Platonisen suhteen rajalla(ko)

Vuosia jatkuneen läheisen, mutta platonisen suhteen rajalla keikutaan. Edelleen muistelen, miten hän taputti minua olkapäälle ja pienet kipinät ja väristykset sinkoilivat ympäri kehoa. Myönnän omasta puolestani, että ihastumista on pelissä.
Eilen puhuimme pitkään puhelimessa. Mies oli vihdoin päästänyt irti huonosta suhteesta ja halusi puhua. Intuitiivisesti "tiesin" jo alun alkaen, että se toinen nainen on ilkeä. Mustasukkaisuuteni tässä osaksi puhuu, vaan jokin aina hängersi vastakarvaan hänessä. Tiesin huonosta tilanteesta jo aiemmin.

Nyt olemme taas kahdestaan, vain minä ja hän. Suunnitellaan yhteisiä kesäreissuja. Varovasti kutsutaan toisiamme taas kylään kahville. Annoin tilaa, kun hän alkoi seurustelemaan, kuten kunnon ystävä tekee. Varsinkin ystävä vastakkaista sukupuolta. Nyt kurotaan välimatkaa taas kiinni, vaikka muutin toiselle puolelle Suomea tässä välissä.

Hän on luotettava ja turvallinen, mutta en usko, että tästä koskaan mitään ystävyyttä kummempaa kehittyy. 11 vuoden ikäerokin. En ymmärrä, mikä meitä yhdistää, mutta olen valmis hylkäämään ja murtamaan romanttiset tunteet häntä kohtaan. En haluaisi kuitenkaan hylätä ystävää.

Onko vinkkejä noiden tunteiden lopettamiseen?