Täällä kyselemällä sain tietää paikan ja ajankohdan. Nyt kaikki kysymään koulujen tilasta "Kiinan kouluhankkeesta", sisäilmasta jne.
Maanantaina 13.5. Koulujen info Pirkanlinnassa klo 19
Anonyymi
565
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen ylpeä teistä Ähtärin nuoret ,näin sitä pitää puolensa pitää,
Minkä lainen hallitus meillä on koulut purkuun ,salailu ,valehtelu oppilaitten ja opettajien huono kohtelu,hävetää päättäjät.Lukio purkuun että missä on ensi vuonnalukio,Ottakaa selvää ennenkuin tulette oposkelemaan Ähtäriin
Eikös mummeli vielä muutama vuosi sitten kuvaillut Ähtärin lukiota maailman parhaaksi?
Opetus on aina ollut ok.
Hopmeiset tilat sairastuttaneet niin opettajat kuin oppilaat.
Äkkiä soiniin,Alajärvellä,Alavudelle kouluun.Älkää Ähtärin kouluihin jääkö sairastummaan
Kuten jarmokin et osaa erottaa asioita toidistaan. Opetus ja opetus tilat.
Kiina ja Ähtäri siinä kaksi yhteistä yhteisöä.
Varoittelusta huolimatta liikuntahalli liitettiin sädesieniseen lukioon. Onko Ähtärin kaupungilla missään asiassa osaamista. Päätöksenteko aivan kuralla, asioita salaillaan ja valtuusto ja hallituksen edustajat aivan kuutamolla ja ohjailtavissa. Asioita vääristellään ja totuudet jätetään kertomatta.