Tiesittekö, että tietyt suolistobakteerit voivat tuottaa sähköä? Tällainen on esimerkiksi listeriabakteeri hapettomissa olosuhteissa.
Berkleyn yliopiston tutkijat ovat havainneet, että tiettyjen patogeenien ja probioottien kyky tuottaa sähköä saattaisikin selittää, miksi suoliston mikrobistolla on niin suuri vaikutus terveyteen ja tiettyjen sairauksien syntyyn.
Selittääkö siis esimerkiksi pilaantuneen juuston syönti "joulun ihmeen"? Olen itse henkilökohtaisesti kallistunut jo pitkään siihen suuntaan, että kyseisessä tapahtumassa sekä sitä seuranneessa valtavassa polemiikissa tapahtui jonkinlainen ihmiskunnan suurtakin suurempi moka joka estää maailmanlaajuisen rauhan filosofian laajempimittaisen yhtenäisen leviämisen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihmisluonteet huomioon ottaen, en usko rauhan filosofian laajempimittaiseen leviämiseen. Minusta kysymys ei ole uskonnollinen.