Rasisti ja vaimonsa hakkaaja Hussein al-Taee on demareiden suursuosikki. Demarieliitti on häärinyt Husseinin ympärillä ja Hussein on valittu tietenkin eduskuntaan. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että Husseinin olisi syytä erota eduskunnasta.
SDP:n maahanmuuttajarikollisia on enemmänkin. Joitakin vuosia sitten Oulussa jäi kiinni Seydou Kouanda omaan tyttäreensä sekaantumisesta. Kouanda nautti SDP:ssä suurta arvostusta. Hän oli muun muassa kuntavaaliehdokkaana ja SDP:n nimeämänä lautamiehenä Oulun käräjäoikeudessa useita vuosia.
Samaan aikaan kun Kouanda tuomitsi oululaisia rikoksista hän makasi nuoren tyttärensä kanssa. Sukupuliyhteydet alkoivat tytön ollessa 9-vuotias ja päättyivät vasta kun tyttö synnytti isälleen kehitysvammaisen lapsen. Tätä ennen tyttärelle oli tehty useita abortteja. Oulun sosiaaliviranomaiset eivät kertoneet tytön ongelmaisesta tilanteesta poliisille, mikä saattoi johtua poliittisista syistä.
Syyriasta Suomeen muuttanut Rami Adham keräsi rahaa syyrialaisten lasten leluihin, mutta rahat menivät pääosin Adhamin omiin taskuihin. Demarit pyysivät Ramin heti puolueensa jäseneksi, ja Erkki Tuomiojakin innostui jäsenyydestä niin paljon, että meni puoluetoimistoon todistamaan jäsenyyssopimusta.
Demarit olivat niin innoissaan jäsenyydestä, etteivät he edes huomanneet tai halunneet huomata, että Adham oli saanut hiljattain vankeustuomion rikossarjasta, johon kuului veropetos, dopingrikos, huumausainerikos, kirjanpitorikos, kiristyksen yritys ja kaksi pahoinpitelyä. Sekään ei demareita haitannut, että Rami Adham piti yllä yhteyksiä Syyrian jihadistiterroristeihin.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Hussein al-Taee on ollut erityisesti demarinaisten suosiossa.
Soon arvopuolueessa hieman tuommoosta tuo väki.
Arvopuolue arvostaa rikollisia ja huijareita.
Demarit ovat hölmöjä. He ovat valmiita ottamaan puolueeseensa ja nimeämään tärkeisiin poliittisiin tehtäviin maahanmuuttajarikollisia vain siksi että he ovat Afrikasta tai Lähi-idästä tulevia maahanmuuttajia. Taustoja ei tarkisteta, vaikka näissäkin tapauksissa se olisi ollut helppoa.
Tuomioja, Halonen ja kaikki muut demarijohtajat saisivat hävetä naiiviuttaan.
Hussein al-Taee on sabotoinut myös Suomen ulkopolitiikkaa olemalla yhteyksissä Ukrainan venäläismiehitystä ylläpitäviin ja propagoiviin tahoihin.
Rinteen hallitus tulee jatkamaan samaa linjaa. Suomi ottaa vastaan rikollisia maahanmuuttajia, ja SDP sijoittaa heitä tärkeisiin poliittisiin tehtäviin.