Totuus Bold Quest harjoituksesta

Monikansallisen Bold Quest 19.1 testaus- ja todentamistapahtuman pääjoukot saapuvat Suomeen vaiheittain huhti- ja toukokuun vaihteessa. Soveltava testausvaihe käynnistyy maanantaina 6. toukokuuta 2019. Tapahtuman Suomessa johtaa Ilmavoimien komentaja, kenraalimajuri Pasi Jokinen.

”Tapahtumassa pääsemme testaamaan ja todentamaan Puolustusvoimille tärkeiden yhteisen tulenkäytön johtamis- ja valvontajärjestelmien teknistä yhteensopivuutta ja omia toimintatapojamme monikansallisessa toimintaympäristössä”, kenraalimajuri Jokinen kertoo.

Puolustusvoimat johtaa Bold Quest 19.1:n yhteistyössä Yhdysvaltain asevoimien yleisesikunnan (US Joint Staff) kanssa. Tapahtuman monikansallinen johtokeskus toimii Sodankylässä. Johtamisjärjestelmäalan kansallinen ja monikansallinen operaatiokeskus sijaitsee Riihimäellä. Lisäksi mukana on tietoverkon välityksellä useita johtamispaikkoja, järjestelmiä sekä virtuaalisimulaattoreita Suomen rajojen ulkopuolelta.

Suomeen odotetaan kaikkiaan noin 2200 Bold Quest -osallistujaa 14 eri maasta, joista noin 700 henkilöä tulee Suomesta. Suurimmat kansainväliset osastot saapuvat Yhdysvalloista, Norjasta, Ranskasta, Tanskasta ja Ruotsista.

Tapahtumaan osallistuu maa- ja ilmavoimien asejärjestelmiä, joilla todennetaan johtamisen tiedonkulkua ja järjestelmien teknistä yhteensopivuutta. Testausammunnat toteutetaan Rovajärven ampuma- ja harjoitusalueella viikoilla 20 ja 21. Osa ammunnoista toteutetaan ilmasta maahan -suoritteina ja osa maavoimien kovapanosammuntoina.

Suomesta testaukseen osallistuu raskas raketinheitinpatteri, raskas patteristo ja kranaatinheitinkomppania. Lisäksi testausammuntoihin osallistuu raskas raketinheitin-, tykki- ja kranaatinheitinkalustoa Australiasta, Belgiasta, Ruotsista ja Ranskasta.

Lentotoiminta toteutetaan Rissalan ja Rovaniemen tukikohdista 13.–24. toukokuuta. Lennot suuntautuvat pääasiassa tukikohtien lähiharjoitusalueille sekä Rovajärven alueelle. Bold Quest 19.1 -tapahtumaan osallistuu yhteensä yli 30 lentokonetta ja helikopteria Suomesta, Norjasta, Tanskasta, Alankomaista, Saksasta, Ranskasta ja Yhdysvalloista.

Suomesta tapahtumaan osallistuu kaksi ilmavoimien F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjää ja yksi Pilatus PC-12NG -yhteyskone. Maavoimat on mukana viidellä NH90-kuljetushelikopterilla.

Puolustusvoimat vastaa Bold Quest 19.1:ssä ulkomaisten joukkojen logistiikan järjestelyistä maahantuloon, tapahtumanaikaiseen toimintaan ja maasta poistumiseen liittyen.

”Bold Quest on hyvä tilaisuus testata ja osoittaa suomalaista osaamista. Samalla pääsemme harjoittelemaan tänne kutsuttujen kansainvälisten joukkojen maahantuloon ja täällä toimimiseen liittyviä asioita”, kenraalimajuri Jokinen toteaa.

Aikamoinen hyökkäysharjoitus kohti Venäjää?

Vai mitä stallarit?

7

138

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No ei sitten voinut tätä vuodatusta laittaa jo olemassa olevaan ketjuun samasta aiheesta?
      Minkä takia pitää tehdä monta aloitusta samasta ns. "paskanjauhantaa" asiasta?

      • Anonyymi

        Siksi, että asia-avaus hukkuu hölynpölyyn, jos sen laittaa stallarien avaamaan ketjuun.


    • Anonyymi

      Oli hyvä että laitettiin.Neukku-venakko valehteli monikossa niin pitäähän olla virallistakin textiä.Hyvä.

      • Anonyymi

        No mitenkä liittyy tämän palstan aiheeseen, minkä pitäisi olla HISTORIA?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mitenkä liittyy tämän palstan aiheeseen, minkä pitäisi olla HISTORIA?

        Liittyy yhtä paljon, kuin stallarien loputtomat Suomen ja lännen mustamaalaukset, joilla ei ole mitään tekemistä historian kanssa.


    • Anonyymi

      On mukava saada palstalle aina väliin oikeaa tietoa valehtelun sekaan.

      Kiitos !

    • Anonyymi

      Onhan kyse historiallisesta tapahtumasta. Liekö ennen ollut australialaisia mukana?

      "Lisäksi testausammuntoihin osallistuu raskas raketinheitin-, tykki- ja kranaatinheitinkalustoa Australiasta, Belgiasta, Ruotsista ja Ranskasta."

      Vai onko kyse vain kalustosta?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      56
      1284
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      19
      907
    3. 68
      762
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      748
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      714
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      708
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      645
    8. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      10
      612
    9. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      11
      569
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      538
    12. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      521
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      512
    14. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      75
      498
    15. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      483
    16. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      445
    17. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      444
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      441
    19. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      36
      437
    20. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      437
    Aihe