Olen ollut teini-iästä eli noin 15 viimeisintä vuotta enemmän tai vähemmän huonovointinen henkisesti. Tähän on liittynyt ulkopuolisuuden tunnetta, tyytymättömyyttä, pessimistisyyttä, masentuneisuutta, stressaantuneisuutta ja ahdistusta. Yleistila on siis henkisen hyvinvoinnin näkökulmasta heikko. "Heikko" tarkoittaa tässä ei-hyvinvoivaa, sillä tilanteeni ei ole koskaan ollut varsinaisesti akuutti, esim. aiheuttaen vakavampaa masennusta, mutta henkinen kunto häiritsee elämää ja tekee siitä epämielekästä.
Haluaisin muuttaa tilanteeni mutta tuntuu, että en oikein osaa korjata ja kehittää henkistä kuntoani. Sinänsä olen hyväksynyt, että minulle hyvä henkinen kunto ei tule luonnostaan, joten joudun sen eteen näkemään aktiivisesti vaivaa, samaan tapaan kuin fyysisenkin kunnon ylläpitäminen. Haaste on kuitenkin se, että en tiedä mitä tehdä henkisellä puolella - fyysisen kunnon osalta taas tiedän, että täytyy urheilla, syödä oikein jne. Henkisen kunnon parantamisen osalta olen taas ihan pihalla keinojen osalta, tiedän vaan voivani huonosti. Mistä siis apuja? Joskus olen käynyt psykologilla ja puhuminen auttaa, mutta en koe saaneeni merkittävämpiä oivalluksia. Täytyykö käydä usealla psykologilla, jotta löytyy se oikea, jonka kanssa löytyy sama aaltopituus?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.