilla herkässä.
Eräs vasuri sanoi kerran: "Te ette voi meille mitään".
Onko näin?
Hallitus, joskin näennäisesti voi olla laillinen, on kuitenkin kansan ääntä, vaalitulosta kunnioittamaton. Itse en enää anna eduskunnalle, hallitukselle, pääministerille, edes presidentillemme minkäänlaista arvoa. Rikollisia jokainen.
Rinne valitsi kumppaneikseen kaikki Suomen ja suomalaisuuden vastaiset puolueet. Jokaikinen noista on Suomen vastainen. Eli kyseessä maanpetoshallitus.
Vasemmiston ja ruotsalaisten yhteinen, vastoin vaalitulosta rakennettu Suomenkansan vastainen
KANSANPETOSHALLITUS.
VASSARIT, RAISKAREIDEN KAVERIT, AINA OMAN KANSANSA PETTURIT!
- Anonyymi
ITKUPOTKURAIVARI , KYLLÄ SE AUTTAA.
- Anonyymi
Sanoo alati vääryyttä parkuva kansanpetturi, vihapunikki.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p575845Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "773153Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella232340No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402055- 191958
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61599Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83121281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201206Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah801069