on maailman vähiten raportoitu uutinen. Kristittyjen laajat vainot ympäri maailman ovat jääneet vähälle huomiolle mediassa, hänen mukaansa. Näin näyttää olevankin.
Tutkimukset osoittavat, että väkivaltaa ja muita uhkauksia kohdistetaan yhä enemmän juuri kristittyjä vastaan. Osissa Lähi-itää ja Afrikkaa väkivaltaisten toimijoiden tavoitteena on tuhota alueen kristilliset yhteisöt, piispa Philip Mounstephen kirjoittaa.
Mutta valtamedia keskittyy lähinnä erään toisen tunnetun uskonnon ja sen edustajien pään silittelyyn.
Proffa Jordan Peterson kysyy että miksi kristittyjen vainot
5
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Onko kysein proffa kysyny itseltään tai edes miettinyt mikä johti kristinuskon harjoittamaan satoja vuosia kestänyttä inkivisatiotaan, joka johti ihmiskunnan alhaisimpaan terroriin tuhoten satojatuhansia viattomia ihmisiä.
Mitähän Petersonille kuuluu nykyisin? En ole huomannut häneen liittyviä kirjoituksia pitkään aikaan. Vierailu Suomeen toi hänet hetkeksi esiin vuosi sitten?
- Anonyymi
Eikos tämä Jordan saarnannut oppi-isänsä Nietzschen tavoin Jumalan kuolemisesta. Kristinuskon Jumala vanhempana kuolee ensin ja sitten tulee islamin perässä.
Tai järjestys on maskuliinisuutta ja kaaos feminiinisyyttä. Niiden välillä tulisi vallita tasapaino. Nyt Suomen hallitus on hyvin feminiininen. Seuraako siitä kaaos?
- Anonyymi
Vastaushan on yksinkertainen. Saatanan valtaa ja valtakuntaa rakennetaan.
Olisi vain kiva tietää, onko toiminta tietoista, vai alitajuista .
Kirjoitettu on: "Kun he tappavat teitä he luulevat tekevänsä uhripalvelusta Jumalalle".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2057084
- 594662
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s434434- 733302
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko161965Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗261717- 171680
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹401583- 341469
- 1431247