Ylen meppisoopakeskustelussa puhuttiin EUn rahanjaosta mutta eipä huomattu selvittää mistä EU saa rahansa. Sillähän ei ole verotuloja kuin hiukan. Suuret tietäjät eli mepit ei kai tiedä mistä rahat tulevat eikä se niitä kiinnosta. Sensijaan mässäillään niillä rahoilla ja syytetään Italiaa ja Kreikkaa huonosta talouden hoidosta.Mepit tietysti ei halua puhua mitään Suomen asioista ikäänkuin olisivat toisesta maailmasta. No,niinhän ne ovatkin.Puhuvat soopaa ilmastosta ja uskonnoista sekä ihmisoikeuksista ulkomaalaisten hyväksi. Eivät ikinä edes ajattele suomalaisten asemaa ja elämää kaiken maksajina.
Siis ikinä ei puhuta sanallakaan EUn rahojen alkuperästä. Sen ymmärrän täysin.Niin törkeää ja salakavalaa niiden hankkiminen on. Siinä ei ole tippaakaan mukana tasa-arvoisuutta eikä rehellisyyttä. Siinä yksinkertaisesti rosvotaan kansa rahoista joita se on säästänyt palkoistaan ja tehnyt työtä uskossa että rahat säilyvät pankkitileillä tai sukan varressa. Ei säily. Sillä EU ja sen keskuspankki EKP huijaa ihmisten rahat biljoonanvuosittain ja jakaa ne kavereilleen meiltä mitään kysymättä.
Kuten jotkut vielä muistavat niin Adolf Hitler teki aivan samoin valtaan nousunsa jälkeen. Tuhlasi keskupankkirahat järjettömään asevarusteluun jonka seuraukset päättyivät kaaokseen. Kansan työ ja rahat tuhoutuivat viimeistä markkaa myöten. Tämä EKPn rahankeräys päättyy taatusti samoin. Tiedän syyn siihen mutta näitä meppiä ja moppeja ei liikuta tippaakaan rahojen kohtalo eikä ihmisten tuleva hätä.Omat typerät virat ja ylellinen elämä yltäkylläisyyden tynnyrissä näyttää merkitsevän kaikkea. Ja näitäkö vielä pitäisi äänestää? Kertokaa yksikin syy.
Euron kaksi puolta
Anonyymi
1
148
Vastaukset 1
- Anonyymi
EUssa on nyt suuri hätä miten voidaan jatkaa huijausta kun britit kyllästyivät maksumiehen rooliin. Saavat suomalaiset nyt osaltaan maksaa hullun EUn ruokkoja. Kalliiksi käy tyhmyys ja puolueiden ahneus . Kansa köyhtyminen jatkuu kohti loppuhuipentumaa. Konkurssi kohtaa koko Eurooppaa kun pukin rahat loppuvat.Pari vuotta ja sitten velat tulevat maksuun tai tuhotaan rahan tuhon jälkeen velatkin..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421670- 1541134
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi349992Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70980- 69768
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56743- 69701
- 38654
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi8623Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33591