Yhteensä 21 valtionpäämiestä on allekirjoittanut vetoomuksen äänestämisen puolesta.
Presidentti Sauli Niinistö ja muut EU-maiden presidentit kannustavat kansalaisia käyttämään äänioikeuttaan tulevissa EU-parlamentin vaaleissa. Saksan liittopresidentti Frank-Walter Steinmeierin aloitteesta laaditun vetoomuksen ovat allekirjoittaneet 21 EU-maan valtionpäämiehet.
Allekirjoittajien joukossa ovat Niinistön ja Steinmeierin lisäksi valtionpäämiehet kaikista muistakin EU:hun kuuluvista tasavaltalaisista maista.
Vetoomuksessa todetaan, että EU:lla on näinä kuukausina edessään vaikeampia haasteita kuin koskaan ennen. Niihin vastaaminen vaatii EU:lta yhtenäisyyttä.
– Vain vahva yhteisö pystyy kohtaamaan aikamme globaalit haasteet, presidentit toteavat.
Allekirjoittajien mukaan tämä edellyttää EU:n kansalaisilta vahvaa äänestystulosta. Vaalit käydään sunnuntaina 26. toukokuuta. Ennakkoäänestys kotimaassa 15.-21. toukokuuta.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Taas+naurattaa:
Hyvä+tavoite+olisi+50+%+osanotto.+Edes!
Eu höttöä:
Pelkkää teatteria koko euro vaalit. Mep:it ei päätä mistään yhtikäs mitään. Se on neuvosto ja komisario kun päättävät.
Taas naurattaa:
Parlamentilla on sekä lainsäädäntö- että muutakin valtaa.
Se mm. hyväksyy korkeiden edustajien sekä komissaarien valinnat.Myös komission pj:n.
Muistkaa äänestää.
Muuten Huhtasaari voittaa.